Kirjoitukset avainsanalla maidoton

 

Meillä lomaillaan koulusta sekä kerhosta ensi viikko ja mikäs on mukavampaa kuin lomaviikolla syödä herkullista aamupalaa ihan kaikessa rauhassa? Banaanipannari sopii erinomaisesti juuri tälläisiin, kiireettömiin, aamuihin ja toimii myös välipalallakin.

Ensimmäisen pannarin onnistuin polttamaan pinnasta kun paistoin sitä 225 asteessa ilman kiertoilmaa, mutta poistin tummat kohdat pannarin pinnasta ja se maistui onneksi. Toisella kerralla paistoin sitten pannaria matalammassa lämpötilassa hieman kauemmin ja lopputulos oli hyvä.

Paistolämpötila sekä -aika ovat siis riippuvaisia uunista ja meillä kun uunin kiertoilmatoiminto hajosi, ovat paistamisajat välillä vähän hakemista.

 

 

Banaanipannukakku

uunipellillinen

3 kananmunaa
1 l kaurajuomaa
5,5 dl vehnäjauhoja
1 tl ruususuolaa
1 dl rypsiöljyä
2 banaania (mitä tummempi, sen parempi)
(2 rkl agavesiirappia)

Riko kananmunat astiaan ja vatkaa niiden rakenne rikki. Sekoita joukkoon kaurajuoma ja vatkaa sekaan myös kuivat aineet sekä rypsiöljy. Lisää myös makeutus, jos haluat sellaista käyttää. Minä luotin vain banaanien makeuteen ja jätin agavesiirapin kokonaan pois.

Soseuta banaanit esimerkiksi sauvasekoittimella ja sekoita ne taikinaan. Minun käyttämäni banaanit olivat melko isoja, joten jos käytössä on pieniä banaaneja, laittaisin niitä ehkä kolme. Banaanit saavat olla tummia, sillä silloin ne ovat makeampia kuin vaaleina.

Anna taikinan turvota puolisen tuntia ja lämmitä uuni sillä aikaa 200 asteeseen.

Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paista puolisen tuntia tai kunnes pinta on kauniin kullanruskea. Pannukakku jää sisältä melko löysäksi, joten kannattaa antaa sen vetäytyä aikansa ennen leikkaamista ja tarjoilua.

 

 

Söin lasten kanssa banaanipannaria aamupalaksi turkkilaisen jugurtin ja hunajan kanssa. Välipalaksi söin sitä ihan sellaisenaan ja se oli niinkin ihanan mehevää varmasti juuri banaanien ansiosta. Lapset tykkäsivät pannarista myös maapähkinävoin ja mansikkahillon kanssa, mutta itse en hillosta kovin välitä, sillä se on makuuni liian makeaa.

Mielestäni banaanipannari ei jäänyt kaipaamaan makeutusta varsinkaan päällisten kanssa herkuteltuna, mutta myös ihan sellaisenaan pannari oli riittävän makeaa. Pannukakku maistuisi myös varmasti esimerkiksi marjojen kanssa ja turkkilainen jugurtti sopii mielestäni pannarin kanssa todella hyvin.

 

 

Meillä tosiaan vietetään ensi viikko talvilomaa ja ilmeisesti mieskin pystyy lomailemaan suurimman osan viikosta. Melko ihanaa ja todella harvinaista herkkua! Täytyy muistaa nauttia ja viettää aikaa yhdessä akkuja lataillen.

 

-R

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Minä rakastan kahvia. Varsinkin tummapaahtoista, vastajauhetuista pavuista keitettyä, kuumaa kahvia! Yleensä juon kahvini iKaffen kanssa ja espresso on myös ehdoton suosikkini varsinkin kesällä. Unohtamatta cappuccinoa, jonka yleensä tilaan esimerkiksi ravintolassa jälkkärin kaveriksi.

Muutama vuosi sitten testasin ensimmäistä kertaa munakahvia. Kyllä, kuulitte oikein, munakahvia. Kyseinen viritys kuulosti aivan kamalta, mutta näytti niin hyvältä, että sitä oli pakko kokeilla. Ja kyllä kannatti, sillä minun tulee sitä tehtyä itselleni aina kun kaipaan vaihtelua kahvihetkiini.

 

 

Munakahvi tehdään siis blenderissä vastakeitettyyn kahviin. Minä jauhan kahvipavut sähköisellä kahvimyllyllä ja keittelen niistä sitten tummaa ja vahvaa kahvia. Munakahvi on tosi nopea ja helppo tehdä eikä siinä tarvita minkäänlaisia baristan taitoja. Kunhan osaa keittää kahvia ja käyttää blenderiä.

 

Munakahvi

2 dl kuumaa kahvia
1 kananmuna
1 tl kookosöljyä
1/3 tl vaniljasokeria
teelusikan kärjellinen kanelia

Kuuma kahvi kaadetaan blenderiin ja sekaan laitetaan kookosöljy sekä vaniljasokeri ja kaneli. Joukkoon rikotaan kananmuna ja mahdollisimman nopeasti surautetaan sekaisin, ettei kananmunasta ehdi tulla munakasta. Muutama surautus lisää ja valmista.

 

 

Kannattaa kyllä kokeilla, jos tykkäät kahvijuomista! Munakahvi ei siis maistu millään tapaa kananmunalle vaan ehkä sellaiselle laten tyyliselle, täyteläiselle, erikoiskahville ja sen voi maustaa juuri oman maun mukaan.

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat