Kirjoitukset avainsanalla kiitollisuus

Makasin viime viikolla sängyn pohjalla muutaman päivän kauheissa vatsakivuissa. Kipu vaihteli kovan ja sietämättömän välillä aallottain. Ja sama jatkui öitä myöten. Kipulääke auttoi vain lyhyeksi hetkeksi.

En voinut käsittää mistä on kyse. Kipua jatkui kaiken kaikkiaan kahdeksan päivää. Ensin arvelin vatsatautia, jonka lapset olisivat saattaaneet tuoda mukanaan koulusta. Ei. Sitten arvelin sappikivä. Ei, kipu aivan muualla. Viimeisenä pelkäsin sitten umpisuolta. Lääkäriltä sain tähänkin varmistuksen. Ei.

Stressiä ei ole ollut nyt kuukausiin ja ruokavalio on hyvin terveellinen, joten mahahaava ei voinut olla kyseessä. Ummetuksestakaan ei ollut kyse, kun vatsa toimi normaalisti ja Glaubersuolallakin asian vielä varmistin...

Syy ei koskaan selvinnyt. Muutama ystävä arveli papu-ruokieni olleen syypäänä. Who knows. Papuihin en ehkä kuitenkaan tule koskemaan ihan lähiaikoina... :-/

Mutta olen aina tottunut selviytymään yksin enkä voinut kuvitellakaan, että "vaivaisin" tällä ystäviäni. Satuin vain mainitsemaan ohimennen Instagramissa oudosta vatsakivusta, josta lähti melkoinen määrä puheluita, sähköposteja, tekstiviestejä, WhatsApp viestejä, ym. Tämä "ilmiö" oli itselleni täysin uusi ja olen siitä vieläkin liikuttunut. Ystävät ja tutut tarjoutuivat avuksi kotiin, lastenhoitamisessa ja sairaalaan kuljettamisessa. Esikoiseni isä jopa kävi kaupassa ja laittoi ruokaa.

Viestejä ja hyvinvointi-tiedusteluita tuli vielä päivätolkulla jälkeenpäinkin.

Uskomatonta! Ensimmäistä (!) kertaa koin, että minusta välitetään. Aika surullista ja outoa sanoa näin ääneen, mutta tältä se todella tuntui. Olen niin uskotellut itselleni, että pärjään aina ja kaikessa yksin, ja muille puhumisella ja avun pyytämisellä olen vain vaivaksi. En voisi kuvitellakaan, että pyytäisin edes lähintä ystävääni avuksi johonkin, josta saatan itse selvityä. Kysyn kyllä neuvoa ja ohjeita ystäviltä, mutta näistäkin koen aina olevani valtavassa kiitollisuuden velassa. Ehkä en ole koskaan uskaltanut kysyä apua siinä pelossa, ettei kukaan haluaisikaan auttaa ja olisin todella "riesa". Silloinkos vasta kokisin olevani yksin ja ettei kukaan välitä.

Mutta nyt todella ymmärrän, mitä tarkoittaa hädässä ystävä tutaan. En tiedä tulenko jatkossakaan pyytämään apua. En ainakaan herkästi. Mutta jo tieto siitä, että minulla on näin monta ystävää ja ihmistä ympärilläni, jotka auttaisivat välittömästi, riittää minulle.

Kiitos kiitos kiitos! <3

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kiitollisuus saa aikaan uskomattomia asioita omissa asenteissa. Ryvin muutama kuukausi sitten unettomia öitä aikaansaavassa negatiivisuudessa ja katkeruudessa. En oikein nähnyt missään eräällä tietyllä elämänalueellani tapahtuvissa asioissa mitään hyvää, saati mitään mistä voisin olla kiitollinen. Koin itseni joltain osin uhriksi, joka oli jumissa omassa tilanteessaan ilman poispääsyn mahdollisuutta. Olin mielestäni tehnyt omassa asenteessani ja omalla tekemiselläni kaiken mitä on tehtävissä ja nyt jäljellä oli enää katkeruus. Kaikki oli huonoa ja kaikki tapahtumat vahvistivat muka sitä, minkä kyllä tiesin olevan se oma pahin mörkö, eli että minua ei arvosteta. 

Herääminen

Kunnes eräänä aamuna heräsin vahvaan tunteeseen, että elämästäni puuttuu juuri nyt kiitollisuus. Kiitollisuus pieniä asioita kohtaan. Kiitollisuus yrittämistä kohtaan, eikä vain näkyviä ja tuntuvia tuloksia kohtaan. 

En aiemmin edes suostunut muuttamaan ajatustani siitä, että ehkä asiat näyttäytyisivät toisin, jos itsekin katsoisin niitä toisin. Olin jo ehtinyt katkeroitua ja tehdä päätökseni siitä, miten minua on kohdeltu ja miten olen joutunut itse uhrautumaan.

Ja yllättäen aina silloin, kun tulee jonkinlainen herääminen, osuvat juuri oikeat asiat, ihmiset, kirjat ja muut vastaavat kohdalle. Niin kävi nytkin. Yhtäkkiä tuntui, että kaikki paikat, lehtien otsikot, Youtube-kanavat ja mainokset tuntuivat toitottavan kiitollisuutta. Erityisesti yksi kirja tuli toistuvasti esiin: 5 minute journal.

Olin toki jo kuullut kirjasta, tai oikeastaan päiväkirjasta, vuosia sitten, mutten koskaan oikein ymmärtänyt miksi maksaisin jostain sellaisesta, jonka voin toteuttaa ihan ilmaiseksikin. Joskus aikanaan kirjasinkin omaan journaliini (paljon aikuismaisempi termi kuin päiväkirja 😬) iltaisin kolme asiaa, josta olin kiitollinen. Samaa tein tyttärieni kanssa. Kävin iltaisin molempien tyttöjen kanssa läpi kolme asiaa, joista molemmat olivat kiitollisia. Tytöt pitivät tästä todella paljon. Oli kiva mennä nukkumaan muistellen kivoja päivän aikana tapahtuneita asioita, eikä jäädä harmittelemaan niitä asioita, jotka olivat ikäviä.

Mutta kun elämä vie aina mukanaan, niin niinpä tämäkin hyvä ja mukava iltarutiini jäi meiltä kaikilta pois. Ja sitä myöten pikku hiljaa elämääni kömpi mukaan negatiivisuus, vaatimukset ja katkeruus. Kunnes nyt siis sain tämän muistutuksen siitä, että olisi hyvä muistaa taas olla myös kiitollinen asioista ja löytää positiivista myös näennäisesti negatiivisista asioista. Ehkä ne negatiiviset asiat olivatkin negatiivisia vain oman asenteeni vuoksi.

Kun sitten taas jälleen törmäsin johonkin sivustoon, jossa kerrottiin hyvistä kokemuksista 5 minute journalin käytöstä, päätin siltä seisomalta tilata itselleni tuon kirjan. Vaikka voisin kopioida kunkin sivun tekstin omaan journaliini, jolloin kirjasta ei tarvitsisi maksaa. Vaikka joudun odottamaan kirjaa Yhdysvalloista jonkun aikaa. Vaikka se aikaisemmin oli mielestäni ehkä jopa rahan haaskausta. 

Kun kirja sitten saapui, otin sen tietysti välittömästi käyttööni. Ja täytyy kyllä sanoa, että muutos itsessäni ja asenteessani tapahtui saman tien. Ei tarvinnut kuin kirjata 3 asiaa, joista olin kiitollinen, erityisesti liittyen tähän tiettyyn elämänalueeseen, josta olin niin katkera ja kiukkuinen. Välittömästi huomasin asenteeni muuttuvan kiukusta ymmärrykseen, ja ymmärryksestä kiitollisuuteen. Yllättäen näinkin asiat toiselta kantilta. Enhän minä ollutkaan saanut tietynlaista kohtelua, vaan olin yksinkertaisesti asennoitunut itse niin vahvasti siihen, että todella näin oli tapahtunut, etten osannut muuttaa asennettani. Jos tapahtui jotain positiivista, osasin senkin kääntää negatiiviseksi ja tuota pelkoani vahvistavaksi. Näin asiat juuri sellaisena, kuin halusin nähdä ne. Siten, mikä vahvistaisi katkeruuttani ja epäoikeudenmukaisuutta itseäni kohtaan.

Ei enää katkeruutta

Nyt pienetkin asiat saivat aikaan kiitollisuutta mielessäni ja tunsin itseni heti onnellisemmaksi ja tasapainoisemmaksi. Katkerana ihmisenä ei ole kiva olla. Sillä sai vain valtataistelua aikaan ja omaa pahaa oloa kasvatettua. Ja en muutenkaan miltään osin pidä riitelystä, jos se ei johda eteenpäin. Jos tarkoituksena on vain voittaa tai saada valtaa, on se mielestäni turhaa energian haaskausta. Rakentava keskustelu, vaikka sitten ääntään kohottaen, on parempi vaihtoehto.

