Nyt taas on se aika kun miehen työreissu on käsillä. Luonnollisesti kun lapsiperheen arkea eletään, puolison työmatka tuplaa työmäärän kotona. Mutta saako se ottaa päähän? Siis se, että toinen on poissa kuvioista tietyn ajan ja itsellä ei tähän ole nokan koputtamista?

Ymmärrän toki, että omat ongelmani ovat pieniä siinä kohtaa kun aletaan vertailla kolmen lapsen yksinhuoltajia tai pahimmassa tapauksessa leskiä tähän minun tilanteeseeni. Työreissut tai ylipäänsä pitkiksi venyvät päivät eivät todellakaan ole sama asia kuin se, että on ihan kokonaan yksin - ymmärrän ja nostan hattua teille, jotka arkea yksin pyöritätte! 

Mutta tosiaan, näin minun tapauksessani, saako puolison työmatka ottaa päähän? Saako siitä tuntea uhmaikäisen itkupotkuraivareihin verratavaa kiukkua, että toinen ilmoittaa lähtevänsä pois tietyksi aikaa ja eikä siihen ole vastaan laittamista.

 

 

Totta kai, työreissu on työreissu. Mutta minulla on tosi surkea karma näiden reissujen kanssa. Viimeksi kun mies oli reissussa, kaikki lapset olivat melkein neljänkympin kuumeessa ja yöllä kaksi kolmesta oksensi sänkynsä täyteen. Siinä kohtaa kun yöllä ei ole nukkunut tuntiakaan ja viideltä herää katsomaan Pipsa Possua kiukkuisen kuumepotilaan kanssa, on itku lähellä. 

Ehkä minun ongelmani näiden työmatkojen kanssa on juuri se, että minulla ei ole niihin mitään kontrollia. En voi vaikuttaa niihin millään tapaa. Aivan sama, mitä olen niille päiville sopinut, työreissu menee edelle. Ja niinhän sen on pakko mennä, yrittäjällä varsinkin. Siinä ei auta muu kuin niellä kiukkunsa ja hoitaa oma, tuplaantunut pestinsä.

Ja minähän käsittelen tätä asiaa aivan täysin itsekkäästä näkökulmasta. Ajattelen vain ja ainostaan sitä, että kuinka paljon hommia minä joudun paiskimaan, kuinka väsynyt minä olen ja kuinka rankkaa arki minulla yksin on. Näkökulmani on todella rajoittunut ja välillä tuntuu, että ihan oikeasti toinen ei ymmärrä mitä se tämän koko paletin pyörittäminen yksin vaatii.

Itsehän en toki voi tietää kuinka rankkaa työreissuilla juokseminen todellisuudessa on! Eikä toki toinenkaan voi tietää millaista on olla kotona ja pyörittää arkea yksin kun ei sitä ole ikinä tehnyt. Ei varmasti ole helppoa kummallakaan ja olen itse sitä mieltä, että kenenkään ei pitäisi vähätellä sitä mitä toinen kokee ta tekee. Kuitenkin perheen etua me molemmat haluamme.

 

 

Vaikka kuinka ymmärrän faktat, silti edelleen ketuttaa niin maan vietävästi kun ilmoitus työreissusta tulee. Ja yleensähän se tulee muutaman päivän varoituksella. Se ottaa päästä vielä enemmän! Ja siis ylpeyden päällehän se ottaa. Meneekö toisen menot todella noin vaan minun menojeni edelle? No näin se ei meillä todellakaan ole ja siis ihan rehellisesti, minulla ei ole mitään varaa valittaa, mutta valitan näköjään silti.

Ja ehkäpä huomenna kadun tätä, mutta esimerkiksi tämä päivä on mennyt ihan ongelmitta. Mies lähti yöllä, en itse nukkunut sen jälkeen ja pienin heräsi ennen kuutta. Laitettiin koululainen kouluun ja hoidettiin perushommat. Lunta satoi niin älyttömästi, että ei mitään rajaa ja tuuli meinasi kaapata pihalla pikkuiset mukaansa. Tultiin siis kotiin lounaalle. Parit peruskiukut toki päivään kuin päivään mahtuu, mutta muuten kaikki on mennyt aika hienosti.

Koululainen tuli kaverinsa kanssa meille koulun jälkeen ja loppupäivä oltiinkin lumen vankeina kotona. Käytiin iltäpäiväkylvyssä ja laitettiin pyykkiä. Syötiin lasagnea ja leikittiin. Ja miettikää! Minun maailman paras isäni tuli tekemään meille lumityöt ja käytti koiran lenkillä! Ihan vain siksi, että minun ei tarvinnut. Voiko olla todellista? No, varmasti siellä minullekin hommaa huomenna riittää kun koko yön ja huomisen pitäisi sataa, mutta kuitenkin.

Pappa otti vielä koululaisen sukset mukaansa ja aikoi viedä ne aamulla koululle, ettei tytön itse tarvitse niitä kantaa kun tarpoo tuolla hangessa. Tukiverkko löytyy todellakin ja itku meinaa päästä. Tällä kertaa kyllä ihan onnesta!

 

 

Laitoin lapsille iltapalat ja hoidettiin iltatoimet. Lapset olivat sängyissään jo ennen kahdeksaa ja mietin, että voiko tämä nyt mennä näin? Kukaan ei yski tai oksenna? No, muutamat itkut siellä on jo tullut, joku heräilee kokoajan ja yksi lapsista siirtyi jo nukkumaan minun sänkyyni, mutta ei mitään normaalista poikkeavaa! Siivoilin lelut paikoilleen ja nyt vietän ihan omaa aikaani suklaata syöden ja itkuhälyttimen ääniä kuunnellen. Onko taas pakko menna alas katsomaan kuka tällä kertaa heräsi?

Mutta tosiaan minä kyllä pärjään lasten kanssa ongelmitta silloin kun arki on normaalia. Ja se oli taas itseasiassa aika tärkeä nähdä. Itsellä oli takaraivossa melkomoinen peikko siitä edellisestä työreissusta, mutta nyt meillä on mennyt ihan mahtavan hyvin. Toivottavasti jatkuukin näin ja meno rauhoittuisi yöksi. Mutta tosiaan sitten kun tulee ne kuumeet ja vatsataudit niin siinä mennään jo aikalailla, ei nyt äärirajoilla, mutta sanotaanko, että hermoja kysellään kyllä.

Mutta yritän parhaani. Yritän taas sitten kun se seuraava työreissu ilmoitetaan, muistaa, että viimeksikin meni tosi hyvin! Ja pliis, menispä tämä nyt ilman mitään kuumeita, jooko?

 

-R

 

Kommentit (4)

Pauliina R.

No siis todellakin se saa ärsyttää. Se on mielestäni ihan normaali tunne. Itse tunnustan lisäksi olevani kateellinen miehelle, joka voi noin vain ottaa ja lähteä viikoksi jonnekin rapakon taakse. Vaikka tiedän, että työmatkustus on rankkaa, niin silti. Ja se on kyllä kumma joo, miksi ne hiton sairastelut sattuu aina juuri silloin kun toinen on poissa? 

Kirjoitin aiheesta pari viikkoa sitten: http://www.wunderbara.com/nain-tyomatkaleski-selviaa-hengissa/  

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Kiitos! 😊 Käyn lukemassa.

Ja tosiaan, kyllä mä nostan hattua, jos jotain ei ihan vilpittömästi ärsytä yhtään. 😅

-R / Koti Kumpulassa

Krisse

Kyllä se saa ärsyttää ja ärsyttääkin, mutta tietty on sitten eri asia, miten sen ärsyyntymisensä käsittelee. Meillä on jo isommat lapset ja omalla tavallaan helpompaa, tosin lasten tarpeetkin ovat sitten erilaiset... mutta viimeksi kun mies oli viisi viikkoa työreissussa ulkomailla ja sen jälkeen vielä viikon kotimaassa, niin olin kyllämihan jopa ylpeä selviytymisestäni! Joskus lasten ollessa pieniä neljän viikon reissu yhtämenoa, silloin meinasinottaa koville, kahden pojan jääkiekkoharjoitukset miljoona kertaa viikossa ja tytön harjoitukset ja ei kun pienin mukana joka reissulla...

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Kyllä saa joo kuuden viikon jälkeen todellakin olla itsestään ylpeä! Ja neljänkin viikon jälkeen. Meillä ei noin pitkiä reissuja ole ja silti taputan aina itseäni olkapäälle. 😆 Ja siis kyllä, tuo harrastaminen tuo lisämausteensa! Pienimmät pitää todellakin raahata joka reeniin mukaan. 🙄

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän seitsenvuotias tyttärensä, kolmevuotias pikkuveli, yksivuotias pikkusisko sekä karvainen koirakaveri.

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat