Kirjoitukset avainsanalla mindfulness

Kirjoitin viimeksi, kuinka haluan keskittyä ruokailusta nauttimiseen ja erityisesti kehontuntemuksiini ruokaillessa.

Itselläni on siis tapana jännittää tiedostamatta ja tahattomasti vatsaani. Oli kyse sitten kanssakäymisestä ihmisten kanssa tai ruokailuhetkestä. Aina kuitenkin jännitän vatsalihaksiani, vaikka en muutoin varsinaisesti jännitä itse tilannetta.

Kun jännitän lihaksiani, en ole täysin läsnä kyseisessä hetkessä. En käsitä miten nämä kaksi liittyvät toisiinsa, mutta niin vain on. Ero on nimittäin välitön ja valtava, jos rentoutankin vatsalihakseni esim. kesken keskustelun. Heti, kun rentoutan vatsalihakseni olen paremmin keskustelussa läsnä. Ja läsnäolemisella tarkoitan tässä sitä, että todella pystyn keskittymään siihen, mitä toinen sanoo. Ajatukset ovat tässä hetkessä. En mieti mitä sanoisin tuohon ja tuohon asiaan, en yritä kertoa mielipiteitäni tai antaa ohjeita väliin, en ota kantaa tapahtuneisiin. Kuuntelen vain.

Nämä ovat ehkä niitä henkimaailman juttuja, mutta monesti siinä tilanteessa, kun muistan aidosti kuunnella, saattaa ystäväni liikuttua kesken keskustelun tai muutoin silminnähden välittömästi rentoutuu. Itselleni tulee tunne, kuin olisimme yhtä. En tarkoita pinnallista yhteenkuuluvuuden tunnetta, vaan tunnetta että olemme solutasolla yhtä. Aivan saman koen ventovieraiden kanssa, joiden kanssa käyn keskustelua silloin kun olen läsnä ja kuuntelen. 

Muistan kerran, kuinka eräs hyvin tuohtunessa mielentilassa oleva itselleni täysin vieras naishenkilö halusi eräillä messuilla kertoa kaikista elämänsä aikana kohtaamistaan vääryyksistä ja julmista ihmisistä. Kuuntelin keskeyttämättä, täysin läsnäolevana ja ottamatta kantaa ehkä noin 10 minuuttia, jonka jälkeen henkilö silminnähden rentoutui, alkoi hymyillä ja vaikutti jopa tyytyväiseltä. Annoin muistaakseni yhden juridisen ohjeen keskustelun päätyttyä. En muuta. Rouva oli kuitenkin niin yltiöpäisen vakuuttunut siitä, että olen ehdottomasti paras ja asiantuntevin juristi koko Suomessa. Todellisuudessa olin vain kuunnellut.

Muistan myös, kuinka kesken erään mindfulness-pariharjoitteen koin tämän yhteenkuuluvuuden tunteen ensimmäisen kerran. Liikutuin kyyneliin tuosta rakkaudesta ja yhteydestä, jonka koin pariini. Tunnetta on vaikea kuvailla sanoin. Se oli niin kokonaisvaltaista ja ehkä vähän pelottavaakin. Koimme molemmat saman ja olimme molemmat yhtä hämillämme. Upea, kertakaikkiaan upea kokemus.

Nyt tuntuu, että pääsen tähän samaan yhteyteen (nyt jo ilman voimakasta tunnelatausta) aina, kun rentoutan vain vatsalihakseni kesken keskustelun. Kuulostaa ehkä oudolta, että näillä kahdella olisi joku yhteys, mutta itselläni se on selvästi "oire" siitä, että olen jännittynyt ja odotan "puheenvuoroani", jolloin kuuntelu ei ole täysin läsnäolevaa.

Läsnäolevassa kuuntelussa toinen kokee tulleensa kuulluksi, ratkaisee ehkä itse oman ongelmansa tai huomaa mahdollisen oman ylireagointinsa jossakin tilanteessa, tai mikä tahansa onkaan se asia, joka mieltä todella painaa. Meille jokaiselle on niin tärkeä tulla kuulluksi, oli kyse sitten parisuhteesta, ystävyyssuhteista, tai mistä tahansa ihmissuhteesta. Kuulluksi tuleminen merkitsee myös sitä, että voi kokea olevansa tärkeä ja arvostettu. Ja kun kokee olevansa arvostettu ja tärkeä, saa omiin "ongelmiin" eri perspektiiviä. Ehkä ne eivät enää olekaan niin ylitsepääsemättömiä tai ratkaisemattomia. Ehkä niihin yllättäen löytyykin ratkaisu, joka on yksinkertaisempi kuin olisi voinut luullakaan.

Kuuntelemisen taito on erityisesti työssäni äärimmäisen tärkeä taito. Siinä se on kuitenkin itselleni selkeästi vaikeampaa, sillä haluaisin kesken asiakkaan lauseen jo olla ohjeistamassa ja neuvomassa. Kuitenkin aina silloin, kun pysähdyn ja muistan todella kuunnella, on lopputulos parempi. Asiakas kokee tulleensa todella kuulluksi. Tunteet eivät ole enää niin vahvassa roolissa, vaan siirrytään selvittämään asioita. Ei koettua epäoikeudenmukaisuutta vaan sellaisia asioita, jotka eivät esimerkiksi vastapuolesta johtuen ratkea itsestään. Kun tunnepitoisuus ja ehkä jopa mahdollinen kostonhalu tai peräänantamattomuus syystä-jota-ei-oikein-edes-tiedetä laantuu tai jopa häviää, päästään asiassa usein todella hyviin lopputuloksiin. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että asiakas luottaa minuun ja parhaiten se toteutuu siten, että kuuntelen.

Kuuntelemiseksi tulemisen merkityksen huomaa erityisesti oikeudenkäynneissä ja ennen kaikkea Follo-sovittelussa (tuomarin ja asianajajien lisäksi lapsiasioihin erikoistunut asiantuntija mukana). Tuolloin molemmat osapuolet saavat sanoa sanottavansa ilman keskeyttämistä. Ja kun itselle tärkeimmät asiat on saanut sanottua ja on koettu tulleen kuulleeksi, jos ei vastapuolen toimesta, niin ainakin muiden läsnäolleiden toimesta, niin monen monta kertaa sovinto saadaan tämän jälkeen välillä hyvinkin nopeasti aikaan.

Läsnäolevassa kuuntelussa ja ylipäätänsä kuulluksi tulemisessa on siis todella taikaa. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Toissa- ja viime viikkoisen vatsakivun jälkeen päätin taas palata ruokailusta nauttimiseen ja siihen, miltä ruoka ja juoma suussa maistuu, miltä kehossa tuntuu kun pureskelen, nielaisen ja kun vatsa alkaa täyttyä.

Mindfulness- ohjaajakoulutuksessa tämä oli yksi ydinharjoituksista: tietoinen ja läsnäoleva syöminen.

Olin aivan unohtanut kuinka suuri vaikutus tällä onkaan ja kuinka meditatiivista se on. On niin helppo tehdä jotain muuta samalla kun syö tai ylipäätänsä olla omissa ajatuksissaan ja syödä ruokansa hotkimalla.

Nyt aloitin aamuni taas joka-aamuisella vihermehulla. Sen sijaan, että olisin touhunnut samalla jotain muuta ja ohimennen hörppinyt mehua, siirryinkin parvekkeelle hiljaisuuteen ja raikkaaseen ilmaan. Istuin hiljaa samalla kun takaraivossa hiljainen ääni toitotti  mielessäni: muista kehon tuntemukset. En ajatellut ja suunnitellut tulevaa päivää, vaan keskityin juomaani.

Nautiskelin jokaisesta siemauksesta ja maistelin erottuvia makuja. Käytin kaikkia aistejani tähän. Kun muistin vielä huomioida nuo kehontuntemukseni, olin heti jossakin omassa pikku kuplassa. Seuraavaksi siirryin nauttimaan aamukahviani; Bialletti-keittimellä valmistettu ja kunnon lusikallisella täysrasvaista kookosmaitoa minivispilällä vispattuna. Nami nami.

Itselläni on niin paljon jännittyneisyyttä vatsassa koko päivän, joten ei ehkä ihmekään, että juuri vatsani oireili näinkin rajusti viime viikolla. Eli kun syön, jännitän lihaksiani ikään kuin kiirehtiäkseni ruokailua. Samalla tulee sitten hotkittua ja oltua ajatuksissa muualla kuin juuri tässä hetkessä.

Tuossa pikku kuplassani, vatsa rentona, aamujuomistani nauttien, alkoi mieleeni vyöryä ahaa-elämyksiä. Vaikka kesä on ollut poikkeuksellisen onnellinen ja sieluani on ruokittu mitä ihmeellisemmillä asioilla, on se ollut myös elämystäyteinen. (En tietoisesti käytä sanaa kiireinen, sillä se on mielestäni niin negatiivis-sävytteinen sana.) Näissä väli- ja siirtymisvaiheissa paikasta toiseen on itselläni vaikea rentoutua. Touhuan sataa asiaa samalla kertaa. Ja hötkyillessä ei siis tule huomioitua kehon tuntemuksia. 

Aamukahviani vielä loppuun juomatta ystäväni soitti haluaisinko lähteä hänen mukaansa puutarhapalstalle. Mahtavan aamun aloituksen jälkeen sain siis vielä mahtavamman lounaan ystäväni palstan antimista. Tietoisesti syötynä. 

Huomaan sen joka kerta, että tietoisesti syötynä tulee todella kuunneltua kehoa; mitä se tarvitsee tai haluaa, koska on syöty riittävästi, mikä ruoka ei tunnu kehossa hyvältä, jne. Jos näin muistaisi syödä olisi varmasti yltiöpäisen terve. Ja omassa tapauksessani tämä tarkoittaa erityisesti syömistä vatsaani jännittämättä.

Minä en ihan ole tähän tasolle vielä päässyt, että muistaisin joka aterialla saman. En muista edes joka päivä. Välillä en muista viikkoihin... Mutta sinne suuntaan pyrin. Pyrin siihen, että muistaisin kuunnella kehoani ruokaillessa, maistelisin tarkemmin ruokaani, todella nauttisin joka suupalasta ja samalla tulisi syötyä sen verran ja sitä ruokaa, joka on hyvää keholle ja jota se juuri sinä päivänä tarvitsee. Helppoa kuin heinänteko. Tai sitten ei...

Nautinnollista päivää sinulle!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Täytin juhannusaattona vuosia. En pyöreitä, mutta selkeästi jotakin ikäkriisiä on nyt meneillään. Halu suurempaan muutokseen on ollut todella voimakasta jo muutaman vuoden, oikeastaan heti sen jälkeen kun täytin 40. Eli ehkä tässä kyse onkin 4-kympin kriisistä. 

Aikaisemman muiden miellyttämisen tarpeen ja jatkuvan itseni vähättelemisen ja ylisuorittamisen oli aika loppua. Nyt oli aika alkaa suoda itselle jotain hyvää. Oli se sitten aikaa, lempeyttä tai vain olemista. Kuitenkin kaikenlaista mielen, sielun ja kehon ravitsemista.

Päätin varta vasten tehdä muutoksia seuraavilla alueilla:

1. Mielen ravitseminen

Olen viimeiset 20 vuotta ollut toivoton ylisuorittaja. Laadin kohtuuttomia, liki mahdottomia tavoitteita. Teen kaikkeni päästäkseni niihin ja sitten valitan, marisen ja voivottelen itsesäälissä, jos en näihin tavoitteisiin pääse.

Kaikki nämä tavoitteet ovat yllättäen liittyneet vain uraani. Hyvänä kakkosena on tullut kyllä perhe, mutta nimenomaan aina tässä järjestyksessä. Itse asiassa joskus jopa liikunnalliset tai muut terveydelliset tavoitteet ovat menneet perheenkin edelle. Kaikki paitsi perheeseen liittyvät tavoitteet ovat siis olleet sellaisia, jotka ovat "edellyttäneet" itseltäni suorittamista, stressiä tai järjetöntä ajanhukkaa. Sitten ei enää oikein ole energiaa riittänytkään perheeseen... Sain juostua parikin täysimaratonia viime vuonna ja tietyt uratavoitteet kyllä jopa hämmentävästi täyttyivätkin, mutta kaikessa tuossa olin unohtanut nauttia elämästä. Ei ollut aamua ilman huikeiden tavoitteiden asettamista. Pääsin kyllä usein näihin päivittäisiin tavoitteisiin, mutta aina sekin meni suorittamisen voimalla.

Panostin oppimiseen ajallisesti ja taloudellisesti aivan käsittömiä tunteja ja summia. Ja aina vain piti laatia uusia, yhä vaikeampia tavoitteita ja opiskella taas jotain uutta. Jos tavoitteet tuntuivat helpoilta, niin piti keksiä jotakin sellaista, josta varmasti tuli stressi ja ahdistus. Huh-huh!

Viime kuussa listailin vastuulleni ottamiani tehtäviä ja asioita. Olin ottanut vastuulleni 5 sellaista asiaa, joista jokainen olisi yksistään edellyttänyt täysipäiväistä paneutumista. Vaikea ymmärtää, miten olen oikein saattanut itseni tähän tilaan. Ei enää tarvinnut ihmetellä miten olin koko ajan väsynyt. Oli luopumisen aika. Ja sitä olen nyt tehnyt tässä oikein olan takaa.

Ylisuorittamisen sijaan päätin syntymäpäiväni ja tuoreen elämänmuutoksen myötä ravita mieltäni jatkossa opiskelemalla ja lukemalla materiaalia, jonka myötä opin lempeyttä itseäni kohtaan ja joka ravitsee mieltäni muutoin kuin vain älyllisesti. Urakehitys ja ylisuorittaminen jääköön ja tilalle tulkoon läsnäolevampi ja itseäni kohtaan lempeämpi minä.

2. Sielun ravitseminen

Mindfulness ohjaajakoulutus, josta valmistuin toukokuussa, oli selvästi se suurin muutos. Ja koulutuksessa nimenomaan se, mitä kaikkea koulutus ja tukiverkosto nosti pintaan itsessäni. Tuntui, että olisin saanut kunnon läpsäyksiä kasvoihin. Kerta toisensa jälkeen. Kaikki liittyivät kuitenkin siihen, kuinka "läpsäys kerrallaan" ymmärsin omaa käyttäytymistäni ja käyttäytymismallejani, piilomotiiveitani ja ennen kaikkea omaa ahdistuneisuuttani. Ymmärsin miten olen kohdellut ja sallinut itseäni kohdeltavan. Auts. Nyt piti katsoa tiukkaan peiliin ja sallia itseni rakastaa itseäni. Sellaisena kuin olen. Ei muiden miellyttämiseksi tai muiden arvostusta hakien. Vaan kohdellen itseäni lempeydellä ja rakkaudella.
Voiko olla niin, että olen rakastettu? Voinko suoda armollisuutta itseäni kohtaan? - Näitä lauseita mutustellessa nousevat tunteet pintaan. Olen rakastettu. Olen arvostettu. Olen armollinen itseäni kohtaan. Teen asioita, jotka tuottavat minulle iloa. Olen lempeä itseäni kohtaan.

Tämän johdattelemana olemme lasteni kanssa pyrkineet nyt tekemään joka päivä jotain sellaista uutta tai erilaista, jota emme ole ennen tehneet. Jotain spontaania ja suunnittelematonta. Jotain sellaista, jonka ei todellisuudessa tarvitse olla sen suurempaa. 

Eilen menimme esikoisen kanssa bussipysäkille ja hyppäsimme spontaanisti ensimmäiseen pysäkille tulleeseen bussiin. Ajoimme päätepysäkille, joka sattuikin olemaan Itäkeskuksen kauppakeskus. Kävimme kahvilla ja jäätelöllä ja tulimme sitten bussilla takaisin. Meille tämä oli riittävän spontaania, sillä kuljemme AINA kaikkialle autolla tai pyörillä. 

Tänään tuntuu siltä, että voisimme käydä pyörillä läheisissä ulkoilumaastoissa. Se on ollut suunnitteilla, mutta aina on tullut jotain "tärkeämpää" tekemistä. Jos tyttöjen herättyä meistä ei enää halutakaan lähteä pyöräilylle, teemme jotain muuta pientä kivaa ja sellaista, jota emme ole vielä tehneet. Tämänpäiväisen tekemisenkään ei tarvitse olla sen ihmeellisempää tai vaivalloisempaa. Otamme koiran mukaan, joka näin sekin saa vaihtelua ja nautintoa.

3. Kehon ravitseminen

Ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi mehustimen, jolla olen nyt jo kohta parin viikon ajan tehnyt joka ikinen aamu toinen toistaan ihanamman aamujuoman. Paastosin aikanaan säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa ja vihannes- ja hedelmämehuista on niiltä ajoilta jäänyt etova muistikuva... Silloin en seuraillut reseptejä. Join joko kurkkumehua, porkkanamehua tai kuvottavaa sellerimehua. Ei tullut mieleenkään yhdistellä eri makuja. Yök!

Nyt ostin mehustimen yhteydessä myös käsittämättömän hyvän reseptikirjan, jonka ohjeiden mukaan valmistamani kaikki juomat ovat olleet us-ko-mat-to-man hyviä! Miten selleri voi maistua niin hyvältä!? Siis selleri! 

Jo tässä vaiheessa, näin lyhyen ajan jälkeen, huomaan eron ihossani. Olen silti normaalisti juonut vahvat aamukahvini ja syönyt muun päivän ateriat aivan samaa ruokaa kuin ennenkin. Aamusmoothien olen tosin myös korvannut tavanomaisen voileivän sijaan. Muutama näinkin pieni muutos näkyy silti ihossa, joka on nyt kuulakkaampi ja mustat silmänaluset ovat hävinneet. Mitäköhän tässä vielä ehtii muuttua. ;-D

Olen myös saanut nauttia aamumehuni täydessä hiljaisuudessa, lasten vielä nukkuessa, siemaillen mehua kuin mikäkin viininmaistelija. Ynisen silmät kiinni nautinnosta eri makujen yhdistelmiä suussani ihmetellen. Nytkin vielä maistan tämänaamuisen mehun kielelläni. Nam.

Vihannesten ja hedelmien yhdistelmät ovat niin outoja, ettei mieleeni tulisi ikimaailmassa kokeilla mitään vastaavia.

Tämänaamuinen mehu:
1/2 kuorittu sitruuna
1/2 kuorittu bataatti (jep!)
1 punajuuri
2 porkkanaa
2,5 cm pala tuoretta inkivääriä
2,5 cm pala tuoretta kurkumaa
1 omena kuorineen ja siemenineen

Ei muuta kuin siemailemaan, päiväkirja esiin ja aurinkoinen aamu alkakoon!
 

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Jos en olisi asianajaja, olisin varmasti terapeutti. Rakastan kuulla ja kuunnella ihmisten tarinoita, ja auttaa heitä löytämään oma sisäinen voimansa elämän vastoinkäymisissä. Perhe- ja perintöasioita hoitavalta juristilta edellytetäänkin aivan toisia ominaisuuksia kuin yritysjuristeilta. Pitää olla helposti lähestyttävä ja ymmärrettävä asiakkaan omaan juttuunsa liittyviä tunnekuohuja, mutta silti osattava johtaa asiakkaan juttu kunnialla, lempeydellä ja jämäkkyydellä loppuun. Visioin yritykseni tulevaisuuden sovittelevaan ja terapeuttiseen lähestymistapaan erikoistuvaksi asianajotoimistoksi. 

Valitettavasti asianajajan käyttäminen terapeuttina olisi muodostunut järjettömän kalliiksi asiakkaalle, joten haaveenani oli järjestää eroa läpikäyville asiakkailleni erilaisia viikonloppukursseja, joissa he saisivat purkaa sydäntään ja saada vertaistukea muilta samaa tilannetta läpikäyviltä kurssilaisilta. Samalla osallistujat saisivat itseltäni juridista neuvoa omaan tilanteeseen liittyen murto-osalla normaaleihin juristin palkkioihin verrattuna. Suurin osa oikeudellisista riidoista liittyy nimittäin juuri siihen, ettei tiedetä tai yli/aliarvioidaan joko omat oikeutensa tai velvollisuutensa jutussa.

Tämä terapeuttisempi tavoite mielessäni päätin viime vuonna osallistua Mindfulness (MBSR)- ohjaajakoulutukseen Leena Pennasen opastuksella. Ja tästä koulutuksesta valmistuin toukokuun 2018 lopussa. 

Vaikka lähtökohtaisesti koulutukseni tavoitteena oli oppia ohjaamaan näitä suunnittelemiani kursseja, huomasin kuitenkin hyvin pian, että kyllä tässä rouvaa nyt ravistellaan sisäisesti ja kovaa. Ryhmän henki ja luottamus oli jotain niin sanoin kuvaamattoman voimakasta, että muutos itsessäni oli melkoinen. Lempeä ja salliva ympäristö mahdollisti kokemusten aidon ja rehellisen vaihtamisen, kun kenenkään ei tarvinnut esittää vahvaa tai selviytyjää. 

Tavoitteena enemmän läsnäoloa arjessa, bonuksena jotain muuta, aika pelottavaakin

Yksi toiveistani ja odotuksistani oli läsnäolevampi arki, mutta en ymmärtänyt, mitä se todellisuudessa toisi mukanaan. Opin läsnäolevamman arjen myötä salakavalasti ymmärtämään, kuinka suurin ongelmani liittyi itseni arvostamiseen, tai oikeastaan sen puuttumiseen. Oli aika shokki huomata millaisia ihmisiä olin kerännyt ympärilleni vuosien aikana ja miten nämä ruokkivat juuri tätä omaa kipupistettäni. Jos ei ihmissuhteissaan arvosta itseään, on mahdotonta saada kunnioitusta muilta, sillä tiedostamattaan tuo ihmissuhteissaan juuri sitä omaa kipupistettään päivänvaloon. Tavalla tai toisella.

Kävin sisimmässäni valtavaa kamppailua vanhojen uskomusteni ja uuden minäni välillä. Tätä muutosta itsessäni oli vaikea niin ympäristöni kuin itsenikin käsitellä. Se, mihin olin läheiseni, perheeni ja ystäväni opettanut, ei enää tuntunut oikealta. 

Pikku hiljaa olen oppinut tätä itseni arvostamista ja huomaan samalla, kuinka ympärilläni on alkanut olla positiivisempia ja aidompia ihmisiä. Olen aina kokenut suurta ahdistusta teennäisten, negatiivisten ja pinnallisten ihmisten läheisyydessä, mutta nyt niitä ei tuntunut olevan missään. Osa näistä on kaikonnut itsestään, toisista jouduin suuren surun ja syyllisyydentunteen saattamana tieten tahtoen luopumaan. 

On ollut mielenkiintoista myös huomata, kuinka ympärilläni olleet, nyt siis jo elämästäni täysin tai valtaosin kaikonneet "ystävät", ovat saaneet energiaa minusta silloin, kun olen toteuttanut heidän kaikki toiveensa tai kun olen ollut allapäin jolloin he ovat tällöin kannustaneet ja tukeneet kovasti. Mutta jos olen ollut onnellinen ja iloinen tai kokenut menestystä, olenkin saanut vähättelyä, arvostelua ja peräti itsekkääksi syyttelyä. Jotkut oikein varta vasten muistuttivat tai toivat esiin asioita, joissa EN ole onnistunut.

Olen aina tiennyt, että "sitä saa mitä tilaa", mutta kun sen todella näkee, kokee ja ymmärtää, huomaa omien sisäisten ja piilouskomusten vaikutuksen omaan elämään toden teolla. Vastuu on siis aina loppupeleissä itsellään sen suhteen, millaisia ihmisiä ympärilleen kerää ja millaista käytöstä muilta sietää.

Muistan kuinka ohjaajani sanoi heti ensimmäisenä kurssipäivänä, ettei kurssia ole tarkoitettu terapiaksi, mutta todellisuudessa se on ollut mitä parhainta terapiaa itselleni. Silloin, kun usko on hiipunut itseen ja jaksamiseen tai sisäistä muutosta seuraavien kriisien käsittelyyn, on ryhmän tuki ja samanlaisten kokemusten vaihto ollut korvaamaton apu.

Vaikka muutos itsessäni onkin ollut jo nyt suuri, jopa niin suuri, että se ihan tosissaan pelottaa, on suunta kuitenkin koko ajan eteenpäin. Välillä pienin askelin, välillä suurin harppauksin. Ja nyt kun suurimman kompastuskiveni olen tiedostanut, voin lempeästi ja pienin askelin keskittyä itseni arvostamiseen. "Etiäpäin, sano mummo lumessa"

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tässä blogissa asianajajana työskentelevä Sanna kirjoittaa parisuhteesta ja perheestä. Hän antaa neuvoja ja vinkkejä, joiden avulla jokainen suomalainen nainen voi pitää paremmin puoliaan arjessa ja elämän taitekohdissa.

Yrityksen kotisivut

Asianajotoimisto Svahn Oy