Kookospalmu olohuoneessa? Kyllä. Meiltä löytyy. Tätä ihanuutta olen jo jonkin aikaa kuolannut Ikeassa  ja viime viikonloppuna se löysi tiensä meille kotiin asti. Ja se on aivan ihastuttava! Siinä se nyt oleskelee jukkapalmun, peikonlehden sekä rönsyliljan kanssa kasvilampun alla ja piristää olohuonetta olemuksellaan. HIntakin oli kohtuullinen, 12,99 euroa.

Kovinkaan kovat odotukset minulla ei enää ole kasvin selviämiselle meillä, sillä lueskelin, että se on yksi vaikeimmista huonekasveista. Vaatii ilmeisesti juuri oikeanlaiset olosuhteet ja juuret ovat kuulemma yleensä jo pilalla kun sen kaupasta ostaa. Mutta ei anneta sen masentaa! Palmu on nyt meillä ja pidentää siitä hyvää huolta.

 

 

Tykkään todella paljon kookospalmun viuhkamaisista, pitkistä, lehdistä ja siitä, että se kasvaa kookospähkinästä. Istutin palmun heti isoon ruukkuun, mutta epäilen, että ruukku olisi saanut olla vieläkin isompi. Minulla vain on joku kumma tarve istuttaa kaikki kasvit saviruukkuihin ja tämä oli nyt isoin saviruukku, jonka löysin.

Peikonlehti sen kun kasvaa kasvamistaan ja jouduin sitä jo tukemaankin kun oli niin kookas. Myös jukkapalmu sekä rönsylilja ovat kasvaneet hurjasti ja tykkään kovasti rottinkisesta kukkatelineestä, jonka joskus Ikeasta olen ostanut. Melkoinen viidakko rupeaa kieltämättä jo olohuoneessa olemaan, mutta minä tykkään kyllä. Mielestäni kasvit tuovat kotiin ihanaa tunnelmaa ja kodikkuutta.

 

 

Olohuone sai myös kevyemmän ja pienemmän nojatuolin takan viereen kun Jyskistä  löytyi tarjouksesta jo kauan ihailemani Kappel -niminen nojatuoli. Hintaa tuolilla oli nyt alennettuna 70 euroa ja se sopii meidän kotiin täydellisesti. Kangasalan Jyskin ystävällinen myyjä vielä kantoi paketin meidän auton takakonttiin asti kun lasten kanssa ostoksilla kävin. Kiitos!

Tarvitsin olohuoneeseen pienen, siron ja tyylikkään nojatuolin istumapaikkoja lisäämään. Tuolilla on käyttöä silloin kun kylässä on enemmän ihmisiä kuin sohvalle mahtuu istumaan. Muuten tuoli on ikään kuin koristeena, joten haluan, että se ei vie olohuoneesta liikaa tilaa ja, että se tosiaan miellyttää silmääni.

 

 

Täytyy vielä keksiä koiravanhuksen patjalle uusi paikka kun tuo nykyinen tyyny ei oikein toimi tämän tuolin kanssa. Nojatuolin saisi vielä hieman lähemmäs kaappeja, jos koiran peti olisi vähän kapeampi. Koira ei muutenkaan omalla paikallaan viihdy, joten voisin ehkä kehitellä jotakin koiralle ja olohuoneelle sopivampaa.

Siirsin olohuoneeseen, takan toiselle puolelle, myös yhden puujakkaran, jota voi tarvittaessa käyttää istumatilaa kasvattamaan. Nyt se on kynttilälyhdyn alla, mutta nopeasti sen siitä ottaa istumakäyttöön, jos tarve on ja tykkään, että se menee ihan kivasti tuossa työpöydän vieressä, lyhdyn allakin.

 

 

Mukavaa lauantaita kaikille! Meillä ei ole viikonlopulle mitään ihmeellisempiä suunnitelmia, joten rauhallinen viikonloppu taitaa olla tulossa. Tai no, saako tällä kokoonpanolla rauhallista mistään?

 

-R

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Voi miten ihana tuo harmaa tuoli on!Sopii hyvin teidän kotiinne joka on muuten hyvin kaunis.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Kiitos! 🙏🏼 Mä tykkään kans kovasti tuosta tuolista. Se on aivan ihana! 😍 Mukavaa sunnuntaita!

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat