Kirjoitukset avainsanalla hiusten puhdistus

 

Hiuksiin tuppaa kertymään muotoilutuotteiden sekä hoitoaineiden ja hiusnaamioiden jämiä, jolloin hiukset alkavat tuntua raskailta. Omista hiuksistani huomaan aika nopeasti sen, milloin on aika tehdä hiuksille syväpuhdistus. Silloin kun hiukset eivät enää tunnu kevyiltä vaan jopa aika rasvaisilta vaikka olisivat juuri pestyt, on aika kaivaa omenaviinietikka kaapista.

Hommaan on onneksi helppo ratkaisu. Kovin suuria investointejakaan tämä käsittely ei vaadi, sillä vain omenaviinietikka ja vesi riittävät. Saattaa kuulostaa hurjalta, että hiuksiin laitettaisi etikkaa, mutta itse olen etikkapohjaisia hiushuuhteita käyttänyt ennenkin, joten minusta omenaviinietikka kuulostaa hyvinkin järkevältä hiusten syväpuhdistajalta.

 

 

Kyytiä muotoilutuotteiden jämille

Itse asiassa, omenaviinietikkahuuhtelu on Curly Girl Methodin mukainen clarifying-menetelmä. Itselleni omenaviinietikkapohjainen hiushuude on tuttu jo ajalta ennen CG-metodia. Olen käyttänyt Flow Cosmeticsin hiushuudetta sekä tehnyt huuhteita myös itse. Olen käyttänyt niitä välillä korvaamaan ihan hoitoaineenkin.

Nyt metodin myötä olen kyllä siirtynyt takaisin hoitoaineen käyttöön, mutta syväpuhdistuksessa hiushuuhde on edelleen mukana! Se puhdistaa hiuksista ylimääräiset kertymät ja tuotteiden jämät sekä irroittaa päänahasta kuollutta ihoa. Hiukset jäävät mukavan ilmaviksi, puhtaiksi ja laineet ovat ihanat syväpuhdistuksen jälkeen.

 

 

Syväpuhdistava hiushuuhde

1,5 rkl omenaviinietikkaa
2,5 dl vettä

Sekoita vesi ja omenaviinietikka esimerkiksi pienessä kannussa tai muussa astiassa, jossa on kaatonokka. Valitse sellainen astia, jonne saat hiusten latvat osissa upotettua.

Pese hiukset ensin shampoolla tai hoitoaineella normaaliin tapaasi ja kuivaa hiukset pyyhekuiviksi. Uita hiusten latvoja kannussa osio osiolta ja kaada hiushuuhde lopuksi päähäsi niin, että saat sen leviämään kaikkialle hiuksiin. Muista varoa silmiä!

Anna hiushuuhteen vaikuttaa hiuksissa muutama minuutti ja huuhtele se sitten pois. Jotkut jättävät hiushuuhteen myös päähän, mutta itse olen aina huuhdellut sen pois.

Olen vielä käyttänyt hiusten syväpuhdistuksen jälkeen hiusnaamiota, mutta se ei ole pakollista. Omille hiuksilleni se on tuntunut hyvältä, joten olen naamiota tykännyt käyttää.

Pidemmille hiuksille kannattaa tehdä tupla-annos, jotta hiushuuhdetta riittää kaikkialle hiuksiin. Jos huuhde tuntuu kuivattavan hiuksia, kannattaa kokeilla hieman laimeampaa seosta. Tämä on ollut omille hiuksilleni sopiva sekoitussuhde, mutta kaikkien hiukset kun ovat erilaiset, niin kaikki ei sovi kaikille.

Hiusten syväpuhdistuksen voi tehdä esimerkiksi kerran viikossa tai juuri silloin kun hiukset sitä kaipaavat.

 

 

Voimakastuoksuinen, mutta tehokas

Omenaviinietikan teho perustuu siihen, että se tasapainottaa hiusten pH-arvon. Se myös sulkee hiussuomut ja hiukset jäävät ihanan kiiltäviksi. Omenaviinietikan sisältämä AHA (Alpha Hydroxy Acid) poistaa todella tehokkaasti hiuksista esimerkiksi vahat ja mineraaliöljyt sekä muotoilutuotteiden ja hiustenhoitotuotteiden jämät, joita hiuksiin kertyy väistämättä.

Omenaviinietikka tuoksuu todella vahvalle ja niin tekee myös valmis hiushuuhde. Mutta ei huolta, etikan tuoksu haihtuu kyllä hiuksista enkä minä ainakaan enää kuivissa hiuksissani haista sitä. Toki myös hiusnaamion tuoksu peittää jonkin verran etikan tuoksua, jos sellaista hiushuuhteen jälkeen käyttää.

Niin, ja jos haluat voit lisätä hiushuuteeseen esimerkiksi laventelin tai rosmariinin eteerisiä öljyjä muutaman tipan!

Tässä vielä kaksi aiempaa ohjetta hiushuuhteen tekoon:

 

 

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

 

-R

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Huomasitko omissa hiuksissasi, että se vei värin? Minä meinaan en ole moista seikkaa havainnut vaikka värjätyt hiukset minulla onkin. 🤔 Tuon Flown etikkapohjaisen hiushuuhteen, jota olen myös käyttänyt, luvattiin jopa pidentävän värin kestoa!

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat