Tukiperheeksi voi ryhtyä yksin, pariskuntana tai perheenä. Myös muita vaihtoehtoja vapaaehtoistyölle lasten parissa löytyy. Siitä lisää tässä postauksessa.

 

Mulla on pienestä asti ollut halu adoptoida lapsia. 5 -vuotiaana kerroin äidille, että isona mulla tulee olemaan 5 eriväristä adoptoitua lasta, sillä en missään nimessä aikonut itse heitä synnyttää ja eri syntyperää olevat lapset ovat aina minua kiinnostaneet. Lasten lisäksi perheessäni olisi myös 3 koiraa. Minusta tulisi työssäkäyvä perheenäiti. Miestäkään en aikonut itselleni hankkia. Melko modernia ajattelua viisivuotiaalta 70-luvun loppupuolella, sanoisin ;)

 

Nyt olen kahden jo ison pojan äiti ja yhden miehen vaimo, perhe vielä yhdellä koiralla rikastettuna. Kaipuu adoptiolapseen on ollut ja pysynyt kaikki nämä vuodet, mutta elämäntilanne – ja rahallinen tilanne – eivät koskaan ole olleet ajatuksen toteuttamiselle suotuisia.

 

 

Muutama vuosi sitten tilasin Pelastakaa Lapset ry:ltä esitteitä, sillä harkitsimme ryhtyvämme lomakodiksi lapselle. Siihen aikaan tuli muita vastoinkäymisiä elämässä eivätkä omat rahkeet riittäneetkään, joten se asia jäi silleensä. Asia jatkoi kuitenkin itämistään mielessäni. Olen itse aikanaan ollut yksinhuoltajaäiti. Minulla oli itsellä todella hyvä tukiverkosto omista vanhemmistani ja siskostani. Kaikilla ei todellakaan näin ole ja ajatus siitä että voisimme esimerkiksi tällaisessa perhetilanteessa olla avuksi, oli mulle tärkeä.

 

Viime talvena otin asian taas armaan aviomieheni kanssa esille, tilasimme esitteitä jälleen kerran Pelastakaa Lapsilta ja tutustuimme Tukiperhe-toimintaan sitä kautta. Selvisi, että samana talvena oli alkamassa koulutus uusille Tukiperhe vanhemmille ja niinpä otimme osaa siihen koulutukseen. 

 

Koulutusta oli neljänä iltana muistaakseni 3-4 tuntia kerrallaan. Siellä käytiin läpi kaikki mahdollinen mitä voi tulla vastaan tukiperhetoiminnassa. Opittiin, miten missäkin tilanteessa pitää toimia ja tulimme tietoisiksi siitä, että tässä ei olla yksin, vaan tukea ja apua saa aina omalta yhteyshenkilöltä Pelastakaa Lapsista. Päällimmäinen tunnelma oli tosi positiivinen. Se ilo ja hyvä mieli siitä, että itse pystyy jotain lasta tai lapsia auttamaan tai ilahduttamaan, oli todellinen.

 

 

Tukilapsi käy perheessä yhtenä viikonloppuna kuukaudessa perjantaista sunnuntaihin. Yksi viikonloppu kuukaudessa on mielestäni riittävä aikaväli siihen, että suhde lapseen ehtii syntyä kohtuu nopeasti. Ja kun lapsi on kokonaisen viikonlopun kerralla perheen luona, lapseen ehtii tutustua hyvin jo muutaman viikonlopun jälkeen. Toisaalta taas tapaamisrytmi on sopivan väljä, jottei tehtävä käy ajan myötä perheelle liian raskaaksi. 

 

Joihinkin perheisiin otetaan sisaruksia, useampia lapsia, toisiin taas yksi lapsi. Pelastakaa Lasten ihanat ja asiantuntevat työntekijät valitsevat lapsen tukiperheiden toiveiden sekä lapsen oman perheen toiveiden mukaan. Useimmiten lapselle löytyy juuri sopiva perhe ja perheelle juuri sopiva lapsi.

 

Tukiperheenä voi toimia tosiaan perheenä tai vaikka ihan yksin. Meidän koulutuksessa oli kuutisen perhettä ja ikähaarukka oli varsin laaja. Tosi nuoriakin perheitä oli halukkaita saamaan tukilapsen ja se oli mulle yllätys - tosi positiivista ja kunnioitettavaa! Joukossa oli myös yksinäinen aikuinen, joka halusi tarjota aikaansa ja kotiaan lapsille, joille tukiperheestä voisi olla hyötyä.

 

 

Tämän suhteen ja yhteistyön lapsen ja perheen välillä toivotaan kestävän yhtäjaksoisesti vähintään vuoden. Takarajaa tapaamisille ei ole ja tietysti toivotaan, että yhteistyötä jatkuu usean vuoden ajan. Minä toivon, että meidän lapsi viihtyisi meillä monet vuodet ja että vielä senkin jälkeen kun hän ei enää meillä viikonloppuja vietä, hän kuitenkin välillä soittelisi ja kertoisi kuulumisiaan ja tulisi meillä käymään.

 

Henkilökohtaisesti ainakin minulle on ollut helppo luoda yhteys lapseen ja olen päässyt hyvin vuorovaikutukseen hänen kanssaan. Se on todella antoisaa, molemmin puolin, huomaan. Hänelle on muodostunut omat jutut jokaisen perheenjäsenen kanssa. Minun kanssa luetaan iltasatua ja tehdään ennen nukkumaanmenoa varvashoitoa tai varvasrapsutusta niin kuin hän asian on nimennyt.

 

Mitä me sitten tukiperhe-viikonloppuina tehdään?

 

Me tehdään juuri niitä juttuja mitä tehtäisiin tavallisenakin viikonloppuna. Pyöräillään, ulkoilutetaan koiraa, juhlitaan synttäreitä, käydään korispeleissä, leivotaan yhdessä ja tehdään ruokaa. Luetaan kirjoja ja leikitään. Välillä hän leikkii itsekseen, sillä tarkoitus ei ole että lasta ylläpidetään ohjelmalla ja seuralla koko ajan, vaan se, että hän elää normaalisti perheen jutuissa mukana.

 

 

Tämä on se idea mitä tukiperhetoiminnalla haetaan, että lapsi pääsee osallistumaan toisen perheen tavalliseen arkeen. Lapsi ja lapsen kanssa puuhastelu tuovat sisältöä perheen aikuisten ja lasten elämään yhtälailla kuin perhe toivottavasti tuo sisältöä myös lapsen elämään.

 

Jollet koe tukiperhetoimintaa itsellesi sopivaksi vaihtoehdoksi, on mahdollisuus ryhtyä myös lapselle esimerkiksi tukihenkilöksi. Tällöin voit olla kaverina harrastuksissa tai vaikka apuna läksyjen teossa. Vaihtoehtoja löytyy ja niistä voit lukea tarkemmin TÄÄLTÄ . Tukihenkilönä toimimisesta löytyy tietoa TÄÄLTÄ

 

 

Yksi parhaista asioista mitä olemme pitkään aikaan tehneet on se, että ryhdyimme Tukiperheeksi. Se on antanut meille mahdollisuuden tutustua uuteen, arvokkaaseen ihmistaimeen ja tuonut meille paljon uutta sisältöä ja iloa elämään.

 

Siitä kiitollisena, Lotta

 

Kuvat: unsplash

 

 

Kommentit (2)

Seuraa 

Mitä reilu nelikymppisen naisen ja perheenäidin elämä voikaan pitää sisällään? Uusperheen arkea, työssäkäyvä äiti joka harrastaa teatteria, sisustamista, shindoa. Rakastaa leipomista ja joo, vähän ruuanlaittoakin.  Ollaan hurahdettu veneilyyn, josta seurasi veneremppa, Avaan vahvasti mietteitä elämästä ja itsestäni. Aika kaikenkattavaa siis. Mutta niinhän elämä on <3 Toivottavasti viihdyt seurassani!

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Kesäkuu

Kategoriat