Kirjoitukset avainsanalla silmämeikinpoistoaine

 

Kerroin, että totuttelen elämään ilman ripsipidennyksiä ja käyttämään taas pitkästä aikaa ripsiväriä. Kuulostaa säälittävältä - tiedän! Se itseasiassa olikin juuri se suurin syy pidennyksistä luopumiseen. Siis se, että muka en pystyisi elämään ilman niitä. Se, että olin niin koukussa johonkin enkä koskaan ripsien kanssa oikeasti ollut ilman ehostusta. En edes yöllä.

Mutta tosiaan, omat ripseni ovat todella suorat ja melkeinpä alaspäintaipuvat, joten niitä täytyy taivuttaa ja lisäksi vielä ripsarin täytyy olla vedenkestävä, jotta taivutus pysyy. Tässä kohtaa en vielä ole löytänyt luonnonkosmetiikan saralta toimivaa ripsaria näille minun piikkisuorille ripsilleni, joten vedenkestävällä Lumenella  mennään. Ehkä se kuitenkin on parempi kuin ripsiliima!

Vedenkestävä rispsari vaatii omat poistoaineensa, mutta siihen olen löytänyt luonnollisen ja tehokkaan ratkaisun. Ratkaisun nimi on risiiniöljy. Sitä loraus kasvopyyhkeeseen ja meikit lähtevät ripsistä sekä luomilta todella tehokkaasti ilman yltiöpäistä hankausta. Öljystä jää tosin melko öljyinen fiilis, mutta sen saa pyyhkäistyä luomilta pois esimerkiksi misellivedellä.

 

 

Ripsiin risiiniöljyä saa jäädäkin yöksi, sillä se auttaa ripsiä kasvamaan ja vahvistumaan. Aamulla sitten puhdistan risiiniöljyn jämät ripsistäkin, mutta tosiaan, yön se saa vaikuttaa ripsissäni. Ehkä ne siitä vielä kasvavat ja vahvistuvat! Oman risiiniöljyni olen tilannut Limepopista, mutta ainakin apteekit ja luontaistuoteliikkeet myyvät sitä myös.

Vanulaput olen korvannut kokonaan kasvopyyhkeillä tai oikeastaan lasten vauva-ajoilta jääneillä harsoilla. Niitä pesen sitten pesukoneessa aina käytön jälkeen ja ne ovat toimineet tosi hyvin! Minulla on varmaan parikymmentä harsoa käytössäni, joten niitä pystyy huolella koneessa pesemään eivätkä puhtaat lopu kesken.

Harsot ovat myös ihanan isoja, joten samalla pyyhkeellä saa käytettyä risiiniöljyä sekä misellivettä. Kannattaa testata! Toki myynnissä on ihan kasvopyyhkeitäkin, jos kotoa ei harsoja satu löytymään, mutta niistä minulla ei ole kokemusta. Harsot sen sijaan ovat ihanan pehmeitä ja juuri sopivia kasvoillekin.

 

-R

 

Kommentit (2)

Hilsen fra Oslo

Hei, hieman myøhæstynyt viesti...kokeilin Iglow nimistæ ripsienpidennys seerumia ja se todella toimi, jouduin jopa leikkaamaan ripsiæ hieman kunsisaksilla kesællæ! Kokeilin myøs Talika merkkistæ mutta se ei vaikuttanut yhtææn🤔🤔🤔. Hauskaa syysillan jatkoa, kiva aina pistæytyæ tæællæ sun blogissa! Sori kirjaimet en saanut vaihdettua suomen aakkosia😂😂😂

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

No aika mahtavaa, että joutuu jopa leikkamaan ripsiä! Wau. :) Kiitos ihanasta kommentistasi ja mukavaa syysillanjatkoa sinne myös!

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän kahdeksanvuotias tyttärensä, neljävuotias pikkuveli sekä kaksivuotias pikkusisko.

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat