Kirjoitukset avainsanalla interior

Keittiön välitilaan ei aina välttämättä halua kaakeleita vaan toivoisi jotain muuta. Maalattu pinta on vaikea pitää puhtaana. Lasilla pystyy peittämään erilaisia materiaaleja. Meillä on keittiön välitilan lasin alla valokuvatapetti.

Olemme asuneet jo 8 vuotta rakentamassamme omakotitalossa. Olen ollut tyytyväinen valitsemiini sisustusmateriaaleihin ja värimaailmaan, sillä en ole kyllästynyt niihin vielä - mikä on minulta jo todella kummallista! 

Toki on seiniä, jotka ovat saaneet uuden värin tai tapetit. Mutta esimerkiksi keittiöön en ole kyllästynyt vaan olen ollut tyytyväinen sekä sen ulkonäköön että toimintoihin tähän päivään saakka - ja varmasti myös pitkään tästä eteenpäin.

Yksi juttu mistä tykkään ja mikä on aiheuttanut vieraissakin ihastusta on meidän keittiön välitila. Tapetti on teetetty meidän pojista otetusta valokuvasta. 8 vuotta sitten digikamerat olivat vähän erilaatuisia kuin nykyään. Muistan että oli melkoista tuskaa saada aikaiseksi pikseleiltään sopivan kokoinen kuva! Vihdoin se kuitenkin onnistui kun pojat kävelivät kotiamme vastapäätä olevalla niityllä peräkanaa ja sain napattua heistä kuvan.

 

Välitilan tapetin päälle teetettiin lasi joka suojaa tapettia likastumasta ja on helppo pitää puhtaana

 

Välitila on haastava koska se on matala ja leveä, mutta tässä kuvassa saatiin mielestäni sommittelu toimimaan. Suloista mielestäni on myös että Rasmus, nyt 18 vuotta, on kuvassa vielä 10 vuotias ja Janus joka vastaavasti nyt on tuon 10 vuotta, on kuvassa kaksivuotias <3 Aika rientää. Nyyh.

 

Keittiön välitilan tapetissa pikkuveli kävelee kädet selän takana isoveljestä mallia ottaen. Tämä on ollut meille mieluisa vaihtoehto keittiökaakeleiden sijasta.
 
 

Tilasin tapetin - ja jälkeenpäin myös ihanan laukun - valokuvista teettämällä ihanasta Hannas -sisustusliikkeestä. Valitettavasti heiltä ei näitä tuotteita enää saa, mutta käy kurkkaamassa mitä muuta ihanaa heiltä löytyy valikoimista täältä .

 

Valokuvasta teetetty laukku näyttää tältä ja vaikka onkin 8 vuotta vanha, on se edelleen käytössä ja oikein hyvässä kunnossa.
 
 
 
Keittiö ruokailutilasta päin katsottuna. 
 

Tällaista ideaa tällä kertaa. Varmasti netistä selaamalla löytyy yrityksiä joiden palveluihin kuuluvat omasta kuvasta teetetyt tapetit mikäli kiinnostuit tästä aiheesta. Ei muuta kuin suunnittelemaan ja sisustelemaan!

 

 

Kommentit (0)

Aurinko on innoittajani. Se keltainen pallo tuolla taivaalla on kyllä aivan mahtava energian buustaaja!

Meidän pojat olivat tänään Tampereella koko päivän koristurnauksessa ja olimme Janin kanssa kahden kotosalla. Aamupäivä meni virpojille ovea avatessa ja palkkoja maksellessa, mutta kun se rumba rauhoittui, lähdimme Hertan kanssa metsälenkille. Metsästä tarttui mukaani kaksi "virpomisoksaa". Tosin vaikka niillä Janille virvoin, ei palkkaa irronnut, mutta kun laitoin ne paikoilleen täällä kotona, se palkitsi!

Kun nyt olen värimaailmaltani tällainen mustavalkoinen, niin et varmaan ylläty ettei pääsiäiskoristeenikaan ole kovin värikkäät :) Vähän väriä kyllä, mutta muuten aika maltilla mennään ;) Vihreä on selkeästi mun kevään suosikkiväri. Rakastan sitä myös vaatteissa aina kausittain. 

Tässä kuvia siitä, mitä innostuin tänään tekemään. Noihin metsästä tuomiini oksiin voisi toki ajatella ripustavansa enemmänkin pääsiäiskoristeita tai höyheniä! Nappaa idea ja koristele mielesi mukaisesti. Mä sain idean yhdestä oksasta, monien oksien sijaan Strömsöstä. Ehkä askartelen vielä noita heidän paperihöyheniä ja varmasti värjään vielä aitoja munia ennen ensi viikonloppua! Siitä ehkä lisää täällä myöhemmin.

Ja hei, jos sinua mietityttää mitä voisit laittaa pääsiäisen kahvipöytään, niin älä enää huoli! Aion paljastaa seuraavassa kirjoituksessani salaisen reseptini maailman parhaaseen valkosuklaa-tuorejuusto-kakkuun!! :) En koskaan ole syönyt niin hyvää vastaavaa kakkua kuin tämä on. Ja voin vannoa että samaa mieltä ovat myös sitä syöneet ystäväni ja tuttavani! Pysy siis kuulolla :)

Tässä vähän pääsiäisfiilistä mun kodista. Nauttikaa keväisestä fiiliksestä jota luonto meille nyt suo ja painukaa pihalle imemään energiaa auringosta! Halit <3

 

Vaatimattoman kokoinen "virpomisoksani" löysi paikkansa ämpäristä.

 

 

 

 

Yrttikyltit odottavat jo kevään kylvöjä ja pääsyä niille tarkoitettuun tehtävään <3

 

 

Toinen "virpomisoksa" -löytöni :)

 

 

 

 

 

Tasot tyhjäksi ja kevään vihreää tilalle!

 

Väriä elämään kauniista virpomisoksista <3

 

 

Kommentit (0)

Mikä siinä on, että kun aurinko alkaa näyttäytyä pidempään (paljastaen pölyisen pianon, likaiset ikkunat ja kaikki paikat joiden KUVITTELIT olevan puhtaat!) alkaa se hirvittävä levottomuus koko kropassa?! Raajoja pistelee ja nipistelee ja sun on vaan niinku ihan pakko päästä siirtelemään huonekaluja paikasta toiseen?!

Näin kävi. Taas kerran. Huonekalut vaihtoivat tänään paikkaa. Jotenkin halusin hassutella ja olla vähän villi ja niinpä kaikki symmetria katosi meidän olohuoneesta! Matto vinoon! Sohva vinoon! Lattiakasvi pöydälle! Jihuu!!

Janilla oli taas nielemistä kun hän etäpäivää tekevänä sattui tulemaan työhuoneestaan olohuoneeseen. Hänen on vaikea olla jollei kaikki ole viivasuorassa suhteessa keskenään. No, mun kanssa hän on saanut oppia sen että niin ei todellakaan aina tarvitse olla eikä ole! :)

Aivan mahtavaa kun luonnovalo valaisi kotia niin että kuvia ei ole tarvinnut nyt yhtään muokata. Jos haluat tsekata millainen olohuoneemme oli ennen tätä muutosta, saat jotain osviittaa asiasta joulunaikaan tekemästäni bloggauksesta täältä.

Seuraavaksi annan kuvien puhua. Mulla on ainakin nyt paljon piristyneempi ja innokkaampi mieli :) En tiedä miellyttääkö tämä sun silmää vai oletko samaa mieltä kuin meidän Jani että nyt on kyllä kaikki ihan mullinmallin?

Kuvia on ihan hirveästi, sillä pitihän mun laittaa tänne myös tulppaani-kuvia! Ja noi Eucalyptus-oksat on niin <3 Mun eucalyptuskranssi alkaa olla jo huonossa kunnossa, mutta aion hankkia sellaisen uuden.

 

 

 

Januksen taideteos muuttui tauluksi ja Ylläksen tuliainen riekko vahtii pianolla soittelijaa.

 

 

 

Bongaatko Ebbotin? ;)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Helenamaria
Liittynyt25.8.2017

Kaunis koti teillä! Huomaan aina itse kevään olevan lähellä, kun muhun iskee sisustusvimma 😊.

Helena Peltokangas

Mun jokavuotinen ongelma kun joulu on ohitse iskee siinä vaiheessa kun riisun kodin joulukoristeista. Mitäs sitä sitten tekisi? Kyllähän sitä nyt jotain pientä freesausta kaivataan kun kohta kevätkin tekee tuloaan! Hirveä tuunaus ja remppavimma alkaa, sormet syyhyävät ja mieli kihisee! Aivan järkyttävä allergiareaktio!! ;)

Katselin tuossa eräänä iltana olohuonettamme, joka on tässä talossa asutun 8 vuoden aikana muuttanut ulkoasuaan vähintään kerran vuodessa :) Ainoa mikä on pysynyt muuttumattomana on yllättävää kyllä meidän Ikean halpissohva! Se on kestänyt lapsiperheen arjen yllättävän hyvin. Kaksi vuotta sitten ostin uudet päälliset esikoisen rippijuhliin. Montaa kertaa ei ole tarvinnut päällisiä edes pestä vaikka talossa asuu koirakin. Toki meidän olohuoneessa ei ole telkkaria, sen huoneen sohva onkin sitten vähän eri kuosissa ;)

Sillä välin kun tuumailen olohuoneen uutta ulkoasua, taidan suunnata maali- ja tapettikauppaan ja päivittää tuo meidän teinin huone uuteen uskoon. Se onkin ainoa huone tässä talossa johon ei vielä ole koskettu - koska en ole saanut siihen lupaa ;) Nyt sain ja eikun tuumasta toimeen! Tiiliseinä-tapettia on toivottu ja se toive toteutukoon. Myös uutta maalia kaipaavat ne seinät jotka jäävät tapetoimatta. Kun tammikuun teatteritreenit väistyvät ja esitykset alkavat, taitaa mulla jäädä aikaa pienelle maalaamiselle ja tapetoinnillekin. Aah, ihanaa kun on juttuja mitä odottaa!

Meidän koti on vuosi vuodelta muuttunut aina vaan pelistetymmäksi. Alkuvuosien vähän maalaisromanttinen ilme on saanut väistyä ja koko ajan vaan huomaan karsivani kaikkea "ylimääräistä" :") Ensin lähtivät olohuoneen verhot ja sitten verhotangot! Saapa nähdä mitä täällä on enää jäljellä muutaman vuoden päästä - haha :) Omaa tyyliä etsin siis edelleen. Ehkä se sieltä jossain vaiheessa löytyy.

Kuvissa koti vielä vähän jouluisissa somisteissa. Ne on jo pakattu odottamaan ensi joulua! Nyt vaan miettimään mitä kivaa keväistä sitä keksisi kotia piristämään :)

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Mitä reilu nelikymppisen naisen ja perheenäidin elämä voikaan pitää sisällään? Uusperheen arkea, työssäkäyvä äiti joka harrastaa teatteria, sisustamista, shindoa. Rakastaa leipomista ja joo, vähän ruuanlaittoakin.  Ollaan hurahdettu veneilyyn, josta seurasi veneremppa, Avaan vahvasti mietteitä elämästä ja itsestäni. Aika kaikenkattavaa siis. Mutta niinhän elämä on <3 Toivottavasti viihdyt seurassani!

Blogiarkisto

2018
Kesäkuu

Kategoriat