Kirjoitukset avainsanalla lotion bar

 

Tällä kertaa Kumpulan kosmetiikkakeittiöstä valmistui hurmaava laventelin tuoksuinen voidepala. Voidepala kosteuttaa ihon sekä hoitaa sitä erittäin tehokkaasti. Voidepala on kiinteä pala, joka sulaa ihanasti kun sitä hieroo iholle. Sitä voi käyttää ihonhoidossa joko ihan kuivalle iholle tai vastaavasti vaikkapa suihkun yhteydessä kostealle iholle.

 

 

Kosteuspalaa varten sulatin vesihauteessa ruokalusikalliset sheavoita, mangovoita ja kaakaovoita sekä teelusikallisen mehiläisvahaa. Lorautin sekaan myös hieman kehäkukkaöljyä sen kuivaa ihoa hoitavien ominaisuuksien takia, mutta sitä ei sovi laittaa liikaa, jotta valmis pala pysyy kiinteänä.

Kun ainekset olivat vesihauteessa täysin sulaneet, otin kattilan pois liedelta, mutta annoin metallikannun olla edelleen vesihauteessa. Näin kannussa oleva seos ei lähtenyt jähmettymään liian nopesti. Sekoitin joukkoon puoli teelusikallista E-vitamiinia sekä laventelin eteeristä öljyä niin, että seos tuoksui sopivan voimakkaasti.

 

 

Kaadoin seoksen silikoniseen muffinssivuokaan ja annoin jähmettyä hetkisen. Laitoin päälle vielä koristeeksi kuivattuja laventelinkukkia ja laitoin vuoan jääkaappiin jähmettymään. Itse tein tosiaan vain yhden palan, mutta tokihan näitä voi tehdä kerralla enemmänkin, kääriä esimerkiksi leivinpaperiin ja laittaa säilöön jonnekin viileään. Täytyy tosin muistaa, että itsetehty kosmetiikka ei kovin montaa kuukautta säily hyvänä, sillä juuri niinkuin tarkoitus onkin, se ei sisällä mitään ylimääräisiä lisä- tai säilöntäaineita.

 

 

Voidepalan sisältämä sheavoi hoitaa, kosteuttaa, vahvistaa sekä suojaa ihoa ja auttaa ihosoluja uusiutumaan nopeammin. Sheavoi on hyödyllinen myös esimerkiksi raskausarpien ehkäisyssä ja jo syntyneiden arpien hoitamisessa sen ihoa vahvistavan sekä elastisuutta lisäävän vaikutuksensa ansiosta.

Mangovoi lisää myöskin ihon elastisuutta, pehmentää ja kosteuttaa sitä erittäin tehokkaasti. Kaakaovoi suojaa ihoa ja auttaa palauttamaan sen kosteuden. Se häivyttää ja estää mahdollisia arpia. Sisältämänsä E-vitamiinin ansiosta kaakaovoi hoitaa, kosteuttaa ja tasapainottaa ihoa sekä auttaa sitä tuottamaan kollageenia, joka vähentää ikääntymisen merkkejä. 

Mehiläisvaha suojaa ja rauhoittaa ihoa sekä pehmentää kuivan ja kireän ihon, mutta sitä ei kannata laittaa liikaa. Tällöin iho jää todella vahaiseksi ja voidepala ei sula eikä leviä iholle helposti. Laventelin eteerinen öljy tuoksuu ihanalle ja on oivallinen öljy iholle kuin iholle. Se on hellävarainen sekä hoitava ja sopii loistavasti esimerkiksi kuivalle iholle sekä ihottumien hoitoon.

 

 

Tosiaan, kosteuspalaa voi levittää puhtaalle iholle ihan sellaisenaan tai sitten suihkun yhteydessä kostealle iholle. Matkalle lähtiessä kosteuspala on myös mukava, sillä se ei vie läheskään yhtä paljon tilaa kuin purkillinen tai tuubillinen kosteusvoidetta, mutta hoitaa ihoa kuitenkin ihan yhtä hyvin ellei paremminkin.

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Kuorintapalasta intoutuneina testasimme ekaluokkalaisen kanssa tehdä ihan ensimmäistä kertaa voidepalaa (lotion bar). Voidepala on siis kiinteä pala, joka sulaa kun sitä hieroo iholle. Se hoitaa ja ravitsee ihoa erittäin tehokkaasti ihan sellaisenaankin käytettynä, mutta erityisen tehokas se on, jos sitä levittää kostealle iholle vaikkapa suihkun jälkeen. Meidän kodin lämmössä pala on pysynyt kyllä jähmettyneenä, enkä osaa ihan suorilta sanoa, että missä asteessa se alkaa sulaa. Joskus kylpyhuoneessa saattaa olla niin lämmin, että esimerkiksi kookosöljy sulaa, mutta epäilen, että tämä ei sula ihan yhtälailla.

 

 

Voidepalan ainekset löytyi meiltä kotoa, mutta meitä jäi vähän harmittamaan kun meidän sheavoi oli loppu. Se olisi ollut täydellinen juuri tähän! Mutta emme lannistuneet vaan sulatimme vesihauteessa ehkä noin vajaan teelusikallisen mehiläisvahaa, reilun ruokalusikallisen aloevoita (aloe veraa ja kookosöljyä) sekä noin ruokalusikallisen kaakaovoita. Lorautimme myös hieman manteliöljyä sekaan.

Kun kaikki ainekset olivat sulaneet, annoimme seoksen jäähtyä hetken. Kun seos alkoi jähmettyä, lisäsimme Spearmint (viherminttu) -eteeristä öljyä niin, että tuoksu oli sopiva. Spearmint on ekaluokkalaisen ehdoton lemppari, joten siitä syystä käytimme sitä. Sekoitimme seoksen vielä huolellisesti ja kaadoimme silikoniseen muffinssimuottiin jähmettymään. Nopeutimme jähmettymistä laittamalla muotin jääkaappiin ja kun se oli jähmettynyt, irrotimme voidepalan muotista.

 

 

Voidepala on ihana! Tuoksuu hurmaavalle ja hoitaa ihoa erinomaisesti. Kuten jo aiemmin kirjoittelin, mehiläisvaha suojaa ja rauhoittaa ihoa sekä pehmentää kuivan ja kireän ihon. Sitä vain ei sovi laittaa liikaa, tai koostumus on todella vahainen, kuten meille kävi kuorintapalan kanssa. Aloevoi myöskin hoitaa ja rauhoittaa ihoa sekä auttaa eteeristä öljyä imeytymään. Kaakaovoi suojaa ihoa ja auttaa palauttamaan sen kosteuden. Se myös auttaa häivyttämään sekä estämään mahdollisia arpia. Sisältämänsä E-vitamiinin ansiosta kaakaovoi lievittää, kosteuttaa ja tasapainottaa ihoa sekä auttaa sitä tuottamaan kollageenia, joka vähentää ikääntymisen merkkejä.

Kirjoittelinkin, että tilasin Limepop:sta kaikkea ihanaa, kuten mangovoita ja lisää sheavoita. Niitä aion seuraavissa paloissa hyödyntää ihan ehdottomasti!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän kahdeksanvuotias tyttärensä, neljävuotias pikkuveli sekä kaksivuotias pikkusisko.

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat