Työssäni kohtaan todella usein uuden kumppanin mukaantuloon liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Usein kumppanitta elävä vanhempi muuttuu heti kuultuaan ex-puolisonsa löytäneen uuden kumppanin. Yhteistyöhalukkuus muuttuu hyökkäävyydeksi, sovinnollisuus muuttuu periaatteista taistelemiseksi. Uusi suhde on saattanut vuosienkin eron jälkeen aiheuttaa vihaa ja koston halukkuutta ex-puolisossa.

Kun tämä tilanne, eli puolison uuden kumppanin mukaantulo, on nyt tullut omalle kohdalleni, olen joutunut todella miettimään omaa asennettani ja suhtautumistani asiaan. Tiesin näin käyvänkin erittäin suurella todennäköisyydellä ja mahdollisesti hyvinkin nopealla aikataululla poismuutostani. Tiedänhän jo tämän historiasta, sillä menimme itse naimisiin alle vuoden sisällä seurustelumme aloittamisesta. 

Nyt kun uuden kumppanin mukaantulo, kuulemma mahdollinen yhteenmuuttokin, on ajankohtainen ja tapahtui jopa odottamaani nopeammin, olen joutunut todella kääntymään sisäänpäin. Tarkastelemaan ajatuksiani ja asennettani asiaa kohtaan.

Kaksi vuorokautta kävin tunneskaaloja läpi hämmennyksestä, ärtymyksestä ja paheksunnasta asian hyväksymiseen ja lopulta päätyen jopa siihen lopputulokseen, että tämä oli itse asiassa hyvä asia. Todella hyvä asia. Ja nimenomaan tyttäreni kannalta.

Olen niin monta kertaa kuullut asiakkailtani, kuinka ex-puoliso on muuttunut täysin kuultuaan uudesta kumppanista. Sovinnollisuus on täysin kadonnut ja tilalle on tullut katkera ja riidanhaluinen vastapuoli, joka kieltää kaikki lapsen ja vanhemman tapaamiset uuden kumppanin läsnäollessa tai yrittää jopa kieltää yhteenmuuton. Yritetään kaikin tavoin kontrolloida ex-puolison elämää, vaikkei se millään tavalla enää kuulu toiselle. Itse en ole koskaan ymmärtänyt tällaista takertumista ja kontrollointia.

Nyt kun tilanne on kohdallani, ymmärrän hyvin molempia osapuolia. Olisi ollut helppo ryhtyä hankalaksi ja ilkeäksi. Katkeroitua ja kostaa. Käyttää tytärtäni pelinappulana, jota todella moni vanhempi siis tietoisesti tai tiedostamattaan tekee. Olisin voinut tuntea kateellisuuden pistoksia aina kun lapseni kehuu uutta puolisoa. Lista on loputon eri tavoista, joilla olisin voinut olla hankala ja mitä tuntemuksia olisin voinut tuntea. Ja käytöskukkasten osalta olen kyllä tässä työssä kuullut kaikki mahdolliset versiot, joita loukattu osapuoli on tehnyt.

Joudun edelleen koko ajan tietoisesti, ennen kuin avaan suuni tai edes ajattelen negatiivisesti puolisostani, miettimään syitäni ja motiiveitani mahdolliselle negatiivisuudelleni. Mistä mahdollinen negatiivisuuteni todellisuudessa juuri nyt johtuu?

Heti, kun pääsen tälle tasolle asiaa miettimään, ymmärrän, etteivät mitkään omat pelkoni tai itselleni tiedostamattomat piilomotiivit saa ohjata käyttäytymistäni. Tärkeintä on aina se, miten lapseni asian, uuden suhteen ja uuden puolison kokee. 

Jos lapseni vaatimalla vaatii, että uusi kumppani on isän tapaamisissa mukana, kertoo innoissaan, mitä on uuden puolison kanssa touhunnut ja mitä haluaa seuraavaksi tehdä, niin miten tämä voisi olla lapselleni vahingollista? Nythän isän luokse on kiva mennä!

Toivomuksenani on tietysti, ettei vastuuta vanhemmuudesta ota uusi kumppani, vaan tuo tärkeä rooli olisi isällä itsellään. Tähän en pysty kuitenkaan itse vaikuttamaan mitenkään. En tapaamisia estämällä tai määrittelemällä missä, miten ja kenen läsnäollessa isä saisi lapsensa kanssa olla. Voin vain luottaa siihen, että isä itse kantaa vastuun tyttärensä hyvinvoinnista ja itse panostaa suhteeseensa. Kumppaneita tulee ja menee, mutta lapset pysyvät, tai niiden tulisi pysyä, elämässämme kaikista ylä- ja alamäistä ja ihmissuhteista huolimatta. Vanhemmuuteen ja suhteeseen lapseensa tulee siis panostaa. Se vastuu ei voi siirtyä uudelle kumppanille.

Olen kuitenkin kyennyt ympäristöni ja ehkä puolisonikin suureksi hämmästykseksi suhtautumaan puolisoni uuteen suhteeseen täysin rauhallisesti ja asiallisesti. Niin kauan kuin tytärtäni ei käytetä pelinappulana, tyttäreni etu ja hyvinvointi huomioidaan eikä tyttäreni koe uudessa tilanteessa epämukavuutta, epävarmuutta tai muita pelkoja, niin minulla ei ole mitään syytä olla hankala tai toimia yhteistyökyvyttömästi. Parempi hyväksyä asia kuin taistella mahdotonta vastaan. 

Ja silloin olen kyllä asiaan puuttunut, kun tyttäreni etu on tullut isälle täysin kaikkien omien mieltymysten, menojen ja vapaa-ajan harrastusten päässä. Mutta omat piilomotiivini tiedostaen, olen osannut suhtautua asiaan yhtä raivostumistani lukuunottamatta asiallisesti ja rauhallisesti. 

Ja hei, me kaikki teemme virheitä, toimimme joskus perusarvojemme ja -aatteidemme vastaisesti, menetämme malttimme haluamattamme ja tuomme omia pelkojamme käyttäytymiseemme. Olemmehan ihmisiä. Niin kauan kuin tämä ei ole jatkuvaa ja otamme näistä oppia, niin näillä ei pitäisi olla merkitystä. Suunnan pitäisi aina olla eteenpäin, ei samoja virheitä ja samaa käyttäytymismallia toistaen.

Jos nyt miettii siis yleisellä, omakohtaisella ja ammatini puolesta oikeaa aikaa uuden kumppanin esittelemiselle lapsille, niin mitään yhtä oikeaa vastausta ei ole. Kyse ei ole koskaan siitä, koska asia on ex-puolisolle ok. Kyse ei ole myöskään mistään yhdestä aika-kaavasta. Jokainen lapsi on oma persoonansa. Toinen vaatii vuoden, toiselle huominen on ok. Kyse on kuitenkin siitä, miten lapsi itse asian kokee tai kokisi. Jos lapsi kokee jatkossakin olevansa vanhemmille tärkeä tai kun lapsi muutoin on sinut tämän uuden tilanteen ja puolison kanssa, niin ehkä se on se oikea aika. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tässä blogissa asianajajana työskentelevä Sanna kirjoittaa parisuhteesta ja perheestä. Hän antaa neuvoja ja vinkkejä, joiden avulla jokainen suomalainen nainen voi pitää paremmin puoliaan arjessa ja elämän taitekohdissa.

Yrityksen kotisivut

Asianajotoimisto Svahn Oy