Kirjoitukset avainsanalla itsensä rakastaminen

Törmäsin jokunen aika sitten Instagramissa erään seuraamani henkilön postaukseen, jonka sanoma pysäytti. Tästä on nyt aikaa 10 päivää ja edelleen tämä lause, tai se, mitä sen sanoma itselleni tarkoitti, on mielessä monta kertaa päivässä!

Olen nimittäin alkanut pikku hiljaa ymmärtämään, kuinka olen elänyt kaksois/kolmoiselämää reilusti yli kaksikymmentä vuotta!

Muiden miellyttämisentarpeen vuoksi olen yrittänyt pitää kaikki tyytyväisinä samalla esittäen konfliktien pelossa jotain muuta kuin mitä sisimmissäni olen. Ja samalla olen voimakkaasti protestoinut kaikkea mahdollista tietämättä edes oikein syytä protestoinnille.

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän tämän kyseisen postauksen teksti on alkanut resonoida! Olen todellakin ollut aika isosti hukassa, jos niin voi sanoa. 

Ennen kaikkea tämä kaksois/kolmoiselämä on näkynyt parisuhteissani. Olen nyt nelikymppisenä eronnut kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla olen hakenut kumppania, joka on ollut mielestäni juuri täydellinen. Kuitenkin olen molemmilla kerroilla saanut kumppanin, joka on nimenomaan ruokkinut jotain epävarmuuttani. Ja se, millainen olen itse tämän vuoksi ollut näissä parisuhteissani, on ollut sulkeutuva, hyökkäävä tai marttyyri tai sitten olen katsonut sormien läpi tai kestänyt asioita, joita kenenkään ei tulisi parisuhteessa sietää.  

Olen yrittänyt työstää itseäni puolisona, että olisin parempi, kauniimpi, hoikempi, seksikkäämpi, omistautuvampi tai viehättävämpi puoliso. En ole koskaan kuitenkaan parisuhteessa tuntenut itseäni miksikään näistä. Kodin ulkopuolella kyllä.

Tosiasia on, etten millään voikaan olla mitään näistä, jos yritän saada sillä huomiota puolisoltani tai haen sillä arvostusta.

Tragikoomisinta ehkä on, että vaikka sitten todellisuudessa saisinkin jotain huomiota, se ei kuitenkaan riitä itselleni, sillä joko en usko, että tuo huomionosoitus olisi vilpitöntä tai sitten se on mielestäni liian vaisua. Protestointini ja kiukutteluni on ollut voimakasta ja varmasti hyvin hämmentävää. Koskaan en ole kuitenkaan osannut sanoittaa pahaa oloani ja sen syitä puolisoilleni.

Ensimmäinen puolisoni on suureksi onnekseni myös paras ystäväni nykyään. Olemme nyt avoimesti ja hyvin henkisellä tasolla keskustelleet näistä asenne-ongelmistani, jotka tulivat näin jälkikäteen täytenä yllätyksenä ja jopa suruna hänelle. Olen onnistunut niin taitavasti peittämään kaiken. 

Kun olen nyt miettinyt näitä useita persoonia, joita olen yrittänyt olla parisuhteissani, erityisesti nyt, kun näen asiat turvalliselta etäisyydeltä, tuntuu täysin käsittämätöntä, miten olen voinut olla kaksi niin eri ihmistä kotona kuin kodin ulkopuolella. Miksi en siis tunne parisuhteessa itseäni samanlaiseksi kuin tunnen itseni parisuhteen ulkopuolella?

Mutta ehkä sillä ei ole niin väliä. Ehkä tätäkään ei tarvitse analysoida sen enempää. Olen nyt tietoinen asiasta ja voin jatkossa keskittyä siihen, että aidosti ja syvällisesti rakastan ja arvostan itseäni kaikissa tilanteissa ja ihmissuhteissa. Olin parisuhteessa tai en. Ja sitten aikanaan, kun olen taas valmis parisuhteeseen, voin rakastaa itseäni samalla tavalla kuin rakastan itseäni parisuhteen ulkopuolellakin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Keskustelin pari päivää sitten hyvin pitkän ja syvällisen keskustelun 10-vuotiaan esikoiseni kanssa itserakkauden ja itsensä rakastamisen erosta. Olen aikaisemmin jo kirjoittanut siitä, mitä esikuvaa haluan tietoisesti antaa tyttärilleni. Tähän tavoitteeseen liittyen yritin selittää tyttärelleni millainen on itsevarma ihminen. Itsevarma ihminen on mielestäni ihminen, joka osaa rakastaa itseään.

Ja itsevarmuutta ei ole koppavuus tai itsensä tai tekemisiensä kehuskelu, vaan omasta mielestäni se on sitä, että on sinut itsensä kanssa, rakastaa itseään eikä koe tarvetta yrittää vakuuttaa muita omasta paremmuudestaan. Itsevarmuutta on myös se, että osoittaa arvostusta ja kunnioitusta muita kohtaan ilman alemmuuden tunnetta tai ilman vastakehun odotusta. Periaatteessa itsevarmuuden ja itsensä rakastamisen kuvaileminen riippuu täysin katsojasta. Meille jokaiselle se on jotain erilaista.

Mielestäni on kuitenkin surullista, kuinka usein itsensä rakastaminen mielletään negatiiviseksi asiaksi, jopa itserakkaudeksi, kuten tyttäreni asian näki. Vain itseänsä rakastava ihminen pystyy rakastamaan muita aidosti ja ilman velvoitteita tai vaatimuksia, sillä itseänsä rakastava ei pyri täyttämään omia kipupisteitään itsestään ulkoisilla asioilla, kuten toisten hyväksynnän tavoittelulla, rakkauden ehdollistamisella tai muilla vastaavilla keinoilla.

Itse yritän pienin teoin osoittaa itseäni kohtaan rakkautta ja kunnioitusta, mutta täytyy myöntää, että helppoa se ei ole. Pieni takaisku voi romuttaa kaiken tehdyn työn. Olen kuitenkin myös huomannut, että tässä vaiheessa, kun takana on "vuosien työ",  tarvitaan yhä suurempia ja suurempia takaiskuja, jotta usko ja rakkaus itseään kohtaan murenisi. Ja samalla olen huomannut, kuinka vuosi vuodelta osaan pyyteettömämmin ja aidommin rakastaa muita. Olen myös tietoisempi siitä, mitä ansaitsen ilman, että sitä tarvitsee protestoiden tuoda esiin. Siltkin parisuhde on edelleen se suurin kipupisteeni ja itseni rakastaminen ja arvostaminen parisuhteessa. Työ siis jatkukoon.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tässä blogissa asianajajana työskentelevä Sanna kirjoittaa parisuhteesta ja perheestä. Hän antaa neuvoja ja vinkkejä, joiden avulla jokainen suomalainen nainen voi pitää paremmin puoliaan arjessa ja elämän taitekohdissa.

Yrityksen kotisivut

Asianajotoimisto Svahn Oy