Kirjoitukset avainsanalla kännykkäparkki

Tämä maisema kotinurkiltani on niin rauhoittava ja mieltä hellivä. Se saa myös ajatukset virtaamaan ja mielen pohdiskelevaiseksi.

Syyskuun haasteeni oli keskittyä siihen että olisin Lempeästi läsnä kotona, niin miehelleni kuin lapsilleni. Tämä tarkoitti siis sitä, että jätän ylimääräiset häiriötekijät, eli lähinnä kännykän, kännykkäparkkiin kotiin tultuani ja muutenkin pysähtyisin ja keskittyisin arjen puuhien keskellä täydellä läsnäololla tilanteeseen kun minulle puhutaan tai huomiotani kaivataan.

 

Miten haaste onnistui?

 

Haluaisin sanoa että tosi hyvin. Että kännykkä pysyi kuukauden parkissa ja että nyt on oltu koko neljä viikkoa enemmän läsnä kuin koko vuotena yhteensä. Mitä mun täytyy kuitenkin todeta on että

ei se nyt ihan putkeen mennyt, etenkään alkuvaiheessa eikä se todellakaan ollut helppoa.

 

Ongelmia ensimmäisinä viikkoina 

 

Ekoina päivinä mulla tippui puhelin pirstaleiksi lattialle ja ajattelin, että tässä mulle selkeä merkki korkeammalta taholta että "nyt kännykkä pois". Mutta mitäpä vielä, kun vähän myöhemmin sain uuden puhelimen huomasin olevani siinä ehkä enemmän kiinni kuin aiemmin. Jani huomautteli mulle muutamaan otteeseen yhdellä sanalla "kännykkäparkki", kun esimerkiksi olin uppoutunut tuijottamaan uutta ja ihmeellistä ja niin kauniin väristäkin puhelintani sohvan uumenissa.

Tottakai pyrin olemaan läsnä kun mulle tultiin puhumaan. Ja huomasin, miten paljon helpompaa se on muissa tilanteissa, mutta hämmästyin - ja vähän pelästyin itsekin sitä,

miten älyttömän koukussa sitä siihen vihuliaiseen puhelimeen loppujen lopuksi on.

Tämä antaa nyt kuvan, että istuisin kaikki illat nenä kiinni kännykässä. Se ei suinkaan pidä paikkansa eikä sellaiseen liikenisi koskaan edes aikaa. Mutta nyt huomasin ehkä selkeämmin kuin koskaan ennen miten helposti se puhelin siihen käteen vaan ilmaantuu ja sen maailmaan uppoutuu kun siihen on mahdollisuus.

 

Muuttiko kuukausihaaste toimintamalliani tai tietoista läsnäoloani?

 

Mitä lähemmäs ollaan tultu kuukauden loppua, sitä enemmän olen tietoisesti pystynyt kännykkäparkkia alkaa hyödyntämään ja mielestäni myös olemaan paremmin läsnä aiemmin haastavaksi koetuissa tilanteissa. Kun mulle puhutaan esimerkiksi kesken pyykkien järjestelyn, olen pakottanut itseni pysähtymään, keskeyttämään tekemiseni ja kuuntelemaan koko korvalla, en vain puolella. Vitsit siitä tulee muuten hyvä fiilis kun tajuat että olet täysillä tilanteessa mukana etkä puoliksi ajatuksissasi jossain muualla. Tätä mä haluan oppia lisää!!!

Kaikkein ilahduttavimpia ovat olleet hetket kun ollaan istuttu Janin kanssa pöydän ääreen ja juteltu itselle tärkeitä juttuja ja kuunneltu toisen ajatuksia.

Tässä kohtaa kuukausihaasteeni on onnistunut hyvin.

Kumpikaan ei ole häärännyt samanaikaisesti keittiössä tai naputellut kannettavaa siinä sivussa, vaan ihan on istuttu vanhanaikaisesti vastakkain ja katsottu toisiamme kohti keskustellen ja kuunnellen. Olen huomannut että tämä on vahvistanut yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Kannattaa treenata tätä, sillä en usko että me ollaan ainoat ruuhavuosien vanhemmat joilta just tämä juttu jää sinne ”tärkeämpien ja kiireellisempien” asioiden varjoon. Toki meidän lapset ovat jo niin isoja että tähän on helpommin mahdollisuus kuin ihan pikkulasten perheessä.

 

Vielä en ole poikiani haastatellut siitä, miten heidän mielestään äidin kuukausihaaste onnistui. Oman mielipiteeni tiedän, mutta näiden kahden sankarin mielipide vähän jännittää.
 

Yksi juttu arjessa aiheuttaa edelleen ristiriitaa ja siihen mun on keksittävä joku ratkaisu. Kun tulen töistä kotiin haluaisin lukea päivän lehden rauhassa, mutta silloin kaikilla on mulle tottakai hirveästi asiaa. Tämä aiheuttaa sen että mä kuuntelen puolella korvalla vieressä puhuvia murusiani ja silmäilen ärtyneenä lehteä ilman että pystyn uutisiin keskittymään kuitenkaan. 

Olisko sulla joku hyvä ratkaisu asiaan? Illemmalla mun ei lehteä enää tule luettua, sen olen jo testannut. Enkä oikein usko senkään toimivan, että ilmoitan perheelle että ”Äiti on käytettävissä klo 17.15 eteenpäin, päivän lehden lukemisen jälkeen. Olkaa hyvä ja muodostakaa ruokapöydästä eteisen suuntaan johtava jono, otan teidät kuunteluun yksi kerrallaan lukuajan päättymisen jälkeen”

 

Lempeästi läsnä -kuukausihaasteen lopputulos

 

Mutta summa summarum: tämä kuukauden haaste ei loppunut tähän, vaan se tulee kyllä jatkumaan kuukaudesta toiseen, koko ajan vähän lisää oppien. Olen tullut siihen tulokseen, että tärkeintä on se, että tiedostat tilanteen ja siitä lähtee pikkuhiljaa muuttumisprosessi käyntiin.

Pitää osata olla armollinen itselleen.

Yhdessä päivässä on vaikea, jollei jopa mahdoton muuttaa toimintatapojaan täysin toisenlaiseksi pysyvästi. Yritän muistuttaa tästä myös itseäni. Saan toki tehdä sitä aika usein..

 

Olen kuitenkin tyytyväinen tilanteeseen, vaikka varmasti paremminkin olisi voinut mennä.

Mutta ehkä tämä armollinen ja hitaampi tahti on avain myös muutoksen pysyvyydelle.

Oli tosi mielenkiintoista tämän haasteen aikana huomata se, että sitä alkoi tiedostaa omaa toimintaansa huomattavasti aiempaa paremmin.

 

Haluaisin mielelläni kuulla miten teillä haasteen vastaanottaneilla kuukausi meni? Sujuiko haaste helposti vai oliko teillä vaikeuksia muuttaa totuttuja tapojanne ollaksenne enemmän läsnä arjessa?

 

Elämä on oppimista, päivästä toiseen. On oma valintasi mistä asioista haluat oppia lisää ja mistä et. Ollaan onnellisia ja kiitollisia siitä että meillä on aina saatavilla se oppimisen mahdollisuus <3

 

Kaikkea hyvää tähän päivääsi.

 

Halauksin,

Lotta

Kommentit (3)

Sallukka

Me ollaan otettu käyttöön sellainen, että klo 18 kukaan perheestä ei oo kännykällä 😊 aikuiset tosin välillä salaa 😉

Lottas Liv
Liittynyt21.9.2017

Tosi hyvä idea, siinä aikuiset näyttävät lapselle mallia eikä pelkästään kehota tekemään tietyllä tavalla ilman että itse siihen kykenee! Mun mielestä aikuiset voi kyllä vähän salaa käyttääkin, sillä onhan asioita joita vaan on hoidettava iltaisin ja niihin tarvitsee puhelinta.

 

Hei ystävät ja Hyvää Syyskuun ensimmäistä päivää! Tänään se alkaa.

 

Syyskuun haasteenani on olla Lempeästi läsnä.

Tuletko mukaan?

 

Kirjoitin ajatuksiani, miksi tällainen haaste tässä postauksessa. Ajatuksia viikko sitten voit lukea täältä.

 

Olen valmis!

 

Jännittää, mutta hyvällä tavalla. Haluan tehdä tämän niin että todella huomaan muutoksia omissa valinnoissa, miten arjessa toimin ja siinä että osaan olla aidosti mukana tilanteissa ilman että silmäilen samalla puhelinta tai teen jotain muuta ja ajatukset ovat jossain ihan eri svääreissä, enkä tiedä mitä ympärillä tapahtuu.

Otan edelleen omaa aikaa, tottakai. Kyse ei ole missään vaiheessa ollut siitä. Kyse on siitä, että kun olen perheen parissa kuulen mitä puhutaan, kuuntelen mitä mulle sanotaan ja keskityn tilanteessa olemiseen.

Ja kun oikein haluan keskittyä itseeni, niin mulla on Shindo <3

 

Toivon että tämä kuukauden treeni auttaa mut alkuun siinä, että olisin aina läsnä siinä mitä teen ja siinä tilanteessa missä olen

 

Kohtalokin laittoi näppinsä peliin. Rikoin kännykkäni viime viikolla enkä pääse someen :) Vaikka harmitti kun puhelin makasi näyttö säpäleinä kylpyhuoneen lattialla, en voinut silti olla hymyilemättä! Mä hoen aina "asiat menevät niinkuin niiden kuuluu mennä". Tämä epäonni auttaa nyt mua väistämättä pitämään itseni irti kännykästä :)

 

Miten olen valmistautunut?

 

Ylpeänänä esittelen:

Kännykkäparkki

 

 

Tuohon se jää, kodinhoitohuoneeseen, kun kotiin tulen. Välillä voin tsekata puhelut ja viestit, mutta siinäpä se. Instapäivityksiä teen varmasti blogini tilille välillä, mutta se kuuluu tähän hommaan, joten niistä en voi tinkiä. 

 

 

Aikataulutus

 

Lisäksi olen vähän hahmotellut arki-iltojen kulkua, jotta siihen riittää aikaa sekä itselle että perheelle. Illat ovat toki erilaisia, mutta pääsääntöisesti ajatuksena on että klo 21 jälkeen alkaa hetken oma aika ennen nukkumaan menoa. Myös Hertan kanssa lenkkeily ovat aikaa jolloin kävellessä voi antaa ajatusten juosta vapaasti. 

 

Huomioita viime viikosta?

 

Yllätyksekseni olen viimeisen viikon harjoittelussa huomannut, miten paljon stressiä tuo sosiaalinen mediamaailma aiheuttaa. Sillä kun tajusin, ettei mun tarvitse tietää missä kaverit liikkuvat ja mitä he tekevät, minut valtasi aivan suunnaton helpotuksen tunne! Tiedostamaton ajatus siitä että "pitää tietää missä mennään" ajaa - ainakin mut - pyörimään Facessa ja Instassa monta kertaa päivässä. Ja se on loppujen lopuksi jopa melko ahdistavaa ja väsyttävää.

Huomasin myös, että pysähtyminen auttaa. Kun esimerkiksi tein ruokaa ja Janus tuli mulle juttelemaan, vastailin hänelle, ajatukset kuitenkin ihan jossain muualla. Keskeytin tekemiseni - ja ajatukseni - ja kiinnitin tietoisesti huomioni poikaani kuunnellakseni häntä. Luulen, että näitä hetkiä tulee tämän kuukauden aikana paljon. Mutta toivon että ne tietoisen harjoittelun myötä vähenevät ja kuuntelu, kuunteleminen ja läsnäoleminen tiedostamatta, vahvistuu.

Katsotaan mitä tästä tulee. Luottavaisin mielin ja hyvillä fiiliksillä! Kuukauden päästä toivon, että saan olla tyytyväinen omien valintojeni ja toimintojeni muutokseen <3 

 

 

Ihanaa naiset, tästä se lähtee! Tsemppiä matkaan <3

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Mitä reilu nelikymppisen naisen ja perheenäidin elämä voikaan pitää sisällään? Uusperheen arkea, työssäkäyvä äiti joka harrastaa teatteria, sisustamista, shindoa. Rakastaa leipomista ja joo, vähän ruuanlaittoakin.  Ollaan hurahdettu veneilyyn, josta seurasi veneremppa, Avaan vahvasti mietteitä elämästä ja itsestäni. Aika kaikenkattavaa siis. Mutta niinhän elämä on <3 Toivottavasti viihdyt seurassani!

Blogiarkisto

2018
Kesäkuu

Kategoriat