Joulukuu on täällä! Meillä se tarkoittaa sitä, että nyt alkoi Joulu. Laitettiin kuusi ja lapset saivat koristella sen juuri niinkuin halusivat. Kaivettiin tontut ja kaikki muutkin joulukoristeet autotallista ja koristeltiin koti niillä. Minusta on ihanaa fiilistellä joulunaikaa koko joulukuun ja sitten taas tuntuu ihanalta riisua koti joulusta.

Lapsille joulu on jännnittävää ja tärkeää aikaa. Haluan, että lapsille jää jouluista ihanat muistot ilman turhaa kiirettä ja stressiä. Tässä kun hyvissä ajoin laittelee kodin joulukuntoon, ei tarvitse siitä ainakaan stressata tai kiristellä hampaita. Aattona voi sitten vain nauttia yhdessäolosta.

 

 

Meillä lapset tosiaan saavat koristella kuusen juuri niin kuin halusivat. Ja siltä kuusi sitten näyttääkin! Se on aivan täynnä erivärisiä koristeita ja sitä ei todellakaan ole koristeltu symmetrisesti. Lasten kuusi on aivan ihana ja todellakin rakkaudella koristeltu. Itseasiassa huomenna kuulemma vielä jatkuu tämä koristeluoperaatio.

Meillä on ollut tekokuusi jo todella monta vuotta. En itseasiassa edes muista kuinka monta. Se on todella kätevä! Ei sotke kuin vain tässä koristeluvaiheessa ja uskoisin, että pidemmän päälle se on jopa ekologisempi kuin aito kuusi. Jos itse koristelisin kuusen, siihen tulisi vain valot, tähti ja aivan muutama tyylikäs koriste.

Mutta en kyllä lasten kuusta vaihtaisi pois! Ehdin sitten joskus vielä koristella oman kuuseni juuri niin kuin haluan. Joten nyt nämä vuodet aion nauttia lasten koristelemasta, runsaasta kuusesta.

 

 

Kuten sanottu. Meillä alkoi nyt Joulu! Kodin joulujuttuihin ja diy-kosmetiikkavinkkeihin joululahjoja ajatellen palaan vielä varmasti. Me olimme eilen pikkujouluissa ja nyt on hieman univelkaa. Ihanaa kun huomenna on sunnuntai eikä mitään suunnitelmia!

Mukavaa viikonloppua!

 

-R

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Helieeva
1/2 | 

Aivan upea koristelu kuusessa. Kyllä lapset osaa! Hyvää joulun odotusta. Olen samaa mieltä, ettei joulua voi koskaan aloittaa liian aikaisin. Ihanaa, että moni muukin ajattelee samoin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat