Oman läsnäolon tietoinen harjoittaminen on minun syyskuun kuukausihaasteeni.

Tuossa taulussa hymyilee lähes 12 vuotta yhteistä elämää viettänyt pariskunta. 

Taulun taustakankaasta heijastuu suurinpiirtein tällainen elämä:

Koko meidän yhteiselomme on ollut perhe-elämää ja ruuhkavuosia. Vuosiin on mahtunut rakkautta ja äärettömän paljon kaikkea hyvää. Mutta paljon myös erilaisia koettelemuksia ja haasteita, jotka ovat langettaneet varjonsa elettyyn arkeen. Vieläkin mielessä kummittelevat kaikki ne kerrat sairaalassa kuumekouristelevan ja tiedottoman lapsen kanssa, vauva-ajan kipua ja vaivaa aiheuttaneet allergiat. Myöskään talon rakennusaikoja en varsinaisesti kaipaa ;)

Kahdenkeskistä aikaa meillä on ollut aina todella vähän. Olemme perhekeskeisiä ja olemme halunneet viettää mahdollisimman paljon aikaa poikien kanssa, niin kauan kuin he vielä meidän seurassamme viihtyvät.

Mutta siitä huolimatta kahdenkeskistä aikaa ei sopisi unohtaa.

Pojat ovat kasvaneet ja aikaa myös kahdestaan ololle on alkanut tulla meille aikuisille enemmän. Sitä todellakin osaa arvostaa <3

Arjessa toisen huomioiminen tahtoo kuitenkin jäädä väkisinkin kaiken muun "akuutimman" ja "tärkeämmän" varjoon. Etenkin nyt kun olen aloittanut uuden työn ja päiväni venyvät pitkiksi, huomaan etten illalla väsyneenä iltaisin oikein jaksaisi keskittyä muuta kuin omiin ajatuksiini. Näin en kuitenkaan halua asioiden olevan ja siksi haluan tietoisesti pyrkiä siitä tilasta pois. 

Haluan olla läsnä, lempeästi ja kiireettömästi. Sekä miehelleni että pojilleni. 

Haluan kuunnella ja kuulla. Haluan elää joka hetkessä täysillä mukana.

Lähestyvän syyskuun kunniaksi 

Haastan itseni olemaan lempeästi läsnä rakkaitteni kanssa, joka päivä, joka yhteinen hetki

Ottaisitko sinä tämän haasteen vastaan?

 

 

Photo by Pekka Lyytikäinen

 

 

Kommentit (4)

Helenamaria
Liittynyt25.8.2017

Kiitos tästä miellyttävästä haasteesta 🤗. Osallistun myös tähän koko syyskuun ja koitan vähentää samalla somessa oloani minimiin. 😊

Helena Kekkonen

Kikka L.

En taida ottaa haastetta vastaan sikäli, että läsnä perheeni kanssa olen ollut aina, milloin kiukkuisemmin, milloin lempeämmin. Riittää, että on, vaikkei tekisi mitään. Mieheni matkusti aikoinaan pitkin maailmaa, oli päiviä, jopa viikkoja poissa kotoa. Täällä pidin huushollia ja kuvittelin, kuinka jännää kaikilla muilla normaaliperheillä oli. Odottelin miestä matkoilta kotiin, sitten viettäisimme laatuaikaa ja tekisimme kaikenlaista. Mies tuli, yritti toipua aikaeroista, halusi huilata ja olla hiljaa, koska oli joutunut puhumaan joka päivä englantia  ja joka paikassa, missä oli käynyt, oli ruuhkaa ja kauheasti ihmisiä. Totuin vähitellen tähän ja opin sen, että riittää, kun ollaan vaan, sovussa ja pienellä tekemisellä. Kompromisseilla ja yhteisymmärryksellä.  Lasten kasvaminen ja kotoa lähteminen ovat isoja prosesseja, mutta kummasti sitä sopeutuu. 

Nyt kun ajattelen taaksepäin tuntuu, että näinhän se piti mennäkin, toisinkin olisi voinut mennä ja hyvä näin. Pieniä piristyksiä silloin tällöin, suurista mullistuksista ei väliä.

Lottas Liv
Liittynyt21.9.2017

Ihanaa Kikka ❤️ Henkilökohtaisesti ajattelen asioista niin, että ne menevät juuri niin kuin niiden kuuluikin mennä. Vaikka joskus niitä asioiden tietyllä tavalla menemisiä vastaan protestoikin 😆
Mä olen äiti joka on aina käytännössä paikalla ja kotona saatavilla - työpäivän jälkeen. Mutta huomaan etten silti ole läsnä. Kuuntelen puolella korvalla ja välillä huomaan uppoutuneeni omiin ajatuksiin niin että toisen puheet ovat menneet täysin ohi. Siihen haluan nyt muutosta ja yritän panostaa tietoisesti itseni olemaan enemmän, en vaan paikalla fyysisesti vaan myös niin että ajatukset ovat siinä hetkessä ja siinä ihmisessä.
Ihanaa syksyä sulle ❤️

Seuraa 

Nelikymppisen naisen elämää! Arjen vinkkejä, harrastuksia, teatteria, sisustusta. Ruokaa ja leivontaa sekä veneremppaa ja ajatuksia sekä tunteita <3 Aika kaikenkattavaa siis. Mutta niinhän elämä on <3 Toivottavasti viihdyt seurassani!

Blogiarkisto

Kategoriat