Kirjoitukset avainsanalla parisuhde

 

Hei ystävät ja Hyvää Syyskuun ensimmäistä päivää! Tänään se alkaa.

 

Syyskuun haasteenani on olla Lempeästi läsnä.

Tuletko mukaan?

 

Kirjoitin ajatuksiani, miksi tällainen haaste tässä postauksessa. Ajatuksia viikko sitten voit lukea täältä.

 

Olen valmis!

 

Jännittää, mutta hyvällä tavalla. Haluan tehdä tämän niin että todella huomaan muutoksia omissa valinnoissa, miten arjessa toimin ja siinä että osaan olla aidosti mukana tilanteissa ilman että silmäilen samalla puhelinta tai teen jotain muuta ja ajatukset ovat jossain ihan eri svääreissä, enkä tiedä mitä ympärillä tapahtuu.

Otan edelleen omaa aikaa, tottakai. Kyse ei ole missään vaiheessa ollut siitä. Kyse on siitä, että kun olen perheen parissa kuulen mitä puhutaan, kuuntelen mitä mulle sanotaan ja keskityn tilanteessa olemiseen.

Ja kun oikein haluan keskittyä itseeni, niin mulla on Shindo <3

 

Toivon että tämä kuukauden treeni auttaa mut alkuun siinä, että olisin aina läsnä siinä mitä teen ja siinä tilanteessa missä olen

 

Kohtalokin laittoi näppinsä peliin. Rikoin kännykkäni viime viikolla enkä pääse someen :) Vaikka harmitti kun puhelin makasi näyttö säpäleinä kylpyhuoneen lattialla, en voinut silti olla hymyilemättä! Mä hoen aina "asiat menevät niinkuin niiden kuuluu mennä". Tämä epäonni auttaa nyt mua väistämättä pitämään itseni irti kännykästä :)

 

Miten olen valmistautunut?

 

Ylpeänänä esittelen:

Kännykkäparkki

 

 

Tuohon se jää, kodinhoitohuoneeseen, kun kotiin tulen. Välillä voin tsekata puhelut ja viestit, mutta siinäpä se. Instapäivityksiä teen varmasti blogini tilille välillä, mutta se kuuluu tähän hommaan, joten niistä en voi tinkiä. 

 

 

Aikataulutus

 

Lisäksi olen vähän hahmotellut arki-iltojen kulkua, jotta siihen riittää aikaa sekä itselle että perheelle. Illat ovat toki erilaisia, mutta pääsääntöisesti ajatuksena on että klo 21 jälkeen alkaa hetken oma aika ennen nukkumaan menoa. Myös Hertan kanssa lenkkeily ovat aikaa jolloin kävellessä voi antaa ajatusten juosta vapaasti. 

 

Huomioita viime viikosta?

 

Yllätyksekseni olen viimeisen viikon harjoittelussa huomannut, miten paljon stressiä tuo sosiaalinen mediamaailma aiheuttaa. Sillä kun tajusin, ettei mun tarvitse tietää missä kaverit liikkuvat ja mitä he tekevät, minut valtasi aivan suunnaton helpotuksen tunne! Tiedostamaton ajatus siitä että "pitää tietää missä mennään" ajaa - ainakin mut - pyörimään Facessa ja Instassa monta kertaa päivässä. Ja se on loppujen lopuksi jopa melko ahdistavaa ja väsyttävää.

Huomasin myös, että pysähtyminen auttaa. Kun esimerkiksi tein ruokaa ja Janus tuli mulle juttelemaan, vastailin hänelle, ajatukset kuitenkin ihan jossain muualla. Keskeytin tekemiseni - ja ajatukseni - ja kiinnitin tietoisesti huomioni poikaani kuunnellakseni häntä. Luulen, että näitä hetkiä tulee tämän kuukauden aikana paljon. Mutta toivon että ne tietoisen harjoittelun myötä vähenevät ja kuuntelu, kuunteleminen ja läsnäoleminen tiedostamatta, vahvistuu.

Katsotaan mitä tästä tulee. Luottavaisin mielin ja hyvillä fiiliksillä! Kuukauden päästä toivon, että saan olla tyytyväinen omien valintojeni ja toimintojeni muutokseen <3 

 

 

Ihanaa naiset, tästä se lähtee! Tsemppiä matkaan <3

 

 

Kommentit (0)

Oman läsnäolon tietoinen harjoittaminen on minun syyskuun kuukausihaasteeni.

Tuossa taulussa hymyilee lähes 12 vuotta yhteistä elämää viettänyt pariskunta. 

Taulun taustakankaasta heijastuu suurinpiirtein tällainen elämä:

Koko meidän yhteiselomme on ollut perhe-elämää ja ruuhkavuosia. Vuosiin on mahtunut rakkautta ja äärettömän paljon kaikkea hyvää. Mutta paljon myös erilaisia koettelemuksia ja haasteita, jotka ovat langettaneet varjonsa elettyyn arkeen. Vieläkin mielessä kummittelevat kaikki ne kerrat sairaalassa kuumekouristelevan ja tiedottoman lapsen kanssa, vauva-ajan kipua ja vaivaa aiheuttaneet allergiat. Myöskään talon rakennusaikoja en varsinaisesti kaipaa ;)

Kahdenkeskistä aikaa meillä on ollut aina todella vähän. Olemme perhekeskeisiä ja olemme halunneet viettää mahdollisimman paljon aikaa poikien kanssa, niin kauan kuin he vielä meidän seurassamme viihtyvät.

Mutta siitä huolimatta kahdenkeskistä aikaa ei sopisi unohtaa.

Pojat ovat kasvaneet ja aikaa myös kahdestaan ololle on alkanut tulla meille aikuisille enemmän. Sitä todellakin osaa arvostaa <3

Arjessa toisen huomioiminen tahtoo kuitenkin jäädä väkisinkin kaiken muun "akuutimman" ja "tärkeämmän" varjoon. Etenkin nyt kun olen aloittanut uuden työn ja päiväni venyvät pitkiksi, huomaan etten illalla väsyneenä iltaisin oikein jaksaisi keskittyä muuta kuin omiin ajatuksiini. Näin en kuitenkaan halua asioiden olevan ja siksi haluan tietoisesti pyrkiä siitä tilasta pois. 

Haluan olla läsnä, lempeästi ja kiireettömästi. Sekä miehelleni että pojilleni. 

Haluan kuunnella ja kuulla. Haluan elää joka hetkessä täysillä mukana.

Lähestyvän syyskuun kunniaksi 

Haastan itseni olemaan lempeästi läsnä rakkaitteni kanssa, joka päivä, joka yhteinen hetki

Ottaisitko sinä tämän haasteen vastaan?

 

 

Photo by Pekka Lyytikäinen

 

 

Kommentit (4)

Helenamaria
Liittynyt25.8.2017

Kiitos tästä miellyttävästä haasteesta 🤗. Osallistun myös tähän koko syyskuun ja koitan vähentää samalla somessa oloani minimiin. 😊

Helena Kekkonen

Kikka L.

En taida ottaa haastetta vastaan sikäli, että läsnä perheeni kanssa olen ollut aina, milloin kiukkuisemmin, milloin lempeämmin. Riittää, että on, vaikkei tekisi mitään. Mieheni matkusti aikoinaan pitkin maailmaa, oli päiviä, jopa viikkoja poissa kotoa. Täällä pidin huushollia ja kuvittelin, kuinka jännää kaikilla muilla normaaliperheillä oli. Odottelin miestä matkoilta kotiin, sitten viettäisimme laatuaikaa ja tekisimme kaikenlaista. Mies tuli, yritti toipua aikaeroista, halusi huilata ja olla hiljaa, koska oli joutunut puhumaan joka päivä englantia  ja joka paikassa, missä oli käynyt, oli ruuhkaa ja kauheasti ihmisiä. Totuin vähitellen tähän ja opin sen, että riittää, kun ollaan vaan, sovussa ja pienellä tekemisellä. Kompromisseilla ja yhteisymmärryksellä.  Lasten kasvaminen ja kotoa lähteminen ovat isoja prosesseja, mutta kummasti sitä sopeutuu. 

Nyt kun ajattelen taaksepäin tuntuu, että näinhän se piti mennäkin, toisinkin olisi voinut mennä ja hyvä näin. Pieniä piristyksiä silloin tällöin, suurista mullistuksista ei väliä.

Lottas Liv
Liittynyt21.9.2017

Ihanaa Kikka ❤️ Henkilökohtaisesti ajattelen asioista niin, että ne menevät juuri niin kuin niiden kuuluikin mennä. Vaikka joskus niitä asioiden tietyllä tavalla menemisiä vastaan protestoikin 😆
Mä olen äiti joka on aina käytännössä paikalla ja kotona saatavilla - työpäivän jälkeen. Mutta huomaan etten silti ole läsnä. Kuuntelen puolella korvalla ja välillä huomaan uppoutuneeni omiin ajatuksiin niin että toisen puheet ovat menneet täysin ohi. Siihen haluan nyt muutosta ja yritän panostaa tietoisesti itseni olemaan enemmän, en vaan paikalla fyysisesti vaan myös niin että ajatukset ovat siinä hetkessä ja siinä ihmisessä.
Ihanaa syksyä sulle ❤️

Seuraa 

Nelikymppisen naisen elämää! Arjen vinkkejä, harrastuksia, teatteria, sisustusta. Ruokaa ja leivontaa sekä veneremppaa ja ajatuksia sekä tunteita <3 Aika kaikenkattavaa siis. Mutta niinhän elämä on <3 Toivottavasti viihdyt seurassani!

Blogiarkisto

Kategoriat