Kirjoitukset avainsanalla Kukat

 

Kevään yksi odotetuimmista hetkistä on viimein täällä. Tuntuu kyllä jo ihan kesältä, mutta kai se kevät kuitenkin vielä on. Meidän upeat, vanhat, omenapuumme kukkivat. Koko pihapiiri tuoksuu ihanalle ja näky on aivan henkeäsalpaavan kaunis. Tälläisinä puut ja ilma saisivat minun puolestani olla aina!

Omenapuiden kukkiminen tuntuu erityisen ihanalta, sillä viime vuonna vain yksi puu kukki ja muut pitivät välivuoden. Mutta nyt tänä keväänä kaikki omenapuut ovat täydessä kukassa ja kukkia on ainakin miljoona! Ehkä tämä kesä olisi myös lämpimämpi kuin viime kesä?

 

 

Kuvien ottamisen ajankohdaksi yritin valita parhaan mahdollisen. Tiedättekö, tänään puut ovat täydessä kukassa ja huomenna maa on valkoisenaan kukkien terälehdistä. Huomisesta kun ei tiedä, mutta tänään on kaunista! Ja lämmintä.

Kukkien jälkeenhän puihin sitten tulee ne omenat. Meillä niitä on nyt tulossa noin miljoona kappaletta ja mitä ihmettä me niille teemme? Määräänsä enempää ei meillä niille käyttöä ole ja kaikki satoaikaan meillä vierailevat saavat mukaansa muovipussin tai vaikka kymmenen ja kehoituksen kerätä niin paljon omenoita kuin vain haluaa!

 

 

Kukkivat omppupuut ovat kyllä aivan mielettömän kauniita ja kruunaavat kevään! Muutenkin nyt on ollut niin upeat parisen viikkoa, että ihan hirvittää ajatella, jos nämä ilmat tästä nyt viilenevät. Mutta eipä se auta asiaa murehtia vaan täytyy vain nauttia tästä niin kauan kuin tätä kestää.

 

 

Kevään odotetuimpia hetkiä oli myös kun pääsin pitkästä aikaa kampaajalle ja sain uuden värin hiuksiini. Latvoja tasoitettiin myös ripsetkin tuli huollettua siinä samalla. Aivan ihanaa piristystä ja hemmottelua arjen keskellä! Minulle ainakin on tärkeää välillä saada olla ihan itsekseni ja käynti yksin kaupassa tai kampaajalla on juuri sitä.

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Jossain kasveja koskevassa postauksessa kerroinkin, että äitini lupasi antaa minulle ison jukkapalmun ja nyt se ihanuus on kotiutunut! Löysimme sille lasten kanssa juuri sopivan korin lähi-Cittarin Kristyle  -sisustusliikkeestä ja paikkakin on löytynyt olohuoneesta tv-tason vierestä.

Palmu (pojan mielestä ei saa sanoa jukkapalmu) on aivan ihana! Tykkään siitä tosi paljon ja toivottavasti se viihtyy meillä ja saamme sen pidettyä hengissä.

 

 

Ihana peikonlehti, jonka itseasiassa olen myös saanut äidiltäni, siirtyi ruokailutilaan ruokapöydän viereen. Se on kasvanut ihan kamalasti ja toivon kovasti, että se ei nyt ota nokkiinsa kun sen paikkaa menin vaihtamaan!

Ruokailutilan hyllylle pääsi myös uusi rönsylilja, jonka poika ja mamma yhdessä istuttivat. Äidiltäni saatu siis sekin! Onkohan äiti keksinyt, että nyt kun minäkin olen innostunut huonekasveista, voi hän salaa heittää bensaa liekkeihin? Apua, kohta minulla on jo pihassakin kukkapenkki, joka vaatii hoitoa!

 

 

Jos äitini kasvi-innostus on nyt tarttunut minuun niin minä olen jatkanut sitä näköjään pojalle! Hän osti samaisesta Kristylestä itselleen ilmakasvin, jonka halusi laittaa kivien kanssa lasipurkkiin. Mammalta on hänelle juurtumassa myös toinenkin oma kasvi, jota odottaa kovasti. Tänään hän myös osti Ikeasta  onnenbambun sekä suihkupullon ja on nyt kastellut sillä kaikki meidän kasvit.

 

 

Kasvit ovat kyllä ihania ja tykkään niistä sisustuksessa tosi paljon! Tänään tarttui Ikeasta mukaan muutama muukin kasvi, joita en vielä ehtinyt kuvaamaan. Täytyy niille vaihtaa ruukut ja lisätä multaa, mutta vielä en tänään ole ehtinyt.

Eikö muuten mennytkin taas nopeasti viikko? Ei muuta kuin aurinkoista perjantaita kaikille!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Näin äitienpäivän aattona on hyvä antaa vinkki leikkokukkien säilyvyyttä parantamaan. Minulla tämä yksinkertainen vinkki tuntuisi toimivan - nämä kuvien neilikat ovat olleet nyt maljakossa virkeinä viikon verran. Tosin neilikat tuntuvat säilyvän muutenkin leikkokukista pisimpään, mutta toivon kovasti, että tämä toimisi muihinkin kukkiin.

Vinkki on yksinkertainen. Yhteen litraan vettä sekoitetaan kaksi ruokalusikallista etikkaa ja yksi teelusikallinen sokeria. Olen laittanut maljakkoon veden joukkoon yhden ruokalusikallinen etikkaa ja puolisen teelusikallista sokeria, sillä ihan litraa vettä en maljakkoon ole laittanut. 

 

 

Veden olen vaihtanut päivittäin ja aina lisännyt etikan sekä sokerin. Olen myös välillä leikannut kukille uuden imupinnan. Siitä olen muuten tarkka, että aina kaupasta ostamisen jälkeen leikkaan reippaasti vartta pois, jotta tosiaan kukat saavat uuden imupinnan eivätkä ainakaan sen takia kuole ennen aikojaan.

Tykkään leikkokukista kovasti ja aina harmittelen kun ne ovat niin lyhytikäisiä. Tämän vinkin bongasin täältä ja kuten sanottu, tuntuisi toimivan. Täytyy toki testata vielä muidenkin leikkokukkien kanssa, mutta nyt neilikoiden kanssa olen ainakin ollut tyytyvääinen tähän vinkkiin!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Olen kertonut aiemminkin, että rakastan viherkasveja ja leikkokukkia vaikka en niitä osaa kauaa hengissä pitääkään. Tällä kertaa kasviperhe sai lisäystä kun äitini toi minulle peikonlehden ja löysin sille Ikeasta ihan täydellisen korinkin.

Istutin peikonlehden lasipurkkiin ja laitoin oikein kunnolla multaakin. Lasipurkki pääsi sitten tuohon koriin, joka varmasti on tuttu jokaikisestä sisustusblogista. Mutta onhan se ihana, ei siitä pääse mihinkään!

 

 

Peikonlehti on viihtynyt meillä tosi hyvin ja kasvanut viikossa aivan kamalan paljon! Kaikki rullalla olleen lehdet ovat auenneet ja mittaa on viikossa koko kasville tullut viitisen senttiä.

En tiedä mitä ihmettä on tapahtunut, mutta myös muut kasvit näyttävät aika hyvin viihtyviltä. Nuppua pukkaa kukkivaan kasviin, jonka olen saanut isältäni ja lisäksi Ikeasta ostettuun hassun näköiseen kasviin on kasvanut kylkeen violetti uloke!

Tosiaan, kuten arvata saattaa, en todellakaan tunne kasveja, joita meillä on, mutta parhaani mukaan yritän niitä hoitaa ja kasvattaa.

 

 

Tämä on minulle aivan ihmeellistä, sillä yleensä kaikki kukat ja viherkasvit ovat kuolleita parissa viikossa. Enkä siis ihan oikeasti ole tehnyt muuta kuin laittanut kaikki uudet kukat ja kasvit ruukkuihin niin, että olen ottanut muovipurkit pois sekä lisännyt multaa. Kastellut olen silloin kun multa ei kosketettaessa tartu sormiin.

Kaktukset ja aloetkin ovat edelleen hengissä ja itseasiassa lisäsin niillekin uutta multaa. Ne ehkä olisivat tarvinneet haketta tai jotain muuta vastaavaa, mutta katsotaan miten niille käy. Orkideakin on vielä kunnossa, mutta yleensä menetän ne siinä kohtaa kun nuput ovat puhjenneet ja kaikki kukat ovat kuolleet.

 

 

Kasvi-innostus on levinnyt vessaan asti ja Ikeasta löytyi sinne tekokasvi ja juuri sopiva ruukkukin. Siellä ei varmastikaan viihtyisi mikään oikea kasvi kun siellä on niin pimeää. joten tekokasvi on sinne ihan oiva valinta!

Kasvit piristävät sekä elävoittävät sisustusta ihan mielettömän ihasti ja lasten kanssa on ihana niitä hoitaa. Minulla ainakin on aina kolme  vähän liiankin ahkeraa ja innokasta apuria kasteluhommissa sekä multia vaihtamassa.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

-R

 

Kommentit (1)

Käyttäjä16101
Liittynyt17.4.2018

Oil diffusers have been a big hit recently and are a great way to make your home smell fresh and clean. If you are looking for an added therapeutic benefit, Coursework Writing Help some essential oils even reduce stress and anxiety in addition to smelling great. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän kahdeksanvuotias tyttärensä, neljävuotias pikkuveli sekä kaksivuotias pikkusisko.

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat