Kirjoitukset avainsanalla Onnellisuus

 

Me juhlimme marraskuussa meidän 10. hääpäiväämme. Jos otetaan nopea historiakatsaus, niin olemme seurustelleet 14,5 vuotta, olleet kihloissa 13,5 vuotta ja tosiaan naimisissa 10 vuotta. Meillä on kolme ihanaa lasta, iältään 9, 5 ja 3 vuotta. Koiria meillä on ollut kolme, joista kaksi on siirtynyt jo koirien taivaaseen.

Meidän vuosikymmen siis huipentui kymmenvuotishääpäivään ja siinä on mielestäni jo syytä juhlaan. No, nykyäänhän se juhliminen on aikalailla erilaista kuin silloin kymmenen vuotta, joten järjestelimme jo hyvissä ajoin lapsille yökyläpaikan ja varasimme huoneen Tampereen Lapland Hotelsista. Halusimme viettää aikaa yhdessä, käydä illallisella, nukkua hyvin ja syödä hyvä aamiainen kaikessa rauhassa. Samaisena viikonloppuna myös hoksasin kuinka poistaa sähköisyys vaatteista (lue täältä)!

Olisihan se toisaalta kiva ollut lähteä jonnekin kotikaupunkia kauemmaskin, mutta lastenhoito ei järjesty ihan tuosta vain ja uskon, että yhdellä kaksin vietyllä illalla on melkeinpä sama vaikutus kuin pidemmälläkin reissulla. Meidän parisuhde tarvitsee juuri tälläisiä irtiottoja aina välillä. Se, että saa olla vain kaksi toisen kanssa, auttaa muistamaan kuinka tärkeä se toinen ihminen siinä rinnalla onkaan.

 

 

Meidän hääpäiväjuhlintaan kuului tosiaan se huone hotellissa, illallinen keskustassa ravintolassa, rauhassa nukuttu yö ja kiireetön aamiainen. Vein lapset yökylään iltapäivällä ja kirjauduin sisään hotelliin. Mies oli työreissussa ja tuli takaisin Tampereelle vasta illalla, joten join kahvia, kirjoittelin blogia ja tein pari muutakin työhommaa hotellihuoneessa kaikessa rauhassa. Mies oli järjestänyt huoneeseen pieneen yllätyksen ja pöydällä odotteli varsinainen herkkulautanen.

Sain luvan aloittaa herkuttelun yksin, ja olisihan se kieltämättä ollut melko hankalaa antaa herkkulautasen olla yksinään pöydällä. Siispä vastoin kaikkia sääntöjäni, söin sängyssä valkoisissa lakanoissa hedelmiä, suklaata ja vaahtokarkkeja. Niin, ja join sitä kahvia. Sain työhommatkin tehtyä ja laitoin saunan lämpenemään valmiiksi. Mieskin sitten illalla palasi töistä ja pääsi saunaan. Laitoin itseni valmiiksi ja lähdimme illalliselle.

Illallinen oli ruoan osalta melkoinen pettymys, eikä välimeren illallinen ihan toteutunut. Ruoka muistutti lähinnä etelän lomakohteiden turistiruokaa, mutta eipä se juuri haitannut. Hauskaa meillä silti oli! Sen verran varman päälle kuitenkin otimme, että jälkkäreille palasimme Lapland Hotelsin Dabbaliin, sillä tiesimme, että se ei pettäisi. Jälkkäreiden jälkeen sitten lämmitimme saunan vielä uudestaan ja olihan se kiva saunoa ihan kaksin kaikessa rauhassa!

 

 

Lapland Hotelseissa on ihanan kotoisa sekä lämmin tunnelma ja ne sopivat loistavasti irtiottoon arjesta. Olen vieraillut Helsingin Bulevardin Lapland Hotelsissa sekä tässä Tampereen vastaavassa, molemmissa useasti, ja ne ovat kyllä tosiaan tunnelmaltaan, palvelultaan, ruoaltaan sekä aamiaiseltaan ihania hotelleja. Meillä lapsetkin usein kysyvät, että voitaisiinko taas mennä Helsinkiin Laplandiin. Pienimmät taitavat käyttää nimitystä "sinne hotelliin, missä on niitä poroja".

Tykkään hotellien sisustuksesta tosi paljon ja huoneissa on mielestäni tosi kotoisa ja viihtyisä tunnelma. Yritämme aina vain kun mahdollista, varata saunallisen huoneen, sillä saunominen on mielestäni ihana lisä hotelliyöpymiseen. Tampereen Lapland Hotelsin kylpyhuoneet eivät ole olleet ihan yhtä viimeisen päälle kuin taas Helsingin Bulevardin hotellin, joka taidettiin silloin vuosi sitten rempata aivan kokonaan uusiksi.

Arki unohtuu hetkeksi kokonaan kun saa pienen irtioton siitä. Itsellä kuitenkin tulee jo ikävä lapsia ja kotia sen ensimmäisen yön jälkeen ja sitten onkin ihana hakea heidät kotiin. Arkikin tuntuu taas mukavalle kun on siitä pienen hetken erossa, joten itse ainakin koen tosi tärkeäksi omalle onnellisuudelleni sekä meidän parisuhteellemme, että saamme aina välillä viettää aikaa ihan kahdestaan. Olemme onnekkaita, että saamme parisuhdeaikaa järjestettyä, vaikka kyllä se aina jonkinlaista säätämistä vaatiikin.

Minä koen tärkeänä myös sen, että lapset muodostavat kiintymyssuhteita muidenkin kuin omien vanhempiensa kanssa. Minusta on äärimmäisen tärkeää, että he kokevat olonsa turvalliseksi isovanhempiensa ja muiden läheisten kanssa. Tiedän, että kaikilla ei tähän ole mahdollisuutta ja osaan arvostaa sitä suuresti. Siksi haluan vaalia näitä suhteita enkä aio koskaan tuntea minkäänlaista huonoa omaatuntoa siitä, että lapset joskus yökylässä ovatkin.

 

 

Tässä elänvaiheessa, jota kai ruuhkavuosiksikin kutsutaan, meidän 10. vuotishääpäivän juhlintaan riitti täydellisen hyvin pieni irtiotto arjesta ja sitäkin suurempi aika parisuhteelle. Kesällä meillä tulee seurustelutaivalta täyteen 15 vuotta ja täytyy sitäkin ihan ehdottomasti muistaa juhlistaa hieman. Toki, ennen kesääkin täytyy saada parisuhteelle omia hetkiä!

 

-R

 

 

Kommentit (6)

Vierailija
2/6 | 

Onnea 10-vuotispäivän johdosta! Me ollaan tänö vuonna oltu miehen kanssa kihloissa 25 vuotta (kääk mikä aika) ja naimimisissakin jo 19- vuotta.... lapset ovat 23, 21, 16 ja nuorin 13, joten ruuhkavuosia on riittänyt... Kun nuo isommat olivat pieniä, kävimme kerran tai kakis vuodessa miehen kanssa lyhyellä reissulla, yleensä yksi yö ja lapset olivat isovanhemmilla, mutta nyt emme ole vuosiin käyneet kaksin missään, isovanhemmat eivät enää ole jaksaneet hoitaa ja oma äitini kuoli jo 13 vuotta sitten... Nyt olemme päättäneet lähteä johonkin, edes yhdeksi yöksi ja jättää nuo aikuiset miehet vastuuseen pienemmistä sekä koirista ja talosta! Saas nähdä saammeko toteutettua... Mutta kyllä sitä aina välillä tarvitsisi sitä kahden keskistä aikaa muutenkin kuin illan varastettuja tunteja. T. Krisse

Vierailija
3/6 | 

Irtiotto omassa kotikaupungissa on mukavaa, eikä tule lisäksi rasitusta/väsymystä matkustamisesta. 😊

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Olen jo pitkään miettinyt, että kiusaaminen mahtaa maailman typerin ja säälittävin harrastus. Niin harmillista, että joidenkin ihmisten täytyy oikeasti pönkittää omaa huonoa itsetuntoaan haukkumalla, mollaamalla ja lyttäämällä muita! Ilkeilyssä ja kiusaamisessahan usein on kyse vain siitä, että kiusaajalla on huono itsetunto ja paha olla. Hän ei ole tyytyväinen elämäänsä ja on oikeasti hyvin epävarma itsensä suhteen, vaikka yrittää esittää kaikkea muuta.

Silloin, kun kaikki on elämässä hyvin, ei todellakaan ole aikaa tai tarvetta kirjoitella kenellekään ilkeitä kommentteja. Ihminen, jolla on hyvä ja terve itsetunto, osaa ajatella, että me ihmiset olemme erilaisia ja teemme sekä ajattelemme asiat eri tavoin. Hän tietää, että hänen ei tarvitse verrata itseään muihin. Kun itsetunto on kohdillaan ja on itseensä tyytyväinen, voi olla hiljaa, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Silloin ei ole tarvetta pönkittää omaa egoaan olemalla ilkeä.

Eri mieltähän saa aina olla, mutta sen voi ilmaista asiallisella tavalla. Ei ilkeilemällä, haukkumalla tai mollamaalla toisen tapaa olla ja ajatella. En ole koskaan ymmärtänyt kuinka jotkut ihmiset esittävät olevansa suorapuheisia, vaikka oikeasti ovat vain ilkeitä kiusaajia. Ei suorapuheisenkaan tarvitse sanoa asioita inhottavalla tavalla! En myöskään usko, että ilkeilijät ovat oikeasti kiinnostuneita muiden hyvinvoinnista. Tavoite on vain saada oma olo paremmaksi polkemalla muita alas.

 

 

Minua itseäni ei haittaa, jos joku haukkuu olohuonettani, sisustusmakuani, ulkonäköäni tai tapaani ajatella. Saan ilkeitä kommentteja säännöllisesti, mutta en kuitenkaan ongelmaksi asti onneksi. Osaan ajatella asian niin, että siinä taas joku säälittävä, huonolla itsetunnolla varustettu, nettikiusaaja tai ilkeilijä haluaa yrittää parantaa omaa huonoa oloaan ja itsetuntoaan saamalla minulle pahan mielen. Tuskin kuitenkaan olo sillä paranee, sillä syyt hänen ongelmilleen ovat varmasti syvemmällä.

Minulle ei tule paha mieli siitä, että joku kokee tarpeelliseksi haukkua minun tekemisiäni. Blogin kommenttiboksin olen laittanut esimoderoinnin alle siksi, että en halua näiden ilkeilijöiden loukkaavan ketään muuta ja haluan pitää blogin fiiliksen hyvänä. Hyväksyn kaikki kommentit yksitellen ja julkaisen vain asiallisesti kirjoitetut. Esimerkiksi lasteni ei tarvitse lukea kuinka joku anonyymi kommentoija haukkuu hänen kotiaan ihan vain huvikseen.

Surullista kyllä, olen lapsillekin kokenut tarpeelliseksi selittää, kuinka jotkut vain harrastavat nettikiusaamista ja ilkeilyä. Ihan samoin kuin koulukiusaamistakin. Minä olen halunnut, että lapset tunnistaisivat somessa nämä ilkeilijät sekä nettikiusaajat ja osaisivat jättää heidän kommenttinsa omaan, alhaiseen, arvoonsa. Olen yrittänyt selittää, että nämä henkilöt vain haluavat satuttaa ja loukata muita ihmisiä. Että see on heidän mielestään hauskaa.

Harmillista toki on, että lapsille tälläistä joudutaan selittämään. Ihan kuin se olisi normaalia! Sitähän se oikeasti ei ole, vaan tämä nettikiusaaminen ja ilkeily on ihan täysin epänormaalia sekä terveen järjen vastaista. Olen senkin kyllä lapsille yrittänyt selittää. Jotenkin ilkeilystä vain on tullut ihan yleinen käytäntö nettikeskusteluissa. On ihan ok olla ilkeä. Aika säälittävää!

 

 

Olen sitä mieltä, että meidän aikuisten pitäisi ihan oikeasti opetella käyttäytymään netissä. Lapset ja nuoret saavat somesta helposti sellaisen kuvan, että ihan mitä vaan saa sanoa toiselle eikä tarvitse pätkän vertaa ajatella, miltä toisesta tuntuu. Julkkiksia ja tähtibloggareita saa haukkua ihan niin paljon kuin sielu sietää ihan vain siksi, että kyseessä on julkisuudessa oleva henkilö. Kyllähän heidän nyt haukut pitää kestää!

Esimerkiksi esikoisvauvan äidille nämä tälläiset ilkeät egonpönkityskommentit voivat tuntua kamalille! Tuore äiti kun on yleensä melko epävarma, saattavat ilkeät kommentit satuttaa. Kommentit, joiden tarkoituksena on antaa ymmärtää, että olet huono äiti ja kommentoija on hyvä äiti, saattavat lisätä tuoreiden äitien paineita ihan liikaa. Ei kuitenkaan ole olemassa yhtä oikeaa tapaa olla äiti tai ihminen. Miksi sitä on niin vaikea hyväksyä?

Itseäni usein mietityttää, että ovatko miehetkin yhtä armottomia toisiaan kohtaan kuin naiset ovat? Ovatko he yhtä kärkkäitä kommentoimaan ja olemaan ilkeitä vai onko tämä vain naisten juttu? Anonyymeistä kommenteista on joskus mahdotonta arvata kommentoijan sukupuolta, mutta useinhan se on niin, että vain nainen tai äiti on naiselle (tai äidille) susi. Toki harvemmin miehet kirjoittavat esimerkiksi perheblogia ja varmaan myös aika harvoin niitä lukevatkaan, joten keskustelijat ovat pääosin naisia.

Varmasti nettikiusaajia ja ilkeilijöitä löytyy niin naisista kuin miehistäkin, mutta oma huomioni on naisena kiinnittynyt naisten tapaan arvostella toisiaan. Varsinkin äidit vaikuttavat olevan usein todella julmia toisiaan kohtaan. Tämä on taas eräs tapa pönkittää omaa epävarmuuttaan äitinä, mutta luulisi, että senkin voisi tehdä mielummin tukemalla ja olemalla avuksi. Uskoisin, että siitä tulisi paljon parempi mieli kuin ilkeilystä!

 

 

Lueskelin kohun velloessa Kolmistaan -blogissa  sinne sekä muuallekin someen ilmestyneitä kommentteja, ja olihan se hurjaa luettavaa. Myötähäpeän tunne nousi näitä kommentoija-äitejä kohtaan enkä voi ymmärtää, miksi äidit päästelevät näppäimistöltään sen tasoisia kommentteja? Ne taas kyllä todistivat, että toinen äiti todellakin on se susi toiselle äidille. Surullista. Tosi surullista! Äitien itsetunnot ovat kyllä harmittavan huonossa kunnossa.

Voisipa kaikki kiusaaminen sekä ilkeily loppua ja kiusaajat saisivat itsensä sekä ongelmansa kuntoon. Ihan reaalimaailmassa kuin somessakin! On jotenkin niin kamalan turhauttavaa kuinka ihmiset eivät tunnu ottavan opikseen vaikka kiusaamisen lopettamiseksi on tehty töitä jo vaikka kuinka kauan. Ilmeisesti ihmisillä vain on tosi paha olla, sillä kenellekään ei voi olla yllätys, että kiusaaminen on väärin, typerää ja raukkamaista!

 

-R

 

Kommentit (7)

Kirsi K
1/7 | 

Hyvä kirjoitus, ASIAA! Kyllä näin, aikuisten pitäisi näyttää lapsille mallia - tässäkin asiassa. Ja tosiaan, miehet eivät toimi näin kuten näissä blogikiusaamistapauksissa näyttää kommentoijat toimivan. Usein miehelleni ja miespuolisille ystävilleni näistä epäasiallisista kommenteista ja niiden jatkumona seuraavista kiivaista (ja usein ulkouolisen korvaan aivan naurettavista) väittelyistä (esim. kommenttibokseissa tai foorumeilla) kun olen kertonut, olen saanut kyllä niin ihmetteleviä katseita ja kommentteja: "Mitä ihmettä? Eikö niillä ihmisillä ole muuta tekemistä?" 😂😂😂 Niinpä 😊. Mutta toki miehistäkin löytyy törkykommentoijia - etenkin omien mielenterveysongelmien kanssa painijoista. Niitä netissä riittänee myös, mutta tässä kirjoituksessa ymmärtääkseni tarkoitit juuri tiettyä naisporukkaa. Huh huh, onneksi itse ei elä siinä maailmassa ja osaa ottaa asiat juuri samoin kuin sinä kuvasit. Sinulle toivon kaikkea hyvää blogiasi pitkään seuranneena - jatkahan samaan malliin 👍. Ihanaa joulun aikaa!

Vierailija
2/7 | 

Eihän kiusaaminen pelkästään aktiivista nimittelyä ole. Yhtä lailla kiusaajia ovat ne, jotka syrjivät muita, järjestäytyvät pieniin kuppikuntiinsa ja keksivät tekosyitä sille, kenelle kelpaa puhua, kenelle ei. Itsekkyydestä ja ahneudesta se alkaa ja koskee kaikkia niitä, joille elämä on vain minä, minun lapseni, minun perheeni jne. Minä, minä, minä ja minu jatkeeni. Koko elämä pyörii sen ympärillä, kuinka paljon kykenee rohmuamaan itselleen muilta pois, jotta pääsisi arvoasteikossa muita edelle. Materialistisimmissa kodeissahan ne pahimmat koulukiusaajat aina kasvaa.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Voi, kiusaamista on vaikka minkälaista! Ja se on niin kovin surullista, että ihmisillä on tarvetta sitä harrastaa. Niin lapsilla kuin aikuisillakin. Mutta kyllä se taitaa meistä aikuisista kuitenkin lähteä, tai ainakin meidän pitäisi siihen puuttua. Mutta sitten kun aikuisetkin kiusaavat niin kuka siihen puuttuu? Ja miksi aikuistenkin täytyy kiusata? Meidän kuitenkin pitäisi tietää, että niin ei tehdä.

Siihen en osaa sanoa mitään, että millaisissa kodeissa ne pahimmat koulukiusaajat kasvavat. Kodissa kuitenkin. Kodissa, jossa vanhempien pitäisi pystyä asiaan puuttumaan. Näin ei kuitenkaan taida aina käydä.

-R / Koti Kumpulassa

Vierailija
3/7 | 

En ole äiti, käytön sosiaalista mediaa/nettiä verrattaen aika vähän enkä ole kuvailemasi kiusaajakaan koska harvoin kommentoin. En varmasti ole blogisi kohderyhmä enkä seuraa blogiasi usein. Olen kyllä huomannut tietynlaisen rivien välistä pursuavan myrkyn mitä moni kommentoija jälkeensä jättää netissä. Oikein ärsyttää MeNaisten ja muiden nettijulkaisujen kommenttiosiot. Oikein tahallaan yritetään kääntää jutun iloiset aiheet inhottaviksi.Osittain koen tällaisen suomalaisten ominaisuudeksi vaikka onhan tätä toki tullut muuallakin vastaan.

Mutta sitten myös olen miettinyt. Moni bloggaaja myöntää ihan avoimesti kirjoittavansa siloiteltua versiota elämästään ihan yksityisyyden että imagonkin puolesta. Se samainen ensimmäisen lapsen saanut äiti, joka ei saa unta, imetys ei suju ja muutenkin on kammottavan pimeää ulkona tuntee olonsa varmasti kammottavaksi kun kaikissa blogeissa koti on aseteltu viimeisen päälle joulukuntoon, perhe on sievänä, rahaa on selvästi enemmän kuin itsellä ja vielä ehditään lasten kanssa puuhastellakin. Oikeasti en tiedä millainen bloggaaja sinä olet mutta tämä kuvaus kuvaa montaa eri blogia. Koen, että se myrkky mikä pursuaa on reaktio sille, että maailmastamme löytyy siloiteltu todellisuus (sosiaalinen media, blogit), tarve ja paikka sen esittelyyn. On vaikea omana heikkona hetkenä ajatella, että puolet netistä on vain siloiteltua pintaa ja se saa pahan mielen nousemaan. Ystäväpiirissäni, jossa ei äitejä juurikaan ole, on ihan yleinen juttu, että blogit ja sosiaalinen media jätetään jäähylle kun alkaa tuntua liiaksi siltä, että on täysin oma elämänhallinta, kyvyt ja taidot hukassa. En usko, että nämä ystäväni ovat kuvailemisia kiusantekijöitä mutta ymmärrän ehkä sen tunteen joka johtaa kuvailemaasi tilanteeseen.

Mutta koska olemme aikuisia kaikki täällä niin älyä pitäisi olla jättää kirjoittamatta ne tunteet kommenttiboksiin.

Vierailija
4/7 | 

Aikuinen kiusaa samasta syystä kuin lapsi, saadakseen vallan toisesta. Miksi? Pönkittääkseen egoaan, kompensoidakseen omaa heikkouttaan, saadakseen kontrollin. Pahinta, mitä kiusaajalle itselleenkin voidaan tehdä, on myötäillä tai hiljaa hyväksyä kiusaaminen. Silloin kiusaaja ei koskaan joudu kohtaamaan omia vajaavaisuuksiaan.

Kiusaamisen uhrille kanssaihmisten hiljeneminen kiusaamisessa on julminta, mitä kanssaihmiselle voi tehdä. Kuin katselisi tyynenä vierestä, kun toista kidutetaan. Sillä kiusaaminen on toisen kiduttamista.

Vierailija
5/7 | 

Hei, minusta blogisi on niin elämänmyönteinen ja kiva, että oletko koskaan ajatellut vaihtaa blogialustasi jonnekin muualle? Menaiset.fi:n kommenttikentät on todella karmeaa luettavaa. En ollenkaan ymmärrä, miksi lehdessä ei kukaan kontrolloi kirjoituksia. "Oksentelu" ei koske siis ainoastaan blogien kommenttiosioita vaan mitä tahansa artikkeleita.

Kiitos kuitenkin sinulle kivoista jutuista ja mukavaa joulunalusaikaa :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Tiedättekö, kuinka joskus tuntuu siltä, että on liian onnellinen? Kaikki isot asiat ovat hyvin eikä oikeastaan enempää voisi toivoa. Yleensä kuitenkin elämässä tasapaino säilyy ja vaikka suurin osa asioista olisikin hyvin, on joku asia kuitenkin hiertämässä ja painamassa mieltä. Mutta sitten välillä tulee hetkiä, kun kaikki on hyvin.

Silloin minua alkaa pelottaa. Pelottaa, kun kaikki onkin niin hyvin. Liian hyvin, sillä asiat eivät ikuisesti voi olla täydellisesti. Pelottaa ehkä lähinnä se, että mikä on se vastoinkäyminen, joka meille seuraavaksi annetaan. Onko se kuinka vakavaa tai mitä se koskee? Itseäni pelottaa eniten aina se, että joku läheisistä sairastuu vakavasti tai jollekin tapahtuu jotakin kamalaa.

Silloin kun kaikki on hyvin, eikä mikään iso asia huolestuta, saatan herätä yöllä siihen, että onpa kaikki hyvin. Yön pimeydessä alkaa helposti myös pelko nostaa päätään ja mielikuvitus laukata. Alan murehtia, että mitähän seuraavaksi tapahtuu ja kuinka kauan tätä onnea kestää. Kukaan ei kuitenkaan voi aina olla täydellisen onnellinen, vaan vastoinkäymiset ovat osa elämää.

 

 

Oikeasti onnestahan pitää nauttia. Silloin, kun kaikki on hyvin, ei todellakaan pidä murehtia tulevaa! Murehtiminenhan vain vie osan onnesta pois. Murehtiminen kun ei oikeasti auta mitään. Se ei lisää onnea eikä estä vastoinkäymisiä tapahtumasta. Ne tapahtuvat kyllä ihan ilman sitä murehtimistakin. Silloin kun ei ole murehdittavaa, ei kannata kuluttaa siihen aikaa eikä energiaa!

Haluan kuitenkin muistutella itseäni aina noina onnen hetkinä olemaan kiitollinen siitä, kuinka hyvin kaikki on. Yritän olla murehtimatta, mutta muistaa kuitenkin, kuinka onnellinen olen ja nauttia siitä. Koskaan elämässä ei ihan kaikki voi olla hyvin, mutta silloin kun isot ja merkittävät asiat ovat kunnossa, eivät ne pienet ongelmat ja vastoinkäymisetkään pääse lannistamaan.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

 

-R

 

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 | 

Hei. Onnea lisäisi uunineduspelti. Aika pelottavan näköisiä kuvia. Tulipalo ei ole leikinasia.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Meidän takan edessä on uunineduslasi. Ihanaa viikonloppua sinulle ja kiitos kun huolehdit meidän paloturvallisuudesta! <3

-R / Koti Kumpulassa

Vierailija
2/6 | 

Lapseni sairasti syövän. Opin, että asioita joihin en voi itse vaikuttaa on turha murehtia etukäteen. On otettava vastaan se mitä elämä eteen antaa ja opeteltava suhtautumaan ja sopeutumaan niihin ja elettävä niiden puitteissa mahdollisimman hyvää elämää.
Opin elämään ensin hetken, sitten päivän kerrallaan.
Opin, että on turha murehtia asioita etukäteen, asioita joita ei välttämättä edes koskaan tapahdu.
Opin nauttimaan hetkestä kun kaikki on hyvin.
Opin, että vaikka kuinka teen kaikkeni, että elämä olisi tasapainoista ja mukavaa se ei aina ole minun käsissäni.

Kaikesta, todella kaikesta selvittiin parhain päin ja nyt elämä on onnellisempaa, rauhallisempaa ja parempaa kuin ennen sairautta. Osaan nauttia hetkestä, en juuri murehdi asioita etukäteen eikä pienet asiat paljon paina. Elän itsekin hetken kerrallaan, ihan niin kuin lapsetkin tekevät.
Kiitollisuus parantaa elämää ja lisää onnea. Nauti siis perheestäsi ja elämästä. Menee hyvät hetket hukkaan jos murehtii mitä kulman takana mahdollisesti odottaa.

Kaunista ja levollista sunnuntaita.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Tuo lapsen sairastuminen vakavasti on kyllä pahimpia pelkojani. Onneksi teillä kävi hyvin ja olet pystynyt taas olemaan onnellinen! Ei varmasti ole ollut helppo tie teillä kuljettavana.

Se on juuri niin, että murehtiminen vain vie tämän hetken onnen mennessään! Kiitos kun kerroit oman tarinasi.

-R / Koti Kumpulassa

Vierailija
3/6 | 

Minäkin olin joskus onnellinen 25 vuotiaana, kauniina ja kaunis tytär 5 vuotias, kunnes eräänä yönä mieheni petti kotonamme ruman ja vanhan naisen kanssa humalapäissään, oli mieheni työkaveri ja sen vaimo meillä kylässä. Se mursi minut ja ehjäksi en enää tulekaan. Onnea rikkoutuminen voi tapahtua aivan yllättäen.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Onpa surullista! Toivottavasti saat apua tapahtumien sekä tunteidesi käsittelyyn ja pystyt vielä joskus olemaan onnellinen.

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Syksy on taas saapunut kaikkine kiireisine aamuineen ja harrastusaikatauluineen. Kiire puskee päälle ja ensimmäiset hermoromahduksetkin on taidettu jo saada. 

Meidän arkeen on tullut pieniä muutoksia, sillä pieninkin lapsista on alkanut käydä kerhossa omasta halustaan. Koululainen on päivät koulussa, keskimmäinen kerhossa kolmena päivänä ja pieninkin sitten kaksi kertaa viikossa. Tämä on mahdollistanut minulle töiden tekemisen kahtena aamupäivänä viikossa ja se taas vähentää arki-iltojen ja viikonloppujen työmäärää.

Kaikki arjen oravanpyörän mukanaan tuoma stressi saattaa välillä uhmakiukkujen ja muiden jännitysitkujen kanssa tuntua musertavalta ja ahdistavalta, mutta yritetään ajatella positiivisesti ja nauttia kaikesta ihanasta. Onni rakentuu oikeasti pienistä arjen palasista!

 

 

Viime päivinä olen huomannut, että onneni on tehty:

  • Siitä, että minä ja läheiseni olemme terveitä. Tämä on se kaikkein tärkein asia!
  • Arjen pienistä iloista. Yhdessä leikkivät lapset tai valmiiksi tehty aamupala ja onnen hetki on taattu!
  • Siitä kun hellyydenkipeä koiranpentu tunkee väkisin syliin. Koiran pehmeän turkin silittely on onnellisuusterapiaa parhaillaan!
  • Onnea hihkuvasta kerholaisesta häntä kotiin hakiessani! Ihan mieletöntä, että nyt jo muutaman viikon jälkeen alkaa kerhoon meneminen olla mukavaa eikä enää tarvitse jättää itkevää lasta taakseen aamulla.
  • Siitä, että olen löytänyt maailman parhaan miehen. Olemme hyvä tiimi ja arki sujuu meiltä hyvin. Vaikka välillä ärsyttää pitkät työpäivät, ymmärrän, että yrittäjältä niitä vaaditaan. Toisaalta se on myös yksi niistä luonteenpiirteistä, joita hänessä arvostan ja tiedän, että hän mahdollistaa sen, että minä voin toteuttaa unelmiani.
  • Pari tuntia työaikaa kahtena aamupäivänä viikossa. Olen niin onnellinen, että saan niinä tunteina tehtyä kiireellisimmät hommat eikä arki-illoille ja viikonlopuille kasaannu enää niin paljon hommia.

 

 

  • Siitä, että meidän kerhossa on maailman parhaat kerhotädit. On onni kun saan jättää lapset ihanille hoitajille! Niin oli viime vuonna ja niin on nyt taas. Arvostan suuresti, että he jaksavat olla niin ihania kuin ovat!
  • Työjutuista. Ihan mahtavaa, että olen onnistunut hoitamaan itselleni työhommia niin, että pystyn tekemään niitä joustavasti!
  • Kodin hyvästä tunnelmasta. Koti on minulle maailman tärkein paikka ja minulle on tärkeää, että siellä on hyvä olla. Siksi siellä täytyy olla hyvä tunnelma ja se meidän kodissa on. Vaikka muutama huone tarvittaisiinkin lisää, silti kotona on hyvä on olla.
  • Palaneista pasteijoista. Koululaisen kavereita tulee usein koulun jälkeen meille leikkimään ja rakastan paistaa nälkäisille koululaisille pellillisen pasteijoita tai karjalanpiirakoita välipalaksi. Välillä ne saattavat vähän palaa, mutta se, että ne maistuvat, tekee minut onnelliseksi.
  • Auttavista isovanhemmista. Meillä menee torstaisin kerho- ja harrastusaikataulut pahasti päällekkäin. Keskimmäisen kerho loppuu neljältä ja silloin pitäisi olla jo matkalla kaupunkiin tanssikoululle isomman ja pienimmän kanssa. Olen niin onnellinen kun pappa on pystynyt hakemaan kerholaista silloin kerhosta! Ja onnellinen on muuten kerholainenkin.

 

 

  • Hyvästä ruuasta. Rakastan hyvää ruokaa ja meillä mies todella tekee sellaista!
  • Iltauinnista porealtaassa. Ulkoporeallas on ollut koko kesän paras hankinta! Itse tykkään käydä siellä saunan jälkeen, mutta lapset uisivat vaikka kellon ympäri.
  • Aurinkoisesta ja lämpimästä elokuusta. En voi tarpeeksi hyvin kuvailla kuinka onnelliseksi lämpö ja aurinko minut tekevätkään! Ilmastonmuutos ei, mutta lämmin elokuu kyllä. 

Aina kun asiat harmittavat ja tulee vastaan vastoinkäymisiä toisensa jälkeen, kannattaa miettiä kaikkea, mikä on hyvin. Kaikkea sitä, mikä tekee onnelliseksi. Vastoinkäymisiä kuitenkin kuuluu tulla vastaan ja harvoin elämässä kaikki menee niin kuin haluaisi. Niihin ei kannata jäädä vellomaan vaan jatkaa eteenpäin!

Ihanaa perhantaita ja mahtavaa viikonloppua kaikille!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat

Instagram