Kirjoitukset avainsanalla avioero

Kesä on ollut itselleni ehkä onnellisinta aikaa koskaan. Hyvin toisenlaista onnea kuin rakastumisen huumassa koettua onnea. Olemalla lempeä ja armollinen itseäni kohtaan olen myös alkanut aivan toisella tavalla nauttia elämästäni ja tuntea itseäni. En samaista itseäni enää johonkin tiettyyn rooliin tai ajatusmalliin, vaan opettelen todella tuntemaan itseäni. Ehkä tavallaan siis elänkin rakastumisen huumassa rakastumalla itseeni!

Nyt ei siis ainakaan itselleni ole vielä aika uudelle parisuhteelle, eikä etenkään millekään laastari-suhteille. Tärkeintä on, että opin ensin todella tuntemaan itseni. Että tiedän kuka olen ja mitä todella haluan, ja ennen kaikkea etten toista aikaisempia toimintamallejani. Että nautin jokaisesta hetkestä yksin itseni kanssa. Etten kaipaa ketään tai mitään muuta, joka täydentäisi itseäni. Mikään ulkoinen tekijä tai ihminen ei enää voi toimia edellytyksenä sille, että voisin/osaisin olla onnellinen. Minun tulee nyt löytää tuo onni sisältä itsestäni.

Ei riitä enää, että vain kemiat pelaavat

Huomaan toistuvasti jo ajatuksissani sen kaavan, jota olen lähdössä toistamaan keskustellessani vastakkaisen sukupuolen kanssa. Osaan nyt nähdä kuinka ei todellakaan riitä, että kemiat pelaavat. Se on itselleni aikaisemmin aina ollut se ainut asia, jolla on kumppanin valinnassa ollut merkitystä. Jos kemiat eivät olisi pelanneet, ei parisuhteella olisi ollut mahdollisuutta. 

Tässä hyvin vahvassa mielikuvassa olen siis tehnyt kaikki parisuhdepäätökseni. Olen luullut, että kaikki muu järjestyy kunhan vain kemiat pelaavat. 

Nyt kun parisuhdeasioihini saa etäisyyttä, on tämä kaava jotenkin niin selkeä etten käsitä miten en ole sitä huomannut. Ehkä en ole ollut vielä riittävän kypsä sitä huomaamaan. Tottakai kemiat ovat edelleen ensisijaisen tärkeät. Niiden tulee ehdottomasti toimia, mutta itse en halua siltikään pelkkää ystävää puolisokseni. Muunkin puolen täytyy pelata, mutta se ei voi olla se parisuhteen määrittävä tekijä. Tämä onkin nyt siis kääntynyt päälaelleen. Aikaisemmin en voinut kuvitellakaan että olisin ystävä puolisoni kanssa, että uskoutuisin hänelle ongelmistani, iloista tai ajatuksistani. Miehen pitikin olla nimenomaan machomainen, salaperäinen ja etäinen. Ja mielellään vielä uber-seksuaalinen. ;-)

Jos sitten valitsee kumppanin vain tällä perusteella, on turha valittaa, jos hyvin pian huomaa, että todellisuudessa arvot ovat täysin päinvastaiset tai että olisikin todellisuudessa halunnut puolison, joka on syvällinen ja henkinen keskustelija ja joka haluaa kehittyä ihmisenä ja puolisona. On turha luulla, että puoliso muuttuu sellaiseksi vain koska itse ymmärrän parisuhteessa jo pitkällä ollessani, että se onkin se, mitä haluan parisuhteelta. Ja tästä syystä minun on ihan turha syyttää exääni siitä, ettei hänellä ole näitä ominaisuuksia. Itsehän olen alkujaan valinnut toisenlaisen puolison, joten voin kunnioittaa edelleen exääni sillä hänhän on sitä mitä aikanaan juuri halusinkin. 

Luulenpa siltikin, että näin tavallaan naiivi ja kypsymätön ajatusmallini toimivasta parisuhteesta johtuu siitä, etten ole sisimmässäni arvostanut itseäni sen vertaa, että olisin osannut edellyttää tai odottaa parisuhteelta tasa-arvoisuutta, henkistä yhteyttä tai itselleni tärkeitä ominaisuuksia tai arvomaailmaa. En ole ikään kuin ollut tällaisten vaatimusten arvoinen. Sen vuoksi on riittänyt, että vain kemiat pelaavat. Aikaisemmin. Ei enää.

Ja tästä syystä on ihanaa tutustua itseeni rauhassa ja rakkaudella. Tehdä uusia asioita, kokea elämää uudelta kantilta, nauttia asioista lasten kanssa ja yksin. Ja vasta sitten, kun tämä vaihe on ohi ja alkaa tuntua siltä, että olen todella sinut itseni kanssa, olen avoin uudelle parisuhteelle. Vielä ei ole sen aika. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Erot äityvät pitkäkestoisiksi ja kalliiksi usein pääasiassa kahdesta syystä: joko ei tiedetä täysin omia oikeuksia ja velvollisuuksia tai taistellaan periaatteesta. Tuo periaatteesta taisteleminen voi sitten olla myös kiusantekoa pelkästä periaatteesta, periksi ei haluta antaa tai halutaan toiselle mahdollisimman paljon harmia. 

Moni ero siis tulisi selvästi loppupeleissä halvemmaksi, jos molemmat selvittäisivät kunnolla omat oikeutensa ja myös ne velvollisuutensa. Ja tietysti sitten hyväksyisivät omien vaatimustensa menestymismahdollisuudet.

Tieto tuo itsevarmuutta ja uskoa

Itse läpikäyn parhaillaan avioeroa ja voin käsi sydämellä sanoa, että omien oikeuksiensa tietäminen luo käsittämätöntä itsevarmuutta ja uskoa. Tiedän siis tarkalleen ja syvällisesti miten prosessi etenee, mihin minulla on oikeus ja mihin puolisollani on oikeus. Jos haluaisin olla hankala, kostaa tai aiheuttaa harmia toiselle, tietäisin tarkalleen miten se tulisi tehdä ja miten minun tulisi toimia. Olenhan nimenomaan avioerojuristi. Samalla tiedän myös miten paljon vahinkoa aiheuttaisin tällä vain ja ainoastaan itselleni. Ja erityisesti sitä henkistä vahinkoa.

Olen työssäni vahvasti sovittelun kannalla, sillä olen käytännössä huomannut kuinka paljon siitä on ollut hyötyä asiakkailleni. Aina se ei toki onnistu, mutta valtaosa tapauksista päättyy silti aina jollakin tasolla sovintoon.

Miksi siis olisin manipuloiva ja käyttäisin tietojani itseni vahingoksi? Raha ei tuo onnea. Kostaminen ei tuo onnea. Voittaminenkaan ei tuo onnea, jos tarkoituksena on toisen vahingoittaminen. Kyse ei muutenkaan saisi olla voittamisesta vaan asian loppuunsaattamisesta. Siitä, että avioero saadaan päätökseen, omaisuus jaettua, aviovarallisuusyhteys katkaistua ja päästään jatkamaan omaa elämää ilman katkeruutta.

Moraalinen oikeus toteutuu vain sovinnollisissa eroissa

Moraali ja laki eivät valitettavasti kohtaa avioeroissa. Moni asiakkaistani uskoo vahvasti, että moraalisesti heillä olisivat tietyt itsestään selvänä pitämänsä oikeudet erossa. Valitettavasti joudun aina toistamiseen tuottamaan tältä osin pettymyksen. Se, mikä on moraalisesti oikeutettua, ei välttämättä ole juridisesti oikeutettua. 

Toisilla tämä moraalinen oikeustaju kohdistuu itse ansaittuun yritys- tai muuhun varallisuuteen ja toisilla se kohdistuu omiin oikeuksiin koskien toisen omistamaa omaisuutta.

Todella, todella moni riita liittyy siihen, kuuluuko vaimolle osuus miehen varallisuudesta, koska vaimo on ollut kotona lasten kanssa ja luopunut siten osittain tai kokonaan omasta urakehityksestään samalla kun tämä kotiin jääminen on mahdollistanut miehen työssä käymisen ja omaisuuden kartuttamisen.

Valtaosa naisista on sitä mieltä, että heillä on oikeus ja valtaosa miehistä on sitä mieltä, että vaimolla ei ole oikeutta ja että vaimo on ollut vain taloudellinen rasite. Laki on tässä kuitenkin vaimon puolella. Jos liitto on kestänyt yli 5 vuotta eikä miehen varallisuutta ole saatu sellaisena perintönä tai lahjana, josta on avio-oikeus poissuljettu, on vaimolla oikeus tähän.

Ylipäätänsä, jos haluaa jonkun moraalisen vääryyden saada korjattua erossa, on ainut mahdollisuus sovinto, eli että puoliso myöntyy osin tai kokonaan vaatimuksiin. Mutta ei tämäkään aina suunnitellusti onnistu, sillä verottaja on myös sitä mieltä, että moraali ja laki eivät kohtaa. Jos ei osata muotoilla tällaista "moraalista vääryyttä" korjaavaa sopimusta oikein, ottaa verottaja välistä vielä omansa joko lahjaveron tai varainsiirtoveron muodossa. Tämänkin vuoksi aina kauhistuttaa, kun ihmiset laativat helpoksi luulemiansa ositussopimuksia ilman juristia...

Avioehto kannattaa aina

Olen vahva avioehdon kannattaja. Olen itse asiassa sitä mieltä, ettei puolisoilla tulisi enää 2000-luvulla olla mitään oikeutta toisen omaisuuteen. Jos sellaisen oikeuden haluaa antaa, tulisi se erillisellä sopimuksella myöntää puolisolle. Mutta ei. Suomessa elämme edelleen viime vuosituhannella, aikaa jolloin nainen vastasi kodista ja mies leivästä. Ja jos liitto päättyi eroon (tai kuolemaan) tuli naisen työ perheen hyväksi myös huomioida antamalla vaimolle oikeus miehen omaisuuteen.

Tästä syystä avioehto on ollut aivan ehdoton edellytys itselleni ja tuntuu että nykyään myös valtaosalle naimisiin menevistä tai vähintäänkin toistamiseen naimisiin menevistä. Tiedän myös, että samalla estän itseäni toimimaan kiusanteossa, jos minulla olisi avio-oikeus kaikkeen toisen omaisuuteen. 

Avioehto sallii sen, että se mikä on minun on minun ja mikä on sinun on sinun. Jos on yhteistä omaisuutta, niin se vain jaetaan. Selkeämmäksi ei enää voi mennä. Paitsi tietysti, ettei mene naimisiin lainkaan. 😉

Jos haluaa avioliiton aikana puolisoaan taloudellisesti huomioida, onnistuu se kyllä monella muullakin tavalla kuin avio-oikeuden säilyttämisellä!

Oma asenne painaa paljon lopputuloksessa

Olen myös ilokseni huomannut, kuinka oma asenteeni on osaltani edesauttanut prosessin sovinnollista etenemistä. Ei ole ollut tarve uhkailla, kiristää tai ladella lakitekstiä. Asiat on hoidettu sovinnolla, toisia kunnioittaen ja kuunnellen ja aina rauhassa. Jos yksi osapuoli säilyy sovinnollisena, on toisen vaikea yrittää edes olla hankala. Mutta asiakkaisiini erona huomaan tässä sen, että se itsevarmuus minkä omat tieto-taitoni tuovat, poistaa kaiken pelon. Ja pelkohan se useimmiten on se, mikä käyttäytymistämme ajaa huonoon suuntaan.

Turvautukaa siis ihmiset hyvät hyvään sovinnolliseen ja kokeneeseen juristiin, jos olette eroamassa. Tämä on ihan ehdottomasti asia, jossa ei kannata säästää. Muutaman satasen säästö on monen monta kertaa muuttunut kymmenien tuhansien tappioksi, kun ei ole ymmärretty omia oikeuksia, on taisteltu aivan vääristä asioista tai agressiivinen juristi on pilannut kaiken. Ja sitten tulee vielä katkeruudesta aiheutuvat terapiakulut jälkikäteen!

Ei kannata tapella sellaisesta, mihin ei ole juridista oikeutta (=  pelkkä moraalinen oikeus) ja joskus kannattaa ”tapella”  siitä, mihin on oikeus. Mutta kun on varmuus ja tieto omista oikeuksistaan, niin ei ole tarvetta riidellä tai voitonhimoisena ja tappelunhaluisena viedä asioita eteenpäin. Voi vain viedä oman asiansa päättävälle taholle, ilmaista selkeästi vaatimuksensa ja perustelunsa ja saada oikeutensa toteutettua. 

Energiat eroissa, joissa pelokkaina tapellaan kaikesta mahdollisesta ja niissä, joissa vaativa taho tietää oikeutensa ja miten saada oikeutensa toteutettua puolison vastenhangoittelusta huolimatta ovat valtavat. Valta on todellisuudessa aina sillä, joka säilyy rauhallisena ja asiallisena koko prosessin ajan, ei mene henkilökohtaisuuksiin, ei mustamaalaa toista, eikä antaudu toisen tunnemyrskyjen vietäväksi. Aina se ei ole helppoa, mutta jos pääasiallisesti menettelee ja käyttäytyy näin, pääsee loppuun voittajana. Ja tällöin saa tavoitteena olla voittaminen! 😊

Jos olet itse eronnut, niin miten sinulla ero sujui? Saitteko asian vietyä suht asiallisesti ja sujuvasti loppuun vai äityikö riita vuosien taistoksi?

Kommentit (4)

annepa

Minulle tuli avoero, mikä on juridisesti tietysti eri asia, mutta kyllä niissäkin saadaan tappeluita aikaiseksi.
Meillä oli yhteinen kämppä, josta minä omistin 20% ja mies loput. Mies osti minun osuuteni sillä hinnalla millä se oli minulle muutama vuosi aikaisemmin myytykin. Jos olisin halunnut olla ilkeä, olisin vaatinut päivän hintaa, huolimatta siitä, että minä se olin se ajava voima siihen kämppään muuttamiseen.
Yhdessä ostettua irtaintakin oli jonkin verran ja niistä päästiin hyvin yksinkertaisesti sovintoon, sovimme kumpi otaa minkäkin mööpelin, muistelimme ostohinnat ja tasasimme tilit. Ainoat hyvin, hyvin pienet kaplakat tuli siitä, että mies ei ensin ymmärtänyt, että minä todellakin otan äitini perintölampun eteisestä mukaani ("no sit mulle ei jää eteiseen lamppua") ja hänen minulle antamansa pyörä lähtee mukaani, koska se on minun ("no millä mä sitten ajan?" ööö vaikkapa sillä omalla pyörälläsi, jonka ostit kun annoit vanhemman pyöräsi minulle).
Kumpikin meistä olisi voinut saada todella ison rähäkän aikaiseksi, mutta koska olemme järkeviä ihmisiä, saimme kaiken sovittua hyvin lyhyessä ajassa ja molempia tyydyttävällä tavalla.

Sanna Svahn
Liittynyt12.4.2018

Kuulostaa hienolta!

On niin helppoa lähteä valtataisteluun ja unohtaa samalla, että (usein, ei aina) se taistelun alainen asia on todellisuudessa täysin vähäpätöinen asia ja itselle tärkeämpää saattaakin olla vain peräänantamattomana pysyminen.

Monesti myös se, että yksi joustaa, niin toinenkin on halukkaampi joustamaan jossakin toisessa asiassa.

AnneRosie

Aivan niin tavarat on vain tavaroita, niitä saa uusia. Raha ei tee ketään onnelliseksi, tja varmistaa kuitenkin tulevaisuuden. Avioehto on parhain ratkaisu, tietää mitä on ja ei voi saada. Hyvä kuitenkin erota ystävinä, mutta ei jatkaa sitä. Laittaa eron tuomat tunteet "lipaston laatikkoon" laatikko kiinni. Elämä on niin arvokasta ota joka hetkestä kiinni, matkusta tee kaikkea sitä mitä itse olet...löydöt varmasti jonkun soulmate..minäkin löysin ja elän elämääni täysillä, en edes suomessa. Sinun blogisi on todella kiinostava🤔🌞🍷

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tässä blogissa asianajajana työskentelevä Sanna kirjoittaa parisuhteesta ja perheestä. Hän antaa neuvoja ja vinkkejä, joiden avulla jokainen suomalainen nainen voi pitää paremmin puoliaan arjessa ja elämän taitekohdissa.

Yrityksen kotisivut

Asianajotoimisto Svahn Oy