Kirjoitukset avainsanalla omenaraaste

 

Leivoimme aamulla lasten kanssa sämpylöitä, joista saimme ihanan meheviä lisäämällä taikinan joukkoon omenaraastetta. Meidän omppupuista tulee tänä syksynä niin paljon omenoita, että yritän keksiä erilaisia vaihtoehtoja, mihin niitä käyttää ja tämä sämpyläresepti on yksi niistä. En ole aiemmin omenasämpylöitä maistanut saati tehnyt, mutta tulen kyllä niitä jatkossa tekemään.

Taikinan teko on aivan älyttömän yksinkertaista eikä se vaadi mitään vaivauksia tai nostatuksia! Ihan paras resepti, jos ei jaksa tai ei ole aikaa ruveta sen enempiä käsiään sotkemaan vaan voi vain sekoittaa ainekset keskenään ja lusikoida taikinan pellille. 

 

Helpot ja nopeat omenasämpylät
noin 9 sämpylää

 

5 dl sämpyläjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 rkl sokeria
3 dl maitoa (tai esim. kaurajuomaa)
neljän pienen omenan raaste
kananmunaa voiteluun

 

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja kuori sekä raasta omenat. Itse sekoitin karkeampaa sekä hienompaa raastetta sekaisin ja raastetta tuli ehkä suurinpiirtein pari desiä. 

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään kulhossa ja kun ainekset ovat sekaisin, lisätään neste. Me käytimme kaurajuomaa, mutta ihan tavallinenkin maito käy kyllä. Neste sekoitetaan kuiviin aineisiin ja lisätään omenaraaste. Sekoitetaan taas kunnolla. Lisäsin hieman jauhoja, sillä taikina jäi melko veteläksi.

Kun taikina on sopivaa koostumukseltaan, lusikoidaan se uunipellille. Sämpylät voidellaan kananmunalla ja laitetaan uuniin noin 20 minuutiksi uunista riippuen. Vartin kohdalla kannattaa vähän vilkuilla tilannetta, etteivät sämpylät pääse palamaan.

 

 

Omenasämpylöistä tuli todella mehukkaita ja herkullisia! Minusta itseleivotut sämpylät ovat parhaita lämpiminä Oivariinin kanssa niin, että Oivariini hieman sulaa siihen sämpylän päälle. Nam!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän kahdeksanvuotias tyttärensä, neljävuotias pikkuveli sekä kaksivuotias pikkusisko.

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat