Ei nyt ihan otsikon mukaisesti uutta, mutta uutta ruokailutilassa kyllä. Pengoin varastosta pari vanhaa tarjotinpöytää, jotka ovat aikoinaan olleet meillä yöpöytinä ja laitoin toisen ruokailutilan nurkkaan sekä toisen eteiseen.

Aiemmassa postauksessa kerroin, että eteisessä ollut apupöytä pääsi olohuoneeseen ja, että uudelleensijoittelin mehikasveja sekä kaktuksia ympäri kotia. Osa kasveista pääsi nyt sitten ruokailutilan nurkkaan vanhalle tarjotinpöydälle.

 

 

Myös keittiön saarekkeella vaihtui kasvit ja toivon kovasti, että saisin ne pidettyä nyt hengissä siellä. Aloelta jo yksi "lehti" tippuikin kun se oli ihan läpimätä. Epäilen, että syynä oli olohuoneen ilmalämpöpumppu, joka puhalsi suoraan kasveihin. Mutta nähtäväksi jää, onko se todella syynä vai kenties vain minun onnettomat kasvinhoitotaitoni.

 

 

Toinen vanha tarjotinpöytä pääsi tosiaan eteiseen ja kai se on siihen ihan hyvä. Vähän olen vielä kahden vaiheella, mutta ehkäpä silmä tottuu siihen. En tosiaan viitsisi uuttakaan ostaa kun tämä kuitenkin löytyi kotoa valmiina. Vähän sitä voisi siirtää kyllä kauemmas seinästä ja peilistä!

 

 

Ruokailutila sai nyt hieman lisää kodikkuutta kasvien ansiosta eikä tuo eteinenkään kai nyt ihan pöllöltä näytä. Vielä täytyisi keksiä sinne joku näppärä järjestelmä paperijätteelle. Nyt ne kerätään paperipussiin ja viedään paperinkeräykseen siitä suoraan. Ei mitenkään nätti ratkaisu, mutta toimiva kyllä.

Täytyisi olla ehkä joku isohko kori tai sellainen iso kangaskassi - miksiköhän niitä kutsutaan? Sinne koriin tai kassiin voisi laittaa sen paperikassin sisälle ja siitä sitten kuljettaa paperijätteen keräykseen. Se voisi toimia meillä.

Jos sinulla on joku loistovinkki paperijätteelle - anna tulla! Kaikki otetaan vastaan.

 

-R

 

Kommentit (2)

Torey

Meillä on sellanen maalattu "sienikori". Siis iso punottu kori johon on maalattu kuva. Mahtuu just hyvin A4-kokoiset paperit ja taitellut sanomalehdet. Helppo napata mukaan kierrätyspisteelle. :) Jo lapsuudessani piti äitini myös paperikorina moista.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Joku sellanen tohon tarttee kyllä keksiä! Menee hermot kun ne paperipussit pyörii pitkin eteistä. 😅

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän seitsenvuotias tyttärensä, kolmevuotias pikkuveli, yksivuotias pikkusisko sekä karvainen koirakaveri.

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat