Kirjoitukset avainsanalla helppo kampaus

 

Minä olen aivan surkea laittamaan hiuksia.  Vaikka yhdeltä koulutukseltani olenkin meikkaaja-maskeeraaja, ei hiushommat kyllä luonnistu alkuunkaan. Opin tekemaan perus ranskalaisen letin vuosi sitten, että siitä lähdetään. Haluaisin kyllä kovasti osata tehdä ihania kiharoita ja muita kauniita kampauksia, mutta en osaa. Ehkä täytyy alkaa opettelemaan.

Mutta tosiaan, kampaustumpeloinnista huolimatta ajattelin jakaa muutaman arkikampausvinkkini,  jotka varmasti onnistuvat kaikilta. Tai ainakin jokainen pystyy opettelemaan niiden tekemisen, jos kerran minäkin opin. Ja kaikkia näitä yhdistää se, että niiden tekemiseen ei tarvita peiliä vaan ne onnistuvat esimerkiksi leikkien lomassa.

 

1. Ranskalainen letti. Tykkään tehdä ranskiksen kun kerran sen nyt joten kuten osaan tehdä. Sen teko onnistuu ilman peiliä ja kampaa eikä tarvita muuta kuin hiuslenkki, -lakkaa ja avoin mieli.

 

 

 

2. Kiepsuponnari. Heh, mikä tämän nimi oikeasti on? Onko sillä? Me esikoisen kanssa kutsumme sitä kiepsuponnariksi, koska aluksi tehdään tavallinen ponnari ja sitten kiepautetaan ponnari ns. ympäri ja läpi yläkautta. Surkeat on kyllä kuvat, mutta ehkä niistä jonkin verran käsitystä saa.

 

 

 

3. Paksu letti. Jälleen kerran - nimi on tuulesta temmattu, mutta kyseessä on tuollainen paksuhko letti. Teen ensin ponnarin ylös ja siitä letin melko löysänä. Toki voisi myös vähän tupeerata, mutta yleensä siihen ei ole aikaa. Tai kampaa.

 

 

 

4. Sivuranskis. Eli siis ranskalainen letti sivuttain tai vinoon - ihan miten vain. Minun ja ekaluokkalaisen suosikki. Tykätään tästä molemmat tosi paljon ja itse jätän latvat ns. sivuponnarille kun taas koululaiselle teen letin loppuun asti - täikammoinen kun olen.

 

 

 

5. SotkunutturaTämä tulee sutaistua hiuksiin tosi usein. Sotkunuttura on niin helppo tehdä, että jotenkin se vain tulee puoliautomaattisesti aika usein tehtyä. Siisti tai huoliteltuhan se ei ole, mutta arkihommissa se menee kyllä ihan hyvin.

 

 

 

6. Korkea ponnari. Tätä tulee myös käytettyä usein sen "kasvoja kohottavan" efektin ansiosta. Kasvot ja koko olemus näyttää oikeasti paljon pirteämmältä kun on tiukka ponnari korkealla takaraivolla.

 

 

Tosiaan, kuten näkyy, minun arkikampaukseni ovat tälläisiä letti- ja ponnarivirityksiä lähinnä syistä, että a) en osaa tehdä mitään muuta  ja b) en tule toimeen hiukset auki.  Ne roikkuvat vähintäänkin vessanpöntössä, jossei mitään muuta. Ainakin te pienten lasten vanhemmat varmasti tiedätte, mitä tarkoitan.

 

-R

 

Kommentit (2)

Torey

Pitkien hiusten kanssa eniten pienten lasten kanssa se (töissäkin) ettei ne ole siellä vaipassa! 😅 Tykkään olla hiukset auki, mut töissä piti kuljettaa ponnaria kädessä jos oli pienten puolella, että pyllypyykillä sai tukan ylös turvaan. 😂

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän kahdeksanvuotias tyttärensä, neljävuotias pikkuveli sekä kaksivuotias pikkusisko.

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat