Kirjoitukset avainsanalla Marie Kondo

Viime viikot ovat olleet melkoista myllerrystä. On ollut aamusta iltaan remonttia, maalaamista ja huonekalujen asentelemista. Ja sitten on ollut muutto pienempään asuntoon. Vaikka luulin olevani jonkinlainen minimalisti, niin täytyy kyllä sanoa, että kaapeissa olevan "krääsän" määrä pääsi yllättämään. Tavaran määrää kun ei todella ymmärrä, kun on runsaasti säilytystilaa. Kun säilytystilaa ei sitten olekaan enää niin valtaisasti, niin olen tässä ihmetellyt, että miten voi olla, että vieläkin on ainakin 7 jättimäistä laatikkoa tyhjentämättä, joista jokainen huutaa herkeämättä tyhjennä meidät jo, tyhjennä meidät jo... ja mielestäni minulla on jo tyhjennettynä kaikki tarvittavat!

Suurin osa ylimääräisestä tavarasta on muutenkin juuri sellaista, joka ei säkenöi iloa, kuten Marie Kondo sanoo. Olen vain säilyttänyt esineitä, koska ne ovat joko olleet kalliita tai ajattelen, että saatan vielä tarvita niitä tai että minun kuuluu säilyttää ne, koska ne ovat suvun astiastoa. Tavaran osalta ehkä suurin syy säilyttämiselle onkin ollut ajatus, että saatan joskus tarvita jotain esinettä ja silloin joutuisin ostamaan uuden. Joten miksi hävittää esine, jos saattaisin joutua ostamaan samanlaisen myöhemmin?

Jep jep. Siinäpä se vika piileekin. Laatikoista löytyi nimittäin jos jonkinmoista laitetta, työvälinettä, vaatekoukkua, varaosaa ja mitä vielä. Minkään näistä olemassaolosta en tosin tiennyt (=muistanut). Eli niiden säilyttäminen on ollut aivan turhaa.

Oli helppo luopua tällaisesta tavarasta, joita en ole tarvinnut tai käyttänyt pitkään aikaan. Mutta vaatteiden osalta tilanne olikin eri. Marie Kondo ehdottaa, että järjestely tulisi aloittaa vaatteista. Jostain syystä en näin tehnyt, mutta kun tein, niin ymmärsin ehkä syyn miksi tämä oli näin. 

Vaatteiden osalta luopuminen oli nimittäin erilaista ja selkeästi vaikeampaa. Nuhruisista, rikkinäisistä ja nukkaisista vaatteista oli helppo luopua. Mutta niitä ei ollut paljon, sillä luovun surutta muutenkin parhaat päivänsä nähneistä vaatekappaleista.

Jotenkin tuntui, etten kokenut tarpeelliseksi luopua mistään muista vaatteista. Kunnes sitten muistin, että vaatteitahan piti tunnustella, halailla ja aistia säkenöikö kukin vaatekappale iloa. Vähän kyllä tuntui hölmöltä alkuun, kunnes hoksasin mistä on kyse. Energioista!

Nuorin tyttäreni hihkui innoissaan, kun sai auttaa ja kun äiti halaili vaatteitaan ja huuteli innoissaan tämä on ihana tai inhoissaan hyi, pois tämä. Meillä oli itse asiassa oikein hauskaa, vaatteita lenteli ilmassa eri puolilla huonetta oleviin pinoihin ja hävitettäviä vaatteita löytyi valtavasti!!

Huomasin säilyttäneeni joitakin vaatteita vain, koska ne olivat olleet kalliita tai vaatteita joita minulla pitää olla (mitä tämä nyt sitten tarkoittaakaan). Nyt sain luvan heittää pois ne vaatteet, joita en ole koskaan halunnut pitää ylläni, mutta laitan ne väkipakolla kun se oli kallis / näytti kivalta jonkun toisen päällä / näytti kivalta päälläni 5 kiloa sitten.

Juuri näiden pienten vaatteiden osalta luopuminen oli vapauttavaa. Sen sijaan, että säilytin niitä kaapissa muiden sopivien vaatteiden joukossa ja että olisin niistä nyt täysin luopunut, loin niille oman pinon. Joka ikinen pieneksi jäänyt vaate nimittäin loi suurinta iloa muihin vaatteisiin verrattuna. Mistä lienee johtunut? Olenkohan 5 kiloa sitten ollut onnellisempi tai kuvastivatko ne jotain itsetuntoon liittyvää? Tiedä häntä. Joka tapauksessa en olisi mistään hinnasta yhdestäkään pieneksi käyneestä vaatekappaleesta luopunut. Joten ei muuta kuin omaan laatikkoon ja syrjään odottelemaan hoikempia päiviä! :-) Kaikki olivat kuitenkin niin klassikkoja, etteivät ne menisi edes muodista pois.

Päätin vielä lopuksi ostaa uudet henkarit ja laatikot vaatteille, jotta rakkaat säilyttämäni vaatteet saisivat kaiken niiden ansaitseman kunnioituksen! ;-) Ja joka tapauksessa ikivanhat Ikean puiset henkarit ovat jo vuosia ärsyttäneet ja huutaneet niistä luopumista. Heh. Nyt oli niiden aika poistua jonkun toisen iloksi.

Nyt koko vaatekaappi säkenöi iloa ja itsellä on todella kevyt ja vapautunut olo. Ikään kuin joku taakka olisi pudonnut harteilta! Hullua!

Toinen murheen kryyni itselleni ovat paperit ja asiakirjat. Niitäkin näytti nimittäin olevan aivan liikaa. Tämä onkin sitten toisen viikon teemana itsellä. Nyt ei juuri virtaa riitä, kun pitäisi saada nämä laatikot ensin tyhjiksi ja pois silmistä. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kirjoitin viimeksi siitä, voiko ystävästä luopua. Jäin miettimään sitä, mitä luopuminen oikeastaan tuokaan mukanaan. Itselleni tavarasta luopuminen ei ole tuottanut koskaan ongelmia. Mutta se ei estä tavaran kertymistä kaappeihin ja nurkkiin, etenkin silloin jos säilytystilasta ei ole ongelmaa. 

Olen huomannut viime vuosina, kuinka elämäntilanne selvästi vaikuttaa itselläni siihen, ovatko kaapit täynnä turhaa tavaraa, vai onko siellä vain kaikki tarpeellinen eikä mitään ylimääräistä tai turhaa. Elämäntilanteella tarkoitan lähinnä omalla kohdallani kiirettä. Kun ei ehdi tai jaksa keskittyä esimerkiksi lasten pieneksi käyneen harrastusvälineen tai vaatteen tai tarpeettomaksi käyneiden lelujen myymiseen, alkavat kaapit ja varastot olla krääsää pullollaan.

Ja mitä enemmän sitä krääsää nurkkiin kertyy, sitä ahdistuneemmaksi tunnen oloni. Koen suurta ahdistusta siitä, että tavaraa on joka paikassa enkä yhdellä katsomalla tiedä mikä on turhaa ja mikä tarpeellista. Ja mitä enemmän sitä turhaa tavaraa nurkissa on, sitä alakuloisemmaksi ja passiivisemmaksi tulen. Asiat tuntuvat menevän alamäkeen heti, jos luistan jossakin vaiheessa, varastoin tavaran johonkin kaappiin ja ajattelen hoitavani asian kuntoon myöhemmin paremmalla ajalla. Lumipallo lähtee vyörymään. Kohta sitä myytävää tai peräti poisheitettävää tavaraa onkin kaikki paikat pullollaan.

Erityistä ahdistusta saan rikkinäisten tavaroiden säilyttämisestä myöhempää korjaamista varten. Kun se hetki korjata niitä ei vain koskaan tunnu tulevan. Sen sijaan siellä kaapissa on sitten tarpeettomien tavaroiden lisäksi rikkinäisiä tavaroita lisää ahdistusta tuomaan.

Muuttaminen ja kevät tuntuvat olevan sellaista aikaa, ainakin itselle, jolloin turhan tavaran raivaaminen on helpointa. On äärimmäisen keventävää hävittää tavaroita, joita on säilyttänyt vain sen vuoksi, että saattaa niitä joskus tarvita. Kun niihin sitten muuton yhteydessä tai siivousvimmoissaan törmään huomaan, kuinka en ole edes muistanut koko tavaran olemassaoloa ja hyvin olen pärjännyt ilman. Tällaiset tavarat on todella helppo heittää pois.

Toinen, mikä on helppoa itselleni, ja tuo myös valtavaa helpotusta, on sellaisen tavaran tai huonekalun hävittäminen, josta en edes ole pitänyt. Olen kuullut, että Marie Kondo puhuu kuinka esineen pitäisi tuottaa säkenöivää iloa. Jos se ei sitä tee, hävitä se. 

Olen ilmeisesti aina vaistomaisesti toiminut näin, sillä hävitän mielelläni tavaraa, joka ei syystä tai toisesta tuo itselleni iloa. Olen muutenkin niin vahvasti koti-ihminen, että jos kotona asiat ja tavarat ovat rempallaan tai levällään, niin koko muukin elämä on silloin rempallaan. 

Kaikki alkaa itselläni siis kotioloista. Jos en voi hyvin, näkyy se "lipsumisena" kotitöissä välittömästi. Ja kun koti alkaa olla sekaisempi, alan passivoitua ja ahdistua entistä enemmän. Ja mitä enemmän passivoidun ja ahdistun, sitä vähemmän saan aikaiseksi töissä ja sitä vähemmän jaksan olla henkisesti läsnä lasten kanssa. Tästä alkaa sitten sellainen alamäki, joka päättyy usein siihen, että huomaan vain istuvani illat sohvalla Netflixin äärellä mässäillen makeaa. Vaatteet alkavat kiristävää enkä jaksa oikein edes laittautua. Ei kaunista katseltavaa eikä ole kivaa itselläkään.

Sitten tulee se tunne, että nyt saa nainen riittää. Yhtäkkiä saan taas jostain mieleni sopukoista hirveätä tarmoa laittaa asiat ja oma toiminta kuntoon. Hävitän tai myyn tavaraa, siivoan raivoisasti ja avvot! Kaikki taas rullaa hyvin! Perhe on tyytyväinen ja itse tunnen oloni vapautuneeksi ja energiseksi.

Tavara vain on jotenkin niin tukahduttavaa itselleni, joten mitä vähemmän sitä on, sitä tyytyväisempi ja tasapainoisempi olen henkisesti. Kuulostaa ehkä jopa hieman oudolta, mutta olen jo lapsuudesta tämän huomannut itsessäni. Olen selvästi sielultani minimalisti. 

Mutta miksi sitten on niin helppo lipsua, kun kaikki kuitenkin alkaa niin pienestä?

Jotta tämä iänikuinen kierre elämässäni päättyisi, tulen nyt jatkossa toimimaan seuraavasti:

1. Säilytän aina valmiina kolmea laatikkoa turhille tavaroille

Yksi laatikko on myyntiin meneville tavaroille ja vaatteille. Toinen on varastoitaville kausitavaroille, kuten talvivaatteille. Kolmas on esikoiseni pieneksi jääneille tavaroille, jotka kuopus saa käyttöönsä joskus myöhemmin. Laatikot nimikoin selvästi, jotten joudu aina kurkkimaan sisälle varmistaakseni mikä laatikko olikaan mitä tavaraa varten.

Kynnyksen käyttötavaroiden säilyttämiselle tulisi siis olla mahdollisimman pieni, jotta lipsumisen mahdollisuutta tavaran kerääntymiseen vääriin paikkoihin tai myöhempää varastointia varten ei ole. Tai ainakin lipsumisen mahdollisuus on minimissään.

Rikkinäiset tai myyntikelvottomat tavarat vien suoraan roskiin ja vaatteet lumppukeräykseen.

2. Ohjeistan myös lapsiani toimimaan näin

Yhtä lailla voin opastaa myös tytöt toimimaan näin. Jos heille tulee joku oma lelu, tavara tai vaate vastaan, joka on tarpeeton tai väärän vuodenajan tavara, he voivat myös itse varastoida tavaran suoraan oikeaan paikkaan ilman että se jää johonkin laatikon pohjalle odottamaan löytymistään vääränä vuoden aikana.

3. Kirjaan kalenteriin ajan laatikoiden läpikäymiselle

Suorittaja-tyyppinä toimin mieluusti aina niin, että kalenterini ovat muistuttamassa tehtävistä asioista. Jos luotan inspiraatioon tai spontaanisuuteen, alkavat asiat pian taas lipsua. Ja muutenkin koen, että asioiden aikatauluttaminen vapauttaa ajatukseni muulle, kun ei tarvitse koko ajan mielessään miettiä mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. 

Joten kirjaan kalenteriini suosiolla ja hyvillä mielin ajan, jolloin laatikot tulee käydä läpi. Samalla varaan sitten ajan kirpputorille tai laitan tavarat nettiin myyntiin. Kausivaatteet vien varastoon ja haen sieltä alkavan kauden vaatteet ja tavarat (jotka tietysti ovat valmiiksi laitettuna edellisen läpikäynnin jäljiltä). 

Nyt sitten ilolla odottelemaan tarpeetonta tavaraa! 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tässä blogissa asianajajana työskentelevä Sanna kirjoittaa parisuhteesta ja perheestä. Hän antaa neuvoja ja vinkkejä, joiden avulla jokainen suomalainen nainen voi pitää paremmin puoliaan arjessa ja elämän taitekohdissa.

Yrityksen kotisivut

Asianajotoimisto Svahn Oy

Blogiarkisto

2018