En ole tottunut menemään sieltä mistä aita on matalin. Olen aina ollut todellinen perfektionisti ja vaatinut itseltäni paljon. Joskus ehkä liiankin paljon ja usein vähempikin olisi riittänyt. Minun on ollut aina vaikea ymmärtää, miksen tekisi kaikkeani ja miksi ihmeessä pitäisi antaa itsestäni vähemmän kuin mitä on mahdollista antaa.

Kolmen lapsen äitinä olen pikkuhiljaa ruvennut ymmärtämään, että välillä on enemmän kuin ok mennä sieltä, mistä se aita on matalin. Tai matalampi. Aina ei tarvitse antaa itsestään kaikkea ja puristaa niitä viimeisiäkin mehuja. Joskus voin tehdä vähän vähemmän, jos se säästää minut hermoromahdukselta.

 

 

Meillä mies tekee pitkää päivää ja viime viikolla kun hän oli suurimman osan viikosta reissussa, muistin taas yhden tärkeän asian. Muistin mennä sieltä aidan matalammasta päästä. En yrittänyt olla se täydellinen kotiäiti, joka tekee kaiken niiden minun itselleni asettamieni odotusten mukaisesti. En yrittänyt pestä kahta koneellista pyykkiä päivässä enkä jaksanut kirjoittaa blogiakaan ihan joka päivä.

Yksi lapsista jopa meni mammalaan yökylään yhdeksi yöksi kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Osa minusta poti huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä siitä, että ulkoistin 1/3 lapisista äidilleni vaikka ihan hyvin olisin voinut lapsen kotonakin pitää. Kyllähän minun nyt omat lapseni kuuluu itse hoitaa! Sehän on se minun hommani.

Tunsin olevani ihan täysi surkimus ja luovuttaja.

Mutta sitten tulin järkiini. Jos lasta pyydetään yökylään ja hän haluaa mennä niin miksi ihmeessä en häntä päästäisi? Siksi, että haluan hoitaa kaiken itse ja antaa itsestäni kaiken? Siksi, että minä nyt vain haluan pärjätä ja haluan hoitaa kaiken itse? Miksi ihmeessä en ottaisi apua vastaan kun sellaista tarjotaan? Ei se tee minusta surkimusta tai luovuttavaa!

 

 

Silloin kun on tavallista hankalampaa, täytyy antaa itselleen entistä enemmän armoa. Silloin täytyy oikoa mutkia suoriksi ja syödä Ikeassa  hodarit ja pehmikset iltapalaksi. Ei silloin ruveta miettimään, mitä kuuluu tehdä, jotta mennään kasvatusoppaiden mukaan. Niitä voi miettiä sitten kun hommat taas normalisoituvat. Lapset eivät mene pilalle, jos välillä syödään valmisruokaa.

Silloin kun on tavallista hankalampaa, laitetaan yksi lapsista yökylään edes yhdeksi yöksi, jos siihen on suinkin mahdollisuus ja mennään luistelemaan vain kahden muun kanssa. Silloin todellakin syödään ne hodarit iltapalaksi ja lounaaksi kalapuikkoja. Silloin hoidetaan ne hommat, jotka täytyy hoitaa ja muuten mennään fiiliksen mukaan.

Välillä väsyttää enemmän eikä aina tarvitse jaksaa tehdä kaikkea täydellisesti.

 

 

Pakollisia hommia on toki. Kouluun ja kerhoon täytyy mennä tiettyyn aikaan, alvit, sotut ja ennekkoverot täytyy maksaa tiettynä päivänä, mutta esimerkiksi akvaarion vettä ei ole pakko vaihtaa joka torstai. Harrastuksiinkaan ei ole aina pakko lähteä. Luistelu lähikentällä on myös ihan hyvä vaihtoehto, jos ei jaksa pakata lapsia autoon ja lähteä keskustan lumikaaokseen.

Haluan muistutella muitakin tunnollisia perfektionisteja siitä, että aina ei ole pakko tehdä kaikkea. Eikä kaikea tarvitse tehdä täydellisesti! Joskus suurpiirteisyyskin riittää vallan mainiosti. Minun ainakin tulee asetettua itseäni kohtaan ne kaikista kovimmat odotukset, joita kukaan ei pysty täyttämään. Välillä täytyy muistutella itseäni siitä armollisuudesta.

Lempeää viikonloppua!

 

-R

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Nunu
Liittynyt4.11.2015
1/1 | 

Ihana kirjoitus ja muistutus kaikille. Uskon, että lapset eivät kärsi siitä, kun vanhempien mielestä mennään välillä "alta riman". Todennäköisesti nauttivat vaan, kun asioita tehdään välillä eri tavalla.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat