Tein meidän kuivaihoisille lapsille voidepalan, jota olemme käyttäneet säännöllisesti kaikista pienimmällä kun hänen ihonsa sitä vaatii. Iho on pikkuisella ollut selkeästi paremmassa kunnossa - ei enää niin rutikuiva ja haavoilla kaikesta raapimisesta kuin ennen. 

 

Voidepalaan käytin sheavoita, mehiläisvahaa, kaakaovoita ja auringonkukkaöljyyn uutettua kehäkukkaa. Kaikki aineet hoitavat, suojaavat ja uudistavat ihoa hyvin tehokkaasti. Koska tein voidepalan lapsille, en käyttänyt eteerisiä öljyjä, mutta aikuisen iholle tulevaan voidepalaan niitä kyllä käytäisin. Tähän sopisi esimerkiksi ihoa rauhoittava ja hoitava laventeli.

 

Laitoin kulhoon sheavoita, mehiläisvahaa sekä kaakaovoita suunnilleen saman verran jokaista ja sulatin ne ensin vesihauteessa. Lisäsin sitten vielä lorauksen kehäkukkaöljyä ja sekoitin aineet keskenään. Kaadoin seoksen silikonimuottiin ja annoin jähmettyä hetkisen huoneenlämmössä ennen kuin laitoin muotin jääkaappiin.

Sitten kun voidepala oli kunnolla jähmettynyt, irrotin sen muotista. Säilytän sitä vessan tasolla lautasella ja halusin suojata sen jotenkin. Keksin laittaa lautaselle lasipurkin kannen, joka pitää pölyt ja muut pöpöt loitolla. Ei ehkä kaikista nätein viritys, mutta en muutakaan nopeasti keksinyt.

 

En hiero voidepalaa suoraan iholle vaan hieron sitä ensin puhtaisiin käsiin ja sitten vasta levitän iholle. Voidetta olisi hyvä muistaa käyttää säännöllisesti, jotta iho ei pääsisi uudestaan kuivumaan. Meillä ainakin ihon kuntoon saaminen on melko hidasta silloin kun se on raavittu rikki, joten järkevämpää on yrittää pitää se kunnossa, jos vain mahdollista.

 

-R

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän seitsenvuotias tyttärensä, kolmevuotias pikkuveli, yksivuotias pikkusisko sekä karvainen koirakaveri.

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat