Kirjoitukset avainsanalla hyvä elämä

 

Olen jo pitkään miettinyt, että kiusaaminen mahtaa maailman typerin ja säälittävin harrastus. Niin harmillista, että joidenkin ihmisten täytyy oikeasti pönkittää omaa huonoa itsetuntoaan haukkumalla, mollaamalla ja lyttäämällä muita! Ilkeilyssä ja kiusaamisessahan usein on kyse vain siitä, että kiusaajalla on huono itsetunto ja paha olla. Hän ei ole tyytyväinen elämäänsä ja on oikeasti hyvin epävarma itsensä suhteen, vaikka yrittää esittää kaikkea muuta.

Silloin, kun kaikki on elämässä hyvin, ei todellakaan ole aikaa tai tarvetta kirjoitella kenellekään ilkeitä kommentteja. Ihminen, jolla on hyvä ja terve itsetunto, osaa ajatella, että me ihmiset olemme erilaisia ja teemme sekä ajattelemme asiat eri tavoin. Hän tietää, että hänen ei tarvitse verrata itseään muihin. Kun itsetunto on kohdillaan ja on itseensä tyytyväinen, voi olla hiljaa, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Silloin ei ole tarvetta pönkittää omaa egoaan olemalla ilkeä.

Eri mieltähän saa aina olla, mutta sen voi ilmaista asiallisella tavalla. Ei ilkeilemällä, haukkumalla tai mollamaalla toisen tapaa olla ja ajatella. En ole koskaan ymmärtänyt kuinka jotkut ihmiset esittävät olevansa suorapuheisia, vaikka oikeasti ovat vain ilkeitä kiusaajia. Ei suorapuheisenkaan tarvitse sanoa asioita inhottavalla tavalla! En myöskään usko, että ilkeilijät ovat oikeasti kiinnostuneita muiden hyvinvoinnista. Tavoite on vain saada oma olo paremmaksi polkemalla muita alas.

 

 

Minua itseäni ei haittaa, jos joku haukkuu olohuonettani, sisustusmakuani, ulkonäköäni tai tapaani ajatella. Saan ilkeitä kommentteja säännöllisesti, mutta en kuitenkaan ongelmaksi asti onneksi. Osaan ajatella asian niin, että siinä taas joku säälittävä, huonolla itsetunnolla varustettu, nettikiusaaja tai ilkeilijä haluaa yrittää parantaa omaa huonoa oloaan ja itsetuntoaan saamalla minulle pahan mielen. Tuskin kuitenkaan olo sillä paranee, sillä syyt hänen ongelmilleen ovat varmasti syvemmällä.

Minulle ei tule paha mieli siitä, että joku kokee tarpeelliseksi haukkua minun tekemisiäni. Blogin kommenttiboksin olen laittanut esimoderoinnin alle siksi, että en halua näiden ilkeilijöiden loukkaavan ketään muuta ja haluan pitää blogin fiiliksen hyvänä. Hyväksyn kaikki kommentit yksitellen ja julkaisen vain asiallisesti kirjoitetut. Esimerkiksi lasteni ei tarvitse lukea kuinka joku anonyymi kommentoija haukkuu hänen kotiaan ihan vain huvikseen.

Surullista kyllä, olen lapsillekin kokenut tarpeelliseksi selittää, kuinka jotkut vain harrastavat nettikiusaamista ja ilkeilyä. Ihan samoin kuin koulukiusaamistakin. Minä olen halunnut, että lapset tunnistaisivat somessa nämä ilkeilijät sekä nettikiusaajat ja osaisivat jättää heidän kommenttinsa omaan, alhaiseen, arvoonsa. Olen yrittänyt selittää, että nämä henkilöt vain haluavat satuttaa ja loukata muita ihmisiä. Että see on heidän mielestään hauskaa.

Harmillista toki on, että lapsille tälläistä joudutaan selittämään. Ihan kuin se olisi normaalia! Sitähän se oikeasti ei ole, vaan tämä nettikiusaaminen ja ilkeily on ihan täysin epänormaalia sekä terveen järjen vastaista. Olen senkin kyllä lapsille yrittänyt selittää. Jotenkin ilkeilystä vain on tullut ihan yleinen käytäntö nettikeskusteluissa. On ihan ok olla ilkeä. Aika säälittävää!

 

 

Olen sitä mieltä, että meidän aikuisten pitäisi ihan oikeasti opetella käyttäytymään netissä. Lapset ja nuoret saavat somesta helposti sellaisen kuvan, että ihan mitä vaan saa sanoa toiselle eikä tarvitse pätkän vertaa ajatella, miltä toisesta tuntuu. Julkkiksia ja tähtibloggareita saa haukkua ihan niin paljon kuin sielu sietää ihan vain siksi, että kyseessä on julkisuudessa oleva henkilö. Kyllähän heidän nyt haukut pitää kestää!

Esimerkiksi esikoisvauvan äidille nämä tälläiset ilkeät egonpönkityskommentit voivat tuntua kamalille! Tuore äiti kun on yleensä melko epävarma, saattavat ilkeät kommentit satuttaa. Kommentit, joiden tarkoituksena on antaa ymmärtää, että olet huono äiti ja kommentoija on hyvä äiti, saattavat lisätä tuoreiden äitien paineita ihan liikaa. Ei kuitenkaan ole olemassa yhtä oikeaa tapaa olla äiti tai ihminen. Miksi sitä on niin vaikea hyväksyä?

Itseäni usein mietityttää, että ovatko miehetkin yhtä armottomia toisiaan kohtaan kuin naiset ovat? Ovatko he yhtä kärkkäitä kommentoimaan ja olemaan ilkeitä vai onko tämä vain naisten juttu? Anonyymeistä kommenteista on joskus mahdotonta arvata kommentoijan sukupuolta, mutta useinhan se on niin, että vain nainen tai äiti on naiselle (tai äidille) susi. Toki harvemmin miehet kirjoittavat esimerkiksi perheblogia ja varmaan myös aika harvoin niitä lukevatkaan, joten keskustelijat ovat pääosin naisia.

Varmasti nettikiusaajia ja ilkeilijöitä löytyy niin naisista kuin miehistäkin, mutta oma huomioni on naisena kiinnittynyt naisten tapaan arvostella toisiaan. Varsinkin äidit vaikuttavat olevan usein todella julmia toisiaan kohtaan. Tämä on taas eräs tapa pönkittää omaa epävarmuuttaan äitinä, mutta luulisi, että senkin voisi tehdä mielummin tukemalla ja olemalla avuksi. Uskoisin, että siitä tulisi paljon parempi mieli kuin ilkeilystä!

 

 

Lueskelin kohun velloessa Kolmistaan -blogissa  sinne sekä muuallekin someen ilmestyneitä kommentteja, ja olihan se hurjaa luettavaa. Myötähäpeän tunne nousi näitä kommentoija-äitejä kohtaan enkä voi ymmärtää, miksi äidit päästelevät näppäimistöltään sen tasoisia kommentteja? Ne taas kyllä todistivat, että toinen äiti todellakin on se susi toiselle äidille. Surullista. Tosi surullista! Äitien itsetunnot ovat kyllä harmittavan huonossa kunnossa.

Voisipa kaikki kiusaaminen sekä ilkeily loppua ja kiusaajat saisivat itsensä sekä ongelmansa kuntoon. Ihan reaalimaailmassa kuin somessakin! On jotenkin niin kamalan turhauttavaa kuinka ihmiset eivät tunnu ottavan opikseen vaikka kiusaamisen lopettamiseksi on tehty töitä jo vaikka kuinka kauan. Ilmeisesti ihmisillä vain on tosi paha olla, sillä kenellekään ei voi olla yllätys, että kiusaaminen on väärin, typerää ja raukkamaista!

 

-R

 

Kommentit (7)

Kirsi K
1/7 | 

Hyvä kirjoitus, ASIAA! Kyllä näin, aikuisten pitäisi näyttää lapsille mallia - tässäkin asiassa. Ja tosiaan, miehet eivät toimi näin kuten näissä blogikiusaamistapauksissa näyttää kommentoijat toimivan. Usein miehelleni ja miespuolisille ystävilleni näistä epäasiallisista kommenteista ja niiden jatkumona seuraavista kiivaista (ja usein ulkouolisen korvaan aivan naurettavista) väittelyistä (esim. kommenttibokseissa tai foorumeilla) kun olen kertonut, olen saanut kyllä niin ihmetteleviä katseita ja kommentteja: "Mitä ihmettä? Eikö niillä ihmisillä ole muuta tekemistä?" 😂😂😂 Niinpä 😊. Mutta toki miehistäkin löytyy törkykommentoijia - etenkin omien mielenterveysongelmien kanssa painijoista. Niitä netissä riittänee myös, mutta tässä kirjoituksessa ymmärtääkseni tarkoitit juuri tiettyä naisporukkaa. Huh huh, onneksi itse ei elä siinä maailmassa ja osaa ottaa asiat juuri samoin kuin sinä kuvasit. Sinulle toivon kaikkea hyvää blogiasi pitkään seuranneena - jatkahan samaan malliin 👍. Ihanaa joulun aikaa!

Vierailija
2/7 | 

Eihän kiusaaminen pelkästään aktiivista nimittelyä ole. Yhtä lailla kiusaajia ovat ne, jotka syrjivät muita, järjestäytyvät pieniin kuppikuntiinsa ja keksivät tekosyitä sille, kenelle kelpaa puhua, kenelle ei. Itsekkyydestä ja ahneudesta se alkaa ja koskee kaikkia niitä, joille elämä on vain minä, minun lapseni, minun perheeni jne. Minä, minä, minä ja minu jatkeeni. Koko elämä pyörii sen ympärillä, kuinka paljon kykenee rohmuamaan itselleen muilta pois, jotta pääsisi arvoasteikossa muita edelle. Materialistisimmissa kodeissahan ne pahimmat koulukiusaajat aina kasvaa.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Voi, kiusaamista on vaikka minkälaista! Ja se on niin kovin surullista, että ihmisillä on tarvetta sitä harrastaa. Niin lapsilla kuin aikuisillakin. Mutta kyllä se taitaa meistä aikuisista kuitenkin lähteä, tai ainakin meidän pitäisi siihen puuttua. Mutta sitten kun aikuisetkin kiusaavat niin kuka siihen puuttuu? Ja miksi aikuistenkin täytyy kiusata? Meidän kuitenkin pitäisi tietää, että niin ei tehdä.

Siihen en osaa sanoa mitään, että millaisissa kodeissa ne pahimmat koulukiusaajat kasvavat. Kodissa kuitenkin. Kodissa, jossa vanhempien pitäisi pystyä asiaan puuttumaan. Näin ei kuitenkaan taida aina käydä.

-R / Koti Kumpulassa

Vierailija
3/7 | 

En ole äiti, käytön sosiaalista mediaa/nettiä verrattaen aika vähän enkä ole kuvailemasi kiusaajakaan koska harvoin kommentoin. En varmasti ole blogisi kohderyhmä enkä seuraa blogiasi usein. Olen kyllä huomannut tietynlaisen rivien välistä pursuavan myrkyn mitä moni kommentoija jälkeensä jättää netissä. Oikein ärsyttää MeNaisten ja muiden nettijulkaisujen kommenttiosiot. Oikein tahallaan yritetään kääntää jutun iloiset aiheet inhottaviksi.Osittain koen tällaisen suomalaisten ominaisuudeksi vaikka onhan tätä toki tullut muuallakin vastaan.

Mutta sitten myös olen miettinyt. Moni bloggaaja myöntää ihan avoimesti kirjoittavansa siloiteltua versiota elämästään ihan yksityisyyden että imagonkin puolesta. Se samainen ensimmäisen lapsen saanut äiti, joka ei saa unta, imetys ei suju ja muutenkin on kammottavan pimeää ulkona tuntee olonsa varmasti kammottavaksi kun kaikissa blogeissa koti on aseteltu viimeisen päälle joulukuntoon, perhe on sievänä, rahaa on selvästi enemmän kuin itsellä ja vielä ehditään lasten kanssa puuhastellakin. Oikeasti en tiedä millainen bloggaaja sinä olet mutta tämä kuvaus kuvaa montaa eri blogia. Koen, että se myrkky mikä pursuaa on reaktio sille, että maailmastamme löytyy siloiteltu todellisuus (sosiaalinen media, blogit), tarve ja paikka sen esittelyyn. On vaikea omana heikkona hetkenä ajatella, että puolet netistä on vain siloiteltua pintaa ja se saa pahan mielen nousemaan. Ystäväpiirissäni, jossa ei äitejä juurikaan ole, on ihan yleinen juttu, että blogit ja sosiaalinen media jätetään jäähylle kun alkaa tuntua liiaksi siltä, että on täysin oma elämänhallinta, kyvyt ja taidot hukassa. En usko, että nämä ystäväni ovat kuvailemisia kiusantekijöitä mutta ymmärrän ehkä sen tunteen joka johtaa kuvailemaasi tilanteeseen.

Mutta koska olemme aikuisia kaikki täällä niin älyä pitäisi olla jättää kirjoittamatta ne tunteet kommenttiboksiin.

Vierailija
4/7 | 

Aikuinen kiusaa samasta syystä kuin lapsi, saadakseen vallan toisesta. Miksi? Pönkittääkseen egoaan, kompensoidakseen omaa heikkouttaan, saadakseen kontrollin. Pahinta, mitä kiusaajalle itselleenkin voidaan tehdä, on myötäillä tai hiljaa hyväksyä kiusaaminen. Silloin kiusaaja ei koskaan joudu kohtaamaan omia vajaavaisuuksiaan.

Kiusaamisen uhrille kanssaihmisten hiljeneminen kiusaamisessa on julminta, mitä kanssaihmiselle voi tehdä. Kuin katselisi tyynenä vierestä, kun toista kidutetaan. Sillä kiusaaminen on toisen kiduttamista.

Vierailija
5/7 | 

Hei, minusta blogisi on niin elämänmyönteinen ja kiva, että oletko koskaan ajatellut vaihtaa blogialustasi jonnekin muualle? Menaiset.fi:n kommenttikentät on todella karmeaa luettavaa. En ollenkaan ymmärrä, miksi lehdessä ei kukaan kontrolloi kirjoituksia. "Oksentelu" ei koske siis ainoastaan blogien kommenttiosioita vaan mitä tahansa artikkeleita.

Kiitos kuitenkin sinulle kivoista jutuista ja mukavaa joulunalusaikaa :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

En ole tottunut menemään sieltä mistä aita on matalin. Olen aina ollut todellinen perfektionisti ja vaatinut itseltäni paljon. Joskus ehkä liiankin paljon ja usein vähempikin olisi riittänyt. Minun on ollut aina vaikea ymmärtää, miksen tekisi kaikkeani ja miksi ihmeessä pitäisi antaa itsestäni vähemmän kuin mitä on mahdollista antaa.

Kolmen lapsen äitinä olen pikkuhiljaa ruvennut ymmärtämään, että välillä on enemmän kuin ok mennä sieltä, mistä se aita on matalin. Tai matalampi. Aina ei tarvitse antaa itsestään kaikkea ja puristaa niitä viimeisiäkin mehuja. Joskus voin tehdä vähän vähemmän, jos se säästää minut hermoromahdukselta.

 

 

Meillä mies tekee pitkää päivää ja viime viikolla kun hän oli suurimman osan viikosta reissussa, muistin taas yhden tärkeän asian. Muistin mennä sieltä aidan matalammasta päästä. En yrittänyt olla se täydellinen kotiäiti, joka tekee kaiken niiden minun itselleni asettamieni odotusten mukaisesti. En yrittänyt pestä kahta koneellista pyykkiä päivässä enkä jaksanut kirjoittaa blogiakaan ihan joka päivä.

Yksi lapsista jopa meni mammalaan yökylään yhdeksi yöksi kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Osa minusta poti huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä siitä, että ulkoistin 1/3 lapisista äidilleni vaikka ihan hyvin olisin voinut lapsen kotonakin pitää. Kyllähän minun nyt omat lapseni kuuluu itse hoitaa! Sehän on se minun hommani.

Tunsin olevani ihan täysi surkimus ja luovuttaja.

Mutta sitten tulin järkiini. Jos lasta pyydetään yökylään ja hän haluaa mennä niin miksi ihmeessä en häntä päästäisi? Siksi, että haluan hoitaa kaiken itse ja antaa itsestäni kaiken? Siksi, että minä nyt vain haluan pärjätä ja haluan hoitaa kaiken itse? Miksi ihmeessä en ottaisi apua vastaan kun sellaista tarjotaan? Ei se tee minusta surkimusta tai luovuttavaa!

 

 

Silloin kun on tavallista hankalampaa, täytyy antaa itselleen entistä enemmän armoa. Silloin täytyy oikoa mutkia suoriksi ja syödä Ikeassa  hodarit ja pehmikset iltapalaksi. Ei silloin ruveta miettimään, mitä kuuluu tehdä, jotta mennään kasvatusoppaiden mukaan. Niitä voi miettiä sitten kun hommat taas normalisoituvat. Lapset eivät mene pilalle, jos välillä syödään valmisruokaa.

Silloin kun on tavallista hankalampaa, laitetaan yksi lapsista yökylään edes yhdeksi yöksi, jos siihen on suinkin mahdollisuus ja mennään luistelemaan vain kahden muun kanssa. Silloin todellakin syödään ne hodarit iltapalaksi ja lounaaksi kalapuikkoja. Silloin hoidetaan ne hommat, jotka täytyy hoitaa ja muuten mennään fiiliksen mukaan.

Välillä väsyttää enemmän eikä aina tarvitse jaksaa tehdä kaikkea täydellisesti.

 

 

Pakollisia hommia on toki. Kouluun ja kerhoon täytyy mennä tiettyyn aikaan, alvit, sotut ja ennekkoverot täytyy maksaa tiettynä päivänä, mutta esimerkiksi akvaarion vettä ei ole pakko vaihtaa joka torstai. Harrastuksiinkaan ei ole aina pakko lähteä. Luistelu lähikentällä on myös ihan hyvä vaihtoehto, jos ei jaksa pakata lapsia autoon ja lähteä keskustan lumikaaokseen.

Haluan muistutella muitakin tunnollisia perfektionisteja siitä, että aina ei ole pakko tehdä kaikkea. Eikä kaikea tarvitse tehdä täydellisesti! Joskus suurpiirteisyyskin riittää vallan mainiosti. Minun ainakin tulee asetettua itseäni kohtaan ne kaikista kovimmat odotukset, joita kukaan ei pysty täyttämään. Välillä täytyy muistutella itseäni siitä armollisuudesta.

Lempeää viikonloppua!

 

-R

 

Kommentit (1)

Nunu
Liittynyt4.11.2015
1/1 | 

Ihana kirjoitus ja muistutus kaikille. Uskon, että lapset eivät kärsi siitä, kun vanhempien mielestä mennään välillä "alta riman". Todennäköisesti nauttivat vaan, kun asioita tehdään välillä eri tavalla.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Minä rakastan lainauksia, elämän viisauksia ja aforismejä! On ihailtavaa kuinka joku on osannut laittaa muutamalle lauseelle jotakin niin suurta ja tarkoituksellista. Jotakin niin viisasta.

Eikä lainauksen tarvitse olla aina mitenkään hieno. Ihan vain muutama sana, joilla on suuri merkitys, riittää. Sanojen tulkinta jää lukijalle tai kuulijalle ja lainauksia voi varmasti tulkita monellakin tapaa.

Kokosin tähän omia suosikkilainauksiani, jotka ovat kulkeneet mukanani. Avasin hieman myös ajatuksiani niiden takaa, jotta ehkä myös oma elämänkatsomukseni aukeaisi hieman. Lähteet olen merkannut lauseiden perään, jos vain sellainen on ollut minulla tiedossa.

 

 

  • "Nothing ever goes away until it teaches us what we need to know": Pema Chodron. Näin se on. Kaikki asiat ja haasteet, jotka toistavat itseään, sisältävät opetuksen, joka meidän pitää oppia. Ne eivät mene pois ennen kuin olemme oppineet läksymme.
  • "This too shall pass". Kaikki menee ohi ajallaan. Niin hyvä kuin paha. Meidän vain kai täytyy yrittää nauttia kaikesta, mitä matkamme varrelle sattuu niin hyvin kuin vain pystymme ennen kuin kaikki menee ohi.
  • "A smooth sea never made a skilled sailor". Myrskyt elämässä ovat niitä, jotka opettavat eniten. Ne opettavat kuinka selvitä ja löytää reitti kohti päämäärää.
  • "Well why the hell not". Niin, miksi ei? Aina ei tarvitse heti sanoa ei kaikkeen tai epäillä kaikkea. Joskus voi antaa tilaisuudella mahdollisuuden, sanoa kyllä ja katsoa, mitä tapahtuu. Kaikkea ei tarvitse aina suunnitella etukäteen.

  • "What if I fall? Oh, but my darling, what if you fly?": E.H. Aina täytyy olla rohkeutta yrittää eikä pelolle pidä antaa valtaa. Jos kaatuu niin silloin pitää nousta taas ylös ja yrittää uudestaan. Jos onnistuu niin silloin ylittyy varmasti omat odotukset!
  • "See the good". Yritän nähdä kaikessa aina jotakin hyvää. Muuta ei oikein voi. Jos näkee vain kaiken huonon, on maailma silloin todella synkkä paikka.
  • "Don't ever let a bad day make you feel like you have a bad life." Huono päivä ei todellakaan tarkoita huonoa elämää! Huono päivä menee ohi, mutta hyvän elämän ei saa antaa lipua hukkaan sen mukana.
  • "Will this matter a year from now". Asia, jota yritän pohtia ennen kuin annan pikkujuttujen mullistaa maailmani.

  • "The days are long, but the years are short". Välillä tuntuu, että päivät matelevat ja esimerkiksi loma ei tunnu tulevan ikinä. Mutta sitten yhdessä hurauksessa onkin kulunut monta vuotta. Yritetään kuitenkin nauttia niistä pitkistä päivistäkin, sillä ne ovat juuri sitä elämää!
  • "Keep your eyes on the stars, and your feet on the ground": Teddy Roosevelt. Aina pitää unelmoida ja kurkottaa korkealle, mutta leijumaan ei saa lähteä. Tietty vaatimattomuus täytyy aina säilyttää.
  • "People will love you. People will hate you. And none of it will have anything to do with you.": Abraham Hicks. Aina löytyy niitä, jotka tykkäävät ja niitä, jotka eivät. Kuitenkaan kummallakaan edellä mainituista ei ole mitään tekemistä minun itseni kanssa. Se, mitä muut ajattelevat minusta, ei määrittele minua.
  • "Don't despise what you've been through. You needed the lessons". Kokemukset opettavat ja varsinkin ne huonot kokemukset. Niistä oppii seuraavaa kertaa ajatellen ja kyllä se niin taitaa olla, että me tarvitsemme ne kaikki opetukset, jotka elämä meille antaa.

  • "The way we talk to our children becomes their inner voice": Peggy O'Mara. Tämän yritän lasteni kanssa muistaa. Heille täytyy puhua kauniisti, kannustavasti ja arvostavasti, jotta he oppivat arvostamaan itseään sekä kurkottamaan korkealle pelkäämättä epäonnistumista.
  • "Workout because you love your body, not because you hate it". Nykyään kuntoilen, koska rakastan kehoani, en siksi, että vihaisin sitä. Ja se on ollut tärkeä, silmäni avaava, oivallus!
  • "Some days you just have to create your own sunshine". Aina ei aurinko paista ja silloin se auringonpaiste täytyy kehitellä ihan itse. Tehdä esimerkiksi kaikkea, mitä rakastaa niiden rakkaiden, maailman tärkeimpien, ihmisten kanssa!
  • "Being both soft and strong is a combination very few have mastered". Pehmeä ja vahva. Siinäpä yhdistelmä, johon minä tähtään.

  • "Put your hair up in bun, drink some coffee and handle it". Hommat on tehty hoidettaviksi ja asiat selvitettäviksi. Tukka nutturalle, kahvia koneeseen ja eikuin tuulta päin.
  • "Your first instinct is usually right". Luotan ensivaikutelmaan! Aina. Niin ihmisten kuin asioidenkin suhteen. Itse olen oppinut kantapään kautta, että se ensivaikutelma ei petä koskaan. Se, mitä ajattelen jostakin ihmisestä kun hänet ensi kertaan kohtaan, on aina ollut loppujen lopuksi se oikea.
  • "Don't worry about tomorrow, for tomorrow will bring enough worries of it's own": Matthew 6:34. Huomisesta murehtiminen vie vain pois tämän päivän rauhan. Se ei hyödytä mitään eikä ketään ja huominen todella tuo omat murheensa, halusit tai et.
  • "Don't be like the rest of them darling". Tee omaa juttuasi ylpeästi, äläkä yritä olla niin kuin muut! Se, että yrittää kopioida jotain (toista ihmistä, asiaa, tyyliä - ihan mitä tahansa), paistaa aina kauas. Ole siis oma itsesi ja keskity omaan juttuusi.

  • "Those who don't jump will never fly": Leena Ahmad Almashat. Jos ei uskalla yrittää ja ottaa ensimmäistä askelta, ei voi onnistuakaan. Välillä se on vaikeaa ja vaatii paljon ponnistelua, mutta onnistuessaan se on kaiken sen arvoista ja vielä enemmän.
  • "Doubt kills more dreams than failure ever will": Suzy Kassem. Niinhän se on, että kun alamme epäillä ja epäröidä omia kykyjämme unelmiemme toteuttamisessa, unelmamme kuolevat. Epäonnistuminen sen sijaan harvoin tappaa unelmiani vaan se saa minut yrittämään entistä kovemmin.
  • "Everything comes to you at the right moment. Be patient". Kaikki tapahtuu ajallaan, jos niin on tarkoitettu. Kärsivällisyys on yksi asioista, joita minun tarvitsee harjoitella kaikista eniten. Tämä intiaaniviisaus on se, johon palaan kerta toisensa jälkeen kun yritän opettaa itselleni kärsivällisyyttä.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

-R

 

 

Kommentit (2)

Tingeling
1/2 | 

Happy new year! This is the first blank page of the 365 blank page book, write of the GREAT you....😍 Uusi vuosi ja uudet kujeet ja jooga ohjeet! Let This year be the best year forewer!

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Ihanaa uutta vuotta sinullekin ja kiitos mahtavasta kommentistasi! 😊 Todellakin tehdään siitä paras vuosi ikinä! 🎉

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Kirjoittelin toissapäivänä postausta siitä, että täydellistä elämää ei ole olemassakaan muualla kuin Instagramissa  eikä omaa elämää missään nimessä kannata verrata somekiillotettuihin tarinoihin. Kirjoitin, että jokaisessa elämässä menee joskus asioita mönkään ja se mitä someen jaetaan, on vain osa totuudesta.

Postausta kirjoitellessani tajusin, että minähän muuten olen onnellinen! Onnellinen tässä meidän epätäydellisessä elämässä ja epätäydellisessä kodissa. Olen onnellinen tässä arjen pyörityksessä, pyykkivuorten ja tiskikasojen seassa. Olen onnellinen näissä liian aikaisissa aamuherätyksissä, uhmaraivareiden keskellä ja arjen tiukoissa aikatauluissa. Olen oikeasti onnellinen eikä siihen tarvita täydellistä elämää.

Tajusin, että onnellisuudella ja täydellisyydellä ei ole mitään tekemistä keskenään! En tiedä, olenko niin koskaan ajatellutkaan, mutta täydellisyys-postausta kirjoittaessani se ajatus kirkastui entisestään. Elämä voi olla hyvinkin epätäydellistä, mutta silti erittäin onnellista. Ja toisaalta taas ehkä se epätäydellisyys onkin tavallaan täydellistä.

 

 

Ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen uskallan ehkä kirjoittaa, että meillä nukutaan melkolailla kaikki yöt ja vaikka mies tekeekin paljon töitä, menee meillä kuitenkin hyvin. Meillä menee hyvin keskenämme ja meillä menee hyvin lasten kanssa täällä kotona. Välillä elämään toki mahtuu kaikenlaista, mutta yleisesti ottaen meillä on täällä kaikki hyvin.

Meidän arki on yhtä hullunmyllyä, tiukkaa aikataulutusta - sitä ihan normaalia kolmilapsisen perheen arkea. Aina sitä ei vain muista kiireen keskellä pysähtyä miettimään kaikkea sitä hyvää, mitä elämässä on. Unohtaa helposti, että on onnellinen. Tai ei ehkä unohda, mutta sitä ei niin tule ehkä ajateltua kun ei ole aikaa pysähtyä ja katsella ympärilleen.

Tulee helposti tuijotettua niitä täydellisiä somekuvia ja -tarinoita ja mietittyä, että miten jonkun elämä voi olla niin täydellistä. No, eihän se kenenkään elämä täydellistä ole enkä halua vertailla omaa onneani muiden onneen. Jokaisen täytyy loppujen lopuksi kuitenkin löytää itse se oma onni enkä usko sen löytyvän vertailemalla omaa elämää kenenkään muun elämään.

 

 

Jatkuva onni löytyy loppujen pienistä, arkisista, asioista. Minun onneni löytyy lasten hymyistä, omasta kodista ja parisuhteesta eikä se tarvitse ympärilleen täydellistä somesiloiteltua elämää. Kotikin voi välillä olla kuin pommin jäljiltä ja välillä saa ärsyttää vähän kaikki. Silti voi olla onnellinen! Onneen mahtuvat kyllä pienet parisuhderiidat ja arjen haasteet kunhan ne saadaan selvitetyä.

Mietin pitkään, uskallanko oikeasti kirjoittaa, että olen onnellinen ja että meillä on kaikki hyvin? Jokin vanhanaikainen uskomus takaraivossani kehottaa minua kätkemään onneni, ettei kaikki mene yhtäkkiä pieleen, mutta en kuitenkaan halua olla taikauskoinen vaan ihan rohkeasti kertoa olevani onnellinen tässä kaikessä epätäydellisyydessä. Minusta se on tärkeää kaiken tämän somemaailman täydellisyyden tavoittelun keskellä.

 

-R

 

Kommentit (2)

KirsiM
1/2 | 

Hyvä teksti ja kuvissa onnellisuutta todellakin säteilevä nainen! Pidän kovasti blogistasi, sen aitoudesta ja elämänmyönteisyydestä (joka pitää sisällään siis myös asioiden kääntöpuolet ja niiden kohtaamisen luonnollisena). Jatkahan samaan malliin niin blogissa kuin sen ulkopuolisessakin elämässä (eli/ja nauti 😀). We live here only once!

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Kiitos aivan ihanasta kommentistasi! Et uskokaan kuinka suuri merkitys sillä onkaan. 😊 Mukavaa viikonjatkoa sinulle!

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat