Kaikki nestemäinen on nyt kovassa nosteessa. Enkä puhu pelkästään alkoholijuomista. Iltamyssyn lisäksi nestemäisessä muodossa kurkkuun kulautetaan niin aamupalat kuin päivällisetkin.

Juominen on SE JUTTU. Eikä pelkästään juoman juominen vaan myös ruoan. Smoothiet ja juotavat välipalat ovat kaikille tuttuja ja blenderi kuuluu keittiöön siinä missä kahvinkeitin. Uskotaan, että kiire ja hektisyys lisäävät lähitulevaisuudessa myös juotavien pääaterioiden yleistymistä.

Mikäli drinkable supermeal ei houkuttele, voi juotavan aterian nauttia myös perinteisemmin. Herkkusuut ja pienituloiset ovat jo kauan valmistaneet pitkään haudutettuja, syvänmakuisia liemiä. Uusin Glorian Ruoka & Viini -lehti listaa luuliemen ja maukkaan liemen omaavan pho-keiton vuoden 2015 ruokatrendeihin.

Ruoan lisäksi nestemäisessä muodossa menee edelleen ne perinteiset. Eivätkä kaikki kurkunkostukkeet niin perinteisiä ole. Jos kefiiri, kombutsa ja matcha-latte ovat jo luonteva osa arkeasi, ja olet tilannut Hugo-cocktailin ja Guinness-oluen jäätelöllä jo tovin, voit rohkeasti pitää itseäsi juomatrendien edelläkävijänä. Toki saattaa olla, että (mikro)tuoppeja nauttiessasi olet tietämättäsi ollut mukana juomatrendien aallonharjalla (vai kuka niitä vajaita tuoppeja ja tölkkejä aina jättää!). Jos kuitenkin tuntuu, että lisäinfo uusimmista juomatrendeistä ei ole pahitteeksi, voi Sopasta lukea lisää.

Minun puolestani minioluet ja juotava ruoka, etenkin tuhdit ja täyteläiset liemet, ovat tervetulleita osaksi ruokavaliotani. Pitää kuitenkin välillä muistaa pureskella. Ja ihan rauhassa nautiskella.

Kippis!

Kommentit (0)

Seuraa 

Kahden naiskokin blogissa tutkitaan ja tulkitaan ruokaan liittyviä trendejä ja ilmiöitä. Kirjoittajat ovat uteliaita ruokafriikkejä, jotka ovat kotonaan niin kaupungin vilskeessä kuin mökkilaiturillakin.

Blogissa inspiroidutaan sesongin mauista ja ruoka otetaan tosissaan, mutta ei missään nimessä vakavasti! 

TIINA on useita vuosia monenlaisia liemiä hämmennellyt kokki, joka sotkee kauhansa mielellään joka ikiseen soppaan ja kaataa lasinsa (täyteen) makuun sopivaa ruokajuomaa.

RIIKKA on ruokaa rakastava maailmanmatkaaja, joka puhkuu intoa maistaa uusia makuja ja olla siellä, missä tapahtuu. Instagram: @hannariikkaannika

 Seuraa blogiamme >

Teemat

Blogiarkisto