Kirjoitukset avainsanalla joululahjavinkki

Palasaippua saa punertavan värin kanelista ja sopii mainiosti joulun aikaan.
Palasaippua saa punertavan värin kanelista ja sopii mainiosti joulun aikaan.

 

Tein kotiin nyt tähän joulunaikaan sopivaa palasaippuaa, joka sopii hyvin myös joululahjaksi. Tuoksun saippuaa saa kanelista sekä inkiväärin eteerisestä öljystä ja värinä toimii ainoastaan kaneli. Saippuasta tuli kivan punertavaa ja väri sopii jouluun mainiosti!

Saippua on tehty luomusaippuamassasta ja joukkoon lisäsin kaapissa ylimääräisenä ollutta marseillesaippuaraastetta ja paria muutakin ekstra-ainetta. Saippua vaahtoaa ihanan pehmeästi ja kaneli sekä marseillesaippuahiutaleet antavat saippualle kivan rakenteen ja ulkonäön.

 

Itsetehty palasaippua on oiva joululahjavinkki ja sen tekeminen valmismassasta on helppoa.
Itsetehty palasaippua on oiva joululahjavinkki ja sen tekeminen valmismassasta on helppoa.

 

Kaneli-inkivääripalasaippua

150 g luomusaippuamassaa
35 g marseillesaippuaraastetta
10 g mangovoita
5 ml manteliöljyä
2,5 ml glyseriiniä
kanelia
inkiväärin eteeristä öljyä

Marseillesaippuahiutaleet ja mangovoi sulatetaan yhdessä saippuamassan kanssa vesihauteessa joko kattilassa tai metallikannussa.

Kun kovat aineet ovat sulaneet, lisätään joukkoon manteliöljy sekä glyseriini ja sekoitetaan varovasti välttäen kuplien muodostumista.

Osa marseillesaippuahiutaleista jäi sulamatta, mutta mielestäni ne antavat valmiille saippualle aika kivan rakenteen ja ulkonäön, joten ei kannatta huolestua, jos kaikki marseillesaippua ei sula saippuamassan sekaan.

Kattila otetaan pois levyltä tai suljetaan induktioliesi, mutta annetaan saippuamassakattilan tai -kannun olla edelleen vesihauteessa. Näin saippua ei pääse jähmettymään liian nopeasti.

Joukkoon lisätään kanelia niin, että väri miellyttää ja sekaan tiputellaan myöskin oman maun mukaan inkiväärin eteeristä öljyä. Sekoitetaan huolellisesti, mutta varovasti, nostetaan kannu tai kattila pois vesihauteesta ja kuivataan astian pohja. Sitten saippua kaadetaan muotteihin.

Marseillesaippuahiutaleet saavat saippuan jähmettymään todella nopesti, joten kannattaa toimia vikkelästi. Jos massa jämähtää liikaa, voi kattilan tai kannun laittaa takaisin vesihauteeseen ja antaa massan sulaa uudestaan.

Kun saippuat ovat hieman jähmettyneet, laitetaan ne jääkaappiin jähmettymään pariksi tunniksi. Sen jälkeen niiden annetaan kovettua huoneenlämmössä vielä muutama tunti ennen muoteista irrottamista.

Koska tein saippuat kotiin, ei minua haitannut se, että saippuapalojen pohja jäi epätasaiseksi, mutta jos haluaa, voi saippuapalojen pohjat leikata tasaiseksi.

Jos saippuat eivät tule heti käyttöön, kannattaa ne kääriä leivinpaperiin ja laittaa tiiviiseen astiaan odottelemaan käyttöön pääsemistä tai lahjaksi antamista.

 

Saippuamassan sekaan voi sulattaa esimerkiksi marseillesaippuahiutaleita.
Saippuamassan sekaan voi sulattaa esimerkiksi marseillesaippuahiutaleita.

 

Palasaippua saa tuoksun kanelin lisäksi myös inkivääristä.
Palasaippua saa tuoksun kanelin lisäksi myös inkivääristä.

 

Pyrin itse kotona pesemään käteni vain käsiä hoitavilla palasaippuoilla, sillä ne pitävät, varsinkin talvisin, rutikuivat käteni edes siedettävässä kunnossa.

Lisään saippuamassan joukkoon aina ihoa hoitavia aineita, kuten mangovoita, glyseriiniä, kasviöljyjä ja sheavoita. Saippuan pohjana käyttämäni luomusaippuamassa on myös sopinut käsilleni mainiosti!

 

-R

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hunaja-kaurapalasaippuat syntyvät helposti luomusaippuamassasta ja ovat oiva itsetehty joululahja.
Hunaja-kaurapalasaippuat syntyvät helposti luomusaippuamassasta ja ovat oiva itsetehty joululahja.

 

Nämä aivan ihanan jouluiset palasaippuat syntyvät todella helposti ja ovat hurmaava idea vaikkapa joululahjaksi. Palasaippuat sisältävät luomusaippuamassaa ja ihoa helliviä tehoaineita. Ne tuoksuvat kanelille sekä appelsiinille ja vaahtoavat todella pehmeästi.

Saippua on tuntunut kuivien käsieni pesussa todella miellyttävältä. Sheavoi, glyseriini ja kehäkukkaöljy yhdessä kauran sekä hunajan kanssa hoitavat käsien ihoa tehokkaasti. Luomusaippuamassa pesee kädet puhtaaksi ja vaahtoaa mukavasti. Pehmenneet kaurahiutaleet tuntuvat hellästi kuorivilta ja käsiin jää pesun jälkeen miellyttävä kanelinen tuoksu.

 

Luomusaippuamassa sulatetaan ja joukkoon lisätään halutut ekstrat.
Luomusaippuamassa sulatetaan ja joukkoon lisätään halutut ekstrat.

 

Valmismassan joukkoon voi lisätä myös öljyjä ihoa hoitamaan.
Valmismassan joukkoon voi lisätä myös öljyjä ihoa hoitamaan.

 

Kaura ja hunaja hoitavat kuivaa ihoa tehokkaasti.
Kaura ja hunaja hoitavat kuivaa ihoa tehokkaasti.

 

 

Hunaja-kaurapalasaippuat

110 g luomusaippuamassaa (Pieni Tuoksukauppa)
5 g sheavoita (Limepop)
2,5 ml kehäkukkaöljyä (Limepop)
2,5 ml glyseriiniä (Limepop)
n. 1 rkl luomukaurahiutaleita
1 tl luomuhunajaa
ripaus kahvinpuruja
kanelin ja appelsiinin eteerisiä öljyjä (Florihana)

Sulata saippuamassa ja sheavoi vesihauteessa kattilassa tai metallikannussa. Hienonna kaurahiutaleet veitsellä pienemmäksi sillä aikaa kun kiinteät aineet sulavat.

Kun kiinteät aineet ovat sulaneet, lisää joukkoon kehäkukkaöljy, glyseriini, hunaja, kaurahiutaleet ja kahvinpurut. Kahvi antaa saippualle ripauksen väriä ja hieman kahvin tuoksua. Muista sekoittaa saippuaa hellävaraisesti, jotta vältyt turhilta ilmakuplilta.

Ota kattila pois levyltä tai sulje induktioliesi, mutta anna saippuamassan olla vesihauteessa, jotta saippua ei ala jähmettyä. Lisää joukkoon eteeriset öljyt oman maun mukaan ja sekoita varovasti. Ota muotit sekä keittiöpyyhe valmiiksi ja nosta kattila tai kannu pois vesihauteesta.

Kuivaa kannun tai kattilan pohja ja kaada saippuamassa muotteihin. Anna saippuoiden jäähtyä hetken aikaa huoneenlämmössä ja siirrä ne sitten jääkaappiin pariksi tunniksi. Ota saippuat pois jääkaapista ja anna olla huoneenlämmössä vielä muutama tunti ennen kuin irrotat ne muoteista.

Saippuat, jotka eivät tule heti käyttöön, kannattaa kääriä vaikkapa leivinpaperiin ja pakata tiiviiseen astiaan käyttöä tai lahjaksi antamista odottelemaan.

 

 

Nämä söpöt palasaippuat hellivät käsiä ja tuoksuvat ihanan jouluiselle.
Nämä söpöt palasaippuat hellivät käsiä ja tuoksuvat ihanan jouluiselle.

 

Hunaja-kaurapalasaippuat onnistuivat todella hyvin! Olen ollut niihin erittäin tyytyväinen ja kaneli-appelsiini -tuoksuyhdistelmä pienellä kahvin vivahteella sopii jouluun aivan ihanasti. Palasaippuat ovat siis oiva joululahjavinkki ja saippuoiden tekeminenkin on todella mukavaa puuhaa!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kynttilän teko soijavahasta on helppoa ja hauskaa!
Kynttilän teko soijavahasta on helppoa ja hauskaa!

 

Kynttilöiden valaminen turvallisesta ja myrkyttömästä soijavahasta on melko koukuttavaa puuhaa. Olen tehnyt kynttilöitä lasiastioihin sekä erilaisiin tuikku-, metalli- ja lasipurkkeihin. Sydämiksi olen käyttänyt ihan niitä perinteisiä sydämiä sekä myös aivan ihania puusydämiä.

Tässä postauksessa on muutama idea kynttilöiden valamiseen soijavahasta ja hieman mehiläisvahastakin. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Kynttilöiden tekeminen on helppoa sekä hauskaa puuhastelua ja itsetehdyt kynttilät ovat kaiken lisäksi oiva lahjaidea.

 

Kynttilän voi tehdä myös epätavalliseen astiaan, kuten Iittalan Aalto-maljaan.
Kynttilän voi tehdä myös epätavalliseen astiaan, kuten Iittalan Aalto-maljaan.

 

Kokeile tehdä kynttilä poikkeukselliseen astiaan 

Itse tein yhden kynttilän Iittalan  matalaan Aalto-maljaan. Laitoin siihen usean sydämen ja jätin värit kokonaan pois. Laitoin puolet mehiläisvahaa ja puolet soijavahaa enkä ollenkaan tuoksuja. Mehiläisvahasta tulee mielestäni aivan ihana tuoksu jo itsessään!

Meillä poika kutsuu tätä kynttilää porokynttiläksi, sillä hänen mielestään kynttilä näyttää ylhäältä päin katsottuna poron päältä sarvineen päivineen.

 

 

Käytä hyväksesi vanhat purkit ja astiat

Kotoa löytyy paljon astioita, joita voi käyttää hyväksi kynttilöiden tekemisessä. Itse ainakin teen paljon löytöjä kaapeista, sillä olen säilönyt paljon kivan näköisiä lasipurkkeja. Tykkään niistä paljon enkä aina tiedä mihin niitä käyttäisin, mutta laitan säilöön kuitenkin, jos joku miellyttää erityisesti.

Muista kuitenkin paloturvallisuus astioita valitessasi!

 

Kotoa löytyy erilaisia astioita ja purkkeja, joihin kynttilän voi tehdä.
Kotoa löytyy erilaisia astioita ja purkkeja, joihin kynttilän voi tehdä.

 

 

Kokeile rohkeasti ja käytä mielikuvitustasi

Esimerkiksi Pinterestistä  löytyy loputtomasti inspiraatiota kynttilöiden tekoon. Kannattaa selailla ohjeita, ostaa alkuun pieni määrä kynttilätekotarvikkeita ja päästää oma mielikuvitus valloilleen.

Käytä rohkeasti erilaisia sydämiä, kynttilävärejä ja tuoksuja! Värit ja tuoksut voi hyvin jättää myös lisäämättä ja silloin kynttilästä tulee luonnonvalkoinen sekä melko tuoksuton.

 

Puusydän pitää palaessaan rauhallista ritinää ja luo ihanan tunnelman isolla liekillään.
Puusydän pitää palaessaan rauhallista ritinää ja luo ihanan tunnelman isolla liekillään.

 

 

Kokeilemalla oppii

Aina ei onnistu, mutta ei se mitään! Olen itsekin joutunut muutamat kynttilät sulattamaan uusiksi ja korjaamaan virheitäni. Joskus on ollut liian pieni sydän tai esimerkiksi puusydämiä olisikin tarvittu kaksi. Virheistä ehdottomasti oppii ja vain kokeilemalla tietää, mikä kannattaa ja mikä ei.

Kynttilöiden teko on tosi hauskaa puuhaa, joten kannattaa ehdottomasti kokeilla! Parastahan on se, että puhtaasta soijavahasta valetut kynttilät ovat myrkyttömiä ja turvallisia. Olen tilannut omat tarvikkeeni Limepopista  ja sieltä kannattaa myöskin käydä hakemassa inspiraatiota!

 

Itsetehty kynttilä on myös oiva lahjaidea!
Itsetehty kynttilä on myös oiva lahjaidea!

 

Ohjeita kynttilöiden tekemiseen

Olen kirjoittanut muutaman postauksen kynttilänteosta aiemminkin ja kannattaa myös lukaista ne. Ensimmäisestä postauksesta löytyy kattavat ohjeet kynttilöiden tekemiseen soijavahasta sekä toki myös ohjeita turvallisuudesta.

Toisessa postauksessa on vinkkejä kuinka tehdä kynttilä, jossa on puusydän. Olen ihastunut näihin puusydämen omaaviin kynttilöihin, sillä niistä tulee aivan ihana tunnelma! Ne ritisevät palaessaan rauhoittavasti ja liekki on suurempi kuin tavallisessa kynttilässä.

Rauhallista Itsenäisyyspäivän iltaa kaikille!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Joulu lähestyy todella hurjaa vauhtia ja alkaa olla korkea aika jakaa diy-joululahjavikkejä. Ensimmäisenä jaan suosituimman diy-ohjeeni eli ohjeen itsetehtyyn pyykkietikkaan. Itseasiassa tässä tulee parikin ohjetta - toinen todella simppeli ja toinen vähän enemmän kikkailua vaativa. Aloitetaan siitä helpommasta, eikö vain?

 

Itsetehty pyykkietikka

3/4 väkiviinaetikkaa
1/4 keitettyä, jäähtynyttä, vettä
eteerisiä öljyjä oman maun mukaan

Lasipulloon mitataan viisi minuuttia kiehunut, jäähtynyt, vesi ja etikka. Sekaan tiputellaan eteeriset öljyt. Itse teen pyykkietikan litran lasipulloon ja siihen menee sellaiset 40 tippaa eteeristä öljyä. Puhtaaseen, kuivaan pyykkiin ei juurikaan jää tuoksua, mutta toisaalta taas en haluakaan, että pyykki tuoksuu voimakkaasti.

Tätä emulgoimatonta pyykkietikkaa pitää muistaa ravistaa kunnolla ennen kuin sitä annostelee, sillä eteeriset öljyt eivät liukene nesteeseen vaan jäävät pintaan kellumaan.

Pyykkietikkaa annostelen tavallista isompaan, 9 kg:n, pesukoneeseen vähän alle puoli desiä tavalliseen tapaan huuhteluainelokeroon.

 

Pyykkietikkaa ei kannata valmistaa kovin suurta määrää kerrallaan, jos pyykkiä ei tule paljon, sillä tässä ohjeessa ei käytetä säilöntäainetta. Tosin etikka taitaa itsessään kuitenkin toimia säilöntäaineena happamuutensa ansiosta ja meillä tulee pestyä pyykkiä niin paljon, että säilöntäaineeton pyykkietikka ei pääse pilaantumaan. Siksi teen kerralla reilun satsin.

Toisaalta taas, vettäkään ei ole pakko käyttää vaan voi ihan hyvin myös lorauttaa pelkkää etikkaa ja eteerisiä öljyjä. Jos niin tekee, kannattaa ottaa se huomioon pyykkietikan annostelussa!

 

 

Sitten siihen toiseen, eli emulgoidun pyykkietikan ohjeeseen.

Tässä ohjeessa eteeriset öljyt pysyvät sekoittuneena pyykkietikkaan eli tätä versioita ei tarvitse ravistella ennen käyttöä. Jos pyykkietikkaa antaa lahjaksi, on ehkä kivempi antaa ns. valmista tuotetta, jota ei tarvitse ravistella. Toisaalta taas, ensimmäisessä ohjeessa ei ole mitään ylimääräistä.

Polysorbaatti 20, joka toimii tässä ohjeessa emulgaattorina, on helposti biohajoava ja sen perustana ovat rasvahapot sekä lauriinihappo. Se on vesi- ja glyseriiniliukoista sekä toimii myös lievänä pinta-aktiivina. Minä olen tilannut Polysorbaatti 20:n sekä eteeriset öljyt Limepopista.

 

Emulgoitu pyykkietikka

7 dl väkiviinaetikkaa
3 dl keitettyä vettä
2,5 tl (12,5 ml) Polysorbaatti 20:tä
max. 2,5 tl (12,5 ml) eteerisiä öljyjä

Tästä ohjeesta tulee reilu litra valmista pyykkietikkaa, joten ohjeen voi huoletta myös puolittaa, jos on esimerkiksi hankaluuksia löytää tarpeeksi isoa pulloa tai jos pyykkiä tulee vähän. Ohjeessa ei käytetä säilöntäainetta, joten ikuisuuksia ei tämäkään pyykkietikka tule säilymään. Se kannattaa huomioda myös!

Vesi keitetään kiehuvaksi ja annetaan kiehua viitisen minuuttia. Sitten sen annetaan jäähtyä niin että se ei enää ole kuumaa. Polysorbaatti 20 mitataan astiaan, johon mahtuu myöhemmin myös vesi ja sekaan lisätään eteeriset öljyt oman mielen mukaan. Öljyjä ei kuitenkaan saa laittaa enempää kuin polysorbaatti 20:tä vaan maksimissaan saman verran.

Minun satsiini tuli litra nestettä ja Polysorbaatti 20:tä tuli se 2,5 teelusikallista, joten eteerisiä öljyjä ei saanut tulla sitä enempää. Seos saa minun nenääni suoksua voimakkaalle, sillä tuoksu laimenee paljon kun seos sekoitetaan etikka-vesi -seokseen.

Polysorbaatti 20 sekä eteeriset öljyt sekoitetaan keskenään hyvin, joukkoon kaadetaan lämmin vesi ja sekoitetaan kunnolla. Etikka mitataan kannelliseen tai korkilliseen lasipulloon, jossa valmis pyykkietikka sitten säilytetään. Kannattaa muistaa, että jos kannessa tai korkissa on metallia, etikka saa sen ruostumaan.

Vesi-polysorbaatti-öljy -seos kaadetaan etikan joukkoon ja sekoitetaan kunnolla. Oma etikkani ainakin vaahtoaa hieman tässä kohtaa, mutta vaahto laskee kyllä ja pyykkietikka tosiaan pysyy emulgoituna eli öljyt eivät nouse pintaan niinkuin ne tekevät ilman emulgointia.

Annostelen pyykkietikkaa tavallista isompaan, 9 kg:n koneelliseen vajaat 50 ml. Pyykkietikka annostellaan koneen huuhteluainelokeroon tavallisen huuhteluaineen tapaan.

 

 

Olen jäänyt totaalisesti koukkuun pyykkietiikkaan eikä meillä muuta enää käytetä.

Pyykkietikasta jää mieto tuoksu pyykkiin ja minä tykkään kovin kun pyykki ei jää tuoksumaan vahvoille, synteettisille, hajusteille niin kuin huuhteluaineen kanssa on tapana. Lempparituoksuni pyykkietikassa ovat piparminttu, viherminttu, laventeli ja ylang ylang sekä niiden yhdistelmät.

Eteerisistä öljyistä sitrus- sekä havuöljyt haurastuttavat koneiden muoviosia ja tiivisteitä, joten niitä ei kannata käyttää! En myöskään ole varma kannattaako etikkaa käyttää koneessa, jossa kone annostelee aineet itse. En osaa sanoa onko siinä tapauksessa hyväksi, että etikka on jatkuvasti kosketuksissa koneen osien ja säiliöiden kanssa.

Pyykkietikka poistaa pyykistä sähköisyyden sekä pesuainejäämät. Se jättää pyykin raikkaaksi ja pehmeäksi eikä kuluta värejä pyykistä. Oikeastaan se kirkastaa värit ja poistaa pyykistä hajuja sekä tahroja ja kellastumista. Pyykkietikka ei huononna esimerkiksi pyyhkeiden imukykyä kuten taas huuhteluaine tekee.

Etikka pitää lisäksi huolta pesukoneesta poistaen pesuainesaostumat ja estäen niiden muodostumista. Minun koneeni ei ainakaan haise ummehtuneelle eikä sinne kerry huuhteluainelokeroon sellaista ällöttävää tatinaa kuin taas huuhteluaineen kanssa aikoinaan kertyi.

Ei muuta kuin pyykkietikka kauniiseen, hyvin suljettavaan lasipulloon ja tuoteseloste sekä käyttöohje mukaan! Lahja on valmiina.

 

-R

 

Kommentit (6)

Sannis83
1/6 | 

Moikka! Onko vesi pakko keittää tuossa ensimmäisessä ohjeessa? Jossakin ohjeessa vettä ei keitetä eli onko joku perustelu tuolle veden keittämiselle?😊

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Moikka!

Keitetty vesi on puhtaampaa kuin keittämätön vesi eli uskoisin, että siinä on se syy keittämiselle. Varsinkin kun tuotteessa ei käytetä säilöntäaineita ja se sisältää vettä, alkaa siinä ei-toivotut bakteerit kasvaa melko nopeasti. Tosin, etikka ehkä toimii omalta osaltaan säilöntäaineena, mutta en osaa sanoa missä suhteessa niitä pitää laittaa, jotta vesi ei ala pilaantua (ja säilöökö etikka ylipäänsä vettä?). 😊

-R / Koti Kumpulassa

Jh
2/6 | 

Kuuluko appelsiini näihin konetta haurastuttaviin? Olen meinannut sitä käyttää, mutta en ehkä sittenkään...

Riika V.
Liittynyt15.9.2017
3/6 | 

En jostain syystä pysty vastaamaan suoraan Jh:n kommenttiin, jossa kysyttiin, että kuuluuko appelsiini konetta haurastuttaviin öljyihin. Itse en ole uskaltanut appelsiinia käyttää, niin ihana kuin se pyykkietikassa olisikin.

-R / Koti Kumpulassa

Jh

Kiitos! Taidan pelata varman päälle ja ottaa kokeiluun piparmintun siis :)
Katsoin limepopista tuota piparminttua ja hintaa oli alle 4e. Lifessa sama 10ml pullo maksoi päälle 9e. Osaatko sanoa onko näissä jotain eroja, kun hintaero on noin suuri?

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Olen tykännyt Limepopin öljyistä paljon ja ne ovat todella edullisia! Olen itse miettinyt samaa ja joskus kysyinkin Limepopista, että ovatko öljyt varmasti ihan laimentamattomia kun ovat niin edullisia. Vastasivat, että ovat. Olen itse käyttänyt myös kalliimpia öljyjä, mutta en ole huomannut niissä mitään eroa näihin Limepopin öljyihin sen hinnan lisäksi. Olen myös tilannut öljyjä suoraan ranskalaiselta Florihanan tislaamolta eikä sielläkään niiden hinta ole ollut kovin paljoa. Postikulut sitten on ollut suuremmat toki!

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat