Kirjoitukset avainsanalla pessimismi

 

Huomasin tässä yhtäkkiä ajattelevani, että arkihan on ihmisen parasta aikaa. Kaikki tämä oravanpyörä ja ruuhkavuodetkin ovat pahimmillaan, mutta minä olen yhtäkkiä oppinut nauttimaan arjesta ihan eri tavalla kuin ennen! Mitä ihmettä oikein on tapahtunut kun aamut eivät enää pännikään?

Olen melko varma, että ponnisteluni pessimismin karkoittamiseen on tuottanut tulosta. Aamut ovat oikeastaan usein aika mukavia, vaikka edelleenkin täällä herätään ennen kukonlaulua joka aamu ja mieskin lähtee töihin ihan yhtä aikaisin kuin aina ennenkin. Tai oikeastaan aiempaa aikaisemminkin. Tänäänkin jo ennen kuutta.

 

 

Lapset kiukuttelevat ja tappelevat ihan kuin ennenkin ja pienimmälläkin on uhma ihanasti aluillaan. Arki on todellista aikataulutusta, koulun lukkarin mukaan juoksemista ja harrastuksiin kulkemista. Silti minä nautin siitä enkä jaksa stressata kaikesta mikä voisi mennä pieleen.

Eniten minua kuitenkin ihmetyttää aamut. Minähän vihasin aamuja vielä jokin aika sitten! Minä olin aina kamalalla tuulella herättyäni ja otti aikansa sekä aika monta kahvikupillista, että pystyin olemaan ihmisiksi. Nyt ei enää hetkeen ole ahdistanut herätä, vaikka liian aikaisin täällä edelleen herätäänkin.

Mitä aamuille oikein on tapahtunut? Onko oikeasti pessimismi vetänyt minua niin alas, että en ole nähnyt aamulla muuta kuin kaiken sen, mikä ei ole sujunut hyvin? Uskoisin niin, sillä varsinaisesti mikään muu ei ole muuttunut kuin minun ajattelutapani ja suhtautumiseni aamuihin. Ihan yhtälailla meillä edelleen öisin heräillään ja univelkaa kertyy kokoajan.

 

 

Ei täällä nyt joka aamu aurinko paista ja elämä ole ruusuista. Tänäänkin oli suoraan sanottuna aivan kamala aamu. Kaikki meni päin prinkkalaa ja pienimmät kiukuttelivat lounasaikaan asti. Silti selvisin aamusta ja vaikka pyykinpesukonekin osoittaa hajoamisen merkkejä, minä en hajonnut.

Minua vähän hymyilyttikin, että pitipä sattua, kun aamulla yritin taistelusta selvitä ehjin nahoin. Olin meinaan jo eilen kirjoittanut osan tästä postauksesta ja suunnittelin oikein nauttivani tästä aamusta, jotta voin sitten viimeistellä kirjoitukseni. No, ihan nauttimaan ei tänään päästy - kunhan yritin selvitä päiväuniaikaan asti.

 

 

Välillä tulee näitä huonoja aamuja, se on selvä. Aiemmin olisin pilannut koko päiväni ajattelemalla, että nyt lapset ovat varmasti tulossa kipeiksi kun näin karjuvat. Tai että nyt kaikki aamut tästä eteenpäin ovat sitten yhtä kamalia ja peli on menetetty. Hyvästi hyvät aamut!

Nyt kuitenkin ajattelen asian niin, että lapset tosiaan voivat olla tulossa kipeiksi tai sitten eivät. Ei se, että pilaan oman päiväni, ainakaan estä lapsia sairastumasta. Kyllä he kipeiksi tulevat, jos ovat tullakseen. Se on taas sellainen asia, jota en voi muuttaa. Mutta oman ajattelutapani voin eikä negatiivisuus ainakaan asioita paranna.

Mikään yltiöpositiivinen ihminen en edelleenkään ole, mutta täysin pessimistiksikään minua ei ehkä enää pysty kuvailemaan. Toki joskus pessimistisiä ajatuksia mieleeni nousee, mutta tunnistan ne melko hyvin ja pyrin sitten ajattelemaan asioista erilailla.

 

-R

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Kirjoittelin alkuvuodesta, että haluan päästä eroon pessimistisestä ajattelutavastani ja nyt haluan kertoa kuinka homma on edennyt. Täältä löytyy ensimmäinen kirjoitukseni aiheesta, jos haluatte sen lukea ensin. 

Ajatukseni pessimismistä eivät ole muuttunuut mihinkään. Edelleenkin inhoan sitä, jos ensimmäisenä mieleeni nousee ns. pahat tai huonot ajatukset. Mutta olenko pystynyt muuttamaan ajattelutapaani? Nousevatko ne negatiiviset asiat edelleen mieleeni? Vai olenko pystynyt muuttamaan itseäni niin, että pessimistiset ajatukset ovat menneen talven lumia?

 

 

Edelleen usein se pessimistinen ajatus nousee ensimmäisenä mieleeni, jos tilanne vaikuttaa "uhkaavalta". Siihen en ole pystynyt vaikuttamaan, että se ensimmäinen ajatukseni on näissä lasten sairastelutilanteissa ym. se negatiivinen. Mutta siihen, miten ajattelutapaani siitä eteenpäin jatkan, olen todellakin voinut vaikuttaa!

Itse olen toiminut niin, että heti kun sellainen tilanne tulee, että ajatukset suuntaavat pessimismin puolelle, otan mielessäni aikalisän. Tiedän, että ne on ne hormonit tai se minun temperamenttini, joka jyllää. Siinä aikalisässäni anna niiden tunteideni tulla ja mennä, sillä tiedän, että niistä ei ole mitään hyötyä eivätkä ne johda mihinkään. Hylkään ne fiilikset ja otan järjen käyttöön.

Ajattelen tilanteen mielessäni järjellä läpi. Mikä on tilanne? Onko oikeasti syytä ajatella negatiivisesti? Onko tilanne todella niin kamala, että on ihan oikesti syytä maalata koko maailma mustaksi? Onko tällä asialla merkitystä vuoden tai edes kuukauden päästä?

 

 

Tosiaan, aikani kun asiaa mielessäni pyörittelen, useimmiten saan tunteeni hallintaan ja pystyn ajattelemaan asian järjellä. Ei pessimismistä tai negatiivisesta ajattelusta ole ikinä ollut minulle hyötyä. Siitä ei ole ikinä seurannut mitään hyvää. Ei ikinä se positiivinen lopputulos ole tuntunut paremmalta vaikka aluksi olisin ajatellut sitä huonointa.

Myönnän, että vähän kun keskittyminen herpaantuu enkä jaksa kääntää ajatuksiani, pessismismi iskee kyllä, jos siihen on tilaisuus. Esimerkiksi pms-aika on kamala edelleen. Silloin pessimismi yrittää nostaa päätään vähän väliä ja vaikka suurimmaksi osaksi jaksan taistella vastaan, ainakin viimeksi pari maailmanloppua pääsi syntymään.

Ja silloin kun se maailmanloppu on päässyt syntymään, on tosi vaikea enää kääntää ajatuksia positiiviseen. Tosin siihenkin kyllä pystyy kun tarpeeksi yrittää. Se on kuitenkin minulle tosi vaikeaa, sillä yleensä kun maailmanloppu on päällä, minun pitää saada rypeä siinä oma aikani. SIlloin on jo niin syvällä siinä omassa pessimismissä, että ulos on vaikea päästä.

 

 

Mutta kuten sanottu, olen oppinut käsittelemään pessimismiäni ja ymmärrän, että siitä ei todellakaan seuraa mitään hyvää. On paljon kehittävämpää keskittyä siihen kaikkeen hyvään ja sitten hoidella ne p*skat jutut kun ne osuvat kohdalle. Ne vastoinkäymiset iskevät päälle kuitenkin kun ovat niin tehdäkseen eikä pessimismi niitä estä tulemasta.

Keskitytään siis kaikkeen hyvään!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Viimeksi kun kirjoittelin elämäni tavoitteista, kerroin, että haluan päästä pessimismistä eroon ja, että olen työstänyt asiaa paljon. Ja onnistunutkin!

Toinen tavoitteeni tulee tässä. En halua katkeroitua. En ikinä enkä mistään asiasta. Katkeruus on kamalaa. Se on todella surullista ja jotenkin katson katkeruuden liittyvän pessimismiin ja negatiiviseen elämänasenteeseen. On helppo katkeroitua kun mikään ei onnistu ja kaikki on syvältä.

Minun mielestäni katkeruus johtuu käsittelemättömistä suruista, pettymyksistä, kateudesta ja loukkaantumisesta. Ehkä jopa vihastakin. Katkera ihminen keskittyy vain negatiiviseen ja kaikkeen siihen, mikä on mennyt huonosti tai missä tianteessa häntä on kohdeltu huonosti.

 

 

Katkera ihminen ei pysty näkemään hyviä asioita tai tapahtumia, onnistumisia tai hyviä tunteita. Minä en halua, että pessimismini tekee minusta katkeran. En halua missata kaikkea hyvää, mitä elämässäni tapahtuu ja keskittyä vain kaikkeen, mikä ei mennyt niinkuin toivoin.

Haluan käsitellä minua loukkaavat teot, sanat ja pettymykset. Haluan puuttua minua koskettaviin epäkohtiin, jotta ne eivät jää kaivamaan mieltäni ja aiheuttamaan katkeruutta. En halua jäädä vellomaan menneitä ja muistelemaan niitä sitten vielä vuosien päästä. En halua huomata, että elämässäni oli vaikka kuinka paljon hyvää vasta sitten kun menetän jotain.

Välillä tulee toki hetkiä kun olen kateellinen muille. Muiden elämä vaikuttaa varsinkin somessa välillä niin täydelliseltä ja oma ei todellakaan sitä aina ole. On kuitenkin hyvä muistaa, että jokaisella meillä on omat ongelmamme, joista ei julkisesti huudella eikä kenenkään elämä ole täydellistä, vaikka kuinka niin yrittäisi väittää.

 

 

Kateus kuitenkin on eri asia kuin katkeruus. Tosin kateus voi olla katkeruuden esiaste, jos kateutta ei käsittele. Jos elää oletuksessa, että muiden elämä todellakin on täydellistä ja aina vaan niin ihanaa, voi helposti katkeroitua omaan elämäänsä. Täytyy myös nähdä se kaikki hyvä, mitä omassa elämässään on, että ei katkeroidu.

Täytyy yrittää elää oma elämänsä niin, että myös itse on mahdollisimman tyytyväinen. Tehdä asioita, joista nauttii ja jotka tekevät onnelliseksi. Jos joku asia ahdistaa, muuta tai korjaa se. Siihen ei tarvita hyväksyntää keneltäkään muulta kuin itseltäsi. Tarkoitan tietenkin asioita, jotka eivät ihan oikeasti kosketa muita kuin itseä. Niihin ei tarvita hyväksyntää muilta! Ja kun itse on onnellinen, ovat läheisetkin onnellisia.

Tavoitellaan siis hyvää ja onnellista elämää. Juuri sellaista itsensä näköistä!

 

-R

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Teki mieli kirjoittaa otsikoksi, että uuden vuoden lupaukset, mutta en ole oikein ikinä mitään uudenvuoden lupauksia tehnyt. Tuntuu vähän kömpelöltä yhtäkkiä luvata jotain, mitä todennäköisesti en kuitenkaan pystyisi toteuttamaan varmasti juuri siksi, että nyt yhtäkkiä on pakko vain luvata jotain.

Minulla kyllä on tavoitteita elämäni tai itseni suhteen (tavoitekin on vähän kökkö ilmaisu), jotka ovat kehittyneet tässä viime vuoden aikana eivätkä ne oikeastaan mitenkään liity tähän uuteen vuoteen. Ne liittyvät vain ja ainoastaan minuun ja haluuni voida paremmin. Enkä oikeastaan ole voinut mitenkään huonosti, mutta myönnän, että varmasti voisin voida paremminkin. Tai voisi ehkä jossain tilanteissa olla helpompi olla.

 

 

Kokonaisvaltaista hyvinvointia

Nämä tavoitteeni eivät liity oikeastaan fyysiseen hyvinvointiin ainakaan tällä hetkellä, sillä uskon, että fyysisen hyvinvointini pohjana on henkinen hyvinvointini. Ja toisaalta taas joskus henkisen hyvinvoinnin pohjana voi olla fyysinen hyvinvointi.

En itse jaksa ajatella fyysistä hyvinvointiani, jos henkisellä puolella mättää. Tai ehkä jaksan, mutta silloin tilanne saattaa helposti mennä överiksi ja tulee esimerkiksi treenattua liikaa ja unohtuu selvittää syy, miksi voin henkisesti huonosti. Tällöin henkinen hyvinvointini ei parane mihinkään. Ongelmien lakaisu maton alle kun ei koskaan auta ketään pidemmän päälle.

Joskus taas voi olla niinkin, että voi henkisesti huonosti, jos esimerkiksi jokin ulkonäköön liittyvä seikka ahdistaa. Tässä tapauksessa toki se fyysisen hyvinvoinnin petraaminen auttaa myös siihen henkiseen puoleen aivan varmasti. Mutta jos kyse on esimerkiksi siitä, että parisuhde on huonossa jamassa, ei sitä korjaa fyysinen treeni tai kauneusleikkaus.

 

 

Paheeni nimeltä pessimismi

Mutta siis, niihin tavoitteisiini. Tässä ensimmäisessa kirjoituksessani haluan esitellä yhden ehdottaman parannuksen kohteen eli pessimistisen ajattelutapani. Minulla on tosi paha taipumus pessimismiin, myönnän. Usein tulee ajateltua aina ensin se kaikista huonoin, tai ainakin huonompi, vaihtoehto.

Ihan arkisena esimerkkinä sellainen tilanne, että lapsella alkaa vuotaa nenä ja minun ensimmäinen ajatukseni on, että noniin, nyt se on kipeä. Tulee kamala räkätauti, refluksi pahenee, oksennetaan ainakin sata kertaa päivässä vähintään kaksi viikkoa. Ja tauti menee kaikki läpi. Koko perheen. Kukaan ei nuku kuukauteen.

Saan itselleni aikaan ihan älyttömän ajattelukierteen, joka ei perustu muuhun kuin huonoihin kokemuksiin. Ei se flunssa ihan joka kerta kuitenkaan niin pahana tule ja joskus se voi mennä ihan pienenä nenänvuotelunakin ohi. Mutta se minun ensimmäinen ajatukseni on se pessitiminen. Ei positiivinen tai edes neutraali.

 

 

Eroon pessimismistä

Minun tavoitteeni on, että oppisin ajattelemaan sen pahemman tai huonomman skenaarion sijasta edes sitä neutraalia vaihtoehtoa. Ei laiteta tavoitteita liian korkealle kuitenkaan, sillä minusta tuntuisi liioitellulta kirjoittaa, että nyt kyllä rupean ajattelemaan positiivisesti. Tuokin nyt kuulostaa kyllä aika pahalta, mutta tarkoitan siis, että jos vaikka oppisin ajattelemaan edes hieman positiivisemmin!

Tätä olen työstänyt jo jonkin aikaa ja uskallan sanoa, että olen välillä onnistunutkin. Helppoa se ei ole ollut, mutta tulosta olen saanut. Ihan tietoisesti olen pyrkinyt lyttäämään sen ensimmäisenä mieleen nousevan pessimistisen ajatuksen ja aluksi tavallaan väkisin laitoin itseni ajattelemaan positiivisemmin tai edes neutraalisti.

Se tuntui tosi kököltä ja päälleliimatulta, mutta halusin ihan tosissaan kokeilla, että voisinko itse vaikuttaa ajattelutapaani. Ja ylläri, kyllä voin. Nykyään se pessimistisyyden hylkääminen ja ajatusten kääntäminen positiivisempaan tulee jo, voisi melkein sanoa, luonnostaan.

 

 

Pessimisti ei pety

Sanonta "pessimisti ei pety" pitää kyllä paikkansa, mutta ikävä kyllä se pessimismi ei tee sitä mahdollisesti parempaa lopputulosta yhtään paremmaksi. Ei se hyvä lopputulos sen paremmalta tunnu, jos ensin ajattelee pessimistisesti.

Välillä kyllä pessimistiset ajatukset nostavat päätään kun tulee oikein tiukka paikka eikä niistä meinaa oikein päästä eroon, jos esimerkiksi on aivan väsynyt tai kamalat pms:t. En voi vielä sanoa, että ajattelen nykyään aina automaattisesti positiivisemmin, mutta ainakin tiedostan sen pessimistisyyden ja pystyn vaikuttamaan ajattelutapaani.

 

Pessimisti parisuhteessa

Tämä minun ajoittainen pessimistinen ajattelutapani  on sellainen asia, josta me olemme miehen kanssa tapelleet varmasti enemmän kuin mistään muusta.

Hän ei ikinä ole ymmärtänyt, miksi tuhlata energiaa murehtimiseen ja voivotteluun tai pessimistisiin ajatuksiin kun niillä ei voi muuttaa mitään kuitenkaan. Asiat tapahtuvat, jos tapahtuvat ja vasta kun tilanne on päällä, niihin voi vaikuttaa. Eikä silloinkaan negatiivisuus tai pessimismi auta mitään eikä ketään.

Ja oikeassahan hän on. Mitä se pessimistisyys auttaa? Eihän varsinaisesti se positiivisuuskaan mitään auta, mutta onpahan ainakin parempi mieli kaikilla. Myös minulla itselläni.

Yleinen ilmapiirikin on huomattavasti mukavampi! Negatiivisuus kuitenkin syö ihan älyttömästi energiaa minun lisäkseni muiltakin. Se syö sitä hyvää energiaa, jonka voisi käyttää vaikka mihin muuhun. Vaikka siihen tilanteen muuttamiseen, joka minulle on niin tärkeää.

 

-R

 

Kommentit (4)

Torey

Murehtija täällä moi! Mä kanssa ehdin nähdä sen koko kauhuskenaarion hyvinkin helposti. Tarttis kanssa koittaa saada oma mieli käännettyä enemmän positiivisen puolelle!

Ja mulla jotenkin syksyllä treenaaminen taas jäi. Ei vaan jaksanu, eikä kiinnostanut. Nyt ois tavoitteena taas tarttua siihen levytankoon ja hiljalleen alkaa treenata. Kun muistaisi olla armollinen itelleen siinä. Ettei tartte välttämättä käydä joka lihasta läpi vaan keskittyä vaikka yhtenä päivänä käsiin ja toisena jalkoihin. Kolme lyhyempää treeniä viikossa on parempi kuin ei yhtään. Vaikka ei jaksaisi tehdä niitä pitkiä koko kroppatunteja kahdesti viikossa, niin ihan sama! Nyt on ehkä sellanen armollisuus itelle tullut. Että hittoon ne tiukaksi treenatut instakropat. Mun ei tartte tavotella mitään. Kroppa on ihan hyvä näin ja jos lihasta tulee lisää niin se on kiva, muttei pakko.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Joo, mulla on kans treenaaminen ihan jäänyt, mutta oon kans päättänyt olla stressaamatta sillä. Kyllä se into taas löytyy kun on löytyäkseen! Mulla vähän on jo löytynytkin aikaa just pieniin, mutta tehokkaisiin treeneihin ja just niinkuin sanoit, parempi kuin ei ollenkaan.

Toi armollisuus on kyllä sellanen asia, jonka mäkin oon tässä pikkuhiljaa oppinut. Ei aina vaan oo pakko tehdä jotain, jos ei siltä tunnu. Ennen ei sitä hoksannut, mutta onneksi nykyään kuitenkin. Kodin ei tarvi olla aina viimesen päälle ja sama juttu esim. just ton treenaamisen kanssa. Musta ainakin on tullut niin mukavuudenhaluinen, että en enää halua tehdä asioita, jotka ei tunnu musta hyvältä just sillon!

-R / Koti Kumpulassa

Canelia

Kuulostaapa niin tutulta. Mainio oivallus tuo neutraali vaihtoehto :) Suorittajana ja myöskin pessimismiin taipuvaisena työstän näitä juttuja ja ajatusmalleja. Väliin tai useinkin meinaa draamailut ja maalailut ottaa vallan. Positiivinen ajattelu on ajatuksena liian kaukainen, suorastaan ruma sana. Yritän päästä joko- tai ajattelusta ja armollinen neutraali, sitä kohti siis..

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Just näin! Mulla kans tuppaa nousemaan karvat pystyyn ajatuksesta, että pitää olla positiivinen. Mutta ei se pessimismikään kovin hauskaa ole.

Tsemppiä siis näihin juttuihin sinullekin!

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän kahdeksanvuotias tyttärensä, neljävuotias pikkuveli sekä kaksivuotias pikkusisko.

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat