Kirjoitukset avainsanalla reseptit

Ideoita lastenkutsujen järjestämiseen. Kuva: Annemari Kannisto

Aiheuttaako lastenkutsujen järjestäminen harmaita hiuksia? Tuntuvatko juhlien kustannukset kohtuuttoman suurilta? 

 

Jos "hoplopitsunmuut" on jo niin nähty tai jos perheen taloudellinen tilanne on se, ettei rahallisesti pysty suuria summia lasten synttäreihin satsaamaan, olen kerännyt tähän muutaman idean tarjoiluehdotuksineen.

Jos omalla pihalla tila ei riitä tai omaa pihaa ei ole, eikä omassa kodissa halua juhlia, ei huolta, vaihtoehtoja löytyy. Maksuttomia tai ainakin hinnaltaan huokeita juhlapaikkoja saattaa saada esimerkiksi koulun liikuntasalista tai nuorisotilasta. Kaupungilta/kunnalta voi kysyä tilaa vuokralle.

 

Kun käyttää omaa mielikuvitusta ja vähän näkee vaivaa, saa lastenkutsut järjestettyä pienelläkin budjetilla erilaisella ja elämyksellisellä tavalla. Kuva: Annemari Kannisto
 

Koulun liikuntasalissa voi esimerkiksi pitää

Liikuntasynttärit

Rakenna temppurata kotoa löytyvistä tarvikkeista (hyppynaru, pallo, pahvimukit keiloina, salin omat köydet ja renkaat). Tarjoile ”urheilujuomaa” eli mehua/limua, ”proteiinipullaa” eli vaikka kakkua tai muuta leivonnaista ja vaikka ”hiilariherkkuja” eli karkkeja. Tai jos lapselle läheinen harrastus on esimerkiksi salibandy, rakenna ohjelma ja herkut sen ympärille. Tarjoile "teholämärin limua”,  ”maalivahdin makeita” eli karkkeja, ”kenttäkiiturin kakkua” tai mitä ikinä keksitkään!  Hauskaa on jos tarjoilut nimeää pienin pahvikyltein, niin että idea tulee paremmin esille.

 

Puistobileet

Julkiset puistot tai esimerkiksi koulun piha ovat mainioita paikkoja, jonne voi vähän samalla systeemillä keksiä yllämainitun mukaisia ratoja ja tehtäviä tai leikkiä hippaa ja kymmenen tikkua laudalla. Joidenkin kaupunkien liikuntatoimistot esimerkiksi vuokraavat pesäpallotarvikkeita huokeaan hintaan. Isompien lasten kanssa koulun pihalla voisi pistää pesismatsin pystyyn ja nauttia pelin jälkeen herkkuja. Tarjoilut piknik-hengessä kuten täytettyjä tortillarullia, pillimehua ja minimuffinsseja suklaakuorrutteella. Pienissä pahvipurkeissa poppareita. Jollet itse halua leipoa, Euroshopperilla on ainakin ollut tosi edullisia minimuffinsseja, joita voi dipata sulatettuun suklaaseen ja sen jälkeen nonparelliin ja VOILÁ, siinä kaunis ja maistuva leivonnainen!

 

Keppiheppa-synttärit

Puistossa voi myös pitää kepparisynttärit ja miksei myös talvi aikaan vaikka koulun salissa. Sangoissa voi olla "Pollen parempi ravijuoma"  limutölkkejä tai pillimehuja tarjolla ja koristeet voi olla heppa-aiheiset. Lidlin leipäjuustotikut ovat meidän poikien herkkua ja ne voisi vaikka nimetä "Tilda-hepan leipätikuiksi" tms ja kulhossa voisi olla "Esteratsastajan erikoisina" erilaisia coctailtikkuja. Coctailtikut ovat näyttäviä ja helppoja laittaa tarjolle sekä suolaisina että makeina. Hedelmätikkuja tai nakki-juusto tai lihapulla-viinirypäle-tikkuja - ja varmasti menevät parempiin suihin.

 

Luistelusynttärit

Talvella voi myös mennä ulos ja vaikka luistelukentälle, siellä on helppo keksiä leikkejä. Hippaleikkiä, käärmelonkeroa, seuraa johtajaa yms yms.  Tarjolle lämmintä mehua, edellä mainittuja tortilloja ja muffinsseja sekä tietty myös viileää juotavaa.

Meillä oli juuri juhlituilla Januksen kymppisynttäreillä tarjolla juurikin tässä jo useaan otteeseen mainitsemiani minimuffinsseja. Leivoin ne itse (kuva alla), mutta tosiaan kaupasta löytyy valmiitakin, jos haluaa säästää aikaa ja vaivaa. Nämä onnistuivat hyvin ja olivat helppoja tehdä. Resepti tulee tässä:

 

Nämä minimuffinssit ovat tosi herkullisia.  Muffinssiresepti on helppo. 
 

Minimuffinssit

Ohje: 48-60 kpl

·      3,5 dl vehnäjauhoja

·      2 dl sokeria

·      1 tl vaniljasokeria

·      1 tl leivinjauhetta

·      ripaus suolaa

·      100 g voita

·      1,5 dl kauramaitoa (tai tavallista maitoa tai muu maitotuote)

·      2 kananmunaa

 

1.   Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa.

2.   Sulata voi ja vispaa se keyesti kanamunan ja maidon kanssa sekaisin toisessa kulhossa.

3.   Yhdistä jauhoseos ja voimunaseos nuolimella käännellen tasaiseksi taikinaksi.

4.   Asettele pienet paperiset muffinivuoat uunipellille

5.   Laita taikina pursotinpussiin ja pursota pellille 3/4 vuoan tilavuudesta.

6.   Paista muffineja uunin keskitasolla 175 asteessa noin 10 minuuttia.

7.   Anna jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista.

 

Kuorrutus:

·      200 g voita

·      5 dl tomusokeria

·      halutessasi pastaväriä

·      50 g maustamatonta tuorejuustoa

·      karkkeja, nonparelleja tai muita koristeita

 

1.   Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaaleaksi.

2.   Lisää tomusokeri osissa voivaahtoon koko ajan vatkaten.

3.   Lisää kylmä tuorejuusto ja jatka vatkaamista muutaman minuutin ajan, kunnes seos on kuohkeaa.

4.   Värjää kuorrutus haluamallasi pasta- tai elintarvikevärillä.

5.   Siirrä kuorrute pursotinpussiin, jossa mieleisesi tylla ja kuorruta jäähtyneet muffinit.

6.   Viimeistele karkeilla tai nonpareilleilla tai vaikka koristetikuilla

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Tykkään tehdä ruokaa. Rakastan leipomista. 

Eilen istuimme anopin notkuvan ruokapöydän äärellä mieheni perheen kesken ja tänään saatiin mun perhettä meille syömään pääsiäislounasta.

Jälkkäriksi herkuttelimme Valkosuklaakakulla, jonka reseptin löydät täältä sekä Kinderkakulla, josta löydät herkullisen reseptin Hymyillään -blogista täältä.

"Paikkakortit" tein jokaiselle värjäämällä kananmunat kurkumalla keltaisiksi. Niihin löydät ohjeet Strömsön sivuilta. Januksen kanssa askarreltiin niitä jakamalla työt niin, että minä tein munankuoriin reiät ja Janus puhalsi ne tyhjäksi. Sen jälkeen ei muuta kuin kuoret yön yli lillumaan kurkumaveteen. Munakuppeja minulta löytyy tasan 2 kappaletta (ja niissä kasvaa tällä hetkellä rairuohoa...), joten sen ongleman ratkaisin laittamalla kananmunat snapsilaseihin.

Nauttikaa pääsiäisestä <3 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Helenamaria
Liittynyt25.8.2017

Kiitos että olet jakanut Kinder ohjeeni :). Teidän pääiäisateria näyttää herkulliselta ja olisi ihana itsekin istahtaa tuollaiseen kauniiseen katettuun pöytään. Hyvää pääsiäistä ja kiitos kivasta blogitekstistä jälleen :).

Helena Peltokangas

Seuraa 

Mitä reilu nelikymppisen naisen ja perheenäidin elämä voikaan pitää sisällään? Uusperheen arkea, työssäkäyvä äiti joka harrastaa teatteria, sisustamista, shindoa. Rakastaa leipomista ja joo, vähän ruuanlaittoakin.  Ollaan hurahdettu veneilyyn, josta seurasi veneremppa, Avaan vahvasti mietteitä elämästä ja itsestäni. Aika kaikenkattavaa siis. Mutta niinhän elämä on <3 Toivottavasti viihdyt seurassani!

Blogiarkisto

2018
Kesäkuu

Kategoriat