Kirjoitukset avainsanalla ronja ryövärintytär

Teatteriharrastus. Niin intensiivinen, niin kokonaisvaltainen. Harjoituskaudella etenkään ei oikein muuta elämää ehdi olla. Töitä ja teatteria. Teatteria ja töitä. Harjoittelet tekstiä, käyt läpi sen tunnemaailmaa. Naurat lukiessasi jotain hauskaa, itket harjoitellessasi jotain surullista. Jos joku väittää että teatteriharrastus on helppoa ja kevyttä, suosittelen kokeilemaan sitä itse! :) 

Uskon että armaani Jani on onnellinen, kun tämä puolen vuoden rupeama osaltani on ohi ja hän voi palata yh-isän roolista täällä kotona huomattavasti vähemmän vaativaan perheenisän rooliin. Itse entisenä yh-äitinä tiedän kyllä miten paljon hänellä on ollut jaksettavaa, kun minä olen viettänyt illat tuntitolkulla teatterilla tai makuuhuoneessa päntäten vuorosanoja. Kerranhan pelästytin hänet miltei hengiltä kun hän teki keittiössä ruokaa ja minä olin lukenut sohvalla hiljaa käsikirjoitusta ja yhtäkkiä huusin minkä keuhkoista lähti " Miesväki ulos joka sorkka!!!" Keittiöstä kuului  "Hui helvetti!" ja kolinaa kun kauhistunut kokki pudotti paistinlastan lattialle :)

 

 

Olen kertonut täällä Ronja Ryövärintyttären vaiheista useaan otteeseen esimerkiksi täällä ja täällä. Nyt on loppulaulun aika. Tai ehkä mielummin keväthuudon, sillä sehän kuuluu Ronjan elämään niin varmasti kuin kevään tulo talven jälkeen. 

Tämä kokemus Ronjan matkassa on ollut yhtä aikaa raskas ja antoisa. Meitä koettelivat todennäköisesti teatterimme historian pahimmat vastoinkäymiset, lähes koko harjoitus- ja näytäntökauden ajan. Vai miltä sinusta kuulostaa tämä lista? Yksi nilkka murtuma, selkäleikkaus, kyynärpää murtuma, näytelmän äänimaailman katoaminen (päivää ennen esitystä rikki menneen tietokoneen takia), kyynärpääleikkaus, miehityksen vaihdos sairastapauksen vuoksi esityskauden lopussa aikuispäärooliin ja isoon ryövärinrooliin (harjoitteluaikaa kaksi tuntia ennen esitystä...) noin "parhaimmat" mainitakseni. Jännää oli välillä katsella myös pilkkopimeässä katsomossa aurinkolasit päässä istuvaa ohjaajaamme, joka sinnikkäästi teki työtään hirveästä migreenistään huolimatta! Tätä keinoa käytimme välillä myös me näyttelijät :) Hyväksi todettu keino muuten! 

Mutta näillä mentiin - ja hyvin mentiinkin!

Toki stressiä ja painetta aiheuttivat muiden sairastelut ja niistä johtuvat muutokset, mutta samalla se vahvisti ja syvensi ryhmän yhteishenkeä aivan käsittämättömällä tavalla. Se oli mulle niin ainutlaatuinen ja koskettava kokemus, että nytkin tätä kirjoittaessa tulee kyyneleet silmiin. (tässä kohtaa meidän nuoret näyttelijät toteaisivat, että voi ei, taas se Lotta pillittää :) ) 

Sunnuntaina esitimme Ronjan viimeistä kertaa - lähes poikkeuksetta - jälleen kerran täydelle salille Salon teatterissa. Olo oli helpottunut, mutta myös todella haikea. On jotenkin surullinen, mutta silti onnellinen ja kiitollinen tunne kun tietää kumartavansa yleisön edessä viimeistä kertaa. Nämä päivät sunnuntain jälkeen olen ollut todella väsynyt. Olen nukkunut monen tunnin päiväunia töiden jälkeen ja illalla uni on taas maistunut kuin ei olisi nukkunut pitkään aikaan! :)

Tänään meillä oli ryhmän kanssa vielä näytelmän purku, jossa käytiin koko projektia läpi. Nuo kaksi edellä mainitsemaani sanaa tulivat sielläkin monen suusta, moneen kertaan illan aikana. Helpotus ja haikeus <3

 

 

Olen kiitollinen että sain olla tällaisessa produktiossa mukana. Kaikesta elämässä oppii, mutta tämä on ollut minulle ehkä erityisen opettaava aikaa. Opin, että ystävyys ei katso ikää ja myös sen, että vaikka ollaan erilaisia ihmisiä erilaisine ajatuksineen, teatteri yhdistää ja ystävystyttää kaikki yhteen. Lisäksi opin sen, että jos todella haluaa, vastoinkäymisistä voi imeä voimaa ja energiaa toimiakseen yhdessä entistä paremmin yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Näin meille kävi ja tunne onnistumisesta on sanoinkuvaamattoman mahtava! Nyt ymmärrän konkreettisesti sanonnan

Yhdessä olemme enemmän <3

Opin myös sen, miten paljon minulle antaa työskentely nuorten ja lasten parissa. Tätä asiaa tulen tulevaisuudessa miettimään paljon. Ja tällä asialla on toivon mukaan sija tavalla tai toisella myös mun tulevaisuudessa.

Rakastan Ronja Ryövärintytär -tarinaa sen monimuotoisuuden takia. Repliikkejä voi ymmärtää moneen eri tilanteeseen sopivaksi, eri ikäiset eri tavalla, eri elämäntilanteessa olevat omalla tavallaan. Lopuksi haluan antaa teille yhden Ronjan lempirepliikeistäni, jonka myös voi mielestäni ajatella monella eri tavalla, monessa eri asiassa, lohduttavana. 

Nöyränä ja kiitollisena esitän koko työryhmälle kiitoksen tästä ihanasta ja elämyksellisestä matkasta, jonka yhdessä teimme ja jonka yhdessä loimme, niin mahtavaksi kuin se oli! <3

"Minä imen itseeni kesää kuin villimehiläinen hunajaa. Minä kerään ison kesäkennon ja elän sillä sitten ... kun ei enää ole kesä." - Ronja Ryövärintytär

 

 

Kommentit (0)

Ronja elää yhdessä ryöväripäällikkö Matiaksen ja äitinsä Loviisan sekä ryövärijoukon kanssa Matiaksenilinnassa,  Matiaksenmetsässä. Jo varhain Ronja oppii elämään metsässä luonnon ehdoilla, eläinten ympäröimänä, joessa uiden ja villihevosilla ratsastaen sekä varomaan syöjättäriä, maahisia ja männiäisiä - metsän ilkimyksiä.  Eräänä päivänä hän huomaa Helvetinkuilu-rotkon reunalla oman ikäisensä pojan, Birk Borkanpojan, Matiaksen verivihollisen ainokaisen perillisen. Tuo kohtaaminen solmii Ronjan ja Birkin välille elinikäisen siteen, ensin hyvin vastentahtoisesti, mutta ajan myötä siteestä tulee niin voimakas, että he tuntevat olevansa kuin sisaruksia.

He viettävät paljon aikaansa metsässä milloin joessa uiden, milloin toisensa syöjättäriltä pelastaen. He myös taistelevat oman ystävyytensä puolesta Ronjan isää, Matiasta vastaan, joka ei tahdo tätä ystävyyttä sallia. Monien jännittävien vaiheiden jälkeen asiat kuitenkin ratkeavat niin, että tarinalla on onnellinen loppu.

Ronja Ryövärintytär on tarina ystävyydestä, jonka puolesta lapset ovat valmiita taistelemaan, jopa sen uhalla että menettävät perheensä. Se kertoo, miten ylpeys monesti sokaisee ihmisen ja vaikuttaa omaan ympäristöön. Se kertoo anteeksiannosta, itsenäistymisestä, luonnon kunnioittamisesta ja sen kauneudesta, oikeudenmukaisuudesta. Se kertoo syntymästä, kuolemasta ja rakkauden voimasta. Tarina rohkaisee uskomaan itseensä ja toimimaan oikeaksi kokemallaan tavalla. Kuten tässä tarinassa, myös oikeassa elämässä, se usein palkitaan.

Salon teatterin näytelmä Ronja Ryövärintytär pitää sisällään koko tunteiden laajan kirjon; ilon ja surun, toiveikkuuden ja epätoivon, vihan ja rakkauden - syntymästä kuolemaan. Tarina on kaunis ja toteutus näyttävä ja koskettava.

Eilen harjoituksiamme oli kuvaamassa lavasteiden suunnittelusta ja osin toteutuksesta vastannut taiteilija Satu-Maaria Mäkipuro. Alla olevat upeat kuvat ovat siis hänen käsialaansa.

Olen äärettömän onnellinen saadessani olla tässä produktiossa mukana Ronjan Loviisa-äidin roolissa. Kuten edellä tuli jo kuvailtua, on näytelmä erittäin tunteita herättävä. Monet kerrat on näyttelijöiden keskuudessa harjoituksissa naurettu, mutta myös monet kerrat on aidot kyyneleet kostuttaneet silmäkulmat. Tähän Ronjan maailmaan on saatu osaavan tiimin käsissä mahtava puvustus, loistava valomaailma ja upea musiikki.

Toivon että tulet kokemaan tämän matkan meidän kanssamme <3

Päätän kirjoitukseni lempirepliikkiini, Ronjan repliikkiin, joka kuvaa mielestäni hyvin tuntemuksia, joita tämä näytelmä - ainakin minussa- useaan otteeseen herättää.

"Kummallista, miten voi olla iloinen ja surullinen yhtä aikaa."

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Nyt tulette näkemään jotain, mitä normaalisti teatterin yleisö ei näe eikä heillä ole tästä vaiheesta oikein mitään käsitystä; nimittäin lavasteiden rakentamisesta. Lavasteet on suunnitellut ammattilaiset ja toteutuksestakin vastaa kunnon tekijä, mutta aina tarvitaan  myös talkooväkeä auttamaan. Niinpä iltana eräänä olimme Janin kanssa monen muun mukana Salon teatterilla rakentamassa Karhuluolaa, hapsuttamassa kuusenoksia ja teippaamassa ja muovaamassa puidenrunkoja aidon näköisiksi. Jotkut porukasta "istuttivat"  metsänurmen paikalleen, toiset "louhivat kalliosta" Helvetinkuilun, puuhaa riitti yhdelle jos toiselle. Lavasteiden suunnittelija Satu-Maaria Mäkipuro tulee vielä luomaan loppusilauksen apuvoimien kera, miten hieno siitä tuleekaan! Uskon ja tiedän sen jo näkemättäkin!

Kuvista näkyy tilanne viime viikon lopulta. Lupaan päivittää uusia kuvia heti kun Karhunluola on saanut kivipeitteen ja kuusipuut nousseet ylväänä kehystämään metsää ja niiden kauniit oksat luovat varjonsa maahan. 

Se, että saa olla mukana rakentamassa maailmaa, jossa tulee "asumaan ja elämään" seuraavat puolitoista kuukautta melko paljon, on muuten aika ihana juttu <3

Nyt paljastan miltä tilanne tällä hetkellä näyttää ja mitä teatterilla on puuhasteltu. Seuraavassa teatteripostauksessa näette sitten tämän ihan eri mallilla. Tuskin maltan odottaa että pääsen esittelemään teille valmiita lavasteita. 

Palataan pian <3

 

Tuumailua vaativaa puuhaa tämä luolan rakennus.

 

Tästä tulee Karhuluola - usko pois ;)

 

 Hmmm, jotain kivaa tässä varmaan tapahtuu.. :) :)

 

Puunrungot ja kuusenoksat, senhän varmasti jo arvasit? ;)

Puunrunkojen muokkailua.

Luovuus on sallittua! Puiden rungot muokkautuvat.

Teatterin lämpiössä tapahtuu. Teatterin kahviossa sämpylää ja kahvia!

Yhteistyössä on voimaa!

Ronjan kotimetsä heräämässä eloon.

 

 

Kommentit (2)

Tänään, äärimmäisen tunteikkaiden treenien jälkeen mietin, miten koskettavan kauniin tarinan Astrid Lindgren on luonutkaan kertoessaan Ronja Ryövärintyttärestä. Syntymän ihme ja kuoleman suru, kevään solina - elämä jatkuu. Pelkojen kohtaaminen ja ystävyyden voima. Suuria asioita kenen tahansa elämässä. Jokaisella meistä esiintyen eri muodoissa, eri elämänvaiheessa. 

Koko ajan olen uskonut että näytelmästämme tulee hieno. Tänään ymmärsin että siitä tulee muutakin. Siitä tulee tunteikas, jännittävä, naurattava, lohduttava. Siitä tulee elämys, jonka jälkeen tekee mieli kajauttaa ilmoille keväthuuto. Niin mahtava se on.

Olemme edenneet harjoituksissamme siihen vaiheeseen, ettei käsikirjoituksia enää pidetä esillä vaan tarvittaessa kuiskaaja auttaa. Tämä on aina merkittävä askel, ainakin minulle. Kädet vapaana ja katse vastanäyttelijässä antaa mahdollisuuden alkaa elämään sitä tilannetta mitä milloinkin näyttelet. Kohta saamme lavastukset kuntoon ja puvustukset myös. Kalju-Pietu sai omat roolivaatteensa tänään ja voi kuulkaa, lupaavalta näyttää. Sukellus sadun maailmaan ei tule olemaan vaikeaa, sillä olosuhteet tullaan rakentamaan niin todentuntuisiksi ja hienoiksi, että katsoja varmasti kokee olevansa tarinan sisällä itsekin.

Minua ilahduttaa meidän ihanan työryhmämme upeat lapset ja nuoret, jotka antavat joelle elämänvirran ja puille sielun. He tekevät kakkiaisista hassuja ja männäisistä pelottavia. Ja olen ylpeä Loviisana minun ihanista tyttäristä (kaksoismiehityksen vuoksi kaksi Ronjaa). Näytelmämme Birkit ovat rohkeita ja lahjakkaita miehenalkuja. Tätä kirjoittaessakin sydän melkein pakahtuu onnesta saadessani olla osa tätä ihanaa joukkoa.

Nyt harjoittelemme noin 12 tuntia viikossa ensi-iltaan saakka. Alla kuvia tämän viikon treeneistä. 

 

Tämä tässä on rosvopäällikkö Matias ja Ronjan isä. Tosin jotenkin minulla on sellainen olo että tässä kohtauksessa hänen ei kuuluisi edes olla, taitaa olla vain läpikulkumatkalla - eläytyen toki siihenkin tilanteeseen täysin tunteella :)

Tässä taas minä Ronjan äiti Loviisa ja hurjat rosvopäälliköt Borka ja Matias seuraamassa harjoituksia luutien ja maalipurkkien keskellä :)

"Miksvai hää sillai tekkee?" kysyvät kakkiaiset kun Ronja ja Birk auttavat karhun runtelemaa Liia -hevosta.

 

Tämä parrakas lahjakkuus on nimeltään Timo A. Aalto, varsinainen valotaikuri.

Ronja ja Birk.

Ystävä, lähellä mutta silti niin kaukana. Ronja ja Birk linnan kellariluolassa, jossa kiviröykkiö estää heitä näkemästä toisiaan.

Penni ajatuksistasi?

 

Metsän puut ja kivet alkavat muotoutua.

Linnansalissa Matias, Ronja ja Kalju-Pietu.

Matias, Pikku Plootu, Kalju-Pietu, Rontti sekä Juippi ja Jonne -varsinainen kaksikko.

Matias ilmeisesti katselee tippuvatko hänen vuorosanansa yläilmoista - heh.

Valosuunnittelija Timo ja puvustaja Taija Jokilehto. Tässä kuvassa esiintyy aimo annos osaamista ja taitoa.

Ronjan jalka on jumittunut kakkiaisten koloon.

Kakkiaiset kummissaan. Lienee heille melko normaali tunnetila.


Varo! Syöjättäret hyökkäävät!

 

Tällainen kurkistus tällä kertaa, pieni kuiskaus kulisseista. Ensi kerralla saatatte nähdä meidät jo rooliasuissa. Maltatko odottaa? Jos haluat nähdä meidät esiintymässä, lippuja saa täältä.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Mitä reilu nelikymppisen naisen ja perheenäidin elämä voikaan pitää sisällään? Uusperheen arkea, työssäkäyvä äiti joka harrastaa teatteria, sisustamista, shindoa. Rakastaa leipomista ja joo, vähän ruuanlaittoakin.  Ollaan hurahdettu veneilyyn, josta seurasi veneremppa, Avaan vahvasti mietteitä elämästä ja itsestäni. Aika kaikenkattavaa siis. Mutta niinhän elämä on <3 Toivottavasti viihdyt seurassani!

Blogiarkisto

Kategoriat