En tiedä oikein mitä on tapahtunut, mutta nykyään pelkään vähän kaikkea. Pelkään kävellä yksin kaupungilla varsinkin pimeässä, pelkään matkustaa junalla, pelkään kävellä asemalla ja asematunnelissa. Pelkään lentämistä ja pelkään sitä kun läheiseni matkustavat. Pelkään jopa avata oven kun ovikello soi enkä tiedä kuka ovella on.

Näin ei ole ollut aina. En minä ennen pelännyt matkustaa junalla tai lentokoneella. En osannut pelätä omaa kaupunkiani enkä oikein edes vieraitakaan kaupunkeja. Mieleni oli avoin uusille paikoille ja kaduille kun nykyään taas ne lähinnä laittavat minut pitämään laukustani tiukasti kiinni ja puristamaan avaimia taskussa sormieni välissä. Ihan vaan varalta.

Mitään pahaa ei minulle tai läheisilleni ole onneksi tapahtunut, mutta jostain kumman syystä ajatukset vaeltelevat siihen, että jotain voisi tapahtua. Pelkääminen on ehkä väärä sana, mutta nykyään tulee ajateltua enemmän kaikkea pahaa, mitä voisi tapahtua.

 

 

Mitään paniikinomaisia kohtauksia tai ajatuksia minulla ei näiden pelkojeni suhteen ole, mutta päässäni mietin, mitä voisi tapahtua ja miten lapseni esimerkiksi selviäisivät siitä, että joutuisin johonkin onnettomuuteen tai päin vastoin. Tiedätteköhän yhtään mitä yritän sanoa? En varsinaisesti pelkää, mutta ihan varmasti ylianalysoin ja mietin liikaa.

Pelkoni ja ajatukseni johtuvat varmasti siitä, että uutiset ovat hyvin pitkälle täynnä kaikkea kamalaa. Kaikkea, mitä ei edes uskoisi tapahtuvan. Kaikkea, mitä ei voisi ikipäivänä edes kuvitellakaan olevan mahdollista. Välillä tuntuu, että maailma on aivan sairas paikka ja ihmiset ovat hulluja.

Esimerkiksi oman kaupunkini keskusta on muuttunut ahdistavaksi paikaksi eikä asioille tunnuta oikein tekevän yhtään mitään. Olen monesti miettinyt, että kuvittelenko vain tilateen, mutta en ole yksin ajatusteni kanssa ja toivon todella, että asioihin tulisi muutos. Enhän muuten uskalla koskaan päästää lapsiani yksin kaupungille.

 

 

Se, että olen äiti ja vastuussa kolmesta pienestä lapsesta saa minut ajattelemaan enemmän kaikkia mahdollisia vaaroja ja onnettomuuksia, se on varma. Se, että enää en ole vastuussa vain ja ainoastaan itsestäni, saa toki miettimään, että miten voin pitää omat lapseni ja itseni turvassa.

Ratkaisu tähän kaikkeen ei tietenkään ole se, että lopetan junalla liikkumisen tai lentokoneella lentämisen. Ei tietenkään! Sehän varmasti vain pahentaisi pelkojani enkä pian uskaltaisi poistua etuovesta. TIedän kyllä, että vahinkoja voi sattua vaikka olisi kuinka varovainen ja tietyllä tapaa uskon kohtaloon. Jos jotain on tapahtumassa niin se kyllä sitten tapahtuu matkustaisin junalla tai en.

Yritän ajatuksistani huolimatta nähdä maailman kauniina paikkana ja oletan, että lähtökohtaisesti ihmiset kuitenkin ovat hyviä. Hymyilen vastaantulijoille ja katson heitä silmiin. Toivon kuitenkin, että kaikki läheiseni olisivat turvassa eikä tämä maailma enää muuttuisi hullummaksi.

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän seitsenvuotias tyttärensä, kolmevuotias pikkuveli, yksivuotias pikkusisko sekä karvainen koirakaveri.

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat