Kirjoitukset avainsanalla flamingonkukka

 

Siirsin olohuoneen kasvitikkaiden tilalta jalallisen kukkalaatikon ruokailutilaan peikonlehden ja muiden kasvien seuraksi. Tykkään Tammer Outletista  ostamastani kukkalaatikosta kovin ja se sopii hienosti ruokailutilaan metallihyllyjen ja -tuolien kaveriksi. Metallisia hyllyjä on ruokailutilassa kaksi ja tykkään niistä myös tosi paljon. Ne ovat mukavan kevyet vaikka ovatkin metalliset.

Meidän ruokailutila on minun taidoilleni tosi vaikea kuvattava kun siellä on monta ikkunaa. Tuntuu, että kaikki kuvat ovat tosi pimeitä, vaikka huone ei ikkunoiden ansiosta ole oikeasti pimeä. En tosiaan ole edelleenkään saanut hankittua jalustaa tai edes perehdyttyä sen hankintaan ja se varmasti auttaa paljon varsinkin tätä ruokailutilaa kuvatessa.

Näin itseasiassa unta, että minun valokuvaajaystäväni opetti minulle kuvaamista. Hän sitten totesi, että minun kamerani on niin huono, että sillä ei tee mitään vaikka mikä apuväline olisi käytössä. Toivottavasti niin ei nyt kuitenkaan ole!

 

 

Kasvin, joka valkoisessa ruukussa on, olen saanut muutama vuosi sitten isältäni muistaakseni synttärilahjaksi. Nimeltään se on flamingonkukka ja siihen tulee ihania vaaleanpunaisia lehtiä kun se kukkii. Vihreät ja kiiltävät lehdet ovat myös kauniin malliset, joten flamingonkukka on kaunis ihan ilman värillisiä lehtiäkin.

Tämä flamongonkukka taitaa olla vanhin kasvini ja toivon, että se viihtyy nyt tässä uudessa paikassaan. Valoa se ainakin saa tässä enemmän kuin olohuoneessa. Luin, että suorasta auringonvalosta se ei tykkää, mutta viihtyy kuitenkin valoisassa tai puolivarjoisessa paikassa. Tämän pitäisi nyt olla sellainen paikka, mutta katsotaan mitä se tuumaa.

 

 

Ruokailutilasta löytyy myös äidiltä saamani peikonlehti, joka on kasvanut todella paljon. Tämä kuva on otettu reilu viikko sitten ja nyt jo tuo pieni vaalea lehti, joka kuvassa näkyy, on kasvanut pidemmäksi kuin muut lehdet ja alkanut avautua kauniisti. Mielestäni peikonlehti ja flamingonkukka sopivat hienosti yhteen ja minusta lehdet muistuttavat toisiaan. Mahtavatkohan olla sukulaisia?

Sellaisia kasvikuulumisia tähän väliin! Minun vihersisustusintoni ei ole siis laantunut, päin vastoin. On ihanaa katsella kun kasvit kasvavat ja toisaalta taas olen oppinut ehkä hieman paremmin niitä hoitamaankin. Ihan kaikki kasvit eivät meinaan pääse enää heti meille muutettuaan kuolemaan ja se on aika hienoa se.

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän kahdeksanvuotias tyttärensä, neljävuotias pikkuveli sekä kaksivuotias pikkusisko.

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat