Kirjoitukset avainsanalla terveellinen jäätelö

 

Meillä oli lasten serkku yökylässä ja tein pakkaseen herkkusuille suklaista mansikka-banaanijäätelöä. Tai oikeastaan suklaista mansikka-banaani nice creamiähän tämä on! Kevyttä jäätelöä ilman lisättyä sokeria.

Banaanien ja mansikoiden lisäksi jäätelöön lisättiin hieman raakakaakaojauhetta. Tarkoitukseni oli tehdä jätskipallot, mutta en löytänyt jätskikauhaa, joten jouduin tyytymään ihan vain jätskipalasiin. Jätskin tarjoilin herkuttelijoille mansikoiden kanssa.

 

 

Suklainen mansikka-banaanijäätelö

Kolme jäistä banaania
Reilusti mansikoita
Loraus kaurajuomaa
Pari teelusikallista raakakaakaojauhetta

Pilko banaanit ja pakasta niitä ainakin neljä tuntia. Itse pilkon tummuneet banaanit aina pakkaseen, joten niitä on siellä sitten valmiina kun on jätskinteon aika.

Hurauta ainekset blenderissä niin, että niistä tulee pehmismäinen massa. Jos blenderi jumittaa, sekoittele vähän lusikalla ja jatka hurauttelua.

Maistele ja kun maku on sopiva, lusikoi ja sekä tasoittele jäätelömassa laakean pakasterasian pohjalle. Laita rasia pakkaseen ja anna jäätyä kunnolla.

 

 

Jätski oli niin hyvää jo pehmisvaiheessa, että varastimme siitä pojan kanssa annokset ja herkuttelimme ne parvekkeella. Loput laitoimme pakkaseen ja tarjoilimme sitten illalla pyjamabileissä!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

-R

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Eilen lasten teki taas kovasti mieli jätskiä ja minä yritän rajoittaa jatkuvaa herkuttelua keksimällä terveellisiä vaihtoehtoja. Mielestäni se, että kaikki hyvä totaalikielletään, ei ole meillä toimiva ratkaisu herkkuhimojen hallussapitoon vaan koitetaan keksiä ja opetella muitakin vaihtoehtoja kuin ne perusherkut.

Nice cream on oiva valinta silloin kun jätskihimo iskee. Ja toimii se ihan perus herkkuhimoonkin loistavasti! Mikä parasta, siihen ei lisätä makeutusta millään tavalla vaan kaikki makeus tulee banaaneista ja kaurajuomasta. Makuyhdistelmiä voi tehdä niin paljon kuin ikinä keksii ja meiltä löytyi eilen ainekset banaani-suklaa -yhdistelmään.  

 

 

Minulla on aikalailla aina pakkasessa pilkottuja banaaneja juuri tätä herkkuhimoa varten, sillä ilman niitä nice cream ei onnistu. Pilkon yleensä tummuneet banaanit pakkaseen, sillä nehän ovat ne kaikkein makeimmat. Meille jätskiä tuli neljä annosta kolmesta banaanista ja kaikkien herkkuhimot tuli tyydytettyä. 

 

 

Banaani-suklaa Nice Cream
4 annosta

3 jäistä banaania
n 1,5 dl kaurajuomaa
n. 1 tl tummaa kaakaojauhetta (sokeroimaton)

Jäisten banaanien annetaan hetken aikaa pehmetä huoneenlämmössä, jonka jälkeen ne laitetaan blenderiin. Joukkoon kaadetaan hieman kaurajuomaa ja sekoitetaan. Kaurajuomaa lisäillään ja jäisiä banaaneja sekoitellaan välillä haarukalla, sillä niistä tulee nopeasti yksi iso jäinen kökkö eikä ainakaan meidän blenderi saa niitä sekaisin.

Kaurajuomaa laitetaan niin paljon, että saadaan pehmismäinen massa aikaiseksi. Kun jätski alkaa näyttää hyvältä, lisätään joukkoon kaakaojauhetta sen verran kuin omaan suuhun sopii. Minä laitoin teelusikallisen suurinpiirtein ja sekoitin kaakaon haarukalla jätskin joukkoon. Sitten vielä surruuttelin blenderillä kunnolla sekaisin.

Kun maku on sopiva, ei muuta kuin kuppeihin ja herkuttelemaan!

 

 

Meillä nice cream uppoaa kaikille ja on tosiaan ihan huippuherkku näin arkena. Se on lisäksi ihan superhelppo ja vielä nopea tehdäkin kunhan vain on jäiset banaanit pakkasessa!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat