Kirjoitukset avainsanalla ruusunmarjaöljy

 

Kummalliset kaudenhoitorituaalini -sarjan toinen osa käsittelee kasvojen mikroneulausta. Kummallisen tästä rutiinista mielestäni tekee se, että mikroneulauksessa ihan kirjaimellisesti, ja vieläpä tarkoituksella, rikotaan ihon pinta pienillä neuloilla.

Olen jo jonkun vuoden omistanut Swiss Clinicin Skin Roller -mikroneulausrullan ja nyt taas olen ottanut sen tehokkaampaan käyttöön. Luonnonkosmetiikalle kun uskollinen olen, käytän mikroneulaushoidon kanssa tottakai luonnonkosmetiikkaa. Ja ihan vain muistutuksena, rulla kannattaa uusia aika ajoin ja varsinkin, jos se putoaa tai vaurioituu muuten.

 

 

Mikroneulaus - puolesta vai vastaan?

Mikroneulaus herättää paljon tunteita puolesta ja vastaan, mutta itse en ole kokenut sitä haitalliseksi tai vahingolliseksi iholleni. Toki kannattaa varmasti aina jutella asiasta osaavan kosmetologin kanssa, jotta tietää sopiiko mikroneulaus omalle iholle vai ei.

Mikroneulaus ei Swiss Clinicin sivujen mukaan sovellu raskaana oleville tai niille, jotka imettävät. Neulaus ei sivujen mukaan sovi myöskään iholle, jolla on jokin ihotauti, taipumusta arven liikakasvuun tai iholle, jolla on avohaavoja.

 

 

Mikä ihmeen mikroneulaus?

Mikroneulain on erinomainen väline stimuloimaan ihon kollageenituotantoa, kiinteyttämään ja tasoittamaan ihoa. Se tasoittaa arpia, aknea ja ihon pieniä juonteita. Mikroneulauksessa iholle rullataan tuhansia pieniä reikiä, joiden avulla tehoaineet imeytyvät paremmin.

Skin Roller -mikroneulausrullassa on 540 hopeapäällysteistä mikroneulaa, jotka on valmistettu japanilaisesta kirurginteräksestä. Kun rolleria rullataan iholla, aiheutuu siihen mikrovaurio, joka käynnistää ihon luonnollisen paranemisreaktion. Tämän tuloksena ihon kollageenin, elastiinin ja uusien ihosolujen tuotanto stimuloituu.

 

 

Näin minä teen mikroneulauksen kasvoilleni

Olen nyt tehnyt iholleni mikroneulausta kuureittain eli neulannut viitenä päivänä peräkkäin ja sitten pitänyt taas viiden päivän tauon. Alkuun kannattaa ottaa melko rauhallisesti ja testata neulausta hellävaraisin ottein.

Teen kasvojen mikroneulauksen aina puhtaalle iholle, puhtain käsin ja puhtaalla rollerilla! Rullaan ihoa edestakaisin pysty-, vaaka- ja vinosuunnissa neljä kertaa. Käsittelen kasvot sekä kaulan ja sen jälkeen pesen kädet saippualla. Kuivaan kädet puhtaaseen pyyhkeeseen ja levitän iholleni tehoseerumin sekä silmän- ja huultenympäryksille oman tehoaineensa.

Mikroneulain täytyy olla aina desinfioitu sekä ennen käyttöä että sen jälkeen. Uskon myös, että iholle turvallisin vaihtoehto olisi käyttää kertakäyttöhansikkaita seerumien levityksessä, mutta minä olen vain pessyt käteni huolellisesti ja tosiaan, kuivannut ne puhtaaseen pyyhkeeseen. Olen myös vaihtanut tyynyliinan aina ennen kuin menen nukkumaan, jos olen mikroneulannut ihoni.

Vältän kasvojen koskettelua ja esimerkiksi, jos puhun puhelimessa, teen sen kaiuttimen kautta. Iho kuitenkin on rikki neulauksen jälkeen enkä halua saada sitä tulehtumaan.

 

 

Luonnonkosmetiikan tehotuotteet* mikroneulauksen jälkeen

*) tuotteet saatu

Olen levittänyt mikroneulauksen jälkeen iholleni kotimaisen Flow Cosmeticsin Ruusunmarja Ihonhoitoöljyä*. Silmän- ja huultenympäryksille olen levitellyt taas Flow:n mustikkaista Silmienympärys- ja Huulipalsamia*.

Flow:n tuotteet* olen valinnut iholleni siksi, että ensinnäkin ne ovat kotimaista luonnonkosmetiikkaa ja toisekseen tämä kaksikko on varsinainen tehoyhdistelmä juuri minun iholleni. Aiemminkin käyttämäni Flow:n tuotteet ovat olleet erittäin laadukkaita, joten minulla oli täysi luotto näihinkin kun tuotteita valitsin.

Ruusunmarja Ihonhoitoöljyllä* on ihoa tehokkaasti kuntouttava koostumus. Se hoitaa iho-ongelmia, tasapainottaa seka- ja rasvoittuvan sekä kuivan ihon talineritystä, kosteuttaa ihoa sekä hidastaa ryppyjen ja juonteiden syntymistä. Öljy parantaa ihon kimmoisuutta ja soveltuu arpien, aknearpien, aurinkoihottuman ja auringon polttamien hoitoon.

Mustikkainen Silmienympärys- ja Huulipalsami* suojaa, hoitaa sekä kosteuttaa herkkää silmien- ja huultenympärysihoa. Se auttaa vähentämään turvotusta, vaalentamaa tummia silmänympäryksiä ja hidastamaa ikääntymisen merkkejä.

 

 

Suunnitelmissa pidemmät neulat

Oman rollerini neulat ovat 0,2 mm pitkät ja taitavat olla lyhyimmät, mitä on. Olen harkinnut siirtyväni 0,5 mm neuloihin, mutta täytyisi ehkä käydä visiitillä asiantuntevan kosmetologin luona ja kysyä sieltä mielipidettä.

Hurmaava blogikollegani GrannyNanny muuten kertoi hiljattain myös omista kokemuksistaan ikääntyvän ihon mikroneulaamisesta ja jutun voi käydä lukemassa hänen ihastuttavasta blogistaan. Siellä ollaan myös oltu erittäin tyytyväisiä mikroneulaukseen!

Minulla on muuten myös vartalon iholle oma rolleri, jota olen taas alkanut käyttämään aktiivisemmin ja tottakai luonnonkosmetiikkatuotteiden kanssa. Kirjoittelen varmasti vartalon ihon mikroneulauksesta vielä sitten myöhemmin lisää.

Kummalliset kauneudenhoitorituaalini -sarjan ensimmäisen osan voit muuten lukea täältä:

Kummalliset kauneudenhoitorituaalini: Kivet silmille

 

-R

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Syksy kun saapuu ja ilmat viilenevät, minun käsieni iho kuivuu kuivumistaan. Käsiä tulee pestyä ainakin parikymmentä kertaa päivässä kun kokoajan on pesemässä jonkun pyllyä, käsiä, tassuja tai tarjoilemassa ruokaa jollekin. Käsien pesu on varmasti tuon kylmän ja kuivan ilman ohella käsille se kaikkein pahin vihollinen ja minun käteni menevät ihan siihen kuntoon, että iho menee haavoille. HIlseilevä iho on vielä ihan siedettävä, mutta kun iho on rikki, se ei enää ole niin jees.

 

 

Teinpä siis itselleni appelsiini-ruusunmarjaöljyn kuivia käsiäni ajatellen. Käy toki muillekin kuiville alueille, mutta minulla kädet on se kaikkein pahin. Käsien iho on siinä mielessä haastava, että minulla se ainakin on ihan kokoajan rasituksella. Kotona kun kolmen lapsen kanssa olen, ei käsien iho paljon saa lepohetkiä vaan on kokoajan jonkun ärsykkeen kohteena. Toisaalta juurikin myös näistä samoista syistä käsille levitettävä öljy on oltava helposti imeytyvää, sillä öljyisillä käsillä en tykkää olla eikä niillä pysty mitään tekemäänkään.

 

 

Appelsiini-ruusunmarjaöljyn sekoitin pieneen spray-pulloon ja siitä sitä on helppo annostella käsien selkäpuolelle ja hieroa juurikin niille selkäpuolille. Itse en tykkää annostella öljyä kämmenpuolelle, sillä siitä kun sitä läträä selkäpuolille, on jokapaikka öljyssä. Eli selkäpuolille ja siitä sitä kuitekin riittää sopivan vähän myös kämmenille.

Ja sitten itse öljyn sisältöön. Spraypulloon kaadoin manteliöljyä, viinirypäleensiemenöljyä, kameliaöljyä ja ruusunmarjaöljyä. Sekaan loraus E-vitamiinia sekä Orange ja Lavender -eteerisiä öljyjä niin, että tuoksu miellyttää ja valmista! Spraypullo on kätevä kuljettaa esimerkiksi laukussa mukana ja kotona on sitten omansa. Käsiä täytyy muistaa kosteuttaa monen monta kerta päivässä, jotta teho säilyy yllä! Paras olisi kun jokaisen pesun jälkeen muistaisi tai pystyisi kosteuttaa.

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Käytän ihonhoidossa paljon öljyjä. Vartalolle niitä käytän enimmäkseen itsetehdyssä suolakuorinnassa, mutta tarvittaessa myös ihan sellaisenaan. Kesällä esimerkiksi manteliöljy toi säärille ihanaa hohdetta ja auringossa oleilun jälkeen iho tarvitsi lisäkosteutusta. Silloin oli helppo hieroa iholle öljyä suoraan pullosta, mutta enimmäkseen vartalon kosteutus hoituu suihkussa kuorinnan avulla.

Vartalon suolakuorintaan käytän normaalisti avokado-, oliivi- manteli- sekä makadamiapähkinäöljyjä ja viime kerralla lisäsin ruusunmarja- sekä kameliaöljyjä. Kasvoilla olen nyt jonkin aikaa näitä kahta käyttänyt seerumityylisesti ja ne ovat elvyttäneet ihoani mukavasti. Öljyihin olen ihonhoidossa yleisestikin ottaen ollut todella tyytyväinen enkä ole näiden käyttämieni tuotteiden huomannut tukkivan ihohuokosiani tai jättävän ihoani öljyisen tuntuiseksi. Olen yllättynyt siitä kuinka hyvin iholleni oikeat öljyt siihen imeytyvätkään ja kuinka hoitavia ne ovatkaan. Esimerkiksi kookosöljy ei imeydy ihooni millään kun taas kameliaöljy imeytyy hetkessä.

 

 

Avokadoöljy sisältää runsaasti terveellisiä A-, B- ja E-vitamiinejä sekä tyydyttymättömiä rasvahappoja ja lesitiiniä. A-vitamiini edesauttaa uusia soluja muodostumaan ja hidastaa ihon pintakerroksen solujen sarveistumista sekä hilseilyä. B-vitamiinit puolestaan edistävät solujen aineenvaihduntaa ja rasvahapot taas ehkäisevät ihon ylimpien kerrosten halkeilua. E-vitamiini suojaa ihoa sekä pitää huolta sen rakenteesta. Lesitiini puolestaan kosteuttaa, pehmentää, muodostaa kalvon ja auttaa muita aineita imeytymään.

Oliiviöljyn sisältämät hyvänlaatuiset rasvat sekä A- ja E-vitamiinit säilyttävät edellä kirjoittamieni ominaisuuksien lisäksi ihon kimmoisuutta. Oliiviöljy on siis hyvin vitamiinipitoinen ja ravitsee ihoa tehokkaasti, joten se soveltuu todella hyvin ruoanlaiton lisäksi myös ihonhoitoon. Olen tykännyt siitä paljon juuri kuorintojen pohjaöljynä. 

Manteliöljy koostuu kertatyydyttymättömistä rasvoista, öljyhaposta ja linolihaposta. Se sisältää runsaasti A- ja E-vitamiineja sekä esimerkiksi Omega-3 ja Omega-6 -rasvahappoja. Manteliöljy imeytyy ihoon nopesti, sillä se on hyvin kevyt. Se tekee sellaisenaan käytettynä ihosta ihanan pehmeän ja kimmoisan, joten olen tykännyt käyttää sitä myös kuorinnoissa. Manteliöljy soveltuu kaikille ihotyypeille ja on meillä ainakin sellainen perusöljy koko perheelle.

Makadamiapähkinäöljy sisältää runsaasti palmitoleiinihappoa, jota on iholla luontaisesti, mutta joka kuitenkin häviää iän myötä. Palmitoleiinihappo suojaa ihoa haitallisilta ympäristövaikutuksilta ja vapailta radikaaleilta. Makadamiapähkinäöljy muistuttaa rasvahappokoostumukseltaan ihon luontaisesti tuottamaa talia. Öljy sisältääkin siis runsaasti luonnollisia rasvahappoja kuten Omega-7, joten se kosteuttaa ja suojaa ihoa erinomaisesti. Valitettavasti minulta pääsi makadamiapähkinäöljy juuri loppumaan, joten kuvissa sitä ei näy, mutta tilataan ensi kerralla lisää!

Viinirypäleensiemenöljy on kevyt ja imeytyy ihoon hyvin. Se sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisen hyvin kuivalle ja ärtyneelle iholle, sillä se kosteuttaa ihoa tehokkaasti eikä se kuitenkaan jätä ihoa rasvaisen tuntuiseksi. Viinirypäleensiemenöljy sisältää runsaasti E-vitamiinia sekä linoleenihappoa.

 

 

Ruusunmarjaöljy on myös pullollaan A- ja E-vitamiinia sekä erilaisia rasvahappoja, kuten oleiinihappo, linolihappo ja linoleenihappo. Nämä rasvahapot ovat välttämättömiä ihon uusiutumiselle. Ruusunmarjaöljyä pidetään erityisen tehokkaana vanhenemista hidastavana öljynä ja se sopii erityisesti kuivan, herkän, allergisen ja vanhenevan ihon hoitoon. Sen sisältämien rasvahappojen on todettu pitkäjänteisellä käytöllä korjaavan arpia, sillä ne parantavat ihon rakennetta ja lisäävät sen kimmoisuutta. Ruusunmarjaöljy myös parantaa ihon sävyä.

Kameliaöljy eli teeöljy on hyvin kosteuttava ja ravitseva. Se on lisäksi erittäin antioksidanttinen ja imeytyy ihoon nopeasti tukkimatta ihohuokosia. Kameliaöljy vähentää myös ihon tulehdusta ja edistää haavojen sekä naarmujen paranemista. Tästä johtuen siitä saattaa olla apua esimerkiksi atooppisen ihon hoidossa ja oivallisesti ikääntyvälle iholle.

Öljyjä säilytetään normaalissa huoneenlämmössä suoralta auringon valolta suojattuna. Mielummin jopa pikkuisen viileässä kuin kuumassa ja niitä kannattaa säilyttää tummissa tai auringon valoa läpäisemättömissä pulloissa. Öljyen säilyvyyttä voi pidentää välttämällä voimakkaita lämpötilan vaihteluita ja myös oikean kokoinen pullo on tärkeä. Mitä enemmän pullossa on ilmaa sitä todennäköisemmin öljy pilaantuu nopeammin, sillä öljyt eivät tykkää hapettumisesta. On tärkeää sulkea korkki tai kansi heti käytön jälkeen, jotta tuote ei pääse pilaantumaan. 

Yleisesti ottaen tilaan kaikki kasviöljyt Limepop:n verkkokaupasta ja voin suositella sitä aivan vilpittömästi! Oliiviöljyn aion ostaa ruokakaupasta jatkossakin, mutta esimerkiksi kun tämä avokadoöljy loppuu, tilaan seuraavan pullon Limepop:sta. Ihan huippukauppa ja ihanasti asiastuntevia ohjeita, vinkkejä ja neuvoja! Sieltä kaivoin suurimman osan tiedosta tähänkin postaukseen. Kannattaa käydä vierailulla sivuilla ja inspiroitua!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat