Valitessani meidän nykyistä sohvaa ja divaania, ihastuin täysin samaisen malliston puuteriroosaan kankaaseen. Se olisi ollut aivan täydellisen värinen! Niin kaunis, pehmeä ja lempeä pastellisävy. Mutta myönnetään, että se ei olisi missään nimessä ollut kolmilapsisen koiraperheen kangas.

Tämä hieman kirjava harmaa, joka meillä on sohvassa, on hyvä väri. Siinä ei näy aivan kaikki tahrat ja läiskät vaan ne vähän edes sekoittuvat kankaan väriin. Yksivärisessä puuteriroosassa ne näkyisivät kuitenkin jonkun verran vaikka kuinka putsaisi eikä niitä voisi kokoajan olla koneessa pesemässäkään. Tuossa divaanin kankaassa sen jo huomaa, että tahrat näkyvät paljon selvemmin vaikka sekin on pikkuisen kirjava.

Puuteriroosa väri jäi kuitenkin mieleeni pakkomielteen lailla kummittelemaan ja päädyin ostamaan pyöreän, puuteriroosan värisen, nukkamaton. Sieluni silmin näin vielä puuteriroosan väriset tyynyt koristamassa olohuonetta ja nyt sitten löysin täydellisen sävyiset tyynynpäälliset! Ikeasta luonnollisesti.

 

 

Toinen tyynynpäällinen pääsi korituolille takan viereen ja toinen sitten divaanille. Tuo korituolin takana oleva seinä pitäisi edelleenkin maalata ja alin hylly poistaa niin vaikutelmasta saa aikalailla kevyemmän. Korituolissa olisi myös aika palon mukavampi istua kun päätä ei tarvitsisi pitää hyllyllä!

Mahtavaa viikonloppua jokaiselle!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän kahdeksanvuotias tyttärensä, neljävuotias pikkuveli sekä kaksivuotias pikkusisko.

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat