Tiedättekö, kun jotain oikein kurjaa ja ikävää tapahtuu, voi se yhtäkkiä tuntua pieneltä maailmanlopulta. Tuntuu, että kaikki on surkeaa eikä mikään enää onnistu. Suru sekä epätoivo valtaavat mielen ja on vaikea nähdä kaikkea sitä, mikä oikeasti on hyvin elämässä.

Vastoinkäymiset osaavat olla rankkoja. Ne koettelevat usein henkisesti sekä fyysisestikin ja paraneminen sekä toipuminen saattaa ottaa aikaa. Se kaikki kuuluu elämään, mutta liian kauaksi siihen ei auta jäädä vellomaan. Täytyy nostaa leuka ylös ja miettiä hetki kaikkea sitä, mikä elämässä on hyvin.

Täytyy muistuttaa itseään, että sinähän olet kuitenkin onnellinen.

Vaikka välillä tulee eteen rankkoja juttuja, olen silti onnellinen niin monesta asiasta. Vastoinkäymiset on tehty voitettavaksi ja vaikka ne saattavat jättää hyvinkin syvät kolhut sieluun, niistä on silti vain päästävä yli. Paikoilleen jääminen kun ei ole vaihtoehto.

Vastoinkäymiset vahvistavat meitä ja muokkaavat tapaa, jolla katsomme maailmaa. Näin minulle ainakin on käynyt. Vastoinkäymisten on tarkoitus opettaa meitä ja meidän on vain pystyttävä nousemaan jaloillemme entistä vahvempina. On muistutettava itseään siitä, että on onnellinen.

 

 

Eikä siihen, että unohtaa oman onnellisuutensa, tarvita vastoinkäymisiä. Välillä ihan vain arki riittää. On minuuttiaikataulut sekä miljoona asiaa hoidettavana ja muistettavana eikä vuorokauden tunnit aina tunnu riittävän kaikkeen. Silloin helposti ajautuu siihen arjen oravanpyörään, jossa saattaa unohtua se, että on onnellinen.

Vaikka on saanut niin paljon toivomiaan ja haaveilemiaan asioita, voi unohtaa olevansa onnellinen.

Silloin täytyy muistuttaa itseään onnellisuudestaan ja havahtua taas siihen, että todellakin on onnellinen. Tottakai välillä harmittaa ja ruuhkavuodet saattavat puskea päälle, mutta täytyy silti ottaa aikaa myös sille, että huomioi ne hyvät jutut. Muuten ajautuu siihen tilanteeseen, että mikään ei tunnnu miltään.

Minun mielestäni silloin kun on onnellinen, saa sen näyttää koko maailmalle. Ei sitä tarvitse piilotella! Ikävä kyllä, jossain kohtaa ne vastoinkäymiset kuitenkin iskevät eikä aina voi olla onnellinen. Se on elämää! Onneksi kuitenkin yleensä vastoinkäymiset päättyvät aikanaan ja sitten on taas aika olla onnellinen.

 

-R

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat