Kirjoitukset avainsanalla ystävyys

Yritykseni täyttää 7 vuotta muutaman päivän päästä ja päätin järjestää tämän kunniaksi juhlat. Toki samaan yhteyteen järjestin tuparit, erojuhlat, pikkujoulut, ammatillisen tunnustuspalkinnon juhlistamisen, ym. Kaiken kaikkiaan juhlien syynä oli 6 eri tapahtumaa. Hei, kun sitä kerran viidessätoista vuodessa järjestää juhlat, niin miksi ei juhlisi kaikkea kerralla! :-)

Olin kutsunut mukaan pääasiassa aivan lähimmät ystäväni. Ystävät, joihin luotan 100%:sti ja joiden kanssa ei ole väliä vaikka emme tapaisi vuosiin. Juttu jatkuu aina siitä mihin se jäi eikä se koskaan lopu. Ystävät, jotka eivät käännä selkäänsä tai kieroile. Ystävät, jotka ovat kaikki hyväntahtoisia ja kunnioittavia muita kohtaan. Voisin jatkaa tätä listaa vaikka kuinka.

Kutsulistalta jäi vielä pari pois pitkän etäisyyden vuoksi eivätkä kaikki edes omista aikatauluistaan johtuen päässeet paikan päälle. Siltikin mukana oli iso porukka. Olen aina itse mieltänyt, että lähipiirini koostuu vain muutamasta ihmisestä, mutta nyt menneen kesän aikana eron jälkeen (ja näissä juhlissa) olen huomannut, kuinka näin ei todellakaan ole. 

Jokaiselle näistä ihmisistä voin avautua täysin ja turvallisesti asioistani ja jos olisin vaikeuksissa tai tarvitsisin apua, jokaiseen näistä voisin turvautua. Kun tällaisia ihmisiä tulee elämän varrella vastaan, kannattaa heistä pitää kiinni.

Illan mittaa oli mielenkiintoista seurata tätä joukkoa, miten nämä ystävät kuvastivat eri elämänvaiheitani. Muutama aina jostain elämänvaiheesta on säilynyt mukana aina lapsuudesta saakka. Vielä mielenkiintoisempaa oli seurata, kuinka valtaosa ei ollut koskaan tavanneet toisiaan mutta tulivat loistavasti toimeen keskenään. Keskustelu ei lakannut missään vaiheessa ja jos joku jäi hetkeksi sivuun keskustelusta osasi joku toinen aina huomata tilanteen ja ottaa henkilön mukaan keskusteluun.

Liki jokainen kävi jossain vaiheessa kehumassa minulle tätä porukkaa ja kuinka mukavia ystäväni ovat. 

Mutta tämä ei suinkaan ole sattumaa, että kaikki tulevat toimeen keskenään ja kehuivat toisiaan. Olivathan he jokainen erityisesti arvomaailmoiltaan samanlaisia. Olen vuosien mittaan tullut hyvin valikoivaksi sen suhteen ketä ihmisiä päästän lähelleni. Ne, jotka lähipiiriini pääsevät, ovat kaikki hyväntahtoisia, aitoja ihmisiä joilla on elämänarvot kohdallaan ja jotka eivät juoruile, ilkeile tai toimi muutoin oma elämässään itsekkäästi tai oma etu edellä. Sillä, mitä kukin työkseen tai muuten elämässään tekee, ei ole mitään merkitystä tässä porukassa. Eli ei mitään pintapuolisia löpinöitä.

Ilta oli ehdottomasti yksi hauskimpia iltojani pitkään PITKÄÄN aikaan. Aamulla sitten ennen yökylään jääneiden vieraiden heräämistä istuin kahvikuppi sylissä aamun hiljaisuudessa elämääni miettien ja liki liikutuin siitä, kuinka onnekas olen. Vaurautta ei ole se, kuinka paljon rahaa on pankkitilillä vaan se, millaisia ihmisiä on ympärilleen saanut kerättyä lähelleen. Ystäviä, joihin voi luottaa, jotka kunnioittavat ja arvostavat muita, kehuvat, kannustavat ja auttavat. Ei sellaisia ihmisiä joka päivä vastaan tule eikä kaikkien elämään siunaannu, joten olen siitä äärimmäisen kiitollinen, että he ovat elämässäni.

Olen myös niin kiitollinen siitä, että saan itse kunnian olla heidän ystävänsä! Nämä ystävät, jos jotkut tekevät elämästäni vauraan. Kiitos heille siitä!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Makasin viime viikolla sängyn pohjalla muutaman päivän kauheissa vatsakivuissa. Kipu vaihteli kovan ja sietämättömän välillä aallottain. Ja sama jatkui öitä myöten. Kipulääke auttoi vain lyhyeksi hetkeksi.

En voinut käsittää mistä on kyse. Kipua jatkui kaiken kaikkiaan kahdeksan päivää. Ensin arvelin vatsatautia, jonka lapset olisivat saattaaneet tuoda mukanaan koulusta. Ei. Sitten arvelin sappikivä. Ei, kipu aivan muualla. Viimeisenä pelkäsin sitten umpisuolta. Lääkäriltä sain tähänkin varmistuksen. Ei.

Stressiä ei ole ollut nyt kuukausiin ja ruokavalio on hyvin terveellinen, joten mahahaava ei voinut olla kyseessä. Ummetuksestakaan ei ollut kyse, kun vatsa toimi normaalisti ja Glaubersuolallakin asian vielä varmistin...

Syy ei koskaan selvinnyt. Muutama ystävä arveli papu-ruokieni olleen syypäänä. Who knows. Papuihin en ehkä kuitenkaan tule koskemaan ihan lähiaikoina... :-/

Mutta olen aina tottunut selviytymään yksin enkä voinut kuvitellakaan, että "vaivaisin" tällä ystäviäni. Satuin vain mainitsemaan ohimennen Instagramissa oudosta vatsakivusta, josta lähti melkoinen määrä puheluita, sähköposteja, tekstiviestejä, WhatsApp viestejä, ym. Tämä "ilmiö" oli itselleni täysin uusi ja olen siitä vieläkin liikuttunut. Ystävät ja tutut tarjoutuivat avuksi kotiin, lastenhoitamisessa ja sairaalaan kuljettamisessa. Esikoiseni isä jopa kävi kaupassa ja laittoi ruokaa.

Viestejä ja hyvinvointi-tiedusteluita tuli vielä päivätolkulla jälkeenpäinkin.

Uskomatonta! Ensimmäistä (!) kertaa koin, että minusta välitetään. Aika surullista ja outoa sanoa näin ääneen, mutta tältä se todella tuntui. Olen niin uskotellut itselleni, että pärjään aina ja kaikessa yksin, ja muille puhumisella ja avun pyytämisellä olen vain vaivaksi. En voisi kuvitellakaan, että pyytäisin edes lähintä ystävääni avuksi johonkin, josta saatan itse selvityä. Kysyn kyllä neuvoa ja ohjeita ystäviltä, mutta näistäkin koen aina olevani valtavassa kiitollisuuden velassa. Ehkä en ole koskaan uskaltanut kysyä apua siinä pelossa, ettei kukaan haluaisikaan auttaa ja olisin todella "riesa". Silloinkos vasta kokisin olevani yksin ja ettei kukaan välitä.

Mutta nyt todella ymmärrän, mitä tarkoittaa hädässä ystävä tutaan. En tiedä tulenko jatkossakaan pyytämään apua. En ainakaan herkästi. Mutta jo tieto siitä, että minulla on näin monta ystävää ja ihmistä ympärilläni, jotka auttaisivat välittömästi, riittää minulle.

Kiitos kiitos kiitos! <3

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen kesän aikana kuullut jo niin monta kertaa joko suoraan tai epäsuoraan, kuinka elämässäni olevat ihmiset tuntevat mielestään minut. Ja aina hämmästelen, kuinka väärässä nämä ihmiset ovatkaan.

Tämä on saanut myös miettimään, millaista kuvaa itsestäni olen antanut. Ilmeisesti ulosantini / kehonkieleni / muu asia itsessäni viestii jotain täysin muuta, mitä sisälläni ajattelen ja tunnen. Joskus vuosia sitten muistan, kuinka eräs etäinen tuttu varoitti puolisoani seurusteluvaiheessamme siitä, että olen kova ja kylmä! Siis mitä!! Minäkö?! Minähän olen ehkä tämän planeetan herkin ja tunteellisin ihminen! Mutta siinä se ongelma ehkä usein piileekin. Suojellaksemme itseämme saatamme tietoisesti tai, kuten omassa tapauksessani, tiedostamattamme käyttäytyä toisin kuin mitä todellisuudessa tunnemme ja ajattelemme.

Näiden blogikirjoitusteni myötä, tai niiden luoman kenties turvan myötä, olen huomannut nyt kerta toisensa jälkeen ystävieni avautuvan minulle asioista, joista minulla ei ollut aavistustakaan. Olen päässyt tutustumaan ystäviini aivan toisella tasolla. Olen kuullut ystäviltäni aroista, henkilökohtaisista asioista ja tapahtumista. Asioista, joita on kenties piiloteltu ja salailtu. Tunteista ja omasta suhtautumisesta eri asioihin, ihmisiin ja tapahtumiin.

Blogikirjoitukseni ja niissä oma avautumiseni, avoimuuteni ja haavoittuvuuteni ovat selvästi avanneet jonkun padon sellaisista asioista, joista ei ole haluttu tai uskallettu aikaisemmin puhua. Tai ehkä niistä ei ole juuri minulle uskallettu tai haluttu avautua.

Olen välillä miettinyt tätä avoimuuttani ja sitä, olenko liian avoin kirjoituksissani. Enhän pysty kontrolloimaan sitä, ketkä kirjoituksiani lukevat. Jos sanallisesti kertoisin asioistani, tietäisin ja päättäisin kenelle kerron ja mitä kerron. Näin avoimella foorumilla se ei ole mahdollista. 

Olen kuitenkin päättänyt olla tätä sen enempää miettimättä ja analysoimatta. Tämä tuntuu itselleni äärimmäisen hyvältä ja oikealta tyyliltä. Ja selvästi jo näillä muutamilla kirjoituksilla on ollut valtavan positiivinen vaikutus omiin ystävyyssuhteisiini.

Toivottavasti tämä myös auttaa sinua lukijanani rohkeammin avautumaan asioistasi. Avoimuus lähentää ja tuo oikeat ihmiset luokse. Itsensä suojeleminen taas vetää todellisuudessa enemmän epäluottamusta ja negatiivisuutta puoleensa. Itselle on ainakin paljon helpompi olla haavoittuva kuin pelätä tulevansa haavoitetuksi. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Joka kerta, kun pääsen käymään Eestissä, avautuu itselleni kerta kerralta yhä upeampi maa. Ehkä vielä se, että oppaanani toimii aina paikallinen, opiskeluajoilta oleva erittäin läheinen ystäväni, tuo tämä kokemuksiin toisenlaista syvyyttä.

Vaikka maa on niin lähellä, ei sinne koskaan tule jostain syystä suunniteltua matkaa, muutoin kuin ystävääni tapaamaan. 

Tällä kertaa olin kuitenkin sopinut tyttäreni kanssa, että lähdemme pariksi päiväksi ja teemme jotain oikein kivaa. Tarvetta ei ollut edes suunnitella menojamme tai matkaohjelmaa sen tarkemmin, sillä tämä ystäväni oli juuri saapumispäivällemme suunnitellut Pohjois- ja Itä-Viron kiertoajelua perheensä kanssa!!

Ystäväni oli sitten aamulla satamassa vastassa, josta lähdimme heti kohti Lahemaan Rahvusparkin luonnonsuojelualuetta. Emme olleet tytön kanssa olleet pitkään aikaan luonnossa samoilemassa, joten tämä tuli kuin tilauksesta. Juoksin kilpaa tytön kanssa, kuin lapsi itsekin. Pysähdyttiin vähän väliä ihmettelemään sammal-lajeja, ötököitä ja näkymiä.


 


Seuraavaksi oli jo aika etsiä ruokapaikka ja siitä pikkuhiljaa kohti leirintäaluetta.

Ruokapaikaksi löytyi matkan varrelta Palmsesta aivan sattumalta jonkun kartanon yhteydestä erikoinen, keskiaikais(?)-tyylinen ravintola. Ruoka ei ollut hääppöistä, mutta tunnelma korvasi sen moninkertaisesti. Pihalta löytyi lapsille kaiken maailman entisajan keinuja, ym.

Leirintäalueelle oli vielä jonkun verran matkaa. Se sijaitsi Viron suurimman järven rannalla. Järven vastarannalla olikin jo Venäjä, eli raja kulki jossain järven puolessa välissä.

Itse olin koko ajan kaikesta totaalisen innostunut, ihmeissään ja vaikuttunut. Ystävälleni etenkin leirintäalue oli valtava pettymys. Itse olisin ehkä kaivannut vain suihkua. Sellaista ei ollut... Mutta eipä tätä kannattanut sen enempää surkutella. Ystävällenikin hänen jatkaessaan surkuttelua sanoin, että sinulla on kolme vaihtoehtoa: Voit jatkaa valittamista, voit varata paikan jostain toiselta leirintäalueelta tai voit jäädä tänne, hyväksyä paikan puutteineen ja keskittyä hyvään seuraan. Tähän viimeiseen päädyttiin ja meillä oli super-hauskaa! 

Uiminen ei sitten ollutkaan niin helppoa. Järvi oli val-ta-va, mutta syvin kohta vain 3 metriä! Kuuma kesä oli myös tehnyt tehtävänsä, kun vesiraja oli hyvin alhaalla. Ystäväni mies harrastaa vakavissaan triathlonia ja oli kovasti odottanut pääsevänsä uimaan. Vedestä tuli kuitenkin kiukkuinen mies, kun vesi ei sadan metrin jälkeenkään yltänyt pohkeita ylemmäs!! Naapurimökin asukasperhekin oli yrittänyt käynyt "soutelemassa" mutta käytännössä soutelu eteni siten, että perheen isä käveli vedessä ja veti veneessä olevaa perhettä perässään!! Naurussa ei ollut pitelemistä, kun näky oli niin huvittava. Veneestäkin kuului hillitöntä naurua koko "soutelun" ajan... Ai että! 

Elämysten huipennus oli yöllinen ufo-elämys! Aloimme ihmetellä taivaalla olevaa oudosti, nopeasti ja täysin hiljaa liikkuvaa valoa. Yritin ottaa videokuvaakin tapahtumasta, mutta totesin ottaneeni kaksi kuvaa; yhden alusta ja yhden lopusta. Eli juuri silloin kun olin aloittanut ja päättänyt kuvaamisen. Totesimme kuitenkin järkevinä ihmisinä, että ehkä kyseinen alus liittyi kuitenkin Viro-Venäjä rajaan enemmän kuin ulkoavaruuteen...

Seuraavana päivänä hyvin nukutun yön ja äärimmäisen nautinnollisen aamupalan jälkeen (miten ruoka ja kahvi muiden valmistamana maistuukin aina niin taivaalliselta) lähdimme kohti Alatskiven linnaa. Herran jestas mitä aarteita Virossa onkaan! Täydellisesti restauroitu linna! 

Viimeisenä aikataulujen käydessä jo tiukille kohteena oli Rakveren Poliisimuseo. Vuonna 2017 perustettu museo oli lapsille mieluinen kohde. Nähtävää olisi ollut niin paljon, mutta pakko oli jättää visiitti vain museoon, kun laivalle oli kuitenkin tarkoitus ehtiä.

Rakveren linna
Rakveren linna

Enää oli matka satamaan, josta sitten haikein mielin erosimme. Ystäväni pakotti minut tulemaan takaisin Tallinnan maratoniin 7.-9.9, jolloin esikoisenikin pääsisi mukaan. Minä ja hänen miehensä kävisimme juoksemassa ja ystäväni veisi kaikki lapset kylpylään! Ai että, mikä tarjous! Laitetaanpas korvan taakse! :-)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tässä blogissa asianajajana työskentelevä Sanna kirjoittaa parisuhteesta ja perheestä. Hän antaa neuvoja ja vinkkejä, joiden avulla jokainen suomalainen nainen voi pitää paremmin puoliaan arjessa ja elämän taitekohdissa.

Yrityksen kotisivut

Asianajotoimisto Svahn Oy

Blogiarkisto

2018

Instagram