Kirjoitukset avainsanalla DIY kosmetiikka

 

Löysin Clas Ohlsonilta  todella söpöjä kaktusmuotteja ja heti ensimmäisenä tuli mieleen, että niihinhän saa tehtyä aivan ihania saippuoita. Tykkään kaktuksista ja palasaippuoista, joten nämä muotit olivat ihan minun juttuni!

Kokeilin eilen muotteja ja tein söpöjä kaktussaippuoita luomusaippuamassasta, jonka olen tilannut Pienestä Tuoksukaupasta. Luomumassaa olen nyt käyttänyt jo tovin ja tykännyt siitä kovasti! Saippuasta tulee ihanan vaahtoavaa ja kun joukkoon lisää ekstra-aineita, tulee saippuasta käsiä hyvin tehokkaasti hoitavaa.

 

 

Kaktussaippuat

200 g luomusaippuamassaa
5 g sheavoita
5 ml risiiniöljyä
5 ml kehäkukkaöljyä
väriaineita (esimerkiksi micat tai mp-värit)
vihermintun eteeristä öljyä
taikapähkinävettä

Pilko saippuamassa ja sulata se vesihauteessa. Lisää joukkoon sheavoi ja anna sulaa massan joukkoon. Kun kiinteät aineet ovat sulaneet, lisää joukkoon öljyt ja sekoita rauhallisesti, jotta ilmakuplia muodostuisi mahdollisimman vähän.

Sekoita joukkoon haluamasi väriaineet pienissä erissä, sekoita ja lisää niitä tarvittaessa. Käytin vihreän värin aikaansaamiseksi akvamariinin väristä micajauhetta sekä keltaista mp-väriä. Micasta tuli saippuaan hieman hohtoa ja keltaiseen väriin sekoitettuna siitä tuli vihreää.

Ota kattila pois liedeltä, mutta anna saippuan olla vielä vesihauteessa. Lisää eteerinen öljy oman mielen mukaan ja sekoita varovasti. Tuoksuttele ja lisää öljyä, jos tarvitsee. Käytin vihermintun eteeristä öljyä ja tiputtelin sitä kymmenisen tippaa massan joukkoon.

Kaada seos muotteihin ja suihkuta päälle taikapähkinävettä poistamaan ilmakuplia. Anna seoksen jäähtyä hetki ja laita jääkaappiin jähmettymään. Kun saippuat ovat jähmettyneet, voit ottaa ne pois jääkaapista ja antaa jähmettyän huoneenlämmössä vielä muutaman tunnin.

Saippuat ovat käyttövalmiita kun ovat kunnolla jähmettyneet ja saippuat, jotka eivät tule heti käyttöön, kannattaa kääriä leivinpaperiin ja pakata tiiviiseen rasiaan.

 

 

Micajauheen olen tilannut myös Pienestä Tuoksukaupasta ja kaikki muut aineet Limepopista, josta tilaan suurimman osan kotikosmetiikkaan käyttämistäni raaka-aineista.

Saippuoista tuli tosi söpöjä ja tykkään väristäkin kovasti! Luomumassa on melko kellertävää, joten siihen kun sekoittelee värejä, ei voi ikinä varmaksi tietää lopputulosta. Nämä onneksi onnistuivat erinomaisesti!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Tein eilen perjantain kunniaksi iholleni puhdistavan naamion. Minun ei tule naamioita oikeastaan ikinä tehtyä, sillä koen ne jotenkin hankaliksi ja aikaa vieviksi, mutta nyt ajattelin ryhdistäytyä asian suhteen, sillä ihoni vaikuttaa tällä hetkellä varsin epäpuhtaalta. Tietenkään mikään maailman naamio ei tätä kerrasta korjaa, mutta ajan kanssa ehkä!

Naamion tekeminen on todella helppoa ja Kuolleenmeren mutaa saa näppärästi tilattua ainakin Pienestä Tuoksukaupasta. Muta on kuivattua ja suodatettua Kuolleenmeren mutaa, joka sisältää runsaasti kivennäisaineita ja se puhdistaa sekä pehmentää ihoa tehokkaasti. Mudan sanotaan usein myös vähentävän ihon tulehduksia ja tehostavan verenkiertoa.

 

 

Mutanaamio Kuolleenmeren mudasta

2 rkl Kuolleenmeren mutaa (kuivattua)
2 tl maustamatonta jugurttia
1 tl hunajaa
5 tippaa frankincensen eteeristä öljyä
3 tippaa teepuun eteeristä öljyä

Sekoita muta, hunaja ja jugurtti huolellisesti keskenään ja lisää tarvittaessa mutaa, jos koostumus jää liian löysäksi. Vastaavasti taas voi lisätä jugurttia tai vettä, jos koostumus on liian jähmeä. Lisää joukkoon omalle ihotyypillesi sopivat eteeriset öljyt ja sekoita naamio vielä huolellisesti.

Levitä naamio heti puhtaalle, kuivalle iholle välttäen silmänympärysten herkkää ihoa. Anna naamion vaikuttaa iholla niin kauan, että se alkaa hiljalleen kuivua ja pese naamio sitten huolellisesti pois lämpimällä vedellä. Heitä mahdollisesti ylijäänyt naamio pois tai levitä se esimerkiksi kaulalle.

 

 

Minun ihoni tuntui tykkäävän naamiosta, sillä iho jäi todella pehmeäksi ja samettisen tuntuiseksi naamion jälkeen. Suihkutin iholle kasvovettä ja levittelin päälle vielä kosteusvoiteen, jotta iho ei pääsisi kuivumaan liikaa. Eteeriset öljyt toivat naamioon ihanan raikkaan tuoksun ja ne tosiaan kannattaa valita omalle iholle sopiviksi.

Maustamaton jugurtti ja hunaja rauhoittavat sekä hellivät ihoa ja sopivatkin siksi naamioihin mitä parhaiten. Eteerisistä öljyista teepuu ja frankincense sopivat hyvin epäpuhtaalle iholle ja frankincense on loistava myös tälläiselle yli kolmekymppiselle iholle. Toki jokaisen iho on yksilöllinen eikä kaikki sovi kaikille!

Vielä en osaa tietenkään sanoa, että auttaako tämä naamio ihon epäpuhtauksien taltuttamiseen vai ei, mutta tälläisenä hemmotteluhetkenä se ainakin tuntui ihanalta. Ja lapsilla oli melko hauskaa!

 

-R

 

Kommentit (2)

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Mun tarttee ryhdistäytyä naamioiden kanssa kun niitä tulee tehtyä ihan liian harvoin! :) 

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Olen tainnut vuoden verran käyttää itsetehtyä deodoranttia ja tätä kyseistä ohjetta on tullut käytettyä aina hieman muunneltuna puolisen vuotta. Tämä ohje sisältää soodaa, joka joillakin ärsyttää kainaloita, mutta minulla se on jo puolisen vuotta toiminut aivan moitteettomasti, joten joillekin se siis myös todistetusti sopii. Toivon niin ainakin!

Aloin tehdä deodoranttini itse luettuani deodoranttien sisältämistä myrkyistä ja varsinkin epäilyistä, että deodorantti voisi jopa aiheuttaa rintasyöpää. Päätin kokeilla tehdä sitä itse ja yllätyin positiivisesti sen tehosta enkä sittemmin ole enää kaupasta deodoranttia ostanut. Tosin minä en ole kova hikoilemaan, joten deon ei tarvinnut olla kovin vahvaa ikinä aiemminkaan.

 

 

Voidemainen deodorantti

2 rkl kookosöljyä
1,5 rkl sheavoita
1,5 rkl mehiläisvahaa
1,5 rkl arrowjuurijauhetta
1 rkl ruokasoodaa
25 tippaa eteerisiä öljyjä (esim. laventeli, sitruuna, teepuu, lime, greippi, sitruunaruoho)

Sulata kiinteät aineet (shea, mehiläisvaha ja kookosöljy) kulhossa tai pienessä kannussa vesihauteessa. Kun ne ovat täysin sulaneet, laita liesi pois päältä tai ota vesihaudekattila pois liedeltä, mutta älä ota kannua tai kulhoa pois vesihauteesta.

Sekoita joukkoon huolellisesti arrowjuurijauhe sekä ruokasooda esimerkiksi puutikulla ja lisää eteeriset öljyt. Minä käytin tällä kertaa limen, teepuun ja sitruunaruohon eteerisiä öljyjä yhteensä noin 25 tippaa ja tuoksusta tuli ihanan raikas.

Sekoita hyvin ja kaada deodorantti puhtaaseen sekä kuivaan säilytysrasiaan. Anna jäähtyä kunnolla ennen käyttöönottoa.

 

 

Käytän deodoranttia aina puhtain sormin puhtaalle iholle, mutta suositeltavaa olisi ottaa tuotetta purkista esimerkiksi puhtaalla pikkulusikalla. Silloin käyttöikä pitenee, sillä purkkiin ei pääse käsistä likaa ja sitä myöden ikäviä bakteereita.

Omat aineeni olen tilannut eteerisiä öljyjä lukuun ottamatta Limepop:sta. Eteeriset öljyt taas tilaan suoraan ranskalaiselta Florihanan tislaamolta, mutta esimerkiksi myös Limepop myy niitä kyllä. Joskus olen tehnyt deon myös deodoranttihylsyyn, mutta koen, että purkista saa deon käytettyä ihan loppuun asti. Hylsyyn tuppaa aina jäämään deodoranttia, jota ei pysty sieltä enää käyttämään.

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Kerroin luopuneeni ripsipidennyksistä ja, että omat ripseni olivat niiden jäljiltä melkoisen lyhyet ja harvat. Pidennykset rasittavat ripsiä suhteellisen paljon ja minusta on täysi vale kun väitetään, että ne eivät häiritsisi omien ripsien kasvua ja hyvinvointia. Kyllä vain häiritsevät! Tämän olen itse todennut monen monta kertaa, mutta pidennysten kanssa se ei ole minua haitannut.

Melkoinen isku vasten kasvoja tosin on aina se pidennyksistä luopumisen jälkeinen peiliin katsominen. Omat ripset ovat hentoiset, muutaman millin pituiset nysät, ja harvat kuin mitkä. Shokki on alkuun aivan järkyttävän suuri, jos nyt rehellisiä (ja pinnallisia) ollaan, mutta kuten kaikki muukin, onneksi se menee ohi.

 

 

Ripset kasvavat takaisin ja vahvistuvat ajan kanssa kyllä - siitä ei ole epäilystäkään. Mutta, jos haluat, voit boostata ripsien kasvua ja tuuheutumista tällä hyvin simppelillä seerumilla, johon voit lisätä kasviöljyjen lisäksi muutamaa karvojen kasvua edistävää eteeristä öljyä.

Eteeriset öljyt voi hyvin myös jättää pois ohjeesta, jos se tuntuu itsestä paremmalta vaihtoehdolta. Minä en itse seerumiin eteerisiä öljyjä lisännyt, sillä en uskaltaisi ehkä kuitenkaan laittaa niitä niin lähelle silmää, mutta monet kyllä käyttävät ripsiseerumissa niitä. Joten siis eteeriset öljyt omalla vastuulla!

Toki ohjetta kannattaa kokeilla vaikkei omat ripset olisikaan pidennysten runnomat. Ripsiseerumin öljyt vahvistavat ja auttavat ripsiä kuin ripsiä kasvamaan pidemmiksi ja tuuheammiksi kun seerumia iltaisin ripsiin harjailee. Se myös voi tuuheuttaa sekä vahvistaa kulmakarvoja ja se, jos jokin, on aika positiivinen juttu ainakin minun harvoille kulmakarvoilleni!

 

 

Vahvistava ripsiseerumi

1 rkl risiiniöljyä
0,5 rkl makeaa manteliöljyä
0,5 tl arganöljyä
0,5 tl E-vitamiinia
pieni pullo
ripsiharja
(2 tippaa laventelin eteeristä öljyä
2 tippaa setripuun eteeristä öljyä
1 tippa rosmariinin eteeristä öljyä)

Mittaa ja tiputtele öljyt pientä suppiloa apuna käyttäen pulloon, sulje korkki ja ravistele öljyt kunnolla sekaisin. Eteeriset öljyt, jotka ohjeessa mainitsin, antavat karvojen kasvulle lisäboostia, mutta seerumin voi hyvin tehdä ilman niitäkin.

Jos käytät eteerisiä öljyjä, muista varoa seerumin joutumista silmiin! Sinne se ei missään nimessä kuulu ja itse en ole uskaltanut eteerisiä öljyjä seerumiin lisätä, sillä pelkään niiden joutuvan silmiin.

Levitä seerumia puhtaalla ripsiharjalla puhtaisiin ripsiin ja kulmakarvoihin iltaisin. Minun pulloni oli aivan turhan liian suuri seerumin määrään nähden, mutta hyvin silläkin olen pärjännyt. Muista puhdistaa ripset aamulla ennen meikkaamista tai muuten ripsari ei pysy ripsissä vaan löydät sen ala- ja yläluomiltasi!

 

 

Minä olen käyttänyt seerumia ripsilleni nyt pari viikkoa ja ripset ovat kasvaneet huimasti. Tosin tämä voi johtua pidennysten poiston jälkeen ihan ripsien luonnollisesta kasvusta, mutta aion käyttää seerumia jatkossakin. Alan myös käyttää sitä nyt ripsien lisäksi kulmakarvoilleni ja on hyvin mielenkiintoista nähdä, kuinka hyvin seerumi oikeasti toimii!

Käytän seerumia niin, että laitan pullon suun tiukasti kämmenselkääni vasten ja käytän pullon ylösalaisin. Levitän seerumia sitten kämmenselältäni ripsiin ja näin sitä ei tule harjaan liian paljon. Kasviöljyt olen tilannut Limepopista  ja eteeriset öljyt ranskalaiselta Florihanan tislaamolta. Jos eteerisiä öljyjä haluaa tilata lähempää niin niitä saa kyllä myös esimerkiksi juuri Limepopista.

 

-R

 

Kommentit (2)

Hilsen fra Oslo

Moikka, kuullostaa hyvæltæ! Onko sulla ollut jotain ærsyyntymistæ silmissæ? Ajattelin kokeilla reseptiæ myøhemmin, kuten aiemmin kerroin kæytin IGlow merkkistæ seerumia joka oli tosi tehokasta...ups, ja kallista. Maksoi noin tuhat kruunua🤔😟. Todella ihanaa vkloppua sulle sinne Kumpulaan, en oikein tiedæ ettæ missæ pæin Suomea olet, mutta kuullostaa mukavalta paikalta. Sorry vaan kirjaimet ipad ei suostu suomen aakkosiin 🤔, teen varmaan jotain væærin!

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Moi! Ei minulla ole ollut silmissä ärsyyntymistä, mutta tosiaan en halunnut laittaa eteerisiä öljyjä seerumiin, ettei tulekaan mitään. :) Kokeile ihmeessä tehdä seerumia ja käyttää sitä jonkin aikaa niin huomaat, että toimiiko se! Se sinun ostamasi seerumi kuulosti hurjan hyvältä, mutta ymmärrän kyllä, että ei tee mieli ostaa sitä kun on niin kovin kallista!

Kumpula, jossa me asumme, on Tampereella, mutta Helsingissä on myös omansa. Olemme viihtyneet täällä tosi hyvin, sillä tämä on tosi rauhallista aluetta. Lapsille aivan ihanaa. :)

Ja, ei haittaa kirjaimet! Saa hyvin kyllä selvää. :) Mukavaa sunnuntain jatkoa!

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän kahdeksanvuotias tyttärensä, neljävuotias pikkuveli sekä kaksivuotias pikkusisko.

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat