Kirjoitukset avainsanalla peili välitilassa

 

Meidän keittiö sai uuden ilmeen kun keksin muokata välitilaa ja altaiden yläpuolista seinää. Välitila tosiaan sai sen peilin, jonka hankinnasta kirjoittelin jo aiemminkin ja altaiden puoleinen seinä sai kantaakseen Ikeasta muutaman metallihyllyn sekä -telineen. Yläkaappeja meidän altaan puolella ei ole ja nämä hyllyt nyt tuovat lisää säilytystilaa keittiöön.

Tavoite oli, että kaikki keittiön altaiden puoleisella tasolla oleva tavara löytäisi paikkansa hyllyiltä ja metallitelineeltä, jotta taso pysyisivät tyhjinä. Tai edes tyhjempänä kuin ennen. Aiemmin tasoita vei tilaa tiskiharjateline, astianpesukonetablettien säilytyspurkki, sipulikori, öljypullot, yrtit ja mausteet yms.

Tykkään runsaasta sekä rönsyilevästä, persoonallisesta, sisustuksesta ja sen mukainen meidän keittiökin taitaa olla. Mikään ei ole niinkään viimeisen päälle ja tunnelma on mielestäni kodikas sekä viihtyisä!

 

 

Toisella seinällä olevien ylä- ja alakaappien väliin asennettiin mittojen mukaan tilattu peili, joka on aivan ihana! Se tuo keittiöön hurjan paljon avaruutta ja valoa. Kuvissa tämä ei niinkään välity, mutta peili melkeinpä tuplaa tilan tunteen. Tilaa se ei varsinaisesti tuo lisää ja pienihän meidän keittiö silti on. Pieni, mutta ihan riittävä meille!

Sain peilin asennettuna itse asiassa isältäni synttärilahjaksi. Hän oli tilannut peilin mittojen mukaan tamperelaiselta PK-Lasilta ja asensi sen sitten itse. Peili on kyllä juuri sellainen kuin toivoinkin ja ainakin nämä muutamat viikot olen onnistunut pitämään sen puhtaana hyvin. Peili kun on sellaisessa paikassa, jossa ei esimerkiksi ole vesipistettä, niin roiskeita ei juurikaan synny.

 

 

Keittiö tuntuu taas aika kivalta ja tykkään siitä, että se ei ole pelkistetty vaan runsas sekä rönsyilevä. Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

-R

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat