Käyköhän muillekin niin, että näkee kaupassa jonkun aivan ihanan sisustusjutun eikä vain saa sitä mielestään pois? Ihan vaikka ei olisi mitään tarvetta tai edes paikkaa moiselle kapistukselle, mutta se vain on niin ihana ja vaivaa kokoajan mieltä. Minulle kävi niin (taas) viimeksi Tigerissa kun näin tuon täydellisen, turkoosin, metallikorin. Ei mitään paikkaa tai tarvetta sille, mutta oli niin edullinen, että ostamselle ei ollut mitään estettä. Ja järkipuhe ei tälläisessä tilanteessa auta mitään. Eri asia, jos kori olisi maksanut monta kymppiä niin silloin en olisi varmastikaan ostanut, mutta nyt se vain oli pakko ottaa mukaan kotiin.

 

 

Paikan kori sai olohuoneen divaanin päädystä ja se sai kantaakseen pari tyynyä. Tyynyliinat on ostettu muutamalla eurolla joskus kymmenisen vuotta sitten Turkista ja ne miellyttävät edelleen silmää kovasti Yöksi koriin tulee heitettyä myös torkkupeitot sohvalta, jotta koira ei revi niihin reikiä tehdessään pesää sohvalle (jonne hänelle ei edes ole lupaa mennä, mutta menee yöllä kuitenkin). Ihan täysin turha kapistus tämä metallikori siis, mutta oi niin ihana!

 

-R

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat