Kirjoitukset avainsanalla Poäng

 

Kirjoittelin täällä kamalasta sisustuskuumeesta, joka saa sohvankin vaihtumaan. Ei ole saanut onneksi ja olenkin tehnyt kaikkeni kuumeen taltuttamiseksi. Näihin kuumeen parannustoimenpiteisiin kuului olohuoneen järjestyksen vaihtaminen, joka ei ollut ihan helppoa. Kokeilin vaikka mitä, mutta mikään ei oikein tuntunut toimivan.

Päädyin sitten siirtämään työpisteeni sekä kukkapylvään ikkunan eteen, parvekeoven viereen ja siirsin sohvaa hieman keskemmäs seinää, jolla se jo olikin. Kasvitikkaat siirtyivät myös hieman nurkkaa kohti ja pari metallista apupöytää viherkasveineen pääsivät sohvan päätyyn. Poäng -nojatuoli siirtyi takan viereen ja pienin apupöytä jukkapalmun seuraksi.

 

 

Siirsin Ikean valkoisen metallivalaisimen tv-tasolle, siinä olleen lyhdyn ruokailutilaan ja kasvitkin vaihtoivat hieman paikkoja. Yritin siirtää kasveja mahdollisimman vähän, jotta ne eivät ottaisi itseensä. Nähtäväksi jää kuinka onnistuin, mutta toivottavasti kasvit tykkäävät uusista paikoistaan. Hieman muitakin sisustustavaroita kuskailin ympäriinsä kuten minulla on yleensäkin tapana.

Tykkäsin kyllä työnukkauksestani niin kuin se oli ennen, mutta se oli vähän turhan ahdas tämän isomman työpöydän kanssa. Mahduin juuri ja juuri istumaan pöydän ja sohvan väliin, joten tunnelma oli tosi ahdas. Myös ikkunat heijastivat inhottavasti koneen näytölle, joten näin päin on senkin puolesta parempi. Lisäksi kirjoitellessa on aika kiva katsella välillä ikkunasta ulos.

 

 

Tämä on kyllä juuri niin tyypillistä minua kuin vain olla voi. Hetki sitten päivittelen teille lähes täydellistä kasvinurkkaustani ja seuraavana hetkenä kaikki menee uusiksi. Sitten aivan yhtäkkiä minun teki mieli uusia koko sohva vaikka vanhassa ei olekaan mitään vikaa. Tämä sohvanuusimisvimma on niitä sisustuskuumeen pahimpia oireita, joita kovasti yritän tässä parannella.

Oikeasti me kun emme sitä uutta sohvaa tarvitse, sillä vanha on ihan kunnossa! Vaikka kuinka järjellä ajattelen, että tämä meidän Söderhamn  toimii meillä hyvin, silti vain mieli tekisi uutta ja aivan erilaista sohvaa. Toivottavasti tämä kuume nyt menee tällä olohuoneen päivityksellä ohi, sillä kuten jo aiemmin sanoin, en halua ostaa sohvaa, sillä emme sitä tosiaan tarvitse!

 

-R

 

Kommentit (2)

Vierailija

Tykkään tyylistäsi tosi paljon, ei ole mitään aneemisen valkoista. Ainoa mikä ei minun silmään sovi on turkoosit verhot.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Kiitos! Verhot ovat itseasiassa pojan (4 v) valitsemat, joten niillä on melko paljon tunnearvoa. Hän oli verho-ostoksilla aivan ehdoton, että turkoosit ne olla pitää. Itse olisin valinnut keltaiset ja suunnittelin, että aikansa kun turkoosit ovat tuossa olleet, vaihdan tilalle jotkut, jotka miellyttävät omaa silmääni enemmän. Poika saa verhot sitten vaikka omaan huoneeseensa. :)

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Kerroin aiemmin, että minun teki vaihtaa olohuoneen huonejärjestys uusiksi.  Sama juttu suunnilleen puolen vuoden välein! Kaikki menee uusiksi. En oikein tiedä miksi, mutta siitä tulee aina tosi kiva fiilis kun "vähän" järjestää uusiksi. Tuntuu ihan kuin koko huone olisi uusi vaikka mitään uutta ei olekaan hankittu.

Tällä kertaa sohva  siirrettiin vähän eri seinälle, johon se mahtui juuri ja juuri. Mietin, että jääkö työpöydälle  ihan liian ahdas kolo sohvan päähän, mutta toistaiseksi se ainakin on vaikuttanut ihan toimivalta. MInä mahdun siihen istumaan ihan riittävän hyvin ja meidän ekaluokkailen on myös tykännyt siinä työskennellä. Johdoille täytyy vielä keksiä jotain.

 

 

Nojatuoli  pääsi parvekkeen oven eteen ja keltainen apupöytä sen viereen. TV-taso  siirtyi samalle paikalle valokuvaseinälle, jossa se on joskus aiemminkin ollut. Myös toinen keltainen apupöytä  pääsi samalle seinälle turkoosin metallikorin  kanssa. Seinävalaisimetkin  olivat juuri oikeilla paikoillaan eikä niitä tarvinnut siirrellä.

 

 

Minun mielestäni tilaa tuli tosi paljon lisää!  Sanon tätä varmasti joka kerta kun huonejärjestystä muutan ja ehkä se tosiaan vain aina tuntuu siltä kun huonekalut ovat eri paikoilla. Mutta nyt olohuone tuntuu tosi tilavalta. Tilahan meillä tietenkin aina käytetään leikkimiseen ja nytkin olohuoneessa on jonkin sorttinen työmaa keskellä huonetta.

Matot  muuten minun mielestäni sopivat edelleen olohuoneeseen hyvin. Lampaantalja, pyöreä nukkamatto ja raidallinen villamatto  tuovat huoneeseen sopivasti kodikkuutta sekä pehmeyttä. Matot lämmittävät viileitä lattioita tosi ihanasti, mutta tykkään kyllä myös, että lattia näkyy. 

Vähän tavarat vielä hakevat paikkaansa, mutta kivalta taas tuntuu kun on uusi olohuone!

 

-R

 

Kommentit (4)

Jantunen / Tuuletuksia

Siivoaminen on ehdottomasti yksi palkitsein sisustamisen muoto. Sitä on suorastaan voitonriemuinen, kun löytää uusia nerokkaita ratkaisuja mm. säilytykseen tai tilan käyttöön.
Asumme tällä hetkellä hyvin ahtaasti evakossa ja neliöitä on todella hintsusti. Keksimme, että nojatuolit voi kääntää halutessaan toisinpäin, jolloin tilasta tuli kuin uusi. Miten pienestä se joskus voi olla kiinni.

Ihanaa kevättä :)

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Kiitos! Nyt mustakin jo tuntuu siltä, että siinä on sen paikka. 😊

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Saimme kahdeksan vuotta sitten häälahjaksi lampaantaljan miehen serkulta Ruotsista. Talja oli ensin esikoisella vaunuissa talvella hänen nukkuessaan päiväunia ja sitten keskimmäisellä sekä kuopuksella pulkassa - he kun eivät koskaan vaunuissa suostuneet nukkumaan. 

 

 

Nyt kun taljalla ei enää ole käyttöä vaunu- eikä pulkkahommissa, pääsi se sisälle olohuoneeseen. En oikein keksinyt kyseiseen paikkaan divaanin ja työpöydän väliin mitään sopivaa mattoa ja yhtäkkiä tuli mieleeni, että taljahan siihen voisi sopia hyvin.

En halunnut ostaa uutta vaan miettiä jotain kotoa jo valmiiksi löytyvää ja onneksi taas löytyi tälläinen aarre. Viimeksi löysin tuon Ikean Poäng -tuolin autotallista ja nyt tämän ihanan taljan. Mitähän sieltä vielä paljastuukaan!

 

 

Lapsille jouduin jo selittämään taljan alkuperän ja sen, että kyseessä on ihan oikean lampaan talja. Lampaan, joka on joskus ollut elossa ja nyt meillä on sen turkki nahkoineen päivineen täällä kotona. 

Itse käytän nahkasta valmistettuja kenkiä ja laukkuja enkä ole kasvissyöjä, mutta hetken jouduin pohtimaan taljan tuomista sisälle. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että parempi selittää asia lapsille ja ottaa talja käyttöön kuin heittää se autotallin nurkkaan pölyttymään.

 

 

Minun mielestäni talja tuo olohuoneeseen mukavasti lämpöä ja kodikkuutta. Se on ihanan pehmeä ja lapset tykkäävätkin makoilla sen päällä varsinkin aamulla. Tai oikeastaan isommat lapset tykkäävät. Pienimmäinen ei suostu astumaan taljan päälle, sillä se muistuttaa ilmeisesti liikaa meidän koiramme turkkia. Pikkuinen kiertää taljan ja hokee koiran nimeä.

 

 

Siinä se nyt on. Jälleen yksi lumipesty aarre autotallin uumenista! Jotenkin se nyt sopii näihin helmikuun pakkaskeleihin, joita täällä ainakin on ollut. Ja onneksi taljan saa sitten kesäksi varastoon, jos tulee lämmin kesä. Viime kesänä se olisi varmasti saanut pysyä lattiassa koko kesän.

 

 

Helmikuun pakkasiin sopii mainiosti myös takkatuli, mutta tämä kuume saisi jo kyllä helpottaa. Eilen se hipoi 40 astetta ja tänään on vielä pysytellyt 38:ssa.

 

-R

 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Kirjoittelin kuinka olohuoneessa ollut korituoli ei oikein enää istunut sisustukseen ja arvelin, että joudun huonekalukaupoille. Väärässä olin! Muistin yhtäkkiä, että meillähän oli esikoisen ollessa vauva, melkein 8 vuotta sitten, Ikean Poäng -nojatuoli, jota en ollut muistaakseni mihinkään myynytkään. Reissu autotalliin ja siellähän se odotteli vähän pölyisenä, mutta muuten ihan loistokunnossa!

 

 

Heitin pehmusteet lumihankeen ja harjasin lumen kanssa oikein kunnolla. Harjasin lumella myös tuolin rungosta pölyt sekä hämähäkinverkot pois ja puhdasta tuli. Ei muuta kuin tuoli olohuoneeseen ja korituoli saunarakennukseen.

Minun mielestäni Poäng sopii olohuoneeseen ihan nappiin! Se on sopivan kevyt sekä vaalea ja vaikka onkin ehkä isompi kuin se entinen korituoli, sopii se tyyliltään tänne paremmin.

 

 

Tuoli sopii hyvin myös sohvan tyyliin, mutta on ihan niillä rajoilla, että onko se liian kellertävän puun värinen. Olen sitä nyt melkein päivän katsellut ja silmä on jo aika hyvin tottunut siihen puunväriin, joka ei siis varsinaisesti ole minun lempparini. Työpiste näyttää edelleen jostain kulmasta tosi pieneltä, mutta muuten olen ollut siihenkin tyytyväinen kyllä.

Nyt kuvia katsellesani sain oikean ahaa-elämyksen ja tajusin, että pöytää pitää ehdottomasti vetää kauemmas seinästä niin se näyttää varmasti paljon paremmalta eikä ehkä niin pieneltä enää! Nyt se on raukka ihan nurkkaan ahdettuna. 

 

 

Parastahan tässä on se, että ei tarvinnut ostaa sitä uutta tuolia vaan vanhalle huonekalulle löytyi käyttöä.

Niin, ja hyvää ystävänpäivää jokaiselle!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän seitsenvuotias tyttärensä, kolmevuotias pikkuveli, yksivuotias pikkusisko sekä karvainen koirakaveri.

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat