Kirjoitukset avainsanalla oma elämä

 

Me juhlimme marraskuussa meidän 10. hääpäiväämme. Jos otetaan nopea historiakatsaus, niin olemme seurustelleet 14,5 vuotta, olleet kihloissa 13,5 vuotta ja tosiaan naimisissa 10 vuotta. Meillä on kolme ihanaa lasta, iältään 9, 5 ja 3 vuotta. Koiria meillä on ollut kolme, joista kaksi on siirtynyt jo koirien taivaaseen.

Meidän vuosikymmen siis huipentui kymmenvuotishääpäivään ja siinä on mielestäni jo syytä juhlaan. No, nykyäänhän se juhliminen on aikalailla erilaista kuin silloin kymmenen vuotta, joten järjestelimme jo hyvissä ajoin lapsille yökyläpaikan ja varasimme huoneen Tampereen Lapland Hotelsista. Halusimme viettää aikaa yhdessä, käydä illallisella, nukkua hyvin ja syödä hyvä aamiainen kaikessa rauhassa. Samaisena viikonloppuna myös hoksasin kuinka poistaa sähköisyys vaatteista (lue täältä)!

Olisihan se toisaalta kiva ollut lähteä jonnekin kotikaupunkia kauemmaskin, mutta lastenhoito ei järjesty ihan tuosta vain ja uskon, että yhdellä kaksin vietyllä illalla on melkeinpä sama vaikutus kuin pidemmälläkin reissulla. Meidän parisuhde tarvitsee juuri tälläisiä irtiottoja aina välillä. Se, että saa olla vain kaksi toisen kanssa, auttaa muistamaan kuinka tärkeä se toinen ihminen siinä rinnalla onkaan.

 

 

Meidän hääpäiväjuhlintaan kuului tosiaan se huone hotellissa, illallinen keskustassa ravintolassa, rauhassa nukuttu yö ja kiireetön aamiainen. Vein lapset yökylään iltapäivällä ja kirjauduin sisään hotelliin. Mies oli työreissussa ja tuli takaisin Tampereelle vasta illalla, joten join kahvia, kirjoittelin blogia ja tein pari muutakin työhommaa hotellihuoneessa kaikessa rauhassa. Mies oli järjestänyt huoneeseen pieneen yllätyksen ja pöydällä odotteli varsinainen herkkulautanen.

Sain luvan aloittaa herkuttelun yksin, ja olisihan se kieltämättä ollut melko hankalaa antaa herkkulautasen olla yksinään pöydällä. Siispä vastoin kaikkia sääntöjäni, söin sängyssä valkoisissa lakanoissa hedelmiä, suklaata ja vaahtokarkkeja. Niin, ja join sitä kahvia. Sain työhommatkin tehtyä ja laitoin saunan lämpenemään valmiiksi. Mieskin sitten illalla palasi töistä ja pääsi saunaan. Laitoin itseni valmiiksi ja lähdimme illalliselle.

Illallinen oli ruoan osalta melkoinen pettymys, eikä välimeren illallinen ihan toteutunut. Ruoka muistutti lähinnä etelän lomakohteiden turistiruokaa, mutta eipä se juuri haitannut. Hauskaa meillä silti oli! Sen verran varman päälle kuitenkin otimme, että jälkkäreille palasimme Lapland Hotelsin Dabbaliin, sillä tiesimme, että se ei pettäisi. Jälkkäreiden jälkeen sitten lämmitimme saunan vielä uudestaan ja olihan se kiva saunoa ihan kaksin kaikessa rauhassa!

 

 

Lapland Hotelseissa on ihanan kotoisa sekä lämmin tunnelma ja ne sopivat loistavasti irtiottoon arjesta. Olen vieraillut Helsingin Bulevardin Lapland Hotelsissa sekä tässä Tampereen vastaavassa, molemmissa useasti, ja ne ovat kyllä tosiaan tunnelmaltaan, palvelultaan, ruoaltaan sekä aamiaiseltaan ihania hotelleja. Meillä lapsetkin usein kysyvät, että voitaisiinko taas mennä Helsinkiin Laplandiin. Pienimmät taitavat käyttää nimitystä "sinne hotelliin, missä on niitä poroja".

Tykkään hotellien sisustuksesta tosi paljon ja huoneissa on mielestäni tosi kotoisa ja viihtyisä tunnelma. Yritämme aina vain kun mahdollista, varata saunallisen huoneen, sillä saunominen on mielestäni ihana lisä hotelliyöpymiseen. Tampereen Lapland Hotelsin kylpyhuoneet eivät ole olleet ihan yhtä viimeisen päälle kuin taas Helsingin Bulevardin hotellin, joka taidettiin silloin vuosi sitten rempata aivan kokonaan uusiksi.

Arki unohtuu hetkeksi kokonaan kun saa pienen irtioton siitä. Itsellä kuitenkin tulee jo ikävä lapsia ja kotia sen ensimmäisen yön jälkeen ja sitten onkin ihana hakea heidät kotiin. Arkikin tuntuu taas mukavalle kun on siitä pienen hetken erossa, joten itse ainakin koen tosi tärkeäksi omalle onnellisuudelleni sekä meidän parisuhteellemme, että saamme aina välillä viettää aikaa ihan kahdestaan. Olemme onnekkaita, että saamme parisuhdeaikaa järjestettyä, vaikka kyllä se aina jonkinlaista säätämistä vaatiikin.

Minä koen tärkeänä myös sen, että lapset muodostavat kiintymyssuhteita muidenkin kuin omien vanhempiensa kanssa. Minusta on äärimmäisen tärkeää, että he kokevat olonsa turvalliseksi isovanhempiensa ja muiden läheisten kanssa. Tiedän, että kaikilla ei tähän ole mahdollisuutta ja osaan arvostaa sitä suuresti. Siksi haluan vaalia näitä suhteita enkä aio koskaan tuntea minkäänlaista huonoa omaatuntoa siitä, että lapset joskus yökylässä ovatkin.

 

 

Tässä elänvaiheessa, jota kai ruuhkavuosiksikin kutsutaan, meidän 10. vuotishääpäivän juhlintaan riitti täydellisen hyvin pieni irtiotto arjesta ja sitäkin suurempi aika parisuhteelle. Kesällä meillä tulee seurustelutaivalta täyteen 15 vuotta ja täytyy sitäkin ihan ehdottomasti muistaa juhlistaa hieman. Toki, ennen kesääkin täytyy saada parisuhteelle omia hetkiä!

 

-R

 

 

Kommentit (6)

Vierailija
2/6 | 

Onnea 10-vuotispäivän johdosta! Me ollaan tänö vuonna oltu miehen kanssa kihloissa 25 vuotta (kääk mikä aika) ja naimimisissakin jo 19- vuotta.... lapset ovat 23, 21, 16 ja nuorin 13, joten ruuhkavuosia on riittänyt... Kun nuo isommat olivat pieniä, kävimme kerran tai kakis vuodessa miehen kanssa lyhyellä reissulla, yleensä yksi yö ja lapset olivat isovanhemmilla, mutta nyt emme ole vuosiin käyneet kaksin missään, isovanhemmat eivät enää ole jaksaneet hoitaa ja oma äitini kuoli jo 13 vuotta sitten... Nyt olemme päättäneet lähteä johonkin, edes yhdeksi yöksi ja jättää nuo aikuiset miehet vastuuseen pienemmistä sekä koirista ja talosta! Saas nähdä saammeko toteutettua... Mutta kyllä sitä aina välillä tarvitsisi sitä kahden keskistä aikaa muutenkin kuin illan varastettuja tunteja. T. Krisse

Vierailija
3/6 | 

Irtiotto omassa kotikaupungissa on mukavaa, eikä tule lisäksi rasitusta/väsymystä matkustamisesta. 😊

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Vuosi on vaihtunut ja se saa ehkä tietyllä tapaa jokaisen meistä miettimään, mitä kaikkea edellinen vuosi on pitänyt sisällään ja mitä tuleva tuo tullessaan. Osa meistä tekee uudenvuodenlupauksia ja osa asettaa alkavalle vuodelle tavoitteita tai toiveita. Jollain tapaa uusi vuosi tuntuu uudelta alulta, jolta voi odottaa mitä vain.

Itse en tee uudenvuodenlupauksia enkä oikein uskalla toivoakaan mitään. Tiedän, että vaikka kuinka toivoisin, lupaisin tai asettaisin vuodelle tavoitteita, elämä voi ja todennäköisesti päättääkin toisin. Koen, että on helpompi olla asettamatta tavoitteita tai odotuksia alkavalle vuodelle ja toisaalta taas en kovin paljoa haluaisi muistella mennyttäkään vuotta.

Jokainen vuosi kuitenkin pitää sisällään ne omat surut, ilot, vastoinkäymiset ja onnistumiset. Toiset vuodet ovat rankempia ja vaikeampia kuin toiset, mutta on selvää, että jokaiseen vuoteen mahtuu niin hyvää kuin huonoakin. Haluan yrittää muistaa vain ne hyvät ja unohtaa huonot. Vastoinkäymisistä olen yrittänyt ottaa opikseni sen minka voin, mutta niihin en halua liikoja palata.

Itsellenikään en halua asettaa liikoja odotuksia. Toivon, että pystyn olemaan itselleni ja läheisilleni armollinen, hyvä ihminen. Toivon, että osaan pitää huolta itsestäni ja läheisistäni, sillä tiedän, että tuleva vuosi on varmasti raskas, hektinen ja ruuhkainen. Kaiken sen keskellä toivon, että muistan olla kiitollinen ja onnellinen. Toivon myös, että en odota itseltäni tai läheisiltäni liikoja.

Tietenkin toivon, että vuosi pitää sisällään onnellisuutta, terveyttä ja rakkautta, mutta tiedän, että ne ovat asioita, joihin en paljoakaan pysty itse vaikuttamaan. Toivon kuitenkin, että pystyn tekemään parhaani niiden eteen ja asennoitumaan oikein. Toivon, että yhdessä perheenä selviämme vuoden mukanaan tuomista haasteita sekä vastoinkäymisistä. Siinä on jo niin paljon toivetta yhdelle vuodelle, että muuta en voi toivoakaan.

 


Unelmia minulla kyllä on. Minun mielestäni unelmat ovat eri asia kuin toiveet tai tavoitteet. Unelmat ovat sellaisia asioita, jotka eivät aina ole edes saavutettavissa. Voin unelmoida vaikkapa lottovoitosta, mutta silti se ei mitä todennäköisemmin koskaan tule toteutumaan. Minulle unelmat ovat ehkäpä toveiden esiaste. Jos unelma vaikuttaa siltä, että se voisi toteutua, muodostuu siitä toive. Toive kun on minusta enemmän sellainen toteutettavissa oleva asia.

Toki unelmatkin voivat toteutua ja monta unelmaani onkin toteutunut. Unelmat tosin ovat minulle jollain tavalla pyhä asia. Ne ovat niin henkilökohtaisia, että en halua puhua tai kertoa niistä oikeastaan kenellekään. Haluan pitää unelmani omassa sisimmässäni ja tavoitella niitä ilman minkäänlaisia paineita tai ulkopuolisia odotuksia. En halua, että kukaan tietää unelmistani, sillä ehkä jollain lailla pelkään, että ne eivät koskaan toteudu, jos joku tietää niistä.

Tosin, unelmien kirjoittaminen ylös kannattaa kyllä! Minulle todella kävi niin, että kun kirjoitin unelmani itselleni ylös, ne ovatkin pikkuhiljaa toteutuneet. Nyt uuden vuoden vuoden kynnyksellä kannattaakin kirjoitella omiin muistiinpanoihin omat unelmansa. Uskon, että kun ne on itsellä jossakin kirjattuna, alkaa alitajunta niitä pikkuhiljaa käsitellä ja toteutella, jos suinkin mahdollista.

Toivotankin kaikille hyvää uutta vuotta! Toivon, että se pitää sisällään juuri sitä, mitä tarvitset.

 

-R

 

Kommentit (2)

Tarja/Ruusu-unelmia ja villasu...
1/2 | 

Oli mukava lukea ajatuksiasi. Olen kanssasi samoilla linjoilla uuden vuoden lupausten suhteen. Joskus olen tehnyt uuden vuoden lupauksia, joista osa on toteutunut ja osa ei tai muuttanut muotoaan vuoden aikana. Kun kirjoittaa haaveensa tai suunnitelmansa vaikkapa kalenteriinsa, ovat ne "näkösällä" ja toimii niiden suuntaan. Onnea ja iloa, kaikkea hyvää alkaneeseen uuteen vuoteen 2020!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Tiedättekö, kuinka joskus tuntuu siltä, että on liian onnellinen? Kaikki isot asiat ovat hyvin eikä oikeastaan enempää voisi toivoa. Yleensä kuitenkin elämässä tasapaino säilyy ja vaikka suurin osa asioista olisikin hyvin, on joku asia kuitenkin hiertämässä ja painamassa mieltä. Mutta sitten välillä tulee hetkiä, kun kaikki on hyvin.

Silloin minua alkaa pelottaa. Pelottaa, kun kaikki onkin niin hyvin. Liian hyvin, sillä asiat eivät ikuisesti voi olla täydellisesti. Pelottaa ehkä lähinnä se, että mikä on se vastoinkäyminen, joka meille seuraavaksi annetaan. Onko se kuinka vakavaa tai mitä se koskee? Itseäni pelottaa eniten aina se, että joku läheisistä sairastuu vakavasti tai jollekin tapahtuu jotakin kamalaa.

Silloin kun kaikki on hyvin, eikä mikään iso asia huolestuta, saatan herätä yöllä siihen, että onpa kaikki hyvin. Yön pimeydessä alkaa helposti myös pelko nostaa päätään ja mielikuvitus laukata. Alan murehtia, että mitähän seuraavaksi tapahtuu ja kuinka kauan tätä onnea kestää. Kukaan ei kuitenkaan voi aina olla täydellisen onnellinen, vaan vastoinkäymiset ovat osa elämää.

 

 

Oikeasti onnestahan pitää nauttia. Silloin, kun kaikki on hyvin, ei todellakaan pidä murehtia tulevaa! Murehtiminenhan vain vie osan onnesta pois. Murehtiminen kun ei oikeasti auta mitään. Se ei lisää onnea eikä estä vastoinkäymisiä tapahtumasta. Ne tapahtuvat kyllä ihan ilman sitä murehtimistakin. Silloin kun ei ole murehdittavaa, ei kannata kuluttaa siihen aikaa eikä energiaa!

Haluan kuitenkin muistutella itseäni aina noina onnen hetkinä olemaan kiitollinen siitä, kuinka hyvin kaikki on. Yritän olla murehtimatta, mutta muistaa kuitenkin, kuinka onnellinen olen ja nauttia siitä. Koskaan elämässä ei ihan kaikki voi olla hyvin, mutta silloin kun isot ja merkittävät asiat ovat kunnossa, eivät ne pienet ongelmat ja vastoinkäymisetkään pääse lannistamaan.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

 

-R

 

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 | 

Hei. Onnea lisäisi uunineduspelti. Aika pelottavan näköisiä kuvia. Tulipalo ei ole leikinasia.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Meidän takan edessä on uunineduslasi. Ihanaa viikonloppua sinulle ja kiitos kun huolehdit meidän paloturvallisuudesta! <3

-R / Koti Kumpulassa

Vierailija
2/6 | 

Lapseni sairasti syövän. Opin, että asioita joihin en voi itse vaikuttaa on turha murehtia etukäteen. On otettava vastaan se mitä elämä eteen antaa ja opeteltava suhtautumaan ja sopeutumaan niihin ja elettävä niiden puitteissa mahdollisimman hyvää elämää.
Opin elämään ensin hetken, sitten päivän kerrallaan.
Opin, että on turha murehtia asioita etukäteen, asioita joita ei välttämättä edes koskaan tapahdu.
Opin nauttimaan hetkestä kun kaikki on hyvin.
Opin, että vaikka kuinka teen kaikkeni, että elämä olisi tasapainoista ja mukavaa se ei aina ole minun käsissäni.

Kaikesta, todella kaikesta selvittiin parhain päin ja nyt elämä on onnellisempaa, rauhallisempaa ja parempaa kuin ennen sairautta. Osaan nauttia hetkestä, en juuri murehdi asioita etukäteen eikä pienet asiat paljon paina. Elän itsekin hetken kerrallaan, ihan niin kuin lapsetkin tekevät.
Kiitollisuus parantaa elämää ja lisää onnea. Nauti siis perheestäsi ja elämästä. Menee hyvät hetket hukkaan jos murehtii mitä kulman takana mahdollisesti odottaa.

Kaunista ja levollista sunnuntaita.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Tuo lapsen sairastuminen vakavasti on kyllä pahimpia pelkojani. Onneksi teillä kävi hyvin ja olet pystynyt taas olemaan onnellinen! Ei varmasti ole ollut helppo tie teillä kuljettavana.

Se on juuri niin, että murehtiminen vain vie tämän hetken onnen mennessään! Kiitos kun kerroit oman tarinasi.

-R / Koti Kumpulassa

Vierailija
3/6 | 

Minäkin olin joskus onnellinen 25 vuotiaana, kauniina ja kaunis tytär 5 vuotias, kunnes eräänä yönä mieheni petti kotonamme ruman ja vanhan naisen kanssa humalapäissään, oli mieheni työkaveri ja sen vaimo meillä kylässä. Se mursi minut ja ehjäksi en enää tulekaan. Onnea rikkoutuminen voi tapahtua aivan yllättäen.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Onpa surullista! Toivottavasti saat apua tapahtumien sekä tunteidesi käsittelyyn ja pystyt vielä joskus olemaan onnellinen.

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Minä en todellakaan ole aamuihminen. Jos saisin, valvoisin puolille öin ja heräisin aamulla yhdeksän maissa. Se olisi minulle ihanteellinen rytmi, luulisin ainakin. Silloin ei ehkä aamulla olisi väsy ja illallakin saisi valvoa ihan niin pitkään kuin huvittaa.

Kolmen pienen lapsen kanssa tämä ei tietenkään ole mahdollista. Varsinkaan kun koulu alkaa neljänä aamuna kello 8.15 ja yhtenä tasan yhdeksältä, samoin kuin pienempien lasten kerho. Mieluusti olisin niihin aikoihin vielä unten mailla. Nykyään lapsetkin saattavat nukkua kahdeksaan, jos heitä ei tarvitse herättää. Joskus jopa pidempäänkin!

Ensimmäisinä vuosinaan lapset ovat heränneet joka aamu kuuden maissa tai ennenkin, mutta nyt kun pieninkin on jo yli kolmevuotias, ovat he alkaneet nukkua aamulla. Aamu-unisen äidin ja lasten kannalta tämä olisi ihanaa, jos tosiaan koulu ja kerho eivät alkaisi niin aikaisin. Koulu- ja kerhomaailma kyllä suosivat aamuihmisiä, pakko myöntää!

Minulle aikaisin herääminen on kamalan vaikeaa. En vain jaksaisi herätä. En käytä torkkua vaan herään silloin kun kello herättää, sillä torkku vain vaikeuttaa heräämistä. Sen kanssa joutuu heräämään monta kertaa uudestaan. Aina kun on päässyt uneen, taas on herätys. Kamalaa!

Herään aina mahdollisimman myöhään. Niin, että juuri ehdin tehdä kaikki hommat ennen koululaisen laittamista koulumatkalle ja kerholaisten viemistä kerhoon. Pakko myöntää, että niinä aamuina kun herätän itseni aikaisemmin kuin normaalisti, ovat aamut mukavempia. Minulla ei ole niin kamala kiire ja ehdin esimerkiksi syödä kunnon aamupalan.

 

 

Aamut tosiaan ovat mukavempia kun ehtii tehdä kaiken rauhassa, mutta se herääminen. Se on kamalaa. Väsyttäisi niin paljon, etteivät silmät pysy auki ensimmäiseen puoleen tuntiin. Kasvojen pesu kylmällä vedellä, lasi vettä ja kuppi kahvia auttavat hieman, mutta väsy kolkuttaa silti takaraivossa. Kadehdin sohvalla lenkin jälkeen nukkuvaa koiraa ja tekisi mieli tehdä samoin.

Kadehdin myös niitä ihmisiä, jotka oikeasti mielellään heräävät aikaisin ja nauttivat aamiaisensa kaikessa rauhassa ennen kuin muut heräävät. Tai mikä olisikaan parempi tapa aloittaa päivä kuin tekemällä jooga ihan heti aamutuimaan. Mutta sitä ennen täytyisi nousta ylös sängystä ajoissa ennen muita.

Itse nautin aamujen sijaan illoista. Nautin kun saan olla omassa rauhassa ja syödä illallista miehen kanssa kaksin. Nautin siitä, että minulla on omaa aikaa tai, että meillä on kahdenkeskeistä aikaa. Saatanpa tehdä sen joogankin vasta illalla lasten mentyä nukkumaan, jos en ole päivällä sitä kerennyt tehdä.

Illat ovat minulle yhtä tärkeitä kuin aamut aamuihmisille. Nautin, jos saan valvoa myöhään eikä ole kiirettä. Nautin iltojen pimeästä tunnelmasta ja vuodenajasta riipuen joko takkatulesta tai ilta-auringosta. On ihanaa kun lapset nukkuvat rauhallisesti alakerrassa ja itsellekin väsy hiipii pikkuhiljaa. Illalla saan usein myös vielä töitä jonkin verran tehtyä, jos iltapäivällä en ole kaikkea ehtinyt.

 

 

Katson joka ilta kaiken valmiiksi seuraavaa aamua varten ja on ihana mennä nukkumaan oikein väsyneenä! Iltavirkkuna olemisessa ei ole muuten mitään vikaa, mutta kuten jo mainitsin, koulumaailma kyllä on tehty aamuihmisiä ajatellen. Ja toki yleensä myös työelämäkin! Minun tapauksessani työt keskittyvät iltapäiviin, iltoihin sekä viikonloppuihin eikä kellonajalla ole väliä.

Tässä elämänvaiheessa olisi helpompaa olla aamuvirkku. Ei tarvitsisi väkisin kammeta itseän joka aamu ylös eikä toisaalta lapsiakaan tarvitsisi herättää, jos hekin olisivat aamuvirkkuja. Meillä kaikki kolme lasta ovat ensimmäiset vuotensa olleet hyvinkin aamuvirkkuja ja nyt vasta ehkä vuoden verran meillä on saatettu nukkua aamuisin jopa puoli yhdeksään. Joskus myöhempäänkin.

Vaikka meillä herättiinkin ainakin seitsemän vuotta putkeen viideltä, kuudelta tai viimeistään puoli seitsemältä, ei minusta silti tullut aamuihmisistä. Herkkäuniseksi olen kyllä lasten myötä tullut, mutta aamuvirkuksi en. Haluaisinkin kuulla kokemuksista, jos joku teistä on oikeasti oppinut aamuihmiseksi? Tuleeko se nykyään ihan luonnostaan ja nautitko nyt aikaisin heräämisestä?

Ihanaa viikkoa kaikille!

 

-R

 

Kommentit (3)

Torey
1/3 | 

Mä oon aina ollut iltavirkku, aamun torkku.

Kyllä oli aikoinaan ihan oma juttunsa viedä esikoinen hoitoon 6 aikaan, jotta itse ehdin avaamaan päiväkotia/aamukerhoa. Olin ihan silmät ristissä aamun. 😅

Mä olen jo pari vuotta hokenut sitä, miten ihanaa joskus on kun molemmat lapset ovat koulussa ja niin isoja, että hoitavat aamulla itse itsensä valmiiksi! Silloin, vaikka itse menisi aikaisin töihin, riittää kun saa itsensä valmiiksi. Eikä niin, että heräät kukonlaulun aikaan laittamaan ensin itsesi ja sitten kaksi lasta valmiiksi! Ei ole aikaiset aamut mun juttu!

https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/11/04/ystavista/

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Kuulostaa tutulta! 😅 Ei ne vaan tunnu mullekaan sopivan vaikka kuinka on harjoiteltu. Meillä oli joskus vaihe, jolloin esikoinen heräsi joka aamu viideltä. Se oli ihan kamalaa tälle aamutorkku-äidille! Onneksi se meni ohi. 😊

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat

Instagram