Katkeruus aiheuttaa helposti sen, ettei ole aidosti valmis löytämään ratkaisua eikä kenties huomaamaan oman käytöksensä tai asenteensa vaikutusta lopputulokseen. Katkeruus on mielestäni eräänlaista valtapeliä. Se pyrkii saamaan henkisen yliotteen toisesta. Ikäänkuin olisi itse se uhri ja vika on vain toisessa. Mutta todellisuudessa katkeruus saa pahaa aikaan eniten juuri itsessä.

Huomasin myös, että tietyistä asioista oli vaikeampi alkuun olla kiitollinen kuin toisista. Yhtälailla huomasin, että vaikka pystyin lopulta olemaan kiitollinen myös näistä tietyistä kipupisteisiini liittyvistä asioista, ei se vielä näkynyt ulospäin. Huomasin kerta toisensa jälkeen sortuvani piikittelyyn tai mökättämiseen. Erityisesti marttyyrisyys oli vahvasti esillä. 

Lempeydellä eteenpäin

Päätin kuitenkin mielessäni, että en vaadi itseltäni tässä nyt liikoja. Otan asiat askel kerrallaan ja itselleni lempeästi. En puhu kiitollisuuspäiväkirjasta muille, jotten sorru selittelemään tai puolustautumaan ulkoista epäkiitollista käytöstäni tai asennettani. Näin oli helpompi.

Ja näin sain rauhassa muuttaa omaa asennettani ja ilman painetta huomata välillä olevan hyviä päiviä ja väliin sattuvan niitä huonoja ja katkerampia päiviä. Kun journaliin illalla vielä kirjasin päivän onnistumiset ja asiat, joissa voi toimia seuraavalla kerralla toisin, oli näistä helppo vielä saada vahvistusta positiivisuuteen ja siihen, missä on vielä työtä.

Yllättäen tuohon "parannettavaa"-osaan tuli toistuvasti samanlaisia teemoja ja ne liittyivät aina omaan negatiivisuuteeni. Mutta kun asennoituminen oli koko ajan lempeätä, ei ollut tarvetta solvata itseään epäonnistumisesta.

Muutenkin oli ja on hyvä huomata, kuinka lempeys nimenomaan itseäni kohtaan sai aikaan muutosta myös muilla osa-alueilla. Ehkä se on juuri se kriittisyys itseään kohtaan, itsensä vähättely tai aliarvioiminen, joka luo sitä omaa negatiivisuutta ja kriittisyyttä muita kohtaan. Ruokkii huonoa itsetuntoa. 

Olen kyllä jo kauan tiennyt, kuinka muiden rakastamisen tulisi lähteä siitä, että ensin rakastaa itseeän. Tämähän on aika loogistakin, eikö? Mutta kun ihan käytännössä ja todella omassa elämässään huomaa, miten itsensä rakastaminen ja arvostaminen saa ihmiset käyttäytymään ympärillään ja itseään kohtaan toisin, miten näkeekin asiat positiivisessa valossa negatiivisen sijaan ja miten kaikki tuntuu olevan niin hyvin elämässä. Vasta silloin todella ymmärtää mitä se tarkoittaa. Vasta silloin voi aidosti rakastaa muita, ilman olettamuksia, vaatimuksia tai edellytyksiä rakkautensa vastineeksi. Silloin on jopa vaikeaa olla rakastamatta muita. Silloin, kun pystyy edes hetken rakastaa itseään! 

Työ on vasta alkanut

Nyt kun 5 minute journalin käyttöä on takana jonkun verran, on hyvä myös huomata, kuinka väliin jääneet päivät saavat heti aikaan enemmän negatiivisia ajatuksia mielessäni. Tämä on myös selvästi osoitus siitä, että paaaaljon on vielä työtä siihen, että saisin kiitollisuuden automaattisesti osaksi asennettani ja arkea.

Ehkä kuitenkin elämäntilanteeni on juuri nyt sellainen, että pienikin takapakki rasittaa ja vie tavallista helpommin negatiivisuuteen. Mutta pyrin kuitenkin olemaan armollinen itseäni kohtaan ja uskon siihen, että kiitollisuus tulee jälleen osaksi arkea jossain vaiheessa. Aivan kuten se oli vuosia sitten. Tässäkin etenen pienin askelin, yksi taakse, kaksi eteen.

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tässä blogissa asianajajana työskentelevä Sanna kirjoittaa parisuhteesta ja perheestä. Hän antaa neuvoja ja vinkkejä, joiden avulla jokainen suomalainen nainen voi pitää paremmin puoliaan arjessa ja elämän taitekohdissa.

Yrityksen kotisivut

Asianajotoimisto Svahn Oy