Laminaattilattian pohjamaalaus tehtiin Tikkurilan Otex Akva-tartuntapohjamaalilla

Terkkuja muutto- ja rempparumban keskeltä!


Edellispäivänä muutettiin, vaikkakin remppa on vielä vähän vaiheessa. Keittiö saadaan toivon mukaan vielä tänään valmiiksi, huomenna on putki-ja sähkömiesten kyläilyvuoro. Yllättäen listat puuttuvat vielä monista paikoista. Mutta kyllä tämä tästä!

Yksi jännittävimmistä jutuista tämän remontin aikana on varmaan ollut laminaattilattian maalaus. Osa lattioista ovat mäntylautaa, mutta alakerran lähes kaikkien huoneiden laminaatin vaihtaminen puulattiaksi, olisi tässä tilanteessa vienyt liikaa aikaa ja toisaalta se olisi myös tullut paljon kalliimmaksi kuin laminaatin maalaaminen, johon lopulta päädyimme.

Rintamamiestalojen huonekorkeus ei tunnetusti ole kovin hulppea ja siksi halusin maalata sekä kerman/beigen värisen katon että harmaaruskean laminaatin, molemmat valkoiseksi. Ne tuovat nyt mielestäni selkeästi lisää avaruuden tuntua tilaan.

Lattioiden maalaus aloitettiin tietenkin poistamalla/suojaamalla lattialistat ja puhdistamalla lattiat pesuaineella.

Pohjamaaliksi valikoitui tarkan taustatutkimuksen jälkeen Tikkurilan Otex Akva, tartuntapohjamaali. Saattaa olla, että tätä kannattaisi maalata kaksikin kerrosta, mutta me maalasimme pohjamaalia vain yhden kerroksen.
Kuivumisajat ovat tässä hommassa erityisen tärkeät ottaa huomioon. Joka maalaus kerran jälkeen annoimme maalin kuivua vähintään vuorokauden.

Seinän vierustat on hyvä maalata pensselillä, mutta muuten sileä pintaisella telalla maalaus käy leikiten! Maalaamalla oppii mikä määrä maalia on liikaa ja mikä liian vähän. Koska laminaattilattia tunnetusti on herkkä kosteudelle, ei sitä kannata uittaa maalissa vaan käyttää maalia kohtuudella.

Pohjamaalin kuivuttua (minimissään 12 tuntia) mieluiten vuorokauden, voi päälle maalata jo ensimmäisen kerroksen pintamaalia. Pintamaalina käytimme Betolux Akvaa. Unohdin ottaa maalaustohinoissa kuvan purkista, mutta se, sekä tarkemmat tiedot löydät täältä. Homma hoitui samalla systeemillä, reunat siveltimellä ja muuten telalla laminaatin asennussuunnan mukaisesti.

Me maalasimme vain 2 pintaa pohjamaalin lisäksi. Vielä yksi kerros pintaa olisi saattanut olla hyvä juttu, mutta taas kerran aikataulut asettivat omat haasteensa.

Vielä on pinta pysynyt hyvänä vaikka koira jarruttelee kynsillään liukkaalla lattialla ja muuttolaatikoita on raahattu pitkin poikin. Jännä nähdä miten maali ajan saatossa toimii. Vaikka naarmuja tulisi, en koe sitä ongelmaksi, sillä saahan eletty elämä näkyä. Jos tulevat naarmut joskus alkavat haitata esteettistä silmää, voi lattian maalata uudelleen tai joskus ottaa isomman projektin ja vaihtaa näihinkin huoneisiin ne ihanat puulattiat.

Lämmin suositus siis laminaattilattian maalamiselle!
 

 

Tehokasta toimintaa! Ensin öljytään keittiötasot ja sitten maalataan laminaatit!

 

Alakulmassa näkyy vielä vanhaa lattiaa.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Kerttu
1/4 | 

Kiitos vinkeistä ja aiheesta, Lotta! Muistutitpa minuakin siitä, että niinhän se oli tarkoitus meilläkin maalata valkoiseksi vanhat laminaattilattiat - mutta idea jäänyt muun touhun ja ideoinnin keskellä 😃. Tehtävälistalle siis! Hyvältä näyttää nuo teidän tilat, avaruutta tosiaan tuo ja paljon. Saat minusta uuden blogiseuraajan. Vain kerran aiemmin olen blogiisi kurkannut, kun kirjoitit hienosti rohkeudesta elämänmuutokseen tms. Pidin siitäkin. Nautihan luovasta vaiheesta elämässäsi 😍

Lottas Liv
Liittynyt21.9.2017

Kiitos Kerttu! Päivääkään en ole tuota lattioiden päivitysmaalausta katunut, enkä usko että tulen koskaan katumaan :) Kiva kuulla että juttuni sai sinut muistamaan asian uudelleen, siitä vaan nyt tuumasta toimeen lattioita maalaamaan!
Ilahduttaa myös kuulla että kirjoitukseni ovat miellyttäneet. Kiitos siitä ja ihanaa elokuun loppua sekä syksyn odotusta sinulle! -Lotta

Lotta

Lottas Liv
Liittynyt21.9.2017

Kyllä se kestää Helen, kun laittaa hyvät tartuntapohjamaalit! :) ps. Sulla on ihania kuvia sun blogissa <3 -Lotta

Lotta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mitä reilu nelikymppisen naisen ja perheenäidin elämä voikaan pitää sisällään? Uusperheen arkea, työssäkäyvä äiti joka harrastaa teatteria, sisustamista, shindoa. Rakastaa leipomista ja joo, vähän ruuanlaittoakin.  Ollaan hurahdettu veneilyyn, josta seurasi veneremppa, Avaan vahvasti mietteitä elämästä ja itsestäni. Aika kaikenkattavaa siis. Mutta niinhän elämä on <3 Toivottavasti viihdyt seurassani!

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Kesäkuu

Kategoriat