Kumpulan kosmetiikkakeittiössä on kova joululahjaideoiden testaus meneillään ja tällä kerralla tein kuorintapalan (scrub bar) vartalolle. Kyseessä on siis kiinteä pala, jolla vartalon iho kuoritaan ja kosteutetaan suihkussa. Suolan ansiosta se myös poistaa tehokkaasti kuona-aineita ja laittaa nesteet kiertämään.

 

 

Kuorintapalaa varten sulatin vesihauteessa viinirypäleen siemenöljyn kanssa mehiläisvahaa, aloevoita ja kaakaovoita. Laitoin kaikkia aineita kulhoon saman verran ja sulatin ne kokonaan. Annoin seoksen jäähtyä ihan pienen hetken pitäen sitä kokoajan silmällä, sillä mehiläisvaha jähmettyy tosi nopeasti. Lisäsin joukkoon greipin eteeristä öljyä sen verran, että tuoksu miellytti ja sekoitin kunnolla. Sitten kaadoin joukkoon ruususuolaa (Himalajan suolaa) sen verran, että koostumus oli sopivan kuoriva. Lusikoin seoksen silikoniseen muffinssivuokaan ja laitoin jääkaappiin jähmettyään. Kun pala oli jähmettynyt, irroitin sen muotistaan.

 

 

Olen kuorintapalaa käyttänyt nyt suihkussa parina iltana ja tullut siihen tulokseen, että siinä on liikaa mehiläisvahaa. Ensi kerralla laitan sitä paljon vähemmän, jotta tuote levittyisi iholle helpommin ja se olisi myös helpompi huuhdella pois. Tämä koostumus ainakin jättää ihon todella vahaiseksi ja minä en tykkää siitä. Eli vähemmän mehiläisvahaa! Tilasin Limepop:sta myös kaikkea muuta ihanaa, kuten mangovoita ja loppumaan päässyttä sheavoita ja ajattelin niitä käyttää seuraavalla kerralla myöskin.

 

 

Mehiläisvaha suojaa ja rauhoittaa ihoa sekä pehmentää kuivan ja kireän ihon, joten se tekee iholle hyvää. En sitä siksi haluaisi jättää kuorintapalasta poiskaan, mutta ei sovi laittaa sitä liikaakaan. Aloevoi (eli aloe vera ja kookosöljy) myöskin hoitaa ja rauhoittaa ihoa sekä auttaa eteeristä öljyä imeytymään. Kaakaovoi suojaa ihoa ja auttaa palauttamaan sen kosteuden. Se myös auttaa häivyttämään sekä estämään mahdollisia arpia. Sisältämänsä E-vitamiinin ansiosta kaakaovoi lievittää, kosteuttaa ja tasapainottaa ihoa sekä auttaa sitä tuottamaan kollageenia, joka vähentää ikääntymisen merkkejä. Greipin eteerinen öljy poistaa nesteitä tehokkaasti ja tuoksuu aivan ihanalle!

Melkoinen tehopakkaus tämä kuorintapala siis on. Parantelen reseptiä vielä ja lupaan julkaista sen parannellun version sitten kun sen saan hiottua valmiiksi. Mukavaa perjantaita ja ihanaa viikonloppua kaikille!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän seitsenvuotias tyttärensä, kolmevuotias pikkuveli, yksivuotias pikkusisko sekä karvainen koirakaveri.

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat