Kirjoitukset avainsanalla työpiste

 

Olen sisustaja, jonka koti muuttuu ihan kokoajan. Jatkuvasti tavarat tai huonekalut vaihtavat paikkaa ja koti muuttuu kausien sekä fiiliksen mukaan. Ainakin jouluna, talvella, keväällä, pääsiäisenä, kesällä sekä syksyllä sisustus muuttuu ja siihen tietenkin päälle vielä sitten muut sisustusinspiraatiot ja remonttihuumat.

Nyt koti on kokemassa muutosta talvisisustuksesta keväisempään. Vielä ei kaiveta esiin pääsiäiskoristeita, mutta talvijutuista luovutaan ja tuodaan tilalle keväisiä värejä sekä valoa. Kynttilöistä, talvisista koristeista sekä tunnelmavaloista luovutaan ja ne kaivetaan esiin sitten taas syksyllä. Varsinaiset joulukoristeet on viety varastoon jo tapaninpäivänä.

 

     

    Talvesta kevättä kohti siirryttäessä kodista varastoon joutavat:

    • Kausivalot
    • Kynttilät
    • Tuikut
    • Lyhdyt
    • Talviset esineet ja koristeet
    • Tummat sekä talviset sisustustekstiilit kuten verhot ja tyynynpäälliset

     

     

    Ruokailutila

    Meidän ruokailutilassa talvesta muistuttavat vielä punamarjaiset oksat, viinipullohyllyllä oleva hopea poro sekä valotaulun teksti "Happy New Year". Hyllyllä on myös paristokäyttöiset valot, jotka joutavat kevätsisustuksen tieltä pois. Metallihyllyllä on vielä kynttilälyhtyjä sekä purkissa tuikkuja ja ne pääsevät myös varastoon.

    Kasveille täytyy varmasti myös vaihtaa multia ja osa tarvitsee ehkä myös isommat ruukut. Voi olla, että metallilyhty joutaa myös syksyä odottelemaan ja palloverhot taitavat myös vaihtua keväisempiin. Lapsen tekemä pöytäliina joutaa syksyä odottelemaan ja yksi lapsista on näköjään liimannut seinään perhosen tulevan kevään kunniaksi.

    Kopiokone ei ole varsinaisesti mikään kaunis sisustuselementti, mutta tuolla ruokailutilan nurkassa se on vähinten esillä. Saarekkeen viereisellä seinänpätkällä oleva seinäkoriste sai syksyllä kranssin osakseen ja se joutaa myös varastoon seuraavaa syksyä odottelemaan.

    Ystävänpäivänä saadut leikkokukat alkavat olla mennyttä, mutta huonekuusi saa toki jäädä, vaikka sen jouluksi ostinkin. Saarekkeella on kynttilä, joka joutaa myös säilöön. Minusta on ihana sitten syksyllä kun illat pimenevät, kaivaa kynttilät esiin ja ruveta polttelemaan niitä. Viime syksynä muuten innostuin kovasti tekemään kynttilöitä itse!

     

     

    Olohuone

    Olohuoneessa sohvanurkkauksen katonrajassa roikkuvat valot otan pois nyt kun kevätaurinko on alkanut vihdoin paistaa. Sohvapöydällä ja tv-tasolla on kynttilöitä, joita ei enää keväällä tule poltettua, mutta jotka on ihana syksyllä taas ottaa käyttöön. Kesällä on muuten tykkään ottaa matot kokonaan pois lattiasta, jos vain on tarpeeksi lämmintä.

    Olohuoneen kasvit näyttävät myös viihtyvän hyvin ja nekin taitavat saada uudet mullat ja jotkut myös uudet ruukut. Minun työpisteeni hyllyt ovat liian täynnä tavaraa ja niistäkin karsin pois kynttilälyhtyjä sekä muuta talvista tavaraa. Valokuvista en luovu ja nelivuotias on piirtänyt sekä kiinnittänyt kalankuvia seinään, mutta ne saavat siinä olla ellei taiteilija itse halua niitä siirtää.

     

     

    Epäjärjestyksen sietämistä

    Oman lisänsä sisustukseen vuodenajasta riippumatta tuo koiranpentu ja tämän lelut. Olen yrittänyt pitää lelut ja luut parhaani mukaan yhdessä korissa, mutta eihän se onnistu! Ne on alle minuutissa levitetty ympäri yläkertaa. Pentu tuhoaa lasten lelut niin tehokkaasti, että ne pysyvät nykyään hyvin lasten huoneissa, mutta tilalle on tosiaan tullut pennun lelut ja luut.

    Olen oppinut lasten myötä sietämään epäjärjestystä eikä minulla enää ole pakonomainen tarve kokoajan järjestellä tavaroita paikoilleen. Riittää, että illalla viimeistään laitetaan paikat kuntoon. Ennen lapsia en voinut sietää yhtään, jos tavarat lojuivat väärillä paikoillaan. Se oli minusta todella ahdistavaa!

    Minusta myös lasten piirustukset ja askartelut tuovat ihanan lisän kotiin ja tekevät kodista todellakin asujiensa näköisen. Olen varma, että kalojen kuvat olohuoneen seinällä olisivat aiemmin saaneet minussa aikaan melkoisen ahdistuksen, mutta nykyään ne eivät onneksi enää ahdista. Ymmärrän kyllä hyvin, jos jotain nämä seikat ahdistavat!

    Huomenna ajattelin ruveta hommiin ja aloittaa kodin laittamisen kevätkuntoon. Nämä projektit eivät kyllä yleensä ole mitään yhden päivän juttuja vaan kevät saapuu kotiin pikkuhiljaa. Mutta ehkä aloitan projektin perjantain kunniaksi talvisten tavaroiden laittamisella komeroon.

     

    -R

     

    Sisältö jatkuu mainoksen alla

    Kommentit (2)

    Tingeling
    1/2 | 

    Hei, sinä kodin ihana hengetär! Kuinka persoonallinen ja kiva koti teillä, jossa näkyy kädenjälki joka rakastaa elämää💕, koti johon voi tulla , olla ja rentoutua. Koti johon vieraat odottavat kutsua, koti joka ottaa vastaan ilot ja joskus varmaan hieman suruakin😒, koti joka on asuu sydämmessä! Ihanaa viikonloppua! Namaste!

    Riika V.
    Liittynyt15.9.2017

    Kiitos, ihana! Taas piristit iltaani. Niin kauniisti kirjoitettu. 😊 Olen ollut tänään joogafestivaleilla ja huomenna jatkuu. Namaste! 🙏🏼 ❤️

    -R / Koti Kumpulassa

    Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

    Sisältö jatkuu mainoksen alla

     

    Otsikon ehkä pitäisi olla "Erilaista olohuoneen työpisteellä", sillä uutta täällä ei ole mikään. Esikoinen kaipasi isompaa kirjoituspöytää huoneeseensa, joten siirsimme ulkorakennuksessa olleen pöydän tytölle, tytön mustan työpöydän minulle olohuoneeseen ja olohuoneessa olleen pöydän ulkorakennukseen.

    Meillä on ulkorakennuksessa sauna ja tilat vieraille, joten sieltä löytyy aina kaikenlaista sisälle tuotavaa. Toisaalta taas sinne on myös hyvä laittaa välisäilytykseen kaikkea sellaista, mitä ei juuri sillä hetkellä tarvita, mutta mitä ihan varmasti vielä joskus tarvitaan! Tällä kertaa tytölle löytyi sieltä isoäitini vanha pöytä ja minun työpisteelleni myös vanha kukkapylväs.

     

     

    Laitoin kukkapylvään päälle valaisimen, joka aiemmin oli työpöydälläni, mutta nyt ei siihen enää mahtunut. Halusin ottaa tämän mustan työpöydän itselleni, sillä aiempi pöytä oli kuin olikin liian matala työpöydäksi. Aluksi ajattelin, että se olisi juuri sopivan korkuinen, mutta loppujen lopuksi istuin sen ääressä ihan lytyssä.

    Musta pöytä on hieman korkeampi ja kapeampi, mutta syvempi kuin edeltäjänsä, joka oli tavallista matalampi. Muuten tykkäsin edellisen muotoilusta enemmän, mutta ei tämä niin paha ole, että täytyisi ostaa uutta. Tykkäsin myös edellisestä pöydästä siksi, että se oli oikeasti vanha ja isäni on sen jostain pelastanut. Onneksi pöytä on ulkorakennuksessa tallessa kuitenkin!

     

     

    Johdot ne siellä rumasti roikkuvat ja osa ongelmastahan ratkeaisi langattomalla hiirellä. Mutta kun tämäkin toimii niin en koe tarpeelliseksi sellaista hankkia, joten katselen sitten roikkuvaa johtoa. Toisen johdon saisi varmasti teipattua pöydän jalkaan kiinni, mutta ehkä se nyt ei niin paljoa häiritse kuitenkaan. Joka tapauksessa, sitten kun tämä hiiri hajoaa, ostan langattoman!

    Aurinkoista maanantaita!

     

    -R 

     

    Kommentit (2)

    Riika V.
    Liittynyt15.9.2017

    No ihan varmana! Koululainen kans lainaa välillä mun konetta ja hälle se matala oli parempi. Tää on vähän liian korkeella peruskorkusen jakkaran kanssa. Neidillä oli ittellään sellanen korkeempi tuoli niin oli hyvä, mutta huomaa selkeesti on hartiat korvissa kun hän istuu tällä mun jakkaralla. :)

    -R / Koti Kumpulassa

    Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

     

    No, eihän olohuoneen uudistus sitten ihan nollabudjetilla onnistunutkaan vaan eilen löytyi Ikeasta aivan ihana lisä olohuoneessa olevan työpisteeni seinään, hyllyjen alle. Messinginvärinen metallikehys nipsuineen vei sydämeni samantien kun se hyllyssä näin.

    Metallikehykseen voi kiinnittää roikkumaan kuvia, muistilappuja, voimalauseita tai ihan mitä ikinä keksii. Kehyksessä oli neljä koukkua alareunassa, mutta mies katkaisi ne pois kun koukkujen kanssa kehys oli työpöydän ylle liian korkea. Ilman koukkuja se on juuri sopiva!

     

     

    Minun silmääni miellyttää juuri tuo messingin väri, sillä olen nähnyt paljon tämäntyylisiä kehyksiä mustana tai valkoisena. Tämä hurmasi minut täysin ja sen lisäksi mukaan lähti pakkaus pieniä julisteita, joista ihastuin heti tuohon kaktuksen kuvaan. Miten löytyikään niin sopiva kuva minulle?

    Dreams -tekstin leikkasin pienemmäksi ja kaksi muuta julistetta pääsivät lasten leikkihuoneen seinälle Elsan tilalle. Frozen  ei kuulemma ole enää niin in, joten sisustustarran sai ottaa pois seinältä. Sinänsä hyvä, sillä se ei oikein enää siellä pysynytkään.

    Nipsuja tuli pakkauksessa mukana 12 kappaletta, joten jokaiseen neliöön on omansa. Esikoinen aikoikin tehdä minulle jotain kivaa, jota voi kehykseen ripustaa. Jään odottelemaan!

     

    -R

     

    Kommentit (4)

    Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

     

    Tein itselleni työpisteen olohuoneeseen ostettuani uuden läppärin ja se on itseasiassa toiminut aika kivasti. Päivittäin tämän pienen työpöydän ääressä tulee kirjoiteltua - kuten juuri nytkin teen. Pöytä on vanha ja kulunut, mutta tykkään siitä silti kovin.  Sillä on minulle tunnearvoa, sillä isäni sen on joskus jostain pelastastanut ja kunnostanut.

    Pöytä on itseasiassa juuri sopivan matala  ja minun on sen ääressä hyvä kirjoittaa. Diffuuserissa pöhisee tällä hetkellä bergamotin eteerinen öljy, jonka tuoksusta tykkään kovasti. Tykkään muutenkin käyttää diffuuseria usein ja öljyt siihen valitsen mielialani mukaan.

     

     

    Aluksi laitoin työtuolikseni metallisen ruokailutuolin, mutta se oli mielestäni liian suurikokoinen tämän minipöydän ääreen. Ostin sitten Ikeasta pienen, metallisen jakkaran  ja ruokailutuoli pääsi takaisin sinne, minne se kuuluukin - ruokailutilaan. Kokosin jakkaran eilen ja se sopii mielestäni paljon paremmin työpöydän ääreen kuin isompi, selkänojallinen tuoli.

    Jakkaralla minun tulee jostain syystä istuttua paljon ryhdikkäämmin  kuin selkänojallisella tuolilla. Huomaan, että kannattelen itseäni paremmin ja jalkani ovat tukevammin maassa tämän kanssa. Yllättävän hyvä valinta siis, mutta kertokaahan millä ihmeellä saan kaikki nämä sähköjohdot piiloon?

     

     

    Nojatuoli sai kannettavakseen oranssin tyynyn,  jonka päällisen kaivoin esiin kaapin perukoilta. Siitä tulee keväinen fiilis eikä ole kyllä valittamista tuon auringonpaisteenkaan suhteen. Ihanasti on paistanut nyt monena päivänä!

     

     

    Mukavaa lauantaita kaikille  ja muuten työpisteen edelliset kuulumiset löytyy täältä!

     

    -R

     

    Kommentit (3)

    Sandra
    1/3 | 

    Hei! Kiitos kivasta postauksesta. Aivan ihana tuo sinun työpöytäsi! Noista johdoista, kun kysyit..Itselläni on työpöydän alla Ikeasta ostettu johtokouru, jonne olen niputtanut kaikki johdot kiinni "maksimipituuteensa" ja kytkenyt ne johtokourussa olevaan jatkojohtoon. Tuo johtokouru voi olla sinun työpöytääsi nähden liian pitkä, joten toinen vaihtoehto voisi olla niputtaa johdot yhteen (siis menemään samasta kohdasta alas pöydän takaa) ja naamioida sellaisen muovisen johtokourun sisälle kaikki. Vaikea selittää näin sanallisesti, mutta jos kiinnostuit, voisin ehkä napata sinulle pari kuvaa omista ratkaisuistani :) 

    Riika V.
    Liittynyt15.9.2017

    Moikka ja kiitos kommentistasi!

    Olen miettinyt myös noita johtokouruja ja täytyy varmaan sellainen käydä ostamassa tämän työpöydän lisäksi tv-tasolle. Sielläkin johdot roikkuu tosi rumasti. Sitten vielä kun keksin jotain tuolle pitkälle jatkojohdolle, joka kiemurtelee lattialla niin hyvä! :D

    Mutta mielelläni kyllä katson sinun ratkaisustasi kuvat, kiitos! :)

    -R / Koti Kumpulassa

    Sandra

    Meillä lattialla kiemurtelevat johdot on laitettu listoihin kiinni sellaisella teipillä kiinnittyvällä kaapelikourulla. Niitä saa rautakaupoista ja esim. Biltemalta. Taidan jossakin vaiheessa tehdä aiheesta postauksen kuvineen :)

    Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

    Seuraa 

     

    Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

    Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

    Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

    Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

    Tervetuloa seuraamaan!

    Facebook

    Instagram

    Bloglovin

     

    Yhteydenotot:
    koti.kumpulassa@gmail.com

     


    Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

     

    Blogiarkisto

    2019
    2018
    2017

    Kategoriat