Kirjoitukset avainsanalla Tinder

Luulin jo viime kuussa elämän vievän täysin toiseen suuntaan suunnitellusta leppoisasta sinkku-elämästä, mutta kyllä se universumi taas hyvin pian osoitti, että aika ei ole vielä oikea. Liityin siis oman kesäisen avioeroni jälkeen Tinderiin ja yllättäen sieltä löytyi tuttu henkilö, jopa aikaisemman salaisen ihailuni kohde. Kävimme muutaman viikon erittäin tiivistä viestittelyä ja hetken luulin jo yllättävän käänteen tapahtuneen elämässäni.

Tarkoitus oli ottaa hyvin "iisisti", mutta niinhän siinä sitten kävi, että hyvin pian jouduin toteamaan etten ole sittenkään vielä valmis. Tai tarkemmin sanottuna nuorimmaiseni osoitti, että en ole vielä valmis uuteen suhteeseen.

Kirjoitin jo aikaisemmin siitä, kuinka tämä samainen tyttäreni oli hyväksynyt isän uuden kumppanin. En nähnyt asiaa tuolloin lainkaan tyttäreni kannalta huonona asiana, sillä neiti oli aina innoissaan menossa isän luokse tapaamaan tätä isän uutta naisystävää. 

Vastavuoroisesti tyttö on kuitenkin ollut itseeni äärimmäisen takertunut ja pelkää koko ajan menettävänsä minut. Välillä tämä on hyvin kuormittavaa, kun säännöllistä omaa aikaa ei todellakaan ole. Jo ruokakaupassa käydessäni puhelin soi usein monta kertaa, kun huolestunut nuori neiti hätäilee, että koska olen tulossa.

Nyt, kun itselläni olisi ollut mahdollisuus edetä uuden ihmisen kanssa seurusteluvaiheeseen, tuli tämä tytön epävarmuus hyvin pian taas eteen. Yksinkertaiset treffit aiheuttivat niin suuria erikoisjärjestelyitä, että oli selvää etten tätä jaksaisi muutamaa kertaa enempää. Herra olisi kyllä ollut valmis kärsivällisesti joustamaan ja odottamaan. Itse en sitten ollutkaan. 

Olen tytön takertumisen ja oman ajan puuttumisen osalta joutunut useampaan kertaan miettimään omaa asennoitumistani asiaan. Voisin olla katkera exääni kohtaan siitä, ettei hän tapaa tytärtään säännöllisesti ja silloinkin vain tunnin, pari jos isän omat aikataulut tai jaksaminen sen sallii, ja kuinka kerta toisensa jälkeen sovitut tapaamiset unohdetaan, jolloin joudun aina muuttamaan omat, jo sovitut, menemiseni. Voisin kiukutella siitä, ettei itselläni ole käytännössä katsoen lainkaan omaa aikaa. Voisin tekeytyä uhriksi ja toitottaa maailmalle, kuinka joudun uhraamaan oman elämäni pitääkseni muut tyytyväisinä. Ja niin edelleen, ja niin edelleen...

Olen kyllä todellakin käynyt nämä kaikki mielessäni. Muutamaankin kertaan. Mutta jälleen tässäkin olen kerta toisensa jälkeen joutunut ottamaan itseäni niskasta kiinni ja kantamaan vastuuni omasta asennoitumisestani asiaan. Kysehän on juurikin vain siitä, asennoitumisestani asiaan. Saman asian voi nähdä usealta eri kantilta. Oma onnellisuus (tai sen puute) riippuu siitä, miten itse asian näen. Ja sitä paitsi, ymmärsin myös, etten itsekään ollut lähimainkaan vielä valmis suhteeseen. 

Ja muutenkin, meillä on tyttöjen kanssa ollut aivan mahtava kesä ja syksy, kun olemme tehneet ja touhunneet yhdessä ja viettäneet todellista laatuaikaa keskenämme aivan toisella tasolla aikaisempaan verrattuna. Hyvin läheinen suhde molempiin on vahvistunut entisestään. Miksi siis hötkyilisin ja lähtisin näin aikaisessa vaiheessa tapailemaan jotain uutta ihmistä, joka muuttaisi koko ihanan asetelmamme. Asetelman, joka kuitenkin vielä hakee vakiintumistaan ja tasapainoaan.

En halunnut siis tekeytyä uhriksi tai tuoda esiin asioita, joista olen joutunut luopumaan muiden vuoksi. Itse olen päätökseni tehnyt niin avioerosta kuin nyt sitten deittailun aloittamisen siirtämisestä myöhempään. Omat prioriteettini ovat nyt niin selkeästi ja vahvasti tyttärissäni, että muiden asioiden aika ei ole vielä oikea. Tämän vuoksi on niin tärkeätä, että tiedostaa missä omat prioriteetit ovat. Jos ne ovat tai niiden luulee olevan muualla, ja niitä vastaan sitten taistelee, kokee helposti uhrautuvansa. Jos sen sijaan asettaa, tarvittaessa uudestaan, prioriteetit siten, että tekee asioita tai luopuu niistä juuri sen vuoksi, että aidosti haluaa niin. Silloin on käytännössä katsoen mahdotonta kokea olevansa uhri.

Joudun kyllä toistuvasti muistuttamaan itseäni siitä, että ensisijaiset prioriteettini ovat nyt tytöissä, eivät uuden seurustelukumppanin löytämisessä, työssä tai muussa vain itseeni liittyvässä. Löydän oman onneni ja läheisyyden meidän yhteisestä ajasta. En yritä väkisin tehdä asioita. Ystäviä tapaan ja valtaosan harrastuksista teen yhdessä tyttöjen kanssa. En ole siis omaa elämääni unohtanut. Olen vain nyt ottanut tytöt mukaan siihen. Siltikin teen asioita myös yksin, mutta se on satunnaista ja tästä syystä myös helpompaa, kun tytötkin tietävät ja tuntevat tulevansa minulle ennen ketään tai mitään muuta. Teot ovat selvästi puhuneet tässä enemmän kuin pelkät sanat!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kerroin viimeksi kuinka olin itsenikin yllättäen päätynyt kokeilemaan Tinderiä, löytänyt sieltä suureksi hämmästyksekseni upeita ihmisiä, mutta joutunut myös hyvin pian toteamaan, etten tiedä mitä sieltä haen. Istuin ensimmäisen exäni kanssa, joka on siis yksi parhaimmista ystävistäni, asiasta keskustellen ja päätin siltä seisomalta käydä poistamassa profiilini Tinderistä. Mitä ihmettä siellä teen, jos en kerran pysty ketään tosissaan tapailla?

Ennen profiilin poistamista tietysti päätin vielä kurkata viimeisimmät suositukset. Ihan uteliaisuudesta.

Ja kuinkas ollakaan! Joukosta löytyi eräs tuttu. Olihan niitä muitakin tuttuja siellä näkynyt, mutta nyt oli kyse miehestä, jonka olen tuntenut 7 vuotta ja jota aina salaa ihailin. Tätä pienimuotoista ihastusta en olisi koskaan ikimaailmassa tuonut esiin molempien ollessa parisuhteessa enkä luullut tuovani sitä esiin nyt molempien parisuhteiden päättymisen jälkeenkään. Tai niin luulin...

Nyt tuo ihminen oli kuitenkin Tinderissä. Kiljahdin ääneen, enkä oikein tiennyt oliko se innostusta, hämmästystä vai muuta. Hihkuin tietysti exällenikin asiasta, joka sanoi hyvin tiukasti "Pois Sanna. Poista se. Ei Sanna. Et tykkää."

Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin jos tämä herra olisi ikinä avioliittoni aikana tai edes heti eroni jälkeen ehdottanut suoraan mitään pintapuolista ystävyyttä syvällisempää tuttavuutta olisin varmasti vetänyt niin sanotusti herneet nenään. Aika ei olisi ollut oikea eikä oikein muunlainen ystävyyskään. Nyt yllättäen huomasin asenteeni olevan erilainen mahdollista muunlaista ystävyyttä kohtaan...

Ehdin nanosekunnissa nähdä tulevaisuuteen. Saamamme yleisen paheksunnan yhteisiltä tutuiltamme ja omilta ystäviltämme, lastemme inhotuksen, ex-puolisoidemme epäilyt uskottomuudestamme heidän selkiensä takana ja lopulta suhteemme päättymisen vain, koska olisimme toimineet mielihalun/mielenpinttymän/ihastuksen innoittamana emmekä rationaalisten aikuisten tavoin, jne, jne. Pelot tulivat siis kyllä ihan ensimmäisinä mieleen.

Sitten vasta yltiöpäisen syyllisyydentunteen vaivaamana näin pikahduksen mahdollisesta onnesta. Vaikka en tosissaan koskaan olisi voinut kuvitellakaan hänen olevan vakavasti kiinnostunut itsestäni, pienimmässäkään määrin.

Sanoin joitakin ajatuksiani ääneen. Exäni yritti vielä kerran rauhoittaa minua, tässä vaiheessa hieman jo luovuttaneemmalla äänen painolla. "San-na". 

Olinkin jo juuri poistamassa herran, kun vielä empien päätin kurkata onkohan hänkin nähnyt minut ja kenties tykännyt minusta!! "Ei kun pakko nähdä onko se "tykännyt" minusta!" Exä tyytyi tässä vaiheessa huokaisemaan ja pudistelemaan päätään.

Herran jestas! Täällä se on, tykkääjien joukossa!! OMG! Mitäs nyt? Tykkäänkö vai poistanko hänet, kuten nyt niin vahvasti suositeltiin? 

Järjen ja exän ääni ei enää kuulunut. Koska toimin aina intuitiivisesti ja impulsiivisesti, niinpä nytkin päätin tykätä takaisin! En miettisi nyt enää asiaa sen enempää. Tuntui, että pakko päästä kertomaan ajatuksistani ja miten olen ihaillut häntä aina. Asian ei tarvitse mennä sen pidemmälle, kunhan saan tämän pois sydämeltä.

Aloitimme heti viestittelyn ja molemmat olimme kyllä enemmän kuin vähän hämmentyneitä, että mitä ihmettä. Kuinkas nyt? Eihän tämä ole soveliasta ollenkaan! Tämähän saisi järjettömän yleisen paheksunnan ja vihat meitä kohtaan. Eihän me todellakaan voida ainakaan tavata. 

Jälleen sen enemmittä puheitta plöräytin tunteeni ja ajatukseni yhtenä pitkänä litaniana ilmoille. Ei enää väliä, minkä reaktion se aiheuttaisi hänessä. Nyt vain tuntui, että pakko saada asiat sanottua.

Tiesin, ettei tällä miehellä voinut olla mitään käsitystä ajatuksistani. En ollut koskaan niitä tuonut pienimmässäkään määrin esiin.

Eikä ollutkaan. En kuitenkaan edelleenkään ajatellut, että tämä asia menisi ehkä muutaman päivän keskustelua pidemmälle. Mahdollinen suhde tai syvemmät tunteet olivat itselleni, ja luulisin että hänellekin, jotenkin sen verran kaukaisia, etteivät asiat varmastikaan koskaan niin pitkälle päätyisi.

Mutta toisinhan siinä kävi. Pian huomasin, että keskustelumme olivat niin pitkäkestoisia, syvällisiä ja avoimia, että vaikea tässä on ilman tunteita olla.

Tiesin kuitenkin, että tämä mies etsii vakavissaan kumppania. Ei mitään hetken hurmaa, vaan elämän kumppania. Tästäkään syystä en nähnyt meillä tulevaisuutta. Minähän en yksinkertaisesti pysty mihinkään vakavaan vielä, kun omassa elämässä käytännön asiat ovat vielä niin levällään eikä omaa aikaa todellakaan ole, ehkä kaikista vähiten mahdolliselle parisuhteelle. Mies oli jo paljon pidemmällä erossaan eikä kärsivällisyys välttämättä riittäisi epävarmaan tulevaisuuteen ja liian työlääseen yhteisen ajan järjestelemiseen. Helpompaahan hänelle olisi valita kumppani, jolla on elämä kunnossa ja raiteillaan. Enkä oikein vieläkään nähnyt itseäni hänen arvoisekseen. Parempi olikin olla jo heti alkumetreiltä avoin ja rehellinen. Eipä tulisi sitten yllättäviä pettymyksiä kummallekaan.

Kaiken lisäksi vielä ikään kuin universumin kiusantekona itselleni sattui, juuri ennen mahdollista tapaamista tämän herran kanssa, yli viikon lomamatka Ruotsiin isäni mökille. Argh! Jotenkin olisi ollut kiva heti nähdä pelaavatko kemiat yhtä hyvin kuin ne pelasivat viestittelyssämme. Jos kemioita ei olisikaan ollut kasvotusten, olisi ollut helppo ottaa takapakkia ja todeta, että tämä oli tässä. Oli kiva jutella ja tutustua tarkemmin. Ja jatkaa sitten elämää tahoillamme.

Mutta nyt loman aikana, ilman mahdollisuutta kasvotusten tapahtuvaan tapaamiseen, pääsimme todella tutustumaan toisiimme paljon herkemmällä tasolla, kuin mihin olisimme muutoin tällä nopeudella päässeet. Aikaisemmissa suhteissani juuri se on ollut ongelmana, että ryntään päätä pahkaa vakavaan suhteeseen ehtimättä kunnolla edes tutustua mieheen. Näin syvällisiä keskusteluita en ole kenenkään seurustelukumppanini kanssa koskaan käynyt. En suhteen alussa, enkä sen aikanakaan. Itsellenihän on nimenomaan vaikeata puhua ajatuksiani ääneen. Tämä tutustuminen tuli siis kuin tilauksesta...

Pelottavaa silti, sillä en todella koskaan edes villeimmissä unelmissanikaan kuvitellut, että harkitsisimme suhdetta. 

Vaikka nyt etenemmekin vauvan askelin vasta ensi tapaamistamme odottaen ja henkilöllisyytemme vielä ainakin lapsiltamme salaten, tai ainakin molemmat hyvin impulsiivisina ihmisinä yritämme nyt toimia niin, on olo hyvä. Epävarmuus, jännitys ja pelko kyllä kalvavat jossain määrin, mutta olemme molemmat valmiita ottamaan asiat päivä kerrallaan. Asioita pakottamatta. Avoimuus, rohkeus olla haavoittuva ja molemminpuolinen luottamus päällimmäisinä asioina. Aika harvinaista herkkua, jos suoraan sanotaan.

En todellakaan tiedä, miten tässä tulee käymään. Kukapa tietää. Ensi tapaamisemme kasvotusten varmistanee sen, toimivatko kemiamme myös kasvotusten.

Kommentit (2)

Mummovm53
1/2 | 

En vielälään ymmärrä miksi rynnätä heti ... siis kokemaan kaikki. Keskustelkaa muutama vuosi jotta näette todelliset elämän arvot varsinkin jos on jo lapsia ennestään. Seksuaaliset halutkin lusääntyy ....onnea silti.

Sanna Svahn
Liittynyt12.4.2018
2/2 | 

Niinpä... Tässä kävikin sitten toisin. En vain ollut valmis ja se tuli hyvin pian itselleni selväksi. Tai ehkä enemmänkin nuorimmaiseni ei ollut vielä valmis. Seuraava blogikirjoitukseni käsittelee juuri tätä aihetta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen aina ollut vähintäänkin skeptinen siitä, voiko nettideittisivustoilta oikeasti löytää vakavan seurustelukumppanin ja onko siellä täysipäisiä ihmisiä ylipäätänsä. Eivätkös vain ne epätoivoiset ihmiset hakeudu tällaisiin palveluihin. Ihmiset, jotka eivät löydä kumppania muualta. En ole voinut kuvitellakaan liittyväni mihinkään Tinderiin, Eliittikumppaneihin tai muuhun vastaavaan. Mitä niitä nyt oikein edes onkaan...

Huomasin kuitenkin kesällä kyseleväni yllättävän tarkkaan näistä sivustoista niiltä tutuilta ja ystäviltä, jotka olivat sieltä löytäneet elämänkumppaninsa ja myös niiltä, jotka parhaillaan etsivät sieltä kumppania. Millaisia miehiä siellä siis oikein on? Tapailitko siis ensin monta miestä samaan aikaan? Etkö tuntenut itseäsi petolliseksi? Miltä tuntuu itse, kun tietää että miehetkin tapailevat muita saman aikaisesti? Miten treffit menivät? Vastasiko tyyppi keskusteluiden pohjalta saamaasi mielikuvaa?

Kysymyksiä alkoi pulpahdella yhä enemmän, niin pinnallista kuin ihan sellaistakin, joista itse aloin ymmärtää että jaahas, jaahas, tämä täti taitaakin harkita liittymistä jollekin sivustolle! ;-)

Kuuntelin kuinka exä kertoi ajatuksiaan ääneen samalla kun kävi läpi saamiaan Tinder-ehdotuksia: Ei ole kertonut mitään itsestään: ei. Esittelee vain peppuaan: ei. Vaikuttaa tosikolta: ei. Hmm... kivan näköinen: kyllä. Iloisen näköinen: kyllä.

Aikaisemmin ajatuksena se, että joku hylkäisi vain ulkonäön perusteella mahdollisen hyvänkin kandidaatin tuntui ensinnäkin ääripinnalliselta mutta myös julmalta. En tiennyt olisinko valmis sellaiseen ryöpytykseen. Toisaalta enhän edes tietäisi kuka ei ole minusta "tykännyt". Saisin tiedon vain niistä jotka tykkäisivät.

Niinpä sitten itseni yllätykseksi huomasin kolme viikkoa sitten sunnuntai-iltana liittyneeni Tinderiin. Perustimme profiilin kaiken lisäksi vielä tyttäreni kanssa. Hihkuimme molemmat innoissamme, että äiti on Tinderissä, äiti on Tinderissä...

Kello 10 illalla julkaisin profiilini ja menin innoissani nukkumaan. Aamulla herättyäni avasin heti ensimmäisenä Tinderin. Kello oli 7 ja olin aivan äimän käkenä. "Tykkäyksiä" oli yön aikana tullut 99+. Appi ilmoitti, että saisin tietää ketkä ovat tykänneet minusta ostamalla maksullisen jäsenyyden. No pakkohan se herran jestas oli maksaa! 

Pa-dam! Tykkäyksiä olikin tullut yli 700 kpl!! Siis yhden yön aikana... Ja koko ajan tuli lisää! Tyttökin oli tuossa välissä herännyt ja hypittiin innoissaan tasajalkaa kuin kaksi teinityttöä: yli 700, yli 700... 

Onko Suomessa ylipäätänsä noin paljon sinkkumiehiä! Ja yhden deitti-ohjelman sisällä! APUA! Miten näistä muka voi valita yhden!?

Työpäivä meni yöpaidassa sohvalla miehiä valitessa. Hyvin outo fiilis. Päivän päätteeksi olin jo aika uupunut, kun tuntui että minkä ihmeen kuvan olin antanut itsestäni... Täällähän on kaiken maailman peti-ehdotuksia ja ihan ihme miehiä! Profiilikuvissani ei näkynyt paljasta pintaa, joten miten sain tällaisia ehdotuksia.

Alkuun olin jopa ärtynyt siitä, miten röyhkeitä ja suorasukaisia jotkut olivat aikomuksistaan. Lopulta aloin ymmärtää, että onhan meitä ihmisiäkin yhden jos toisen laisia. Yksi haluaa yhtä, toinen toista. Jollekin löytyy aina sopiva kumppani. Turha näistä itselleni sopimattomista ehdotuksista ja tykkääjistä oli vetää hernettä nenään.

Valikoin lopulta vain kourallisen tästä suosta miehiä, joista itsekin "tykkäsin". Nämä olivat sellaisia, jotka olivat kertoneet itsestään jotain eivätkä vain esitelleet paljasta kroppaansa tai autoansa. Miehiä, jotka olivat tosissaan liikkeellä etsimässä kumppania. Ei mitään naisten lallattajia tai yhden illan juttuja etsivää.

Sitten alkoi viestittely. Huomasin kuitenkin hyvin pian, että olinkohan valinnut sittenkin vääränlaisia miehiä. Nämä olivat miehiä, jotka olivat kyllästyneet jo deittailuun ja etsivät vakituista kumppania. Enhän minä itse voi vielä deittailla! 

Kauhea takapakki! Olin jo valikoinut todella hyvältä ja aidolta vaikuttaneita miehiä, mutta tosiasia siis oli, etten yksinkertaisesti pysty tapailemaan ketään. Käytännön asiat olivat exän ja tytön tapaamisten osalta vielä niin levällään, etten yksinkertaisesti pysty irrottautumaan treffeille. Exä ei pysy sovituissa tapaamisissa, tyttö ei halua taaskaan viettää aikaa isänsä kanssa ja on muutenkin todella takertunut minuun. 

No mitäs sitten haluan? Mitä teen Tinderissä, jos en pysty seurustelemaan vakavissani enkä edes käytännön syistä. Enhän edes tiedä olenko seurustelemiseen henkisesti vielä valmis. En pystyisi hakemaan mitään yhden illan juttuakaan. Olin siis vähintäänkin hämmentynyt tavoitteistani ja motiiveistani. Niinpä olin kirjautumassa Tinderiin poistaakseni profiilini, mutta koska elämä on täynnä yllätyksiä ja erikoisia käänteitä, kävi tässäkin yllättävästi. Mutta kerron siitä seuraavassa postauksessa... :-)
 

Seuraa 

Tässä blogissa asianajajana työskentelevä Sanna kirjoittaa parisuhteesta ja perheestä. Hän antaa neuvoja ja vinkkejä, joiden avulla jokainen suomalainen nainen voi pitää paremmin puoliaan arjessa ja elämän taitekohdissa.

Yrityksen kotisivut

Asianajotoimisto Svahn Oy

Blogiarkisto

2018