Kirjoitukset avainsanalla hiusten hoito

 

Minun piti jo eilen kirjoitella pellavansiemenvedestä hiustenhoidossa, mutta sitten minulle iskikin kunnon migreeni eli ilta kului lähinnä sahalaitoja tuijotellessa. Migreeni on kyllä tosi ärsyttävä vaiva eikä siihen sitten oikein enää auta mikään kun "kohtaus" iskee päälle.

Onneksi se meni ohi ja yön sain kuitenkin nukuttua sitten ihan hyvin. Tai no, niinkuin pienten lasten kanssa nyt nukutaan! Etsitään kadonneita unikavereita ja heräillään milloin mistäkin syystä. Tänään olo on ollut vielä vähän höntti, mutta sekin kuuluu migreenin jälkeisiin fiiliksiin kuten migreenistä kärsivät varmasti tietävät hyvin.

Mutta tosiaan, olen aiemmin kokeillut Curly Girl Methodin mukaista pellavansiemengeeliä hiusten muotoilussa ja todennut sen varsin toimivaksi. Siitä rohkaistuneena päätin kokeilla vihdosta viimein pellavansiemenvettä, jonka on kerrottu olevan omiaan esimerkiksi hiuksiin jätettävän hoitoaineen korvaajana. Se sopii myös ihan suorahiuksisille, ei pelkästään kiharille!

Itse ajattelin, että pellavansiemenvesi voisi sopia mainiosti hiusten fiksailuun aamulla tai vaikkapa iltapäivällä. Niinä aamuina kun haluan pitää hiuksia auki, kostutan hiukset joka tapauksessa vedellä ja puristelen niihin geeliä. Ajattelin, että koska pellavansiemengeeli on niin tehokasta niin ehkäpä pellavansiemenvesi voisi hoitaa hiusten fiksailun ihan yksinään.

 

 

Pellavansiemenvesi hiuksille

5 dl vettä
0,5 rkl kokonaisia pellavansiemeniä
sailöntäainetta (esim. Geogard ® 221)
(eteerisiä öljyjä)

Kiehauta vesi ja lisää joukkoon pellavansiemenet. Anna kiehua muutama minuutti ja anna seoksen jäähtyä. Siivilöi vesi ja lisää jäähtyneeseen veteen sailöntäaine sen ohjeiden mukaan.

Voit lisätä pellavansiemenveteen myös eteerisiä öljyjä, jos haluat. Kannattaa tosin muistaa, että öljyt eivät sekoitu veteen ilman emulgaattoria, joten vettä täytyy muistaa ravistella kunnolla ennen suihkuttamista.

Kiharalle hiukselle sopivia eteerisiä öljyjä ovat esimerkiksi laventeli, geranium, ylang ylang, palmarosa ja rosmariini. Jos haluat käyttää emulgaattoria, esimerkiksi Limepopilta löytyy Polysorbaatti 20, jota olen käyttänyt huonetuoksuihin ja pyykkietikkaan. Sen sopivuudesta Curly GIrl Methodiin en osaa sanoa, joten se ehkä kannattaa varmistaa ennen käyttöä.

 

Suosittelen käyttämään pellavansiemenveden valmistuksessa säilöntäainetta, sillä vesi rupeaa pilaantumaan todella nopeasti eikä se ole käyttökelpoista kuin ehkä pari päivää jääkaapissa säilytettynä. Säilöntäaine kannattaa valita oman veden pH:n mukaan ja lisätä sitä sitten aineen mukana tulevien käyttöohjeiden mukaisesti.

 

 

Olen pellavansiemenvettä testannut nyt muutamana aamuna hiusten fksailuun ja omaan hiukseeni se tuntuu toimivan hyvin. Suihkutan pellavansiemenvettä hiuksiin kunnolla ja puristelen hiukset laineille. Annan hiusten kuivua itsekseen tai kuivaan ne föönillä ja diffuuserilla aikataulusta riippuen.

Hiukset eivät jää kuivuttuaan ihan yhtä koppuroiksi kuin geelin kanssa, joten mielestäni lopputulos on luonnollisempi ja hiukset jäävät pehmeämmiksi sekä kiiltävämmiksi kuin geelien kanssa. Hiukset eivät vaadi pellavansiemenvedellä fiksailun jälkeen enää niin paljoa rutistelua ja kovan geelikuoren rikkomista kuin tosiaan geelin kanssa.

Minun hiuksilleni tämä on ollut parempi vaihtoehto ja laineet ovat pysyneet hiuksissa ihan yhtä hyvin kuin geelienkin kanssa. Toki reissussa geelipurkki ehkä on helpompi kuin oma pellavansiemenvesipullo varsinkin, jos matkustaa esimerkiksi lentämällä ja mukana on vain käsimatkatavarat.

 

 

Alapuolella on vielä muutama kuva hiuksista illalla päivän touhujen ja ulkoilujen jälkeen. Sattui vielä oikein tuulinen päivä, joten sain hyvin testattua laineideni pysyvyyden pellavansiemenveden kanssa.

Varsin hyvin laineet pysyivät eivätkä ihan kamalasti edes lähteneet pörrööntymään. Omalla kohdallani siis pellavansiemenvesi tuntuu hiusten fiksailussa toimivan varsin hyvin! Hiuksiin jätettävänä hoitoaineena en sitä vielä ole testannut, mutta taidanpa niinkin vielä tehdä, sillä pellavansiemenet ovat varsin hoitavia hiuksille.

 

 

Kokosin alle vielä syitä käyttää pellavansiemeniä hiusten hoidossa ja muotoilussa. Samat kohdat pätevät tietenkin myös itsetehtyyn pellavansiemengeeliin, josta olen kirjoitellut aiemminkin. Linkki pellavansiemengeelin valmistusohjeisiin löytyy postauksen lopusta.

5 SYYTÄ KÄYTTÄÄ PELLAVANSIEMENIÄ HIUKSILLE

  1. Pellavansiemenet sisältävät hiuksille tärkeitä öljyjä ja ravintoaineita (omega-3 -rasvahappoja, E- ja B-vitamiineja), joten ne ravitsevat hiuksia tehokkaasti.
  2. Pellavansiemenvesi pehmentää ja siloittaa hiuksia.
  3. Pellavansiemenvesi kosteuttaa hiuksia sulkemalla hiussuomut. Se siloittaa hiuksen pinnan ja sulkiessaan hiussuomut, se lukitsee kosteuden hiuksen sisään.
  4. Pellavansiemenet ennalta ehkäisevät kuuleman mukaan hiustenlähtöä ja niiden kerrotaan myös nopeuttavan hiusten kasvua.
  5. Itsetehty pellavansiemenvesi ei sisällä mitään ylimääräistä ja on todellinen luonnontuote. Pellavansiemenvesi tuottaa todella vähän muovijätetta, sillä ainoa pakkausjäte on sitten joskus pellavansiementen pakkaus.

Ihanaa viikkoa kaikille!

 

-R

 

 

 

Kommentit (4)

Anna F.
1/4 | 

Heti alkuun sympatiat puolellesi migreenistä ja valoaurasta, itsellenikin ne on tuttuja juttuja! Eksyin blogiisi FB:n kautta ja sattui heti alkuun mielenkiintoinen kirjoitus hiuksista ja pellavansiemenistä niiden hoidosta, täytyypä kokeilla tuota pellavansiemenvettä jos joskus löydän aikaa ja pitkäjänteisyyttä sen tekoon =). Kokeilen paljon erilaisia hiustuotteita mielelläni, joihinkin jään koukkuun, toisiin en, mutta hoitavuutta tarvitsen paljon koska hiukseni ovat pitkät, paksut, luonnonkiharat = tosi kuivat! 

Anna / Mustikkapasta-blogi

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Kiitos migreenisympatioista! Sinne niitä myös. On kyllä inhottava vaiva, vaikka ei kovin usein onneksi minulla nykyään vierailekaan!

Ja tosi kiva kun päädyit blogiini ja kirjoittelit kommenttia! Pellavansiemenvesi oli aika nopea tehdä, mutta ymmärrän kyllä, että aina ei vain aika riitä vaikka kuinka haluaisi kokeilla. :)

Ihanaa syyskuun jatkoa! Toivotaan aurinkoisia päivä. :)

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Hiuksiin tuppaa kertymään muotoilutuotteiden sekä hoitoaineiden ja hiusnaamioiden jämiä, jolloin hiukset alkavat tuntua raskailta. Omista hiuksistani huomaan aika nopeasti sen, milloin on aika tehdä hiuksille syväpuhdistus. Silloin kun hiukset eivät enää tunnu kevyiltä vaan jopa aika rasvaisilta vaikka olisivat juuri pestyt, on aika kaivaa omenaviinietikka kaapista.

Hommaan on onneksi helppo ratkaisu. Kovin suuria investointejakaan tämä käsittely ei vaadi, sillä vain omenaviinietikka ja vesi riittävät. Saattaa kuulostaa hurjalta, että hiuksiin laitettaisi etikkaa, mutta itse olen etikkapohjaisia hiushuuhteita käyttänyt ennenkin, joten minusta omenaviinietikka kuulostaa hyvinkin järkevältä hiusten syväpuhdistajalta.

 

 

Kyytiä muotoilutuotteiden jämille

Itse asiassa, omenaviinietikkahuuhtelu on Curly Girl Methodin mukainen clarifying-menetelmä. Itselleni omenaviinietikkapohjainen hiushuude on tuttu jo ajalta ennen CG-metodia. Olen käyttänyt Flow Cosmeticsin hiushuudetta sekä tehnyt huuhteita myös itse. Olen käyttänyt niitä välillä korvaamaan ihan hoitoaineenkin.

Nyt metodin myötä olen kyllä siirtynyt takaisin hoitoaineen käyttöön, mutta syväpuhdistuksessa hiushuuhde on edelleen mukana! Se puhdistaa hiuksista ylimääräiset kertymät ja tuotteiden jämät sekä irroittaa päänahasta kuollutta ihoa. Hiukset jäävät mukavan ilmaviksi, puhtaiksi ja laineet ovat ihanat syväpuhdistuksen jälkeen.

 

 

Syväpuhdistava hiushuuhde

1,5 rkl omenaviinietikkaa
2,5 dl vettä

Sekoita vesi ja omenaviinietikka esimerkiksi pienessä kannussa tai muussa astiassa, jossa on kaatonokka. Valitse sellainen astia, jonne saat hiusten latvat osissa upotettua.

Pese hiukset ensin shampoolla tai hoitoaineella normaaliin tapaasi ja kuivaa hiukset pyyhekuiviksi. Uita hiusten latvoja kannussa osio osiolta ja kaada hiushuuhde lopuksi päähäsi niin, että saat sen leviämään kaikkialle hiuksiin. Muista varoa silmiä!

Anna hiushuuhteen vaikuttaa hiuksissa muutama minuutti ja huuhtele se sitten pois. Jotkut jättävät hiushuuhteen myös päähän, mutta itse olen aina huuhdellut sen pois.

Olen vielä käyttänyt hiusten syväpuhdistuksen jälkeen hiusnaamiota, mutta se ei ole pakollista. Omille hiuksilleni se on tuntunut hyvältä, joten olen naamiota tykännyt käyttää.

Pidemmille hiuksille kannattaa tehdä tupla-annos, jotta hiushuuhdetta riittää kaikkialle hiuksiin. Jos huuhde tuntuu kuivattavan hiuksia, kannattaa kokeilla hieman laimeampaa seosta. Tämä on ollut omille hiuksilleni sopiva sekoitussuhde, mutta kaikkien hiukset kun ovat erilaiset, niin kaikki ei sovi kaikille.

Hiusten syväpuhdistuksen voi tehdä esimerkiksi kerran viikossa tai juuri silloin kun hiukset sitä kaipaavat.

 

 

Voimakastuoksuinen, mutta tehokas

Omenaviinietikan teho perustuu siihen, että se tasapainottaa hiusten pH-arvon. Se myös sulkee hiussuomut ja hiukset jäävät ihanan kiiltäviksi. Omenaviinietikan sisältämä AHA (Alpha Hydroxy Acid) poistaa todella tehokkaasti hiuksista esimerkiksi vahat ja mineraaliöljyt sekä muotoilutuotteiden ja hiustenhoitotuotteiden jämät, joita hiuksiin kertyy väistämättä.

Omenaviinietikka tuoksuu todella vahvalle ja niin tekee myös valmis hiushuuhde. Mutta ei huolta, etikan tuoksu haihtuu kyllä hiuksista enkä minä ainakaan enää kuivissa hiuksissani haista sitä. Toki myös hiusnaamion tuoksu peittää jonkin verran etikan tuoksua, jos sellaista hiushuuhteen jälkeen käyttää.

Niin, ja jos haluat voit lisätä hiushuuteeseen esimerkiksi laventelin tai rosmariinin eteerisiä öljyjä muutaman tipan!

Tässä vielä kaksi aiempaa ohjetta hiushuuhteen tekoon:

 

 

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

 

-R

 

Kommentit (4)

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Huomasitko omissa hiuksissasi, että se vei värin? Minä meinaan en ole moista seikkaa havainnut vaikka värjätyt hiukset minulla onkin. 🤔 Tuon Flown etikkapohjaisen hiushuuhteen, jota olen myös käyttänyt, luvattiin jopa pidentävän värin kestoa!

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Curly Girl Methodin aloittamisesta on nyt kulunut nelisen kuukautta ja siinä ajassa olen ehtinyt löytää oman kultaisen keskitieni metodin noudattamisen suhteen. Aluksi noudatin sitä melko tiukasti ja ploppailin hiuksiani sekä keittelin pellavansiemengeeliä. Yritin nukkua hiukset ananaksella ja freesailin niitä joka aamu.

Laiskana hiustenlaittajana kuitenkin aika nopeasti rupesin etsimään sitä aidan matalinta kohtaa ja pian taas jo hiukset olivat ponnarilla joka aamu. Jos en löytänyt aamuisin aikaa hiustenlaitolle ennen metodia, en kyllä ole löytänyt sitä metodin aikanakaan.

En ole lasten kanssa tottunut touhuamaan hiukset auki ja se tuntuu edelleen hankalalta. Kiharat hiukset eivät tätä ongelmaa ole ratkaisseet, joten arkisin siis kuljen edelleen hiukset kiinni joko ponnarilla tai nopealla sotkunutturalla.

 

 

Tykkään kyllä rennosta luonnonkiharasta, joka minulla on, ja CG-metodi on opettanut, kuinka minun hiuksiani kuuluu hoitaa. Olen löytänyt tuotteet, jotka sopivat hiuksilleni ja olen oppinut, että hiuksiani ei kannata kuivana harjata, jos haaveilee, että ne ovat laineilla.

Oikeastaan tiedän nyt metodin myötä, mitä ainesosia kannattaa hiustuotteissa välttää ja olen oppinut, että hiusgeeli ihan oikeasti on varsin toimiva tuote. Ja se pellavansiemengeeli, se toimii myös! Muutenkin hiusten hoidossa sekä muotoilussa käyttämäni tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa, kuten minua pidempään seuranneet lukijat varmasti arvasivatkin.

Olen CG-metodin aikana värjännyt hiukseni muutaman kerran kasviväreillä ja ne ovat toimineet hiuksilleni hyvin. Luonnonkiharat ovat tykänneet hennapohjaisista väreistä erittäin paljon ja tekisikin mieli olla läträilemässä niitä päähän jatkuvasti. Värjäämisen jälkeen laineet ovat aivan ihanat.

 


Tärkeinpänä CG-metodi on opettanut minulle kuinka hiukseni käsittelen, jos haluan pitää niitä auki. Se on ollut metodin suurimpia opetuksia ja se on varmasti tullut jäädäkseen. Minun hiukseni kun eivät oikein koskaan ole näyttäneet hyvältä auki, on muutos ollut tervetullut. Edelleenkään en juhliin niitä auki laittaisi, sen verran sotkuiselta kuontaloni näyttää auki ollessaan.

Nyt hiukset ovat kuitenkin selkeästi laineilla, ennen ne olivat vain epäilyttävä hamppukasa, jossa oli muutama pyörre johonkin suuntaan. Niitä kun yritti suoristella, ei lopputulos koskaan ollut hyvä. Tai oli se hetken aikaa, mutta samalla kun suoristusrauta viileni, palasivat hiukseni taas omille teilleen.

Mikään hiustenlaittajatyyppi en edelleenkään ole, joten tämä suurpiirteinen hiusten käsittely sopii minulle mainiosti. Rennot ja vähän sotkuiset luonnonkiharat ovat ihan hyvät!

 

 

CG-metodi näkyy omassa arjessani niin, että olen vaihtanut käyttämäni tuotteet metodin mukaisiin ja olen lopettanut hiusten harjaamisen kuivana, jos haluan pitää niitä auki. Harjaan hiukseni hoitoaineen kanssa suihkussa, jotta takut saavat kyytiä. Hiusnaamiot ja hiuksiin jätettävä kiharavoide sekä hiusgeeli ovat tulleet myös jäädäkseen.

Fööniä en ole koskaan käyttänyt hiusteni kuivaukseen, sillä lopputulos on kuiva pörrökasa. Sitä en nytkään ole käyttänyt, vaikka diffuuserin kanssa viileällä puhalluksella se metodiin sopisikin. Olen kyllä monesti aikonut kokeilla, mutta en ole saanut aikaiseksi ostaa diffuuseria.

Hiukset saavat siis kuivua ihan vapaasti ja menenkin yleensä kostealla tukalla nukkumaan. CG-metodin myötä myös hiusten shampoolla pesujen väli on pidentynyt ja se on hieno juttu se! Aamuisin hiukseni vaativat freesausta, jos haluan niitä auki pitää. Minulla freesaus tarkoittaa kostutusta suihkupullolla ja geelin puristelua hiuksiin.

Kuivana sitten puristelen hiuksista geelin kovan kuoren pois. Hiusten kuivuminen kestää kauan, joten varmasti se diffuuseri olisi paikallaan, jos useammin hiuksiani auki pitäisin. 

 

 

Kuten sanottu, usein hiukseni ovat kiinni vaikka niitä osittain CG-metodin mukaisesti hoidankin. Kiinni olevat hiukset tuntuvat minusta niin paljon käytännöllisemmältä varsinkin tämän pituisen tukan kanssa! En siis varsinaisesti ole joka päivä Curly Girl, mutta toisaalta taas, jos hiukset ovat auki, ne ovat kyllä laineilla.

Tässäpä vielä muutama CG-metodia koskeva kirjoitukseni:

 

Mukavaa viikkoa kaikille! Meillä ainakin jo alkaa arki olla käsillä kuten varmasti monessa muussakin kodissa.

 

-R

 

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 | 

Hei! Voinko udella miten tuo hennavärjäys toimii? Jonkinlainen kasviväri kyseessä ilmeisesti, onko sillä sivuvaikutuksia? Allergisoiko kuten perinteiset? Voikohan käyttää imettäessä? Musta henna on ilmeisesti nou-nou, mutta tuo punainen näyttää todella kivalta 😍

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Moikka!

Kyseessä on tosiaan hennapohjainen kasviväri, jolla olen hiuksia värjännyt jo ainakin neljästi. Olen tykännyt väristä kyllä tosi paljon juuri luonnollisuutensa puolesta. Tästä ja tästä löytyy minun värjäyskokemuksiani ja täältä olen värin tilannut. Itseasiassa myös täältä löytyy sitä vielä hieman edullisemmin. :)

Imetyksen aikana käytöstä en kyllä osaa sanoa, mutta voithan vaikka kysäistä jomman kumman (tai molempien) asiakaspalvelusta, että osaavatko he sanoa. Molemmissa on ihana asiakaspalvelu ja he auttavat varmasti mielellään!

PPD:llä terästetyn hennan (ns. musta henna) käyttöä kannattaa aina välttää. Jotkut kasvivärivalmistajat kutsuvat 100 prosenttista indigojauhetta mustaksi hennaksi, mutta siis indigo ei ole sama kuin PPD:llä terästetty henna, jota kannattaa vältellä. Indigoa siis tarvitaan hennan joukkoon, jotta kasviväri pystyy värjäämään hiuksista tummemmat.

Täällä on vähän tietoa mustien hennatatuointien ja hiusvärien sisältämästä PPD:stä! Mustat hennatatuoinnit siis sisältävät juuri sitä PPD:tä, joka on todella allergisoivaa.

-R / Koti Kumpulassa

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Hmm, tosta en kyllä osaa sanoa muuta kuin, että kyllä nämä omat värit on haalistuneet neljässä viikossa jo siihen malliin, että "tarvii" laittaa uusi. Enkä kyllä oo samanlaista tyvikasvua huomannut kuin synteettisten värien kanssa. Oliskohan se ihan pelkkä henna, joka tarttuu niin, että ei lähde pois. Näissä kasviväreissähän siis on mukana muutakin kuin pelkkää hennaa. Esim. just indigoa.

-R / Koti Kumpulassa

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Tuolla House of Organicin sivuilla lukee: "Henne Color -värijauheet luovat pitkäkestoisen värin. Shampoopesu haalentaa väriä pikkuhiljaa. Jos käytät Henne Color -värijauhetta säännöllisesti, hiuksesi pysyvät voimakkaan värisinä pidempään."

-R / Koti Kumpulassa

Torey
3/10 | 

Joo se oli Meeri (FOLK) joka blogissaan kirjotti viime vuonna näin kasviväreistä:

Kerrassaan siis upea vaihtoehto hiustenvärjäykseen, kunhan pitää mielessään erään olennaisen seikan: kasvivärjäyksen lopputulos on pysyvä. Siis todella pysyvä. Toisin sanoen, sitä ei saa hiuksista pois muutoin kuin kasvattamalla.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

-R / Koti Kumpulassa

Vierailija
4/10 | 

Haluaisitko tehdä tutoriaalin nutturan tekemisestä; tarvikkeet ja tekniikka? Minulla on suunnilleen samanpituiset tasapitkät hiukset, mutta en saa nutturaa pysymään mitenkään noin siististi kuin sinulla näissä kuvissa.

Vierailija
5/10 | 

En pääse vastaamaan ylläolevaan vastaukseesi, koska minulla ei ole jotain siinä tarvittavaa mn-tiliä. Olen siis tuo vierailija klo 19:32; tosi kiva, jos ehdit tekemään tutoriaalia :-)  Odotan innolla!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Näillä tehohoitoaineilla janoiset hiukset saavat lisää kosteutusta.

 

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ 
*) tuotteet saatu pr-näytteenä
 

Omat, luonnonkiharat hiukseni vaativat tehokasta hoitoa ja lisäkosteutusta. Olin pitkään käyttämättä hiusnaamioita tai hiuksiin jätettäviä hoitoaineita säännöllisesti, mutta nyt Curly Girl -metodin myötä olen ottanut hiusnaamiot ja hiuksiin jätettävän hoitoaineen jatkuvaan käyttöön.

Hiusnaamioita tulee käytettyä pari - kolme kertaa viikossa ja hiuksiin jätettävään suihketta käytän jokaisen pesun jälkeen. Pesen hiukseni hoitoaineella joka ilta ja CG-metodiin sopivalla shampoolla kerran - pari viikossa. 

 

 

Urtekram Green Matcha Tehohoito*

Urtekramin Green Matcha Tehohoito* sisältää sheavoita, vihreää matcha-teetä sekä mikrolevää. Se ravitsee hiuksia ja suojaa niitä ilmansaasteilta. Green Matcha Tehohoito* ei sisällä parabeenejä, silikoneja, synteettisiä öljyjä, synteettisiä hajuaineita eikä myöskään synteettisiä väriaineita.

Urtekramin Green Matcha Tehohoito* on sertifikoitua luonnonkosmetiikkaa ja sen saatavuus on melko hyvä. Nettikauppojen lisäksi sitä löytyy useista kivijalkamyymälöistä ja marketeistakin. Koostumus tehohoidossa* on jännän geelimäinen, mutta levittyy ja imeytyy silti hyvin hiuksiin. Tehohoito* on melko kevyt eikä se jätä hiuksia ollenkaan raskaiksi. Se myös tuoksuu ihanan raikkaalle.

Levitän Green Matcha Tehohoitoa* runsaasti puhtaisiin, kosteisiin hiuksiin. Annan vaikuttaa viitisen minuuttia ja huuhtelen huolellisesti.

 

 

Rahua Omega-9 Hiusnaamio*

Rahua Omega-9 Hiusnaamio* on hiusta tehokkaasti korjaava intensiivihoito. Hiusnaamio* korjaa vaurioituneita sekä elottoman näköisiä hiuksia ja sopii hyvin myös värjätyille hiuksille. Hiusnaamion* sisältämä rahuaöljy rakentuu pienistä molekyyleistä, jotka pääsevät imeytymään syvälle hiuksiin vahvistaen, pehmentäen ja kosteuttaen janoiset hiukset.

Rahuaöljy sisältää runsaasti hiuksia ravitsevia omega-9-rasvahappoja. Rahua Omega-9 Hiusnaamio* sisältää virkistävää eucalyptusta ja laventelia sekä hiusta vahvistavaa kvinoan proteiinia. Sen tuoksu on melko tavallisesta poikkeava, mutta kuitenkin minun nenääni se tuoksuu hyvältä ja jotenkin todella tutulta.

Levitän Rahua Omega-9 Hiusnaamion* hiuksiin shampoopesun jälkeen ja annan vaikuttaa viitisentoista minuuttia. Sen jälkeen huuhtelen hiusnaamion* huolellisesti pois hiuksista. Hiusnaamio* on myöskin luonnonkosmetiikkaa ja sitä voi tilata useista nettikaupoista.

 

 

Urtekram Nordic Berries Hoitoainesuihke*

Urtekram Urtekram Nordic Berries Hoitoainesuihke* sisältää runsaasti vitamiinejä ja ravinteita tyrnistä, mustikasta, karpalosta sekä ruusunmarjasta. Ne, yhdessä hyaluronihapon kanssa, ravitsevat ja kosteuttavat hiuksia. Hoitoainesuihke* on myöskin sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja sitä saa ostettua esimerkiksi ihan lähi-Prismasta.

Orgaaninen aloe vera ja glyseriini elvyttävät sekä kuntouttavat kuivia ja vaurioituneita hiuksia. Pajun kaarna-uute tukee ja parantaa muiden kasvien ainesosien tehoa. Nordic Berries Hoitoainesuihkeen* tuoksu on miedon marjaisa ja oikein miellyttävä.

Suihkutan Urtekram Nordic Berries Hoitoainesuihketta* märkiin hiuksiin hoitoaineen tai hiusnaamion poishuuhtelun jälkeen. Hoitoainesuihketta* ei siis huuhdella pois vaan se jää hoitamaan hiuksia. Tuote sopii kaikille hiustyypeille ja jättää hiukset helposti käsiteltäviksi ja sileiksi. Olen käyttänyt Hoitoainesuihketta* myös kuiviin hiuksiin tytöille, jos on tarvinnut selvitellä takkuja.

 

 

Tehokolmikko, joka sopii myös CG-metodiin

Nämä tuotteet sopivat siis koostumuksiltaan myös Curly Girl -metodiin, jota itsekin rennoin ottein noudatan. Metodi on opettanut minulle, että hiukseni tarvitsevat paljon kosteutusta ja hoitoa sekä juuri oikeanlaiset tuotteet. Olen saanut myös CG-metodin myötä pidennettyä hiusten shampoopesujen väliä enkä enää pese hiuksiani shampoolla joka päivä.

Tästä alapuolelta löytyy muutama postaukseni CG-metodiin liittyen.

 

 

Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

-R

 

Kommentit (4)

Inke
1/4 | 

Kiitos ideoista! Menee kokeiluun. Mutta miten ihmeessä ehdit ja haluat pestä hiuksia noin usein 😊? Omat luonnonkiharani ainakin kestävät niin pitkään kuivua, että en halua tuhlata siihen iltojani, en yksinkertaisesti ehdi muun elämisen lomassa useammin kuin noin viikon tai puolentoista välein. Suosittelen kokeilemaan joskus 😊. Pirtsakkaa kesän jatkoa sinulle!

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Moikka! Mä kammoksun ajatusta, että menisin "likaisilla" hiuksilla nukkumaan. Haluan, että hiukset on aina puhtaat kun painan pääni tyynyyn. Mutta en todellakaan jaksa kuivatella niitä mitenkään erikoisemmin! Ihan vaan nopea ploppaus ja sitten saavat kuivua vapaasti. Aina ovat kosteat vielä kun menen nukkumaan eli en todellakaan stressata asiasta! Aamulla sitten hiusten freesaus, jos on tarve pitää hiuksia auki. Eli en todellakaan tuhlaa aikaani hiusten kuivatteluun tai muuhunkaan niihin liittyvään! Ihanaa kesää sinulle myös ja kiva kun kommentoit. :)

-R / Koti Kumpulassa

Inke
2/4 | 

Mukavaa, että toit esille käyttämiäsi hoitotuotteita. Muutenkin pidän blogistasi kovin, vaikka kommentoitua ei aiemmin ole varmaan tullutkaan. Hyvä, hyvä, että ei liiaksi stressiä hiuksista sielläkään. Näinpä vaan erilaisia me ollaan ihmiset kuitenkin 😊: minun korvaani tuo kuulostaa jopa aika neuroottiselta, jos joka ilta pitäisi hiukset pestä eikä nukkumaan voisi muuten mennä 😊. Oli muuten myös aika yllättävää minulle tuo kertomasi, kun muuten olen saanut blogissa kertomistasi asioista sinusta enemmänkin ”luonnonlapsi”-kuvan. Mutta rentous asioihin tulee varmasti monelle iän myötä ja lisääntyy jossain sopivissa kohdin. Jatkahan kuitenkin blogiasi nykyiseen ihanaan tyylisi, täällä seurataan mielenkiinnolla ja innolla.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Mulla ei niin ehkä ole kyse siitä, että hiukset pitää pestä joka ilta vaan lähinnä se, että kun käyn suihkussa kuitenkin joka ilta niin tuntuisi hassulta jättää hiukset pesemättä. Tuntuisi, että ei pese itseään kokonaan. Se on varmastikin jäänyt tapa niiltä ajoilta kun olin vielä tanssijan ammatissa ja joka päivi tuli treenattua itsensä kunnolla hiestä märäksi ja sen jälkeen käytyä suihkussa. Näytösten jälkeen oli myös pestävä sen hien lisäksi hiuksista kaikki vahvat muotoilutuotteet pois. Uskon, että niiltä ajoilta on jäänyt se tunne, että, jos en pese hiuksia niin ei ole kiva mennä nukkumaan. :)

Ja siis ennen pesin joka ilta hiukset shampoolla, nyt sentään olen jättänyt sen pois ja siirtynyt hoitoainepesuun. Sillä tulee myös ihan puhtaat hiukset ja päänahka vaikka hikitreenin tekisinkin. Sitten kerran - pari viikossa se shampoopesu sulfaatittomalla shampoolla.

Siinä kohtaa olen myös kyllä tarkka, että tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa. Tosin tässäkin jouduin nyt kääntämään hieman kelkkaani kun aikuisiän akne puski yhtäkkiä pari vuotta sitten päälle eikä siihen löytynyt apua luonnonkosmetiikasta vaikka kuinka yritin! Välillä sitä joutuu punnitsemaan omia periaatteitaan ja se on kyllä ihan tervettä se.

Kiitos kivoista sanoista ja tosiaan, kiitos kun kommentoit! :)

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat