Hii-o-hoi!


Lupasin viime kirjoituksessani hieman kuvia teille Matildan "lähtölookista", joka hänellä oli meille tullessaan ja kuvia myös siitä missä vaiheessa nyt mennään sisäremontin kanssa, kun vene on seissyt tuossa pihamaalla viikon verran. Mieheni Janin illat kuluvat pitkälti paatissa. Pinttymien ja tummentumien putsaamisessa on kyllä melkoinen homma. Mutta kun pohjatyön nyt tekee kunnolla ja jatkossa veneestä pitää hyvää huolta, ei toivottavasti tällaiseen rupeamaan ainakaan kovin pian tarvitse ryhtyä ;)

No, joka tapauksessa, tuossa tulee nyt pientä kuvasarjaa siitä miltä keskikajuutta on näyttänyt alun perin ja miltä se näyttää tänään, samoin etukajuutta. Kuvat ovat kännykkäkuvia joten laatu ei ole paras mahdollinen. Pahoitteluni siitä. Lisäksi nämä kuvat ovat puhdasta todellisuutta, eivät sisällä kuvankäsittelyä eivätkä mitään "tuoteasetteluja". Vaikka mielelläni olisin työkaluja kuvista poistellut ja vähän yleisilmettä siistinyt, päätin että sitä en tee, vaan mennään sillä mikä todellisuus on :)

Etukajuutassa oli sängyn ja keittiötilan välissä seinä, joka periaatteessa oli hyvä suoja, mutta teki sängystä ahtaan ja tilasta paljon pienemmän oloisen. Poistimme seinän ja laajennamme sänkyä isommaksi niin että siinä voi nukkua tarpeen vaatiessa vaikka kolme ihmistä. Lisäksi siihen tulee mukavaa istumatilaa.

Keskikajuuttaan emme tee kuin pieniä muutoksia, esimerkiksi lehtiteline poistettiin, niin että istumamukavuus paranee.

Istuinpäällysteiden ja patjojen päällysteiden materiaalit ja värit ovat vielä osittain mietinnän alla. Nyt veneen puuosat ovat enimmäkseen kellertävän ruskeita, ne tulemme hiomaan ja lakkaamaan tumman ruskeiksi. Ennen veneessä oli vaaleansiniset istuinpäälliset ja lattiamatot. Alkuun mietin tumman sinistä päällystä kaikille patjoille, mutta se tekisi yleisilmeestä niin kovin tumman, että olemme päätyneet keskikajuutan istuimissa valkoiseen tekonahkaan. Valkoiseen, koska se näyttää hyvältä tumman puun kanssa ja tekonahkaan koska se on helppo pyyhkiä puhtaaksi. Etenkin koska tuo meidän 9 vee pikkuveijarimme on melkoisen taitava saamaan tahroja aikaiseksi, pitää ruokailupaikan istuinten olla mahdollisimman helposti puhdistettavat. Tällä hetkellä meillä on ajatuksissa että muu väritys (patjat ja matot) olisivat beigen väriset. Jännityksellä odotamme mikä väri siellä keväällä sitten tulee olemaan! :) Tässä kun on aikaa vielä muuttaa mieltään monet kerrat - siihen saakka kunnes kankaat on ostettu!

Että sellainen puuhamaa tuossa pihalla töröttää. Päivittelen taas uusia kuvia kun homma etenee.

Iloa päiviinne!

<3 Lotta

 

Kommentit (2)

MattiS

Tervehdys!

Rakensin "Waltzing Matildan" vuosina 1987-89. Se laskettiin veteen Raumalla juhannukseksi 1989. Myimme sen Turkuun vuonna 1996. Meidän perheellemme se tuotti suuren määrän iloa ja oli kaikin tavoin luotettava ja merikelpoinen alus.

Jos teillä on jotakin kysyttävää veneestä, vastaan mielelläni.

Toivotan sille paljon uusia merimaileja uudessa perheessä! 

Lottas Liv
Liittynyt21.9.2017

Hei Matti!

Terveiset Kasnäsista!

Aivan mahtavaa kuulla! Kiitos! Saattaa olla että hyvinkin käännymme joskus puoleesi 😊 Kokemattomina veneilijöinä kaikki on uutta ja etenkin kun olet neitosen rakentanut, ei vertaistasi tietäjää juuri tämän veneen suhteen tietenkään voi olla!
Kauniita kesäpäiviä sinulle!

-Lotta

Seuraa 

Nelikymppisen naisen elämää! Arjen vinkkejä, harrastuksia, teatteria, sisustusta. Ruokaa ja leivontaa sekä veneremppaa ja ajatuksia sekä tunteita <3 Aika kaikenkattavaa siis. Mutta niinhän elämä on <3 Toivottavasti viihdyt seurassani!

Blogiarkisto

Kategoriat