Kirjoitukset avainsanalla vartalovoi

 

Tein ekaluokkalaisen kanssa vartalovoin meidän kuivaihoiselle pikkuiselle. Googlettelin, että sheavoi yleisesti on sopinut kuivaihoisille, joten toivottavasti se sopii meillekin! Oma ihoni vartalolla on pysynyt ainakin toistaiseksi kunnossa vartalon suolakuorinnalla, joten minulla tämä ei varsinaisesti tule käyttöön, mutta pienimmäiselle kyllä.

Vartalovoin tekeminen on helppoa ja meiltä löytyi kaikki tarvikkeet jo valmiiksi kotoa. Vartalovoihin tarvitaan sheavoita, manteliöljyä ja kaakaovoita (ohje Pinterestistä). Ainekset sulatetaan vesihauteessa, annetaan jäähtyä jääkaapissa (ei kuitenkaan kiinteäksi asti) ja vatkataan sopivaksi. Me laitoimme aluksi liian vähän sheavoita ja lisäsimme sitä sitten kunnon köntin. Sulatimme siis jo jääkaapissa jäähtyneen seoksen uudestaan lisätyn sheavoin kanssa ja laitoimme uusiksi jäähtymään. Sen jälkeen vatkaaminen onnistui ja vartalovoi olikin valmista.

 

 

Sheavoissa on runsaasti A-, E- sekä F-vitamiineja ja se hoitaa, kosteuttaa, vahvistaa sekä suojaa ihoa. Sheavoi auttaa ihosoluja uusiutumaan nopeammin joten se parantaa ihon haavoja sekä ruhjeita tehokkaasti. Se vahvistaa ihoa ja lisää sen elastisuutta. Kaakaovoi sisältää luonnollisia antioksidantteja ja se imeytyy ihoon hyvin suojaten sitä ympäristön haittavaikutuksilta. Makea manteliöljy sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisen hyvin kuivalle, herkälle sekä ärtyneelle iholle. Se pehmentää, elvyttää ja ravitsee ihoa. 

 

 

En lisännyt tähän voiteeseen eteerisiä öljyjä, sillä tuote tulee käyttöön yksivuotiaalle. Tuskinpa pari tippaa laventelia tai appelsiinia olisi haitannut, mutta kokeilen nyt ensin, että sopiiko tämä meille näiden perusraaka-aineiden puolesta. Jos öljyjä olisi halunnut lisätä, olisi ne lisätty jäähtyneeseen seokseen ennen vatkaamista. Jos vartalovoita tekisi isomman määrän, lisäisin siihen myös e-vitamiinia, jotta tuoteen säilyvyys paranisi. Raaka-aineet olen tilannut Limepop:sta ja taas tarvitsisi santsata varastoa!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän seitsenvuotias tyttärensä, kolmevuotias pikkuveli, yksivuotias pikkusisko sekä karvainen koirakaveri.

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